30.11.13

Means of ascertaining the Age of any Writing made with Ink containing Iron.

Manufacturer and builder Volume 5, 6 tai 7, 1869

M. Carré states that as long as writing is not very old, it admits of being copied, when moistened with water only, by means of the well-known copying press; further, that when writing has once attained a certain age, an alteration takes place in the ink, which prevents the ordinary process of copying being successful but, in that case, moistening with water acidulated with hydrochloric acid effectutlly aids the copying process. When, however, the writing has attained the age of eighty years and over, this contrivance also fails to insure a copy. M. Cane found that writing made in 1787 could not be reproduced by the copying-press, even when previously moistened with acidulated water.

If these statements are well founded, the tests here described must form valuable indications of the age of legal and historical documents. We say indications, for they could hardly be received in the light of proofs, like the well-known watermarks on paper, which have often been the means of detecting legal frauds. Wills and deeds have been produced in court written on paper which, as was proved by the water-mark, had not been manufactured until years after the alleged date of the forged document. Detection by means of watermarks was the great dread of Ireland, the forger of certain plays purporting to be by Shakespeare. To avoid this, he invariably selected, sheets which had no watermarks.

29.11.13

Adulterations

Manufacturer and builder  5, 6 tai 7, 1869

In addition to thee common harmless method of adulterating milk by means of diluting it with water, a method has been discovered supplementary thereto, intended to conceal any excessive watery dilution, namely, by adding a solution of dextrine and also of boiled starch. This is easily discovered with iodine water, which colors the milk blue when the smallest quantity of dextrine or boiled starch is present. The principal methods of adulterating tea leers and in Europe are only intended to give it a better appearance. This is effected by means of powdered gypsum and Prussian blue. Lately the more common, cheaper qualities have been mixed with the dried refuse leaves from the large tea-pots of hotels, restaurants, and boarding-houses, which are secretly bought up by the parties interested. The first method of adulteration is easily discovered by the sediment, when the tea is prepared in the usual way; the last by the appearance of the leaves and the weakness of the do coction. The Chinese have lately outstripped us altogether in this art. They now casks a cheap article of tea out of sand, earth, and gum, which are so treated as to take on the appearance of dried and rolled leaves. The tea flavor is communicated by means of the refuse powder of tea. The black variety is imitated by coloring with lampblack; the green, with Prussian blue and powdered gypsum. The simplest method of detecting this fraud is to burn the tea. Genuine, unadulterated tea never leaves more than five per cent of ash; the adulterated kind in question leaves from forty to fifty per cent.

Annatto, a substance now chiefly used for dyeing silk and cotton orange-yellow, and also for coloring butter and cheeses, is sometimes greatly adulterated with red ochre, powdered bricks, and colcothar. Upon burning some of this adulterated substance, these admixtures are of course detected in the asters; a sample recently analyzed had been adulterated with thirty-four parts of water, twenty-two of oxide of iron, and thirty-six of sand and silicates.

28.11.13

Recipes for Earthen-Ware Glazing.

Manufacturer and builder, 1869

White glazing: four parts of massicot, two of tin-ashes, three of fragments of crystal glass, and one half part of sea-salt. This mixture is melted in earthen-ware vessels, and thereafter the liquid mass may be made use of.

Yellow glazing: Take equal parts of massicot, red lead, and sulphuret of antimony. The mixture must be calcined and powdered, two parts of pure sand and one half part of salt are then mixed with it, and the whole melted.

Green glazing: Two parts of sand, three of masicot, one of salt, and copper scales according to the desired shade; the mixture is melted as directed above.

Blue glazing: White river-sand and massicot in equal parts, and one third part of blue smalt.

Violet glazing: One part of massicot, three of sand, one of smalt, and one eight part of black oxide of manganese.

Black glazing: Two parts of black oxide of manganese, one of smalt, one and a half of burnt quartz, and one and a half part of massicot.

Brown glazing: One part of fragments of green-bottle glass, one of manganese, and two parts of lead-glass.

27.11.13

Artificial Alizarine for Coloring.

Manufacturer and builder  5, 1869

In one of the last mettings of the chemical society in Berlin, Prussia, Messrs. Graebe and Liebermann announced that they had succeeded in producing one of the coloring principles of madder, namely, alizarine; they claim to have obtained it artificially from anthracene. This latter substance is a solid hydrocarbon, much resembling naphthaline, but less volatile, yielding a vapor of the specific gravity of 6.78. It is a constant product in the manufacture of illuminating gas. The discoverers of the process exhibited the crystallized artificial product, as well as fabrics dyed and printed with the same.

26.11.13

Painting Zinc.

Manufacturer and builder 5, 1869

 A difficulty is often experienced in causing oil-colors to adhere to sheet zinc. Boettger recommends the employment of a mordant, so  to speak, of the following composition: one part of chloride of copper, one of nitrate of copper, and one of sal-ammoniac are to be dissolved in sixty-four parts of water, to which solution is to be added one part of commercial hydro-chloric acid. The sheets of zinc are to be brushed over with this liquid, which gives them a deep black color; in the course of from twelve to twenty-four hours they become dry, and to their now dirty gray surface a coat of any oil-color will firmly adhere. Some sheets of zinc prepared in this way and afterwards painted have been found to entirely withstand all the atmospheric changes of winter and summer.

25.11.13

Shellac for Water-Proof Coatings, Dyes, Paints, and Printing-Inks.

Manufacturer and builder 5, 1869

A solution of shellac in ammonia, after having become to a certain extent concentrated from exposure to the air, possesses, according to Puncher, very remarkable properties. They are of such a nature as to warrant the belief that the use of ammoniacal solutions of shellac will soon prevail extensively in the arts. The solution is prepared by putting three parts of white shellac, one part of sal-ammoniac, and from six to eight parts of water in a bottle, and then allowing the bottle to stand well corked for twelve hours. Thereafter the contents must be boiled until dissolved. During the process of boiling a constant stirring must be kept up. The solution as thus ob-tained may take the place of the alcoholic shellac solution used by hatters, or, if diluted with twelve parts of water and mixed with terra de siena and ochre, it may be used as a paint for floors. If to an ammoniacal solution of shellac a dilute solution of Cassel brown in sal-ammonic be added, a durable water-proof, brown dye for wood is obtained. By previously digesting the sal-ammoniac solution with logwood or Brazil-wood, various shades of brown in combination with the Cassel brown may be produced. Mixed half and half with Runge's ink, or ground with soot, an ammoniacal solution of shellac forms a preparation for coating leather or wood, or for addressing boxed goods. Such a coating is perfectly water-proof. By grinding it with carefully prepared chalk, it may be used in the manufacture of pergament-paper, or ground with colors it becomes an element in the manufacture of water-proof wall-paper. But for this pur-pose colors that have been adulterated with gypsum, as, for instance, some carmine lakes, inferior chrome-yellows, or green of Neuwied, should be rejected, from the fact that they decompose the shellac solution. The most interesting and useful property of this solution consists in its solvent action upon some of the aniline dyes. Aniline green, which is soluble only in acidulated spirits of wine, is readily taken up by a hot shellac solution that contains eight parts of water to one part of the original preparation. Aniline yellow is readily taken up by means of boiling water, but in such cases only a pale shade of color is produced upon non-nitrogenous substances, such as paper and wood. If a shellac preparation of the proper degree of concentration is added to a solution of yellow aniline dye in water, dyes are obtained which are water-proof, and applicable to both wood and paper. Different shades of color may be given to this yellow dye by means of the above-mentioned solution of green aniline, or a most beautiful red ink or dye for wood may be obtained by adding a solution of carmine in ammonia to it. If a solution of Magenta red in water is boiled for some time with the original shellac solution, it is first converted into violet, and then into blue. This process takes place with the separation of an insoluble blue color, and the blue solution obtained may be used in the manufacture of inks, wood-dyes, and for coloring paper pulp. Again, by thoroughly mixing small quantities of common salt, gypsum, or dilute acids with these colored inks, dyes of great vivacity and body separate, which when leached with water may be employed for marbling paper, or as print colors for wall-paper and fabrics of various kinds. It may be used alone, or mixed with starch paste. When ground with linseed-oil and printer's varnish, they may be used for book, stone, and calico printing. If they are mixed with more sulphate of lead or gypsum, they give rise to a series of bright-colored paints. If, instead of the ordinary shellac, that of the best quality is employed, the solution is particularly serviceable as a binding material for water-colors. Pictures painted with such a color possess not only more freshness and greater durability, but are also water-proof, like oil-paintings. It is quite certain that these ammoniacal solutions of shellac will find application in the decorative art instead of glue; and finally, as a hint to painters, it may be remarked that they form an excellent drying material when used in combination with white-lead and zinc-white.

24.11.13

Peroxide of Hydrogen for the Hair.

Manufacturer and builder 5, 1869

This substance forms a colorless liquid, and is at present sold in this city as a preparation for the hair, which, upon application, it turns a considerably lighter color. According to a method indicated by Schoenbein, it is prepared by shaking for a few seconds, in a large bottle, an amalgam of zinc with a small portion of distilled water. The water, by taking up oxygen from the air, is partly converted into the perozide of hydrogen, oxide of zinc being formed at the same time. The liquid thus obtained is perfectly free from acid which is so commonly found in that prepared according to other methods; it is otherwise perfectly pure, and may be kept for some time without its being decomposed.

23.11.13

Chrome-Orange.

Manufacturer and builder 3, 1869

Chrome-orage is the easiest of all the preparations that may be obtained from chromium and lead. It can be made of chrome-yellow by treating the latter, before drying, with caustic potassa or soda, or even with quicklime. The alkali takes away a part of the chromic acid from the oxide of lead, and leaves a reddish sub-chromate of lead, of which there is more formed proportion as there is more of the alkali used.

If it is desired to make the chrome-orange direct from the lead solution, all that need be observed is, to have the solution more alkaline in proportion as a darker or more reddish orange color is desired. Instead of making the lead solution alkaline, that of the bichromate of potassa may be so made by means of an addition of caustic potassa, when it becomes pale yellow. It is a remarkable fact that the alkaline chromate of potassa is a very pale yellow, but gives orange chrome paints, and the acid bichromate of potassa is reddis orange, and gives very pale yellow chrome paints.

The practical way of making orange chrome economically is to take a basic solution of sugar of lead, and add to it a solution of neutral yellow chromate of potassa as long as a precipitate is formed. This precipitate becomes darker after settling, and more of an orange color in proportion as the lead solution was more basic. If a decided shape is required, it is better to precipitate with red bichromate of potassa, and then add alkali enough to bring the color to the desired tone. Basic chloride of lead, as obtained by mixing pulverized litharge with common salt, is very well adapted for this chrome-orange. When this compound is digested with an acid or with basic chromate of potassa, in every case a dark chrome-orange is formed.

Every one of the chrome-yellow and chrome-orange paints found in the trade is very much adulterated with white paint, of which they can bear an almost incredibly large amount without showing it in their appearance. These adulterations are plaster of Paris and heavy spar, in view of the fact that they are very cheap, while, at the same time, more expensive adulterations give no better results. Such adulterated chrome yellows and oranges receive at the hands of manufacturers a variety of names, such, for instance as new chrome-yellow, new yellow, Paris yellow, and the like. These are all adulterated paints, in which the amount of pure chromate of lead is often less than ten per cent of the whole amount, but which, notwithstanding this, have body, and cover very well. Of these, the light yellow varieties make, mixed with blue, very beautiful green paints. They differ, moreover, in proportion to the nature of the adulteration. Plaster gives a lighter paint than heavy spar, but is not so well adapted to work with oil.

 In case of these paints it is more important than in any other, to determine the quantity of pure chromate of lead, since this is tolerably expensive, and gives the paint its value. The general appearance gives no clue thereto. There are two methods of determining the amount of chromate of lead first, by testing the so-called body of the paint, or its covering qualities; and, secondly, by means of chemical methods. The last method is too circumstantial, and takes too much time for it to be expected that any one but a chemist would undertake it. The first method, namely, the testing of the covering quality, will be explained in a future number, and may be of service to the reader, as it involves only a practical course of procedure.

22.11.13

Queries. (Bremer blue)

Manufacturer and builder 1869

[---]

T., of M., asks, "What Bermer blue consists of or is made of?"
It is an arsenide of copper, and made in dissolving four parts of sulphate of copper (blue vitriol) in hot water, and adding one part of arsenide of potash, and eight parts of dry, finely powdered, slakes lime. Wash with water, collect the deposit, end it in pieces, and dry them.

[---]

21.11.13

20.11.13

8859. Paint for Iron-Work.

Manufacturer and builder 1,  1884

- What is the best cheap paint for exposed iron-work?
- T.R., Newark, N. J.

Answer.
A very satisfactory paint for common iron-work may be made by mixing plumbago with hot coal tar. Equal parts of asphaltum and resin dissolved in turpentine also make a good paint for heavy iron-work.

19.11.13

Colored Varnishes for Tin.

Manufacturer and builder 1,  1884

The Gewerbeblatt gives the following:

Thirty grams of acetate of copper are ground into a fine powder in a mortar, then spread out in a thin layer on a porcelain plate and left for a few days in a moderately warm place. By this time the water of crystallization and most of the acetic acid will have escaped. The light brown powder that is left is triturated with some oil of turpentine in a mortar, and then stirred into 100 grams of fine fatty copal varnish warmed to 75° C. If the acetate of copper is exceedingly fine, the greater part of it will dissolve by a quarter hour's stirring. The varnish is then put in a glass bottle and placed for a few days in a warm place, shaking frequently. The small quantity of acetate of copper that settles can be used in making the next lot. This varnish is dark green, but when applied to tin it requires four or five coats to get a fine luster; but two coats are sufficient, if heated in a drying closet or on a uniformly heated plate, to produce a great variety of shades of gold. A greenish gold, a yellow or dark yellow gold, then an orange, and finally a reddish brown shade is obtained, according to the time and temperature. The colors are superior in brilliancy to those obtained with the English gold varnishes, and have the advantage of permanency in the light. If a good copal varnish is used in making this polychromatic varnish, or lac, the tin can be hammered or pressed. The production of golden colors depends on the reduction of cupric oxide to cuprous oxide (protoxide to suboxide), which, in small quantity, dissolves in the copal varnish with a golden color. The more the heat the greater the reduction, and hence the darker the color. Success depends upon applying it evenly and warming uniformly.

18.11.13

Colored Photographs on Glass.

Manufacturer and builder 1,  1884

The exceedingly delicate colored photographs on glass, says an engineering paper, which have come into fashion somewhat of late, are produced by fixing a paper photograph upon a cushion-shaped glass with transarent cement, and when it is dry rubbing away two-thirds of the thickness of the photograph with sand-paper. The thin film left is then rendered transparent by soaking in melted paraffin wax, after which transparent colors are applied, which appear softened down when looked at from the front. The background and heavier portions of the picture are then painted in body color upon the face of another cushion-shaped piece of glass, which is afterwards fixed behind the first one.

An improvement in this process has just been made by Mrs. Nelson Decker, daughter of the late C. F. Varley, F. R. S., and the first of the young members of his family to have produced a scientific novelty. She has just discovered  that the second sheet of glass may be abolished, a better artistic effect produced, and the picture rendered more permanent by being protected from the action of the air and deleterious gases by being wholly embedded in paraffin. She does this by quickly dipping the photograph in paraffin a second time after the transparent colors have been applied, and painting the heavier colors upon the back of this second coat. A third layer of paraffin is then applied, and the background painted upon that; this third coat may be finally protected by yet another layer of paraffin. Some practive is necessary to acquire the knack of doing this efficiently. It must be done quickly enough not to re-melt previous layers, and the plate must, after each dipping, be quickly tilted on end in such a manner that the paraffin does not run into ridges and thickened lines, but forms an even coating.

17.11.13

För typokrafer

Industri-vännen 13A, 1.7.1890

Den bästa tryckfärg utaf hvad s[]g den vara må, erhålles genom att rifva färgen med ricinolja. Denna olja har nämligen den engenskapen, att de flesta utaf stenkolstjära  framställda färger äro uti henne lösliga. Så är t. ex. methylviolett lösliga i stor mängd äfvensom de blå och gröna tjärfärgerna, hvarför möjligheter gifvas att genom blandning af olika komplementfärger erl alla sådana färgnyancer, som man vid de nu brukliga blandnings och tillredningssätten icke kan framställa. Man kan på detta sätt medels nigrosin erhålla en svart färg, som i bredd med den af kimrök fram ställda ter sig, som vore den grå. Tjärfärgernas behandling sker på det sätt, att de rifvas i en stenmortel samman från början med litet ricinolje och sedan tillsattes i smärre satser mer olja tills massan blir plastisk.

En ringa tillsats af alkohol vid första sammanrifningen underlättar betydligt arbetet.

16.11.13

Coloring Metals.

Manufacturer and builder 12, 1880

- There are two methods: the firsr is that of Parker, by means of the sulphuret of lead or copper, described on page 329 of our November number 1869; the second that of Nobili, by means of an electric current, described on page 96 of our April number for 1872. In either case the metal is coated with a film of sulphid, oxid, or their equivalents, and in a few minutes articles of brass may be coated with any color, varying from gold to copper-red, then to carmine, dark red, and through the several shades of blue, according to the thickness of the coating employed. The colors possess good luster, and if the articles to be coated have previously been well cleaned, the coating will adgere with sufficient firmness to admit of polishing.

15.11.13

Havaintoja ulkomaan matkalta.

Kansakoulun lehti 5-6, 1.3.1907

Piirustus.

Tanskassa sain nähdä vain yhden piirustustunnin Slomansskolessa. Piirustusta opetettiin veistosalissa. Oppilaat istuivat kahdareisin höyläpenkeillä, edessänsä pieni kohopöytä, jolla piirtäminen tapahtui. Piirrettävänä oli kaikenlaisia esineitä ilman käsitettävää järjestelmää. Pari poikaa piirtää akkunasta näkyvää maisemaa, jossa työssä opettaja suo tehokasta apuansa, samoinkuin muillekin oppilaille. Siisteydestä ja huolellisuudesta ei ole puhettakaan. Varjostaminen on pelkkää tuhrausta, jota vielä edistetään gummilla korjaten varjostustakin. Vapaus tunnilla on melkoinen. Jollakulla oppilaalla on lakki päässään. Kaikki haastelevat vapaasti. Työtä sukeaa valmiiksi vähänpuoleisesti. Opettaja on ainoa, joka todella on työssä. - Positiivista opittavaa
ei tunnissa ollut.

Hamburgissa oli tilaisuus useana tuntina seurata piirustuksenopettaja Chr. Schwartzia. Hänen mielestänsä piirustuksenopetuksessa ei ole pyrittävä teknilliseen kätevyyteen, vaan koetettava kehittää lapsen kykyä käsin antaa muoto ajatuksillensa. Sen vuoksi ollaan Hamburgin kouluissa luopumassa Stuhlmannin järjestelmästä, joka sivuuttaa oppilaan omaperäisen yritteliäisyyden ja pakottaa ainoastaan noudattamaan yksityiskohdissaankin tarkasti suoritettavia kaavoja, joitten aatteellinen sisällys on lapselle tuiki vieras. Samaa irtautumista kaavojen piirrättämisestä on huomattavissa ja eri määrässä toteutettuna melkein kaikkialla Saksassa. Onpa uusi virtaus saanut jalansijaa Sveitsissäkin. Johdonmukaisimmin on uusi suunta toteutettuna Preussissa, missä hallituksen v. 1901 vahvistama ohjelma kaikkien oppilaitosten piirustuksenopetusta varten on hallituksen määräyksestä suoraa kättä otettu kouluissa käytäntöön. Jotta opettajat oppisivat sitä käyttämään, järjestetään heitä varten joka vuosi hallituksen toimesta kursseja. Yrittelevätpä kurssia suorittamattomatkin opettajat uudella uralla mikä milläkin menestyksellä.

Koska tämä preussilainen opetussuunnitelma on aina jossakin määrässä ollut pohjana niille uudistuspyrinnöille piirustusopetuksen alalla, joita oli nähtävänäni Hamburgissa, Hannoverissa. Strassburgissa, Baselissa, Zürichissä, Münchenissä ja Berlinissä, jätetään erikoiskuvaukset havainnoistani piirustuksen opetuksessa tässä sikseen ja esitetään seuraavassa hiukan laveammin tuon preussilaisen ohjelman pääpiirteet.

Piirustusopetuksen uusien opetusohjelmien toteuttamista koskevissa määräyksissään huhtik. 3 p:ltä 1902 lausuu Preussin opetusministeristö seuraavaan tapaan:

Käsivaraisessa piirustuksessa on päätarkoituksena totuttaa oppilaita itsenäisesti havaitsemaan ja esittämään. Opetus on puutteellinen, jos sitä annetaan käyttämällä kaavalehtiä, joissa ei ole itsenäisyyttä vaan koneellisuutta tai kaavamaisuutta. Päinvastoin on oppilailta vaadittava harjoitelma-lehtiä, joissa heidän oma työnsä selvästi näkyy.

Vahvistettujen opetusohjelmien mukaan tulee oppilasten oppia vapaasti käsittämään ja esittämään etupäässä pintamuotoja, se on sellaisia, joista näkyy vain kaksi  ulottuvaisuutta tai joitten havainnollista esittämistä varten kolmas ulottuvaisuus (paksuus) ei ole välttämätön. Tässä on ajateltu litteitä talousesineitä ja koristeita sekä nimenomaan luonnonesineitä. Seinätauluja ei tässä opetuksessa tarvita, kaavalehtiä ei ensinkään suvaita. Piirtämistä luokkataululle saapi opettaja käyttää ainoastaan tehtävän selittämiseksi ja suoritustavan osottamiseksi. vaan ei jäljennettäväksi malliksi. Oppilaat piirtävät joko esineen mukaan tai muistista. Tehtävän selittämisen lähtökohtana on piirrettävä esine, ja selityksen tulee olla mahdollisimman supistettu ja havainnollinen. Selittävät piirrokset ovat luokkataululla esitettävät selvin ja varmoin piirtein.

Oppilaan on suorittaminen kukin tehtävä vapaasti, se on jos suinkin ilman apuviivoja ja mittoja. Mittapuikkoja, ruudullisia vihkoja ja muita sellaisia apuneuvoja ei tule käyttää käsivarapiirustuksessa. Totuttaakseen oppilaan kättä vapaaksi ja varmaksi on tarpeen suorittaa harjoituksia, joissa oppilaan käsi ei nojaa alustaan tai paperiin. Sellaisia harjoituksia ovat: piirrokset luokkataululle ja piirtäminen hiilellä tai liidulla (myös väriliidulla) tavalliselle paperille (esim. pakettipaperille). joka pousipihdillä kiinnitetään pystytettävään pahvialustaan. Oppilaita on totutettava suorittamaan kuvattava muoto tai viiva mahdollisuuden mukaan yhdellä vedolla ripeästi ja jättämään virheellinen muoto näkyviin, kunnes jatkuvalla harjoituksella on tavattu oikea muoto.

Luonnon muotoja kuvattaessa on pidettävä tärkeimpänä, että malliksi valittu esine oikein tajutaan ja eloisasti piirretään omassa erikoisessa muodossansa. Ensinnä on mallin
yleismuoto ja sen pääosat luonnostettavat yksinkertaisin piirtein ja vasta sen jälkeen käytävä yksityiskohtia esittämään. Tässä on valvottava, etteivät oppilaat ohimennen käsittele muodossa esiintyvää erikoisuutta ja etteivät he myöskään saivartele vähemmin tärkeitä yksityiskohtia.

Hienosti hammas-, saha- tai nirhalaitaiset lehdet, niinkuin ruusun, lehmuksen, orvokin y. m. lehdet, ovat malliksi vähemmin sopivat. Kuivatussa ("prässätyssä") tilassa on käytettävä ainoastaan sellaisia kasvia ja kasviosia, jotka eivät paljon menetä muotoansa kuivatessa. Kuivatut lehdet ovat siististi kiinnitettävät valkealle aluspaperille.

Talousesineitä jakoristemuotoja piirrettäessä ovat mallit mahdollisuuden mukaan valittavat oppilaan omasta ympäristöstä huomioon ottamalla esineitten opetusopillinen sekä myöskin kauneudellinen arvo. Järjestelmällistä ornamenttien piirtämistä ja suunnittelemista ei ole harjoitettava.

Väriaistin kehittämiseen nähden on värisekoitusten tietopuolinen selittäminen väriympyrän avulla vähäarvoinen ja toisinaan arveluttavakin; samaa on sanottava pintojen värittämisestä, ellei työtä johtamassa ole opettaja, jolla on hieno väriaisti. Joka tapauksessa on oppilaita johdettava tarjona olevalla väriaineksella oikein tapaamaan esineitten (lehtien perhosten y. m.) värit.

Opetusohjelmassa mainituilla luonnoksilla ei ole käsitettävä huolimattomasti suoritettuja tai keskeneräisiä piirroksia, vaan sellaisia, jotka havainnollisesti esittävät mallin kokonaiskuvan voimakkaammin osottamalla sen pääluonteen muodon tai värin puolesta ja jättämällä pois vähemmän tärkeitä yksityiskohtia. Samoin on muistipiirustuksessa tavoiteltava havaitun esineen oleellisimman puolen selvittämistä ja muistiin painamista. Kokonaiskuvassa vähemmin tärkeitten yksityiskohtien turhaa kuvaamista ei ole  vaadittava. Myöskin on vapaa piirtäminen pensselillä (ilman kynäiltyjä ääripiirteitä) omansa totuttamaan oppilaita pääasian nopeaan ja varmaan käsittämiseen.

Luonnostamis- ja muistiharjoituksien tulee sisältyä asianomaisten opetusasteitten yleisissä puitteissa. Mutta niitä voidaan myöskin käyttää lahjakkaiden oppilasten kehittämiseen heidän taipumustansa vastaavaan suuntaan ja antamaan askaroimisen tilaisuutta heidän luontaiselle muovailuhalullensa.

Esineitten mukaan piirrettäessä ja maalattaessa ei ole opetettava perspektiivi-, valotus- ja väri-ilmiöitä tietoperäisillä selityksillä ja konstruktioilla, vaan käytännöllisten harjoitusten kautta määrättyjen esineitten tarkkaamisessa ovat ne oppilaan tietoisuuteen saatettavat. Esineet ovat hyvin asetettavat näkyviin, niin että oppilas todella voi havaita ne ilmiöt, joita hänen tulee tarkata. Hänen on opittava vapaasti käsittämään malli kokonaiskuvana. Sentähden on oppilasta johdettava huolellisesti tarkkaamaan malli-esinettä ja havaintojensa nojalla vapaasti luonnostamaan kokonaiskuva. Virheet, joita hänelle tässä tulee tietämättänsä, ovat tähtäämällä, luotiamalla ja vaakitsemalla opettajan johdolla osoitettavat ja korjattavat. Samalla kuvataan päävarjo. Vasta sitten, kuin tällä tavalla on saatu malliesineestä plastillinen kuva, voidaan siirtyä tarkempaan kuvaamiseen. Tässä on erityisesti huomattava, ettei kokonaisvaikutusta häiritä yksityiskohtien (heijastusvalon, kuvastin-ilmiöitten y. m.) liiallisella terottamisella.

Piirustaminen on suoritettava hiili- tai liitupuikolla tai pensselillä. Pienempien osien, kuten kasvin silmukoitten, linnunjalkojen y. m. s. piirtämisessä saattaa kynä tulla käytäntöön. Oppilasten tulee ennen kaikkea oppia helposti ja varmasti pitelemään lyijykynää, joka hänellä käytännöllisessä elämässä on aina käsillä. Hiilipuikko on suositeltava nimenomaan harjoitusten alkuasteilla, koska sillä voidaan nopeasti korjaella piirustuksia. Näillä välineillä piirrettäessä on tarkoituksenmukaisinta käyttää edellä mainittuja pystytettäviä piirustusalustoja.

Luokkataululle piirtämistä on tällä alkuasteella alinomaa harjoitettava. Sitä on käytettävä kaikkia sellaisia esineitä piirrettäessä, jotka voidaan ymmärrettävästi kuvata jo ulkopiirteissään.

Maalia eli väriä käytettäessä on oppilas totutettava ensin kuvaamaan pääväri, vertaamalla malliin tapaamaan oikea väri ja piirustusta edelleen täydennettäessä yhä pitämään silmällä päävaikutusta ja yleismuotojen oikeata esittämistä. Kun nimenomaan maalattavia mallia käytetään, kuten kirjavia lintuja, kiiltäviä simpukoita j. n. e., niin ei ole esinettä piirrettävä vaan yksinomaan maalattava. Kuvattavan esineen taakse on sijoitettava sopiva tausta, kuten valkoista tai harmaata paperia, pahvia, kangasta t. m. s., jonka oppilas saa kuvata siinä valossa tai värissä, jossa se hänelle näkyy.

Johdatuksena esineistä piirtämiseen ei ole tarpeen käyttää puusta tai kipsistä tehtyjä esineitten mallia. Opetus voi alkaa suorastaan yksinkertaisten talous- ja  luonnonesineitten piirtämisellä. Pienoiskokoon laadittuja talousesineitä ja leluja ei tule käyttää piirustusmallina, eikä myöskään tehtyjä jäljennöksiä luonnon esineistä.

Yiivainpiirustus muodostaa eri oppijakson, joka ei saa syrjäyttää käsivarapiirustusta. Pääpaino on siinä pantava yksinkertaisten mallien, työkalujen, rakennusosien y. m. mittausopilliseen esittämiseen. Pintamuotojen, ympyrän jakojen y. m. piirtäminen on supistettava vähimpäänsä. Kaavakuvien koneellinen jäljentäminen on kielletty. Yleiskatsauksellinen järjestely, tarkka suoritus ja piirustusten puhtaus ovat viivainpiirustuksessa erittäin huomioon otettavat.

Asian valaisemiseksi jäljennetään tähän vielä Preussin kansakoulujen piirustusopetuksen ohjelma:

I. Käsivarapiirustus.

Yleinen opetustehtävä:

Piirustusopetuksen tulee tehdä oppilaat kykeneviksi muodolleen ja värilleen tarkkaamaan luontoa ja heidän ympäristönsä esineitä sekä havaintojansa yksinkertaisesti ja selvästi esittämään. Aliasteella: muistipiirustustaM keski-ja yläasteella: esinepiirustusta.

A. Aliaste: (kolme ensi kouluvuotta).

Ensimmäisenä kouluvuonna yhdistetään piirustus havainto-opetukseen. Opetustehtävä: Yksinkertaisia esineitä oppilaan ympäristöstä piirretään muistista. Esimerkkejä: Luumu, rengas, silmälasit, muna, lusikka, munan muotoinen lehti, vanne, pyörä, kellotaulu, kuvapuitteet, vihko, kirjekuori, akkuna, ovi, paperihattu, leija, huoneen pääty, kilpi, saha, kirves, veitsi, hevosenkenkä, pihdit, sakset, erilaisia lehtiä j. n. e.

Piirtäminen suoritetaan hiilellä, liidulla tai väriliidulla käärepaperille, joka kiinnitetään pystytettävään pahvialustaan. Osa oppilaita piirtää luokkataululle. Opetus on luokkaopetusta.

B. Keskiaste: (4:s ja 5:s kouluvuosi).

Opetustehtävä: Opetus siirtyy muistipiirustuksesta esinepiirustukseen. Mallina on litteitä esineitä, etenkin luonnosta. Samojen esineitten mukaan harjoituksia värin tapaamisessa ja vapaasti pensselillä kuvaamista ilman ääripiirteitä. Suotuisissa oloissa voidaan alotella myöskin talousesineiden piirustusta. Muistipiirustusta jatketaan sittenkin, kun on siirrytty esinepiirustukseen. Esimerkkejä neljättä kouluvuotta varten: lehtiä, perhosia, korentoja, kuten ratamo, kielo, pyökki, syreeni, kierto, tulikukka, maltsa, maahumala, tammi, jalava, vilukko, variksenmarja, muratti, apolloperho, sudenkorento j. n. e. - Esimerkkejä viidettä kouluvuotta varten: lehtiä, perhosia, korentoja, kaloja, sulkia, siipiä, kivilaattoja j. n. e., kuten: kastanja, aralia, vahtera, koirannauris. viini, aivastusruoho (helleborus), plataani, orjantappura, unikukka, kurjenpolvi, keltamo, ahven, kuha, hauki j. n. e. Piirustusvälineitä tulee aliasteella käytettyjen lisäksi: pehmeä lyijykynä, valkosta ja pohjavärillistä paperia sekä penseli ja vesivärit. Tehtävän laadun mukaan on opetus joko luokka-, ryhmä- tai yksityisopetusta.

C. Yliaste: (6:s—8:s kouluvuosi).

I. Käsivarapiirustus:

Opetustehtävä: Esinepiirustusta ulotetaan perspektiivisten ja valotus-ilmiöitten esittämiseen. Jatketaan värin tapaamis- ja muistipiirustusharjoituksia. Luonnostamisharjoituksia kynällä ja penselillä suoritetaan tilaisuutta myöten. Malleina on talouskapineita, astioita, koulurakennuksen osia ja luonnon esineitä. - Esimerkkejä kuudetta kouluvuotta varten: rasia, vakka, kirja, kukka-astia, vati, kuppi, malja, pullo j. n. e. hedelmiä: luumu, omena, päärynä, sipuli, kurpitsi, viinirypäle, saksanpähkinä, unikon kotahedelmä, käpy j. n. e. - Esimerkkejä seitsemättä kouluvuotta varten: ruukku, savimalja, vaasi, viinilasi, pöytä, penkki, tuoli, kaappi, avoin akkuua, uuni, lehtiä, oksia ja hedelmiä, tammi, laakeri, paju, ohdake j. n. e. - Esimerkkejä kahdeksatta kouluvuotta varten: osia koulnhuoneesta ja koulurakennuksesta, soittokello, huhmar, lyhty, lamppu, luonnonesineitä kuten seitsemäntenä kouluvuonna, lisäksi nuppuja ja kukkia, vuokkoja, narsissia, tulpaania, simpukoita, näkinkenkiä, niveleläimiä, eläinten kalloja, täytettyjä lintuja ja imettäväisiä. Työaineet ja menettely samoin kuin keskiasteella.

II. Viivainpiirustus

Viivainpiirustus on kuudenteua kouluvuotena (joka vastaisi meillä jotenkin kolmatta ja neljättä osastoa) yhdistettävä mittausoppiin. Kahdella yliluokalla (= 7:s ja 8:s kouluvuosi)
on joka neljäs piirustustunti annettava -viivainpiirustukselle. Opetustehtävä: Viivainpiirustuksen tarkoitus on kehittää oppilaassa ulottuvaisuuden käsittämiskykyä ja harjoittaa häntä oikeitten ja puhtaitten piirustusten.tekemiseen sekä käyttämään harppia, viivainta ja piirtopihtiä. - Kuudes kouluvuosi: mittausopillisten muotojen ja tehtävien piirtämistä. Mittakaavan avulla piirtämistä. - Seitsemäs kouluvuosi: yksinkertaisten kappaleitten suuntaispiirrosta: särmiö. kuutio, särmäkartio ja näitten muotojen yhtymiä. Vastaavien yksinkertaisten esineitten (rasia, jakkara, pöytä j. n. e.) piirtämistä määrätyn mittakaavan mukaan. -  Kahdeksas kouluvuosi: Jatketaan yksinkertaisten esineitten suuntaispiirrosta: lieriö, pyöreäkartio ja näitten yhtymiä. Yksinkertaisten esineitten piirtämistä määrätyn mittakaavan mukaan.

---

Tällainen on pääpiirteissään uusi suunta piirustuksenopetuksessa. Rousseaun sanat: palatkaamme luontoon! ovat siinä toteutuneet. Eipä puutu uudelta suunnalta sieluopillistakaan pohjaa. Ajattelemisemme perustuu mielteitten uudistumiseen. Mielteet ovat havaintojen muistikuvia. Näköaisti tuo meille useimmat mielteet. Kuta selvemmät mielteet ovat. sitä tärkeämmät ne ovat oikeitten käsitteitten muodostamisessa; kuta voimakkaammat ne ovat, sitä kauemmin pysyvät ne muistissa. Suuri joukko muistikuvia tekee mielikuvituksen vilkkaammaksi ja hedelmällisemmäksi. Tästä  selviää oikean näkemisen merkitys mieltämiskyvylle ja oikealle ajattelemiselle. Oikea näkeminen edellyttää esineitten huolellista ja vertailevaa tarkkaamista. Jokainen esine havaitaan ensin kokouaisenaan ja varsinkin sen väri herättää ensimmäisen aistimuksen. Kun esineen väri eroaa ympäristöstä, syntyy käsitys sen muodosta. Muodon tarkka käsittäminen edellyttää esineen ulkopiirteitä rajoittavain pisteitten huomaamista sekä niitten keskenäisen asennon ja etäisyyden vertailua.

Tällainen "tietoisesti loppuunsa suoritettu näkeminen" on taito, joka on opittava, kuten jo Pestalozzi huomauttaa. Oppilas on huolellisesti sovitetussa järjestyksessä esiintyvien harjoitusten kautta vähitellen kehitettävä niin, että tajuton näkeminen tulee tietoiseksi, että hänen aistillinen silmänsä tarkkaan ja nopeasti ilmoittaa, mitä hänen  eteensä sattuu värin, muodon ja suuruuden puolesta. Lisäksi tulee asian kauneudellinen puoli. Kauneudellisen käsittämisen ja nauttimisen taito on myöskin harjoituksella opittava, Piirustusopetus tarkoittaa myöskin oppilaan johtamista niin, että hänen alkuperäinen, tajuton muotoon ja väriin perustuva ilonsa tulee tietoiseksi sekä muotoettä värisuhteitten käsittämisestä riippuvaksi. Kauneusaistin hoitaminen vaatii kauniitten esikuvien näkemisen ohella myöskin niitten jäljentämistä, joka edellyttää nähdyn asian oikeaa esittämistä.

Piirustuksenopetus tässä nykyisessä uudessa suunnassaan on ottanut suorittaakseen suuren tehtävän: tarjota jokaiselle kansalaiselle kolmannen ajatusten ilmaisukeinon. Puhuminen ja kirjoitus kuuluvat vanhastaan kansalaissivistyksen alkeisiin, nyt on kuvaanto tuleva lisäksi. Meillä Suomessa piirustusopetus yhä hapuilee päämääräänsä
tajuamatta. Ottakoon sekin tämän uuden suunnan tarkoitusperän omaksensa.

Albin Järvinen.

14.11.13

Coralline Dye - Injurious Effects Therefrom.

Manufacturer and builder 5 (1869?)

Mr. Bidard, professor of chemistry in Rouen, France, obtained from an Englishman some months ago a pair of stockings with a lilac-colored ground, and a design of circular lines of bright red silk. The wearing of these stockings was attended with the following consequences, as certified to by two physicians in Havre, who were called upon for advice. Each one of the red lines caused an intensely painful inflammation similar to that of a burn, which was followed by a general indisposition, having the character of a slight poisoning, which passed away only after a two days' medical attendance. A carefully conducted analysis brought the fact to light that the red dye of the silk consisted of coralline, a new coloring matter derived from carbolic acid. The lilac colour consisted of aniline violet, which, as is generally known, is perfectly harmless.

13.11.13

Väripainok(s)esta kirjapainon pikapainimissa.

Kirjapainolehti  5, 31.5.1890

Alexander Waldow'ilta.

(Jatkoa 4:een n:oon)

10. Värien painamisjärjestys.
Se järjestys, missä värit painetaan, vaikuttaa ei ainoastaan työn ulkomuotoon mutta myöskin aikaan ja hyötyyn. Jos pronssijauhoa, lehtimetallia j. n. e. käytetään, tulee tämä painaminen tehdä toisten edellä, sillä näiden jälestä käypi laatuun heti alottaa tavallinen painaminen, joka ei saattaisi tapahtua jos pronssitus tehtäisi jonkun ennen painetun jälestä; pronssijauho tietysti tarttuisi siihen. Jos on aivan välttäniätöintä painaa muita väriä ensin, kihnutettakoon paperi jollakin läpikuultavalla jauholla, talkumilla tai muulla sellaisella; tuolle sileälle rasvaiselle pinnalle ei tartu pronssi keveästi, eipä vielä sittekään vaikkei painetut värit olisikaan perin kuivia. Tosin kadottaa suurin osa värillisistä väreistä näin menetellen heleätä loistettaan. Toisellainen järjestys perustuu siihen että tummemmat värit painettakoon aina ennen vaaleita, koska jälkimäiset päästävät edelliset läpikuultamaan jahellyyttävät niiden vaikutusta, värien seurausjärjestyksen määrää vielä se vaihtuva vivahduskin, mikä niille mielitään antaa.

Varmoille kysymyksille tulee niinikäänseuraava järjestys olla ohjeena: 1:ksi pronssia, 2:ksi sinistä, 3:ksi punasta, 4:ksi keltasta ja 5:ksi luonnosvärit.

Tässä saatetaan ainoastaan pääperusteet värien seurausjärjestyksessä viitata; useassa tapauksessa ovat ne jätettävät piirustajan tai painajan valtaan menetellä parhaimman mukaan.

Mitä paperi väreihin vaikuttaa, saatetaan siitä mainita seuraavata: musta väri valkoselle paperille näyttää mustemmalta ja kolkommalta kuin kellahtavalle paperille; erittäin hyvin soveltuu väri puuttomalle painopaperille, joka  ei ole kovasti silitetty; kovasti silitetty kirjoituspaperi vaatii väkevämpää väriä; puupaperi, valolle ja ilmalle hellä, vaikuttaa alistavasti väriin; laimea kiiltopaperi päästää värit esiintymään loistavan näköisinä.

11. Käsipainin painos.

Painamisessa käsipainimella käytetään kernaimmin tuoreita, kovamaisia teloja; monissa tapauksissa on vanhempi kova tela parempi kuin mustan painamiseen sovelias pehmeä tela. Väripainoksessa tulee telaa ahkerammin kuin mustan painamisessa hieroa värikiveä vastaan, jos värin on tuleminen nuorteaksi ja hyvin peittäväksi. Me suosittelemme käyttämään telasyrjäkkeitä (påvalsningssteg) kehystän vieressä, jonka avulla tela kulkee varmemmin ja estyy painumasta lomapaikkoihin.

Kun mustan painamisessakin on välttämätöintä hyvin ja tasaisesti hierottua telaa useasti kuljettaa kehystän yli, jos mielitään hyvin peittynyttä ja puhdasta painosta, niin on tämä menettely ehdottomasti väripainoksissa vielä tärkeämpi tyydyttävän tuloksen saavuttamiseen.

Että ladelman eri värejä varten tulee olla mitä huolellisemmin ladottu, on väripainoksen hyvän tuloksen pää-ehtoja. Mukavaksi ja keveäksi kehysten siirtelemiseksi tarpeen mukaan ehdotamme panemaan pari kolme välikeriviä sekä muutamia korttilastuja yläpuolelle ja keskuussyrjän sivuille kuhunkin värikehykseen.

Nyky-aikana käytetään usein väripainamisissa n. s. sisäänpanopunktuureja (insattspunkturer). Näitä ei kierretä  kaadekkeesen, vaan ne kiinnitetään siihen peitteellä taikka yli liisteröityllä paperilla. Sopivin tähän tarpeesen on käyttää n. s. piirustusnauloja. Nämät liisteröimällä kiinnitetyt punktuurit ovat melkoisessa määrässä edullisia käyttää, sillä monta sellaista saatetaan monenkertaisissa painoksissa keveästi asettaa kaadekkeesen. Painamisessa tulee mitä huolellisimmasti punkteerauksessa menetellä; sillä arkin pieninkin siirtyminen vaikuttaa huonon rekisterin.

Kehysten puhdistaminen painaessa riippuu niiden liitteistä ja käytettävästä väristä. Ladelma, joka sisältää koristeita tai laattoja hienoilla kaiverruksilla sekä sellaisia useilla pienillä ja hienoilla kirjasimilla, puhdistetaan tietysti useammin kuin yksinkertaisemmat ladelmat. Puhdistaminen tapahtuu tärpätillä tai benzinillä pehmeän hanan avulla. Lipeän käyttämistä ei ole suosittava.

Laatatkin, jotka pysyvät puhtaina, tulee puolipäivillä ja illoilla työn päätettyä erittäin huolellisesti puhdistaa sekä kuivata  pehmeällä rievuista tehdyllä rullalla, eikä kihnutuksella. Puupiirrokset pantakoon painon alle lepo-ajaksi, jotta niiden kuvertumiset vältettäisi. Zinkki- ja lyijylaatat pestään kernaimmin benzinillä ja kihnutetaan ei ainoastaan pinnat vaan syrjätkin aivan kiiltäviksi; tämän laiminlyötyä saapi väri keveästi epäpuhtaan, mustanharmaan sekoituksen, joka sitten on vaikea poistaa.

Myöskin on tarpeellinen pestä värisyrjäkkeet ja telat ainakin joka ilta. Levitetty värivarasto siirretään huolella myöskin johonkin kulmaan ja kivi pestään tärpätillä. Työtä uudestaan alottaessa jauhetaan väri taas nuorteaksi painamiseen.

Jos painettavassa on erittäin synkkiä osia tai suurempia kirjasimia ja koristeita, niin on erittäin tärkeä peittää painettu makulatuurilla takapuolelle tarttumisen esteeksi. Väri annetaan hyvästi kuivua ennen kun makulatuuri otetaan välistä pois.

(Jatk.)

12.11.13

Jäljennösväri.

Kirjapainolehti  5, 31.5.1890

Kirjapainokoneissa jäljennösvärillä painettaessa tunkee väri, kuten tunnettu, erittäin syvälle telahytyyn. Tämä vältetään siten että ennen painamista telat voidellaan liuvoksella, jossa on 1 osa kromalunaa ja 9 osaa vettä.

11.11.13

Oikein mustaa kuvaväriä.

Kirjapainolehti  5, 31.5.1890

Oikein mustan kuvavärin saamiseksi sekoitetaan mustaan väriin vähäsen pariisinsinistä suhteessa 1:20. Näin menetellen saapi erinomaista oikein mustaa huomiota herättävää väriä.

10.11.13

Coloring Cigar Wrapper.

Manufacturer and builder 1, 1882

The practice of coloring bad colored and spotted tobacco for cigars wrappers, is no doubt very general among cigar manufacturers. they are said to use generally dilute dye-wood extracts in ammoniacal solution. The practice is not specially hurtful, but, like every form of falsification, we look upon it as reprehensible.

9.11.13

Paste Stove-Black.

Manufacturer and builder 1, 1882

We do not remember ever to have seen a paste stove blacking, nor can we imagine that such a paste could be as good as the black lead sticks commonly used for that purpose. The addition to black lead of any greasy substances to cause it to remain pasty, would, we think, injure its polishing qualities, and would also be apt to give off an offensive smell from the burning of the grease until it had been thoroughly driven off. The use of a watery paste of black lead, kept soft by the addition of a very little chloride of calcium or glycerine, might answer, but we feat it would be too difficult to polish. Our inquirer might try the last named suggestion.

8.11.13

How Poisons are Spread.

Manufacturer and builder 4, 1878

- Mr. G. Owen Rees, Consultin Physician to Guy's Hospital, London, has called public attention to some unexpected sources of arsenical poisoning. The green calico lining of bedcurtains has been found to have produced, for months, severe symptoms, which were treated as those of natural disease, without benefit to the patient. When the curtains were removed the patients at once recovered their health. The beautiful pale-green muslin, largely used for ladies' dreesses, has been found to contain not less than 60 grains of the arsenical compound known as Scheele's green, in every square yard. He suggests that, in order to prevent much of the nausea, vomiting, headache, inflammation of the eyes, etc., from which so many suffer, there be a prohibition of the manufacture of such deleterious fabrics. Red scarlet, and mauve-colored fabrics are not always free from arsenic. He adds that the agitation of skirts in dancing discharges arsenical poison, which probably causes some of the pallor and languor almost always wholly attributed to illy ventilated and crowded rooms, and to bad champagne.

7.11.13

Ornamental Glass-Opaline and Enamel.

Manufacturer and builder 5, 1869

An attempt was lately made in Philadelphia to introduce objects made of a new so-called fusible porcelain manufactured there, which, however, was nothing more than a white opaque glass, or milk-glass, as it has been sometimes called. The so-called porcelain pictures are nothing but photographs on a sheet of the glass mentioned. It is very unlike porcelain, as the latter will not crach through the action of heat, and therefore quite different from the real article. This milk-glass, on the contrary, is easily cracked by the application of a small flame, and is very easily fusible, being a lead glass, to which the opacity has been given by one or more of the following ingredients: peroxide of tin, antimonious acid, chloride of silver, or phosphate of lime. The last is the most common, and by it is prepared to so-called bone-glass. For a species of enamel known as bone-glass, jawbones of cattle and horses are preferred, because of the enamel of the teeth they contain. These bones are first thoroughly burned in a separate oven, then ground to a very fine powder, and from eight to twenty per cent of this is added to the powder prepared for common flint-glass, according to the degree of opacity or translucency require. In the melted state this glass is perfectly clear and transparent, but only becomes milky by the working. Light passed through a turbid or troubled glass of the above kind undergoes, by absorption, a change, as may be seen in some lamp-shades of this kind, and produces a kind of color-play, which is called opalescence. Such glass, when milk-while, resembles alabaster. Different tints are produced in it by minute quantities of the following substances: always bone-ashes, to produce the white translucent effect; small portions of forge-scales for green; oxide of uranium for greenish yellow; oxide of nickel, arsenious acid, etc. Oxide of tin may be used in place of the bone-ashes; but it requires considerably more to produce the same effect, and, besides, is much dearer.

In order to enamel various objects, use is made commonly of a mixture of tin and lead, which is more easily oxidized at a red heat with free access of air, than either of the two metals separately. This is caused by the affinity of the stannic acid produced for the oxide of lead. This property is made use of by manufacturers of a very opaque enamel for the purpose of enameling different objects. An oxide of tin containing lead, or an oxide of lead containing tin, is made; therefore it contains lead for the flint-glass element of the enamel, and tin oxide to render it opaque. One part of tin and from one to six of lead are brought to a dark red heat in a flat cast-iron vessel, exposed to a current of air, and stirred. After removing the remaining metallic granules by washing, it is mixed with equal parts of quarry powder, or sand, and one fourth part of potash, soda, or salt. After melting together and cooling, it is powdered and applied to the objects to be enameled with a brush. This so called burning is done in a kind of mustic-furnace, which melts the enamel over the surface, and causes it to form an equal white opaque coating on the iron or other objects heated.

In the same way as white enamel is produced from colorless glass, so colored enamels may be produced from colored glasses by the addition of the above enamel, which constitutes a beautiful department of industry not yet sufficiently explored, and for which the necessary information will be found in the next article on colored glass.

6.11.13

Runo H:gin maalarien osaston XX-vuotisjuhlaan.

Maalarien viesti 2, 1908

Kirj. Eemil Elo.

Aamunkoitosta iltamyöhään
aherti maalari ahkeraan,
siveli siroksi rumat jäljet,
laitteli näköhön parempaan.

Kiipeili vaarankin uhalla sinne
minne vain rikas pääs' katseillaan
ruman peitteli, kauniiksi laittoi,
harmajan - värihin loistavaan.

Värejä tuhlasi toisten nähdä,
koteja laitteli viehkeiksi.
- Värejä kauniita laittaissa muille
kotinsa jäipi vain harmaiksi.

Punasta laitteli rikkaiden nähdä
- omansa kalpeni poskipäät.
Nuorteus loisteli työstänsä soma
- kasvonsa vaan oli kelvekkäät.

Tulokset työstänsä nauttivat toiset
hänelle jättivät rippehet;
palkkion siitä kun ryösteli loiset
osaksi hälle jäi puuttehet.

Napisi tuosta - tyytyipä taaskin
luojan kun säätämäks' sanottiin
-  Voimaton viel' oli, kahleissa loisten
pyrkimään oloihin parempiin.


II

"Tää ei oikein", kuiskein kuuli,
"työ kun puutteell' palkitaan."
- Jutuks' joutavaksi luuli:
"Näin on luotu olemaan."

Kuuli auttokeinot oivat,
jopa alkoi tuumimaan:
"Nehän ehkä auttaa voivat
työni arvoon parempaan."

"Liity yhteen, poista loiset,
jotka riistää osaas' sun'!"
- Tuon hän kuuli, kuuli toiset,
alottivat taistelun

Syntyi tuosta yhteisliitto,
perustettiin yhdistys,
alkoi kylvö, sadon niitto,
moni tehtiin yritys.

Arkaeltiin ensi vuodet,
harkittiin ja tuumittiin;
päässä pyöri mestaruudet,
herrain vihaa pelättiin.

Pokkuroitiin, kumarreltiin,
leipää lisää anottiin
kun ei tullut apua niin
vaatimus ja sanottiin.

Kaksikymmentä on vuotta
yhdessä näin ryntäilty,
ettei tuo o'o tehty suotta
näyttää aika eletty.


III

Aamusta varhain iltaan myöhään
maalari rumuutta peittelee,
puute on palkkana vieläkin työstään,
nälkä ja kylmä ahdistelee.

Loiset ne alati voimia riistää,
rasitus kasvoja kalvettaa
-mutt' toivo nyt ajasta paremmasta
poskille punaa jo nostattaa.

Ja kerran se nousee, nuorteus palaa
yhteisvoimilla ponnistain.
Elämä aartehiaan ei salaa,
jos voimme ne omiksi vallata vain.

Sitkeyttä, voimien kestävyyttä,
ja loiset ne lopulta putoaa;
kalpeus katoo, harmaja, kylmä
työnsä kun oikean arvonsa saa.

Värin ja vernissan haihtumisen vaikutus bromihopealevyihin.

Nyblinin tietolipas 4-5, 1907

Yllä olevalla otsakkeella kerrotaan joulukuun vihkossa (siv. 39) muutamista kokeista, joita valokuvaaja, herra Fritz Hirn on toimittanut saadakseen selville mistä syystä öljyväri jonkun matkan päästä vaikuttaa valokuvauslevyihin samaan tapaan kuin valo.

Herra Hirn on jatkanut kokeitaan, nyt jonkun verran tarkemmin, ja on niistä tullut huomaamaan, ettei väreistä säteile valokuvauksellisesi vaikuttavia säteitä (mihin epäilyyn aihetta oli ilmaantunut), vaan täytyy ilmiö panna kokonaisuudessaan öljyväreissä tapahtuvan haihtumisen syyksi. Kun herra Hirnin kokeissa akvarellivärit eivät ole osottaneet tekevänsä mitään vaikutusta, voitanee jotenkin varmana pitää, että väreillä ei ole mitään osaa ilmiön syntymiseen, vaan pitänee se kokonaan, tahi ainakin osaksi pitää väriaineiden sekottamiseen käytetyn vernissan (öljyn) ansiona.

Se että värit eivät ole yhtä voimakkaasti vaikuttaneet levyihin, voi riippua öljyn enemmyydestä tahi vähemmyydestä, että maalia on ollut paksummalti tahi ohuemmalti, tahi että ne ovat olleet paremmin tai huonommin kuivaneita. Tiettyähän on että toiset värit kuivavat nopeammin kuin toiset, ja paljon mahdollista on että nämä öljyvärit eivät olisi tehneet mitään vaikutusta, jos ne vaan olisivat saaneet kuivaa kyllin kauvan. Kuitenkin on syytä luulla, että ainakin kromi-, lyijy- ja elohopeavärit voivat tehdä kemiallisen vaikutuksen bromihopeaan. Asiaa ei sen vuoksi voida vielä pitää täysin selvitettynä.

- D. N.

5.11.13

Hiili- eli pigmenttipaino.

Nyblinin tietolipas 4-5, 1907

Helsingin Valokuvauksenharrastajain klubin julkaiseman Fotografiskt Allehandan toukokuun numerossa 1904 on hiilipainosta allaoleva kirjoitus, jonka Schmidtin Kompendiumin mukaan ovat laatineet herrat Viik ja Jakobsson. Kun hiilipainolla nykyään on aktuellinen merkitys painatamme sen tähän hiukan lyhennettynä. (Toim.)

Valokuvauksellisista kopioimistavoista on hiili- eli pigmenttipaino kauneinta; tunnustettava kuitenkin on että se on monimutkaisempaa kuin tavallinen kontaktikopioiminen. Pigmenttipaperin herkkyys on jotenkin samallainen kuin selloidinipaperin. Kuvaa ei kuitenkaan voi ollenkaan nähdä kopioidessaan, kun pigmenttipaperi on tummaväristä.

Vivahdusten pehmeyden ja selvyyden sekä värisävyn tasaisuuden puolesta on pigmenttipaino voittamatonta, kestäväisyydessä on sen veroista vain platinapaino.

Pigmenttipaino perustuu kromigelatinin valonarkuuteen, nimittäin sen siihen omituiseen ominaisuuteen että se valottamisen kautta menettää lämpimässä vedessä liukenevaisuutensa. Se tapahtuu seuraavasti. Kromihapon kaksoissuolat - tässä tapauksessa kaliumbikromati (kaksinkert. kromihappoinen kali) tahi natriumbikromati (kaksinkert. kromihappoinen natroni) - hajaantuvat valaisemisen vaikutuksesta organisten aineiden läsnäollessa kromisuperoksidiksi ja hapoksi. Kromisuperoksidi vaikuttaa melloittavasti gelatiniin ja yhtyy sen kanssa uudeksi aineeksi, joka on lämpimässä vedessä liukenematonta.

*) Tästä aiheutuu hiilipaino-nimitys.

**) Pigment = väriaine.
Jos liimaan sekottaa jotain väriainetta, esim. hiiltä, kiinalaista tushia tahi muuta valotonta väriä, levittää sekotuksen paperille ja sen jälkeen imeyttää siihen kalium- tahi natriumbikromatia ja antaa sen kuivaa, niin muuttuu kalvo negatiivin alla kopioidessa valaistuilta paikoiltaan liukenemattomaksi. Kun sellaisen kopian panee lämpimään veteen, niin liukenee liima värin kanssa vain valaisemattomista osista, jota vastoin valon vaikuttamat paikat jäävät koskemattomiksi ja samalla pysyttävät väriaineen. Jos väriaine on hiiltä, saadaan hiilikuva*); käytettäessä muita värejä: ruskeaa, sepiaa j. n. e. saadaan sen värinen kuva kuin liimaan sekotettu »pigmentti» on **). Jos värit ovat oikeita eivät kuvat muutu valossa.

Niin yksinkertaiselta kuin tämä ensi näkemältä näyttää, on se hiukan monimutkaisempaa, sillä kuvia ei voida kehittää alkuperäiselle paperille vaan täytyy ne ensiksi siirtää jollekin toiselle pinnalle (paperille, lasille tahi muulle aineelle) ja siinä vasta kehittää.

Tähän saadaan selitys seuraavasta. Pigmentikalvo on jotenkin paksu. Kun valottaminen käy negatiivin läpi, niin tulevat parhaissa tapauksissa liukenemattomiksi kalvon pohjaa myöten (paperiin saakka) ainoastaan ne osat, jotka ovat negatiivin läpinäkyvimpäin paikkojen alla. Puolisävyjä ei saa valottaa niin kauvan, että kalvo läpeensä tulee liukenemattomaksi, sillä silloin pysyttävät syvimmät varjot ja puolisävyt yhtä paljon väriä ja esiintyvät kuvassa yhtä tummina. Puolisävyjen  valottaminen saa sen vuoksi mennä niin pitkälle, että osaksi vain kalvon pinta osaksi  hiukan syvemmälti - mutta ei paperipohjaan saakka - muuttuu liukenemattomaksi.  Jos kehittäminen (s. o. valottamattoman gelatinin poistaminen) toimitetaan tällä paperilla, ei lämmin vesi tosin vaikuttaisi syvim- piin varjoihin (jotka ovat liukenemattomia läpeensä paperipohjaan saakka), mutta puolisävyt, joilla ei ole mitään pysymispaikkaa, huuhtoutuisivat pois. Sillä tavalla saataisiin kuvia ilman  puolisävyjä.

Tämä haitta on helposti vältettävissä sikäli että ennen kehittämistä puristetaan kuvakalvo paperia tahi lasia vasten, joka on käsitelty juoksutetulla munanvalkuaisella, hartsilla, mellotetulla gelatinilla, kollodiumilla tahi muulla sellaisella. Valottamisesta huolimatta on pigmenttipinta vielä siksi limainen että se tarttuu mainitulle pinnalle lujemmin kuin oli alkuperäisellä paperialustalla. Kun toisiaan  vasten puristetut pinnat pannaan lämpimään veteen, irtaantuu paperi  pigmenttikalvosta joka jää munanvalkuaisen, mellotetun gelatinin, hartsin j. n. e. vaikutuksesta uudelle kalvolle, jossa sen saa kehittää kaikkine detaljineen.

Tätä toimitusta sanotaan "siirtämiseksi." Kuva joka tällä tavalla saadaan, on tosin positiivinen mutta päinvastainen, s. o. oikea sivu on vasemmalla ja päin vastoin. Jos ei ole välttämätöntä saada kuva oikein päin niin voi kuvan jättää tälle pohjalle; muussa tapauksessa täytyy se kehittämisen jälkeen siirtää toiseen kertaan uudelle pohjalle ja sitä sanotaan kaksinkertaiseksi siirtämiseksi.

Kun negatiivit on otettu ohuille selloidini-, gelatini- y. m. filmeille, voi kopioida kuvan niin että negatiivin takasivu on pigmentipaperia vasten; sillä tavalla saadaan yksinkertaisella siirtämisellä oikein päin oleva kuva. Käyttämällä käännettyjä  duplikaattinegatiivia saadaan myöskin kuvat oikein päin yksinkertaisella siirtämisellä.

Pigmenttipainoa varten on kaupassa seuraavia paperilajeja.

1. Pigmentipaperia, s. o. paperia, joka on voideltu jotain väriainetta (purpuraviolettia, ruskeaa, punasta, sepiaa, mustaa, sinistä j. n. e.) ja gelatinia sisältävällä sekotuksella; sitä on 3-4 metriä käsittävissä rullissa ja arkkeina, eikä se ole valonarkaa.

2. Paperia yksinkertaista siirtoa varten, valkeaa tahi värillistä paperia, joka on voideltu juoksutetulla munanvalkuaisella, shellackaliuoksella, mellotetulla gelatinilla tahi barytilla j. n. e. Sitä käytetään silloin kun kuvaa ei tarvitse uudelleen kääntää. Tältä paperilta ei kopiaa voi uudelleen siirtää, vaan pysyy se siinä.

3. Kehitettävää paperia, joka on valkeaa, kautshukilla, vahalla tahi hartsilla voideltua paperia; sitä käytetään välisteenä kaksinkertaisessa siirrossa; tällä paperilla kehitetään kuva ja siirretään

4. paperille kaksinkertaista siirtoa varten, joka on voideltu kromialunalla osittain liukenemattomaksi tehdyllä gelatinilla.

Teemme tässä alempana selkoa eri toimituksista pigmenttipainossa.


Pigmenttipaperin säilyttäminen ja käsittely.

Pigmenttipaperi säilytetään kuivassa, kylmässä paikassa; jos se ajan mittaan käy hauraaksi, pannaan se 24 tuntia ennen käyttämistä kellariin tahi pehmitetään puhtaaassa vedessä kunnes se pysyy suorana. Sen jälkeen annetaan veden siitä valua tarkoin pois ennen kuin sitä käsitellään kromiliuoksella.

Paperin aristamisliuos tehdään negatiivin laadun mukaan: voimakkaille, tiheille negatiiveille väkevää (4-5 %:sta), ohuille negatiiveille heikkoa (2-3 %:sta), vieläpä hyvin ohuille negatiiveillä 1 %:stakin. Säännöllisille negatiiveille valmistetaan huuhde panemalla 40 gr kaliumbikromatia (tahi natriumbikromatia) + 1,000 cm3 puhdistettua vettä sekä niin paljon ammoniakkia (20 á 3O tippaa), että punanen liuos muuttuu olen keltaiseksi. Jos sekaan pannaan vielä 125 cm3 spriitä kuivaa paperi joutuummin.

Sekä kalium- että natriumbikromati on hyvin myrkyllistä, niin että parasta on varoa panemasta sormiaan liuokseen, varsinkin jos on haavoja käsissä. Jotta liuos ei pääsisi koskemaan ihoon voi käyttää sormissa kumituppeloita tahi liikutella paperia lasipuikoilla. Vastamyrkyksi hierotaan sormia työn päätyttyä sekotuksella, jossa on 15 cm3 glyseriiniä, 10 tippaa karbolihappoa ja 75 cm3 vettä.

Aristettu ja kuivattu pigmenttikalvo muuttuu vähitellen liukenemattomaksi, silloinkin kun se säilytetään täydellisesti valolta suojattuna.

Kromiliuos pitää olla niin kylmää kuin mahdollista (jäähdytetään kesän aikana jäällä).

Pigmenttipaperin aristamista varten suodatetaan kromiliuos posliini-, sinkki-, lasi- tahi paperimassakulhoon ja pigmenttipaperi, josta sitä ennen tomu on tarkoin poistettava, upotetaan siihen kokonaan. Jos se on kuivaa, tahtoo se aluksi käpristyä sisään päin; 3-5 minuutin kuluttua on se suorana ja alkaa kääntyä toisaanne päin. Silloin on paperi otettava huuhteesta ja ripustettava kuivamaan tahi puristetaan se erityisesti käsitellylle lasille ja sitten asetetaan kuivamaan. Jos valonaran arkin haluaa ripustaa kuivamaan, niin otetaan se kromihuuhteesta, pannaan kalvopuoli lasia vasten, peitetään paperipuoli vähäkankaalla ja puristetaan sitten kumivalssilla tahi kumiviivaimella kohtaloisesti painamalla pois liiallinen kromiliuos. Sitten otetaan paperi pois lasilta ja pannaan puolisilinterin muotoon taivutetulle pahville, jonka päälle ensiksi on pantu arkki suodatuspaperia, takasivu pahvia vasten. Pigmenttipaperi on sillä tavalla kuperana kalvopuoli ylöspäin ja kuivaa siten nopeasti. Kuta nopeammasti se kuivaa sen parempia, loistavampia ja voimakkaampia tulevat kopiot. Valitaan ilmava paikka niin lähellä kattoa kuin mahdollista, jossa se kuivaa joutuun.

Bikromatilla kostutettu pigmenttikalvo on kosteana ollessaan hyvin tunteetonta valon vaikutukselle, niin että paperin voi valmistaa heikossa päivän valossakin. (Parasta on kuitenkin aristaa paperi kaasu- tahi fotogenvalossa). Valonarkuus lisääntyy melkoisesti kuivaessa. Se täytyy sen vuoksi tapahtua päivänvalolta täydellisesti suojatussa paikassa. Kuivettuaan pingotetaan paperiarkit kopiokehykseen, jotta ne tulisivat suoriksi.

Karkeampiin töihin on tämä kuivattamistapa riittävä. Mutta hienoimpiin detaljiteoksiin (mikroskopisiin valokuviin, suurennustarkoituksessa tehtyihin diapositiiveihin j. n. e.) ja suuriin kuviin on vapaasti kuivanut paksu paperi liian aallokasta; kopioitaessa se ei ole joka paikasta tarkoin negatiiviä vasten eikä kuva sen vuoksi tule täysin jyrkkä.

Täysin sileäksi saadaan pigmenttipaperi, kun käsittelee sitä seuraavalla tavalla. Ennen aristamista pyyhitään sopivan paksui- selle puhtaalle lasilevylle liina- tahi nahkalapulla  ohuelti sekotusta, jossa on 1 osa häränsappea ja 2 osaa alkoholia (sekotus sekotetaan hyvästi, annetaan sitten laskeutua ja suodatetaan), ja pannaan sitten tällä tavalla käsitelty levy syrjään. Sen jälkeen pannaan paperi kromiliuokseen. Kun se on siinä melkein tasasesti, pannaan yksi häränsapella käsitellyistä levyistä kalvopuoli ylöspäin samaan kromihuuhteeseen, pigmenttipaperin kalvo pannaan sille ja otetaan molemmat pois huuhteesta, annetaan nesteen valua pois, pannaan paperille palanen vähäkangasta, vedellään - ei liian kovasti - valssilla keskestä laitoihin päin ilmarakkojen ja liiallisen nesteen poistamista varten ja pannaan ne sitten sellaisenaan kuivamaan, ei liian lämpimään, mutta päivänvalolta suojattuun huoneeseen.  Kuivamiseen menee noin 5-8 tuntia. Kun paperi on aivan kuivaa irtaantuu se itsestään helposti lasista kun veitsellä päästää kulmista alkuun. Paperi on sitten paras säilyttää kopiokehykseen pingotettuna.

Se pysyy käyttökelpoisena talven aikana ainakin kahdeksan päivää, kesällä vähemmän aikaa; se on kuitenkin valmistettava lähimpinä 2-3 päivänä, sillä se ei ainoastaan tule yhä aremmaksi vaan menettää liukenevaisuuttaankin. Vanhemmat paperit ovat tavallisesti erittäin arkoja ja liukenevat kehitteessä hyvin vaikeasti.

Ennen kopioimista on negatiivi varustettava n. s. varmuusreunuksella, joka estää reunat irtaantumasta ja kalvon kurtistumasta kehitettäessä. Se pannaan negatiivin kalvo- tahi lasipuolelle sivelemällä reunoihin peittävää väriä tahi liimaamalla päälle läpinäkymättömiä paperikaistaleita. Käyttää voi myöskin ohuesta pahvista tehtyjä irtonaisia ½ cm leveitä kehyksiä, jotka tarkoin käyvät negatiiviin.

Tiheät negatiivit kopioidaan suoranaisessa auringonvalossa, ohuet heikossa päivänvalossa. Kopioimisen kulkua ei voi arvostella paperin näön muuttumisesta; sen vuoksi on turvauduttava n. s. valotusmittariin. Tavallisin on Vogelin valotusmittari; jossa on asteettain useampia kerroksia ohutta kalkeeripaperia, jotka ovat portaittaan asetetut toistensa päälle, ja niiden alle pannaan sitten valonarka paperi. Tällaisen valotusmittarin voi helposti itsekin tehdä.

Jotta kerta kaikkiaan saa määrätyksi valotusmittarinasteen jollekin negatiiville, asetetaan kaistale selloidinipaperia negatiivin alle ja toinen samallainen valotusmittariin. Sitten kopioidaan niin kauvan kunnes negatiivin alla oleva kaistale on valmiiksi kopioitu, ei liiaksi kopioitu, katsotaan valotusmittarin kaistaleesta minkä asteen väritys siellä on saavuttanut, ja merkitään negatiiviin tämä aste, joka sitten pitää paikkansa aina. Sitten pannaan valotusmittariin uusi selloidinipaperikaistale ja pigmenttipaperi kopiokehykseen ja kopioidaan samaan valotusmittarin asteeseen kuin aikaisemmin merkittiin negatiiviin.

Valmiiksi kopioidut pigmenttikuvat on paras kehittää samana päivänä. Ennen kehittämistä toimitetaan kuitenkin siirto.


Yksinkertainen siirto.

Yksinkertaisessa siirrossa tulevat kuvat olemaan päinvastaisia; alkuperäisen vasen  puoli tulee kuvassa olemaan oikealla ja päinvastoin.

a. Yksinkertainen siirto paperille. Yksinkertaista siirtoa varten oleva paperi pannaan yhdessä pigmenttikopion kanssa kulhoon, jossa on kylmää, ilmatonta (keitettyä) vettä, ja saa olla siinä kunnes pigmenttipaperi kouristuu paperin takasivulle päin - ei kauvempaa, sillä silloin menettäisi pigmenttipaperi kiinnittämiskykynsä. Molemmat  paperit otetaan pois varovasti, kalvo kalvoa vasten ilmarakkojen muodostumista varoen, pannaan sitten siirtopaperi allapäin paksulle lasilevylle, pigmenttipaperi peitetään vähäkankaalla ja valssilla puristetaan paperit tarkalleen toisiaan vastaan sysien keskeltä reunoihin päin. Sitten otetaan vähäkangas pois ja pannaan molemmat paperit yhdessä 10-5 minuutiksi puristimeen keveän painon alle. Sen jälkeen seuraa kehittäminen, joka on samallainen yksinkertaisessa ja kaksinkertasessa siirrossa.

b) Yksinkertaista lasille siirtoa käytetään diapositiivien eli ikkunakuvien valmistamisessa. Tässä käytetään yksinkertaisen siirtopaperin sijasta lasilevyjä, jotka käsitellään  seuraavalla tavalla: 30 gr gelatinia liuotetaan 600 cm3 lämmintä vettä,  tähän liuokseen pannaan alituiseen hämmentäen niin paljon (noin 12—15 cm3) 6%:sta kromialunaliuosta, että gelatiini alkaa paksuta. Sitten pannaan jääetikkaa tipottain kunnes liuos jälleen muuttuu juoksevaksi; tässä on varottava ettei jääetikkaa panna liiemmaksi. Sekotus suodatetaan musliinin läpi ja pidetään  lämpimänä lasia voideltaessa. Tätä kaadetaan sitten tarkoin puhdistetuille ja hiukan lämmitetylle lasilevyille varoen ettei ilmarakkoja synny, jonka jälkeen ne asetetaan kuivamaan levyjalustalle tomuttomaan paikkaan. Samoin kuin yksinkertaisessa siirrossa paperille pannaan tässäkin valmiiksi käsitelty lasilevy ja pigmenttikuva yhdessä kylmään ilmattomaan veteen, josta ne sitten molemmat otetaan kalvo kalvoa vasten silloin kun paperi alkaa käyristyä ulospäin, puristetaan edellä selitetyllä tavalla yhteen ja pannaan puristimeen imupaperin väliin. Sen jälkeen kehitetään.


Kaksinkertainen siirto.


Kun kuvat tahdotaan tulemaan oikein päin täytyy silloin käyttää kaksinkertaista siirtoa. Pigmenttikopiat siirretään ensiksi alustalle, jossa ne kehitetään. Kehittämisen jälkeen siirretään ne tältä alustalta toiselle.

Ensimäinen alusta voi olla joko paperia, n. s. kehitettävää paperia (ei ole nyt sekotettava yksinkertaisessa siirrossa käytettävään paperiin) tahi myöskin erityisesti käsiteltyjä lasilevyjä. Jos kehitetään paperille tulevat lopuksi valmiit pigmenttikuvat himmeitä, jos taas kehitetään lasille saavat valmiit kuvat peilikirkkaan loiston.

*) Tahi vahapastalla, jota saa ostaa valmiina.a. Ensimäinen siirto kehitettävälle paperille toimitetaan samalla tavalla kuin yksinkertaisessa siirrossa.
Kehitettävä paperi, jota voidaan käyttää useampaan kertaan on aina ennen käyttämistä käsiteltävä seuraavalla liuoksella:*)
4 osaa vahaa raastetaan hienoiksi suilakkeiksi, jotka pannaan purkkiin, jossa vaha sulatetaan. Kun se on sulaa pannaan siihen 100 osaa puhdistettua tärpättiä ja lopuksi 1 osa hartsia. Kehitettävää paperia hierotaan keveästi tähän liuokseen kostetulla flanellilapulla, jonka jälkeen se saa kuivaa. Valmiiksi kopioitu pigmenttipaperi pannaan kehitettävän paperin kanssa yhdessä veteen, jossa sen annetaan olla niin kauvan kunnes pigmenttipaperi on suorana. Ne otetaan sitten pois vedestä ja hangataan valssilla keskestä laitoihin, jotta kalvojen välissä mahdollisesti olevat ilmarakot saadaan poistetuiksi. Kun se on tehty, ripustetaan paperit kuivamaan noin 10 minuutiksi, jonka perästä kehittäminen toimitetaan.

b. Lasille toimitettavaa ensimäistä siirtoa varten käsitellään lasilevyt seuraavalla tavalla. Ne puhdistetaan ensiksi bentsiinillä, lämmitetään ja sivellään kuivalla vahalla, lämmitetään uudelleen ja hangataan flanellilla ympyräliikkeillä niin hyvin kuin mahdollista. Näin käsitellyille levyille kaadetaan 1 %:sta raakakallodiumia. Vahalla hankaamisen sijasta voi levyn valella kumiliuoksella, joka saa kuivaa, jonka jälkeen kollodiumi pannaan. Ennen käyttämistä annetaan kollodioitujen levyjen olla vedessä kunnes rasvajuormut häviävät. Sen jälkeen pannaan myöskin pigmenttipaperi veteen ja otetaan pois yhdessä levyn kanssa aivan samalla tavalla kuin yksinkertaisesta siirrosta jo selitettiin.


Kehittäminen.

Kehittäminen toimitetaan lämpimässä vedessä. Tähän on paras käyttää laajaa läkkilevystä tehtyä kulhoa. Se täytetään vedellä, joka lämmitetään sprii- tahi kaasuliekissä 28-35° C ja pannaan yhteen puristetut paperit tahi vastakkain olevat paperi ja lasilevy siihen. Muutamain minuuttien kuluttua näkee paperin reunoista kohoavan värillisiä pilviä, jotka aiheutuvat gelatiinin liukenemisesta; kun joku kulma alkaa kohottautua, vedetään paperi pois varovasti yhteen mittaan ja heitetään se pois; kuva on silloin uudessa alustassa. Jos paperi ei irtaannu hyvän ajan kuluttua pannaan lisäksi lämmintä vettä. Kehittämisen jatkamisella on tarkoituksena poistaa kaikki kalvon liukenemattomat ainekset huljuuttamalla edelleen lämpimällä vedellä, jonka lämpömäärää tarpeenmukaan voidaan korottaa. Kuva esiintyy sitten vähitellen värillisessä gelatiinilimassa kunnes se lopuksi on siinä puhtaana ja kirkkaana. []valaisemattomat tahi vähän valaistut paikat vaikeasti liukenevat sen vuoksi että pigmenttipaperi on liian vanhaa, tahi että on liian pitkään kopioitu, niin voi panna sekaan hiukan ammoniakkia, noin 2 cm3 5 litraan vettä. Vanhan pigmenttipaperin voi sitä paitsi siirtäessä pehmittää ammoniakin pitoisessa vedessä. Lämpimällä vedellä käsittelyä, kehittämistä, on jatkettava, kunnes ei enää yhtään värillistä gelatiinia irtaannu kopiasta. Kun kuva on valmiiksi kehitetty, pannaan se kylmään veteen ja sen jälkeen 5-10 minuutiksi 4 %:seen alunaliuokseen, jonka jälkeen sitä pestään vähintäin 1/4 tuntia juoksevassa vedessä.

Yksinkertaisessa siirrossa ovat kuvat jo tällä valmiita, ne otetaan pois vedestä ja ripustetaan kuivamaan. Ne kuvat sitä vastoin, jotka ovat aijotut siirtää kahteen kertaan ja jotka on kehitetty paperille tahi kollodioidulle lasille, on tältä alustalta siirrettävä toiselle.

Kaksinkertaisen siirron paperi pehmitetään tätä tarkoitusta varten juuri käyttämisen edellä lämpimässä vedessä (korkeintaan 40° C), kunnes kalvo tuntuu aivan liukkaalta, mikä tapahtuu 15- 20 sekunnissa, ja pannaan sen jälkeen yhdessä melloitetun ja pestyn kuvan kanssa kylmään, ilmattomaan veteen. Kalvot vastakkain otetaan sitten kuva ja siirtopaperi pois, peitetään vahakankaalla, painellaan hiljakseen valssilla ja asetetaan yhdessä kuivamaan. Kun se on tapahtunut pistetään veitsen kärki molempain kalvojen reunojen väliin ja vedetään siirtopaperi pois mukanaan siinä oleva kuva, joka nyt on himmeä, jos se on kehitetty paperille, mutta kiiltävä jos on käytetty kollodioitua lasia. Toinen siirtäminen voidaan toimittaa joko heti kehittämisen, alunoimisen ja pesemisen jälkeen tahi vasta sitten kun kopion on annettu uivaa. Jälkimäinen tapa on varmempi, sillä kuivaneen gelatiinin kalvo on melkoista vastustuskykyisempi; aika usein nimittäin sattuu että hyvin pehmyt gelatiinikalvo vahingoittuu juuri kehitettyä ja pestyä pigmenttikuvaa kiinni painettaessa.

Kaikki nämä toimitukset voivat näyttää monimutkaisilta, mutta saa ne käytännössä helposti ja nopeasti suoritetuiksi. Ken on perehtynyt pigmenttipainoon hän mielellään opettelee tätä kopioimistapaa. Pigmenttipainolla saa paremmin kuin millään muulla
tavalla hienoimmat detaljit ihmeteltävän kirkkaina ja sopusuhtaisen pehmeinä. Se on myöskin sopivin skioptikonkuvien valmistamistapa, sillä sellaisissa kuvissa on sangen tärkeää että kirkkaimmat valoasat ovat aivan läpinäkyviä. Ilmeistä on että pigmenttipaino antaa kirkkaimmat kuvat, kun kalvo on kokonaan poissa kaikista niistä kohdista, jotka ilmaisevat kirkkaimpia valoosia, miten ei ole laita esim. klori- ja bromihopeakuvissa. Niihin jää usein läpinäkyvimpiin paikkoihin aivan heikko huntu,  jota ei voi huomata paljaalla silmällä katsoessaan, mutta joka projektionissa on hyvin häiritsevä. Sitä paitsi takaa pigmenttipaino kuvien kestävyyden.

Valmiit pigmenttipainot lasilla voidaan myöskin jälkeen päin vahventaa. Parhaiten käy se laatuun kehittämisen ja pesemisen jälkeen sillä tavalla että levy pannaan liuokseen, jossa on 0,1% ylimanganhappoista kalia vedessä, ja saa se olla siinä kunnes on
tullut vahvaksi.

Pigmenttipainoa voidaan paitsi paperikuviin käyttää käännettyjen negatiivien valmistamiseen, negatiivien reproduktsioniin ja suurennuksiin, kuvien siirtämiseen puulle, metallille, posliinille, norsunluulle, taulukankaalle, silkille j. n. e.

4.11.13

Hiilipainokuvien värittäminen.

Nyblinin tietolipas 4-5, 1907

Paitsi yleisesti tunnettua pigmenttikuvien värittämis- ja vahventamistoimintaa, joka toimitetaan ylimanganhappoisella kalilla ja joka antaa ruskean värin, julkaisee Photo. News vielä muutamia muitakin värittämisreseptejä hiilikuville: Liottamalla kuvaa 1 %:ssa pyrogallushappoliuoksessa saadaan sepia väri, gallushapolla ja tanninilla musta värisävy.

Syvä violettimusta väri saadaan seuraavalla tavalla: valmistetaan seuraavat kolme liuosta:
I. 1000 cm3vettä,
40 gr. rautavihtrilliä,
10 -"- kuparivihtrilliä.

II. 1000 cm3 vettä,
20 gr. hiilihappoista natronia.

III. 1000 cm3 vettä,
10 gr. gallushappoa.

Ensin pidetään kuva noin 5 minuuttia liuoksessa I, jonka jälkeen se huuhdotaan hyvästi ja pannaan liuokseen II, jossa se saa olla noin 10 minuuttia. Uudelleen huuhdottua käsitellään sitä liuoksella III, jossa se vähitellen saa halutun värin.

(Huomattava on, että näillä värittämistoiminnoilla samalla vahvennetaan kuva, ja kun pigmenttikuvan, joka jo itsessään on väriä, värittäminen tahi värjääminen ei ole tarpeellista, ei tätä tapaa olisi kutsuttava värittämis- vaan mieluummin vahventamistavaksi. Ainoastaan siinä tapauksessa, että kuva on liian heikko, eikä sen värikään tyydytä, voi valitsemalla vahvennustavan, joka antaa toisen värin kuin kuvalla alkuaan, muuttaa ja parantaa väriä. Niinpä esimerkiksi, jos on käytettävinä heikko kuva "Rötel"-paperilla, niin voi käsittelemällä sitä gallushapolla ja tanninilla muuttaa sen voimakkaaksi ruskeaksi kuvaksi. Mieluummin on kuitenkin pigmenttikuvien vahventamisessa käytettävä sellaisia aineita, jotka antavat saman värin kuin kuvassa alkujaan on, sillä kuva voi muutoin saada kieron likavärin. Toim.)

3.11.13

The Electric Light in Dyeing Works.

Manufacturer and builder 12, 1882

It seems probable that the electric light will be largely employed in dyeing works, where also electricity may be employed for other purposes. At night the light permits the matching of colors as in daylight, and in daytime the current may be employed for electrochemical purposes.

2.11.13

Beviljade patent. / Myönnettyjä patentteja.

Registeringstidning för varumärken 317, 1907

Den 23 Maj 1906.
N:o 2635. Godsegaren Dragutin Lerman, Fabriksdirektören Bernardo Benij Dragutin Schwartz och Kemisten Paul Pikos, Pözega, Coniitat Pozega, Slavonien, Ungern: sätt att framställa ett svart färgämne, ett garfningsmedel eller ett annat svart färgämne samt andra användbara biprodukter ur stenkol, brunkol eller lignit. -  Ombud i Finland: Patenttitoimisto. Patentbureau Petterson & Stenroos Helsingfors.
Uppfinningen karaktäriseras genom följande Patentanspråk.
1) Sätt att framställa ett svart färgämne, ett garfningsmedel eller ett annat svart färgämne, samt andra  användbara biprodukter ur stenkol, brunkol eller lignit, kännetecknadt doraf, att det finfördelade råmaterialet  under uppvärmning behandlas med ämnen (kaustika alkalier, alkalikarbonater, sulfater o. s. v.), medelst hvilka de bituminösa beståndsdelarna utlösas och de organiska bestånds- delarna förkolas vid jemförelsevis låg temperatur, samt att den ej upplösbara återstoden efter att hafva befriats från lösningen underkastas  torrdestilntion, afkyles, uttvättas och males till ett svart färgämne under det att lösningen af de ur kolet utdragna beståndsdelarna försättes med reagenser t. ex. saltsyra, för utfällning af de upplösta bituminösa beståndsdelarna, som derpå tvättas och antingen kunna användas såsom garfningsmedel eller ock förarbetas på ett svart färgämne genom torrdestilation, alkylning och förmätning.
2) En utföringsform af det i  patentanspråket 1) angifna förfaringssättet kännetecknad deraf, att garfningsmedlet behandlas med salpetersyra i och för garfningsförmågans höjande.
3) En utföringsform af det i patentanspråket 1) angifna förfaringssättet afseende garfningmedlets framställning i extrakt form och kännetecknad deraf att den bituminösa fällningen löses i alkalier, och denna lösning neutraliseras, hvarvid on ny fällning uppstår, som, blandad med för den bituminösa fällningen användt  tvättvatten, indunstas med alkalier, lemnande en såsom gödningsämne användbar slutprodukt.


23 p. Toukokuuta 1906.
N:o 2535. Tilanomistaja Dragutin Lerman, Tehtaanjohtaja Bernardo Benij Dragutin Schwartz, ja kemisti Paul Pikos, Pozega, Comitat Pozega, Slavonia, Unkari: tapa valmistaa mustaa väriainetta, parkitusainetta tai muuta mustaa väriainetta sekä muita käytettäviä lisätuotteita kivihiilestä, ruskeahiilestä tai ligniitistä. -  Asiamies Suomessa: Patenttitoimisto, Patentbureau Petterson & Stenroos, Helsinki.
Keksintöä kuvaa seuraava Patenttivaatimus.
1) Tapa valmistaa mustaa väriainetta, parkitsemisainetta tai muuta mustaa väriainetta, sekä muita käytettäviä lisätuotteita kivihiilestä, ruskea hiilestä tai lignii- tistä, minkä tunnusmerkkinä on että hienoksi jauhettu raaka aine sitä lämmitettäessä käsitellään aineilla (kaustisilla alkalioilla, alkalikarbonaateilla, sulfaateilla j, n. e.), joiden avulla maapihkaiset aineosat liuvennetaan ja orgaaniset aineosat hiiltyvät verrattain alhaisen lämmön vallitessa,  sekä että liukenematon jäännös sittenkun se on poistettu liuvoksesta saatetaan kuivan tislauksen alaiseksi, jäähdytetään, pestään ja jauhetaan mustaksi väriaineeksi samalla kun hiilestä saavutettujen aineosien liuookseen saatetaan reagenseja esim. suolahappoa, liukenemattomien maapihkaisten aineosien saostamista varten, mitkä senjälkeen pestään ja joko voidaan käyttää parkitsemisaineena tai myöskin valmistaa mustaksi väriaineeksi kuivan tislauksen, jäähdytyksen ja hienoksi jauhamisen kautta.
2) Patenttivaatimuksessa 1) mainitun menettelytavan laadintamuoto, minkä tunnusmerkkinä on että parkitsemisaine käsitellään salpietarihapossa parkitsemistehon kohottamista varten.
3) Patenttivaatimuksessa 1) mainitun menettelytavan laadintamuoto, minkä tarkoituksena on laatia parkitsemisaine
ekstraktin muotoon ja jonka tunnusmerkkinä on että maapihkainen laskeutuma liuvennetaan alkalioissa, ja tämä liuvos neutraliseerataan, jolloin syntyy uusi sakeutuma, johon sekoitettuna maapihkaiseen sameutumaan käytettyyn pesuveteen saatetaan alkalioita, ollen lannoitusaineeksi käytettävä aine lopputuloksena.

1.11.13

Kuinka kankaan wäri saadaan suojelluksi pesussa.

Kymi 9, 1.2.1893

Jos etikkaa pannaan suorastaan pesuweteen, niin suojelee se waalean-punaisia ja wihreitä wäreja luopumista wastaan ja jos etikka-pirttua lisätään huuhdeweteen, saawat sywäpunaiset waatteet, jotka owat waalenneet wärinsä alkuperäisen kirkkauden takaisiin. Soodaliuos (soodan tulee olla puhdistettua) pysyttää purpurapunaiset ja sinisen harmaat wärit, ja potaskaliuos uudistaa mustat wärit willassa. Jos kankaan wärit owat wahingoittuneet ja muuttuneet raswasta, niin saawat ne entisen kiiltonsa ammoniakkiwettä käyttämällä (1 osa syöwyttäwää ammoniakkia, 10 osaa wettä). Jos wärit owat muuttuneet lipeä aineitten waikutuksesta (potaska, saada, syöwyttäwä kaalio eli naatrio, ammoniakki j. n. e), niin saawat ne entisen wärinsä takaisin etikkaa käyttämällä.

- Imitatsiooni teknikko M.