27.12.13

Kotivärjäyksestä.

Koti ja yhteiskunta 5 / 1892

Kotiteollisuus saa nykyjään yhä enemmän jalansijaa maassamme, ja kangaspuut helskyvät entistä ahkerammin. Yksi  haitta on kuitenkin olemassa. Kankaitten tulisi olla väriltään kestäviä, mutta värjäreistä on usein, varsinkin maaseudulla, suuri puute; langat ovat kaupunkiin lähetettävät, jossa ne viipyvät kauan ja tulevat hyvinkin kalliiksi. Siksi on moni koettanut värjätä tarpeensa kotona niin sanotuilla lippuväreillä, mutta näiden värien kestävyys ei ole taattua laatua, sen on moni harmikseen  saanut kokea. Olisi sentähden suotavaa, että joku esim. K. ja Y:n lukijakunnasta voisi antaa tarkempia tietoja entisaikoina  käytetystä kotivärjäyksestä, esim. värjäämisestä metsän tuotteilla, niinkuin sammaleilla, joista tulee kaunis ruskea väri; sianpuolan varsilla, joista saadaan kestävätä kaunista harmaata; pajunkuorilla y. m. aineilla, jotka tulevat huokeiksi ja ovat kestäviä ja joita nyt kesällä olisi hyvä tilaisuus koota. Luulen että monikin olisi hyvin kiitollinen, jos joku asiaa paremmin tuntevainen ottaisi vaivakseen antaa K. ja Y:ssa tarkkoja tietoja tämän useoille niin edullisen ja kotiteollisuutta edistävän aineen alalta.
- a. O.

Ei kommentteja :