30.9.13

Lead and Mercury Poisoning

Manufacturer and builder 10 / 1877

The value of iodid of potassium to eliminate lead and mercury from the system of men whose constitution, by exposure to lead dust, mercurial vapors, or other forms of those metals, has been injured, is not so well known as it deserves to be. Physicians who keep up with the progress of their calling have long prescribed this substance, the virtue of which was discovered 30 years ago by Prof. Melsen, of Belgium; while the Paris Academy of Sciences lately awarded him a prize of $500 for this discovery, the value of which has been verified by a thirty-year experience.

The full fose of this salt is 5 grains three times a day in solution; but it is better to commence gradually, with increasing doses. The noxious metals are, by the action of this salt, carried away in the urin in the form of double soluble iodids. Prof. Melsesn advises the use of the iodid of potassium as a preventive in cases where men are exposed to the effects of lead dust or mercurial emanations. Workmen affected with lead paralysis have been cured, and othbers who were unable to follow their calling from their liability to saturnine colic, have been enabled to take it up again, fortified vby a regimen of which a dose of iodid of potassium formed part. With regard to mercurial affections the observations have been confirmed by those made at the mercury and mercurial products at these mines have been made the subject of various methods of treatment, curative or preventive, and the good adn lasting effects of the iodid are no longer doubted.

At a special hospital in Vienna, ample occasion has been furnished to watch the action of the iodid in freeing the body from the presence of fixed mercury and preventing its fixation. It has been found in every case in which it has been employed that in the presence of the salt the symptoms characteristic of the mercury are removed or diminished, or prevented from declaring themselves.

The action of the ioded of potasisum appears to be a pure mechanical one. It consists in determining the metal rendered insoluble by the formation of some albuminous compound to take on a soluble form ny the creation of a double iodid removable per viam urinariam. WHether this is the case, or whether its action consists in determing by destruction the evacuation of the morbid tissues cointaining the fixed metal, is however uncertain. But certain it is that by this remedy the danger attendant upon many mining and manufacturing operations has been diminished, and the sufferings of many workmen relieved, and the lives of others saved. Its efficiency is therefore proved beyond doubt, and we hope that it may soon be generally employed.

29.9.13

Värjäyskurssit

Heinolan Sanomat 35, 11.5.1910

Värjäyskurssit tulee Mikkelin läänin Kotiteollisuusyhdistys järjestämään tulewan kesäkuun puoliwälin paikoilla Mikkelin Röppäässä, kaswi- ja luonnonwäreillä wärjäämistä warten.
Kursseista tultanee kyllä aikanaan tarkemmin ilmoittamaan, nyt edeltäkäsin mainitsemme siltä waralta, että naiswäki tiweää askareitansa niin järjestellä että woi tilaisuuteen joukolla saapua.
- M. S.

28.9.13

Labels on Glass, Porcelain, and Iron.

Manufacturer and builder, 6 / 1893

- The following is recommended in Nouveaux Remèdes: 120 grm. of gum arabic and 30 grm. of gum tragacanth are macerated separately in a little water; the latter mixture is agitated until a viscous emulsion is formed, when the gum arabic solution is added and the whole filtered through fine linen. With this liquid are then incorporated 120 grms. of glycerine, in which 2,5 grm. oil of thyme have been dissolved. The volume is then made up to one liter by the addition of distilled water. This paste is said to possess remarkable adhesiveness, and to keep well in sealed flasks.

27.9.13

Förärfning af färgen hos hästar.

Biet - tidskrift för Finlands landthushållning 5-6, 1.5.1898

I "Landw. Jahrb." meddelas härom en omfattande undersökning af prof. Wilckens. Af denna framgår, att vid parning af likfärgade fullblodshästar i 856 fall af 1,000 färgen förärfdes. Vid olika färg ärfde af 1,000 föl 437 faderns, 508 moderns färg, men 55 ingenderas. Vid lika färg förärfdes fuksfärgen oftast, nämligen i 976 fäll af 1,000. Vid olika färg har den bruna färgen öfvervikten, under det att den svarta färgen är sällsyntast, i det efter 1,000 parningar med svart hingst blott 116, och med svart sto blott 9,2 svarta föl föddes. Äfven hos engelskt fullblod har fuksfärgen vid lika färg hos föräldrarna visat sig kraftigast förärfvas, nämligen i 946 fall af 1,000; vid olika färg åter den bruna färgen, under det att äfven här den svarta sparsammast förärfves. Hos arabiska hästar, full- och halfblod, förärfdes vid lika färg af 1,000 fall färgen 837 gånger: vid olika färg åter ärfde 313 föl faderns och 566 moderns färg, men 121 erhöllo annan. Vid lika färg förärfdes skymmelfärgen mest - 900 af 1,000 - och likaledes vid olika färg hos föräldrarna - i 729 fall af 1,000 därpå följde den bruna färgen och minst förärfdes äfven här den svarta. Otvifvelaktigt förärfves sålunda fuksfärgen lättast, den svarta färgen åter svårast. Hvad könet beträffar, spelar det såtillvida en rol, att stoet, särskildtmed brun färg, oftare öfverför sin färg på afkomman än hingsten.

26.9.13

Om Några Svenska Arter af Coccus; samt de inuti dem förekommande Parasit-insekter

Om Några Svenska Arter af Coccus; samt de inuti dem förekommande Parasit-insekter;
af J. W. Dalman.

Kongliga Vetenskaps-Academiens Handlingar, 1825.


*) Humboldt uppgifver årliga exporten af Cochenill från Syd-Amerika till omkring 32,000 Arroba, hvilkas värde utgör öfver 500,00 Pund Sterling.
*2) Kirby et Spence Introd. to Entomol. I. p. 320.
Bland den nästan oräkneliga mängden af Insektslägten har jag intet i merkantilt afseende ådragit sig en sådan uppmärksamhet som slägtet Coccus, hvaraf en art, Cochenillen, redan länge utgjort en af Amerikas utmärktaste exportartiklar*). Flere andra Coccus-arter lemna likaledes förträffliga färgämnen, och i anseende härtill har äfven en eller annan af dem redan från äldsta tider varit bekant; såsom hos Perser och Araber under namnet Kermes, hos Grekerna under benämningen Kokkos, och hos Phoenicierna, redan före Moses tid, under namn af Tola eller Thola*2).

Detta oaktadt har deras verkliga Natur först i senare tider blifvit uppdagad. Deras hela utseende, lefnadsätt och öfriga förhållanden äro ock verkligen så besynnerliga, så utomordentligt afvikande från hvad hos alla andra djur eger rum, att det i sanning har fordrats den yttersta noggranhet och ett outtröttligt tälamod, för att undanrödja de flerfaldiga illusioner, med hvilka Naturen synes hafva maskerat deras sanna beskaffenhet, och således gjort denna till en verklig gåta.

Genom fleras olika forskningar kom man dock småningom claven för densamma allt mera på spåren, och som snillet just finner sig lockadt af större svårigheter, har det äfven händt, att denna gåta blifvit föremål för en af Frankrikes skarpsinnigaste Naturforskares undersökning, och derigenom vunnit en både till sak och framställning så mycket intressantare och klarare upplösning. Det är Réaumur, som lemnat oss den, och det för nära 90 år sedan; och om man med Zoologiens framsteg i andra delar hemför hvad den sedan denna tid vunnit i kunskapen om dessa djurs historia, måste man tillstå att detta är ganska obetydligt.

Rèamurs observationer hade likväl egentligen afseende på ett inskränktare antal af Coccus-arter, som förekomma i Frankrike, och förmodligen må således en granskning af de flera, dem han icke observerat, kunna lemna någon efterskörd. De iakttagelser tillfället erbjudit mig öfver några af våra Svenska arter, hafva bestyrkt denna åsigt, och jag skall derföre här söka framställa dem, sedan jag förut anfört det vigtigaste af hvad man redan har sig bekant om Naturhistorien af Coccus.

*) Hos några Coccus-honor finnes likväl en fin silkesbädd mellan granen och sjelfva djuret.
*2) T. ex. Coccus Ilicis, som i södra Europa finnes på Querqus coccifera Coccus polonicus vid rötterna af Scleranthus perennis; Coccus Cacti, den namkunniga Cochenillen, på en Cactus i södra Amerika.
I den form dessa djur lättast ådraga sig uppmärksamheten, synas de såsom små ärtformiga kulor eller knölar, orörligt fästade på stjelkarna af träd eller buskar (Se Tab. IV fig. 6). Dessa kulor äro fullvexta honor af Coccus; men de äro i detta tillständ så alldeles utan minsta lika het med något djur, att man äfven vid nogare granskning knappt kan upptäcka något spär häraf, utan hellre skulle förmoda dem vara något slags Galläple, eller någon tillfällig vegetabilisk utvext, eller på sin höjd hälken af någon insektlarv. Man upptäcker nemligen hvarken antenner, fötter, eller ens spår af de på insekternas kroppar vanliga ringar eller leder. Öppnar man dessa kulor så finner man, - allt efter olika årstid och jurens olika utvecklingsperioder, - inuti dem antingen en vätska, uppfylld med små färgade korpuskler, som äro äggen, eller dessa mera tydligt utbildade, eller en otalig mängd af ytterst små ungar, liknande de minsta måttkräk. Sjelfva kulan, eller Coccus-modern, synes i denna sednare period endast bestå af ett törrt, glänsande och dödt skal, till formen liknande en liten omvänd sköld eller skål, eller ett koppglas, med braddarne fästade, eller liksom fastvuxna vid sjelfva grenens yta*). Vid dess ena ända märkes likväl alltid en liten urnjupning i den något uppbödja kanten, och en liten öppning, liksom en förr, hvarutur de små Coccus-ungarne framkrypa. (Tab. IV. fig. 11, 12). - Dessa Coccus-mödrar ega hos olika arter olika orm och utseende (Tab IV. f. 2, 6, 13, 18, &c.); några lika små bär, både till skapnad och färg, och det är i synnerhet sådana, som blifva samlade till färgämne*2).



För att förklara phenomenet af ungarnas framkrypande ur dessa Coccus, är det angeläget att anmärka, att ungarna ingalunda födas i detta ögonblick. Detta sker nemligen, enigt Réaumurs observationer, långt förut. Modern, redan orörligt fästad, framföder då 100-tals med ägg, hvilka likväl alla qvarstanna under hennes kropp. I samma mån som massan af redan framfödda ägg under henne ökes, minskas naturligtvis den af ännu ofödda inom henne. Den undra sidan af hennes kropp höjes således i samma mån mot hennes rygg, till dess, efter uttömning af alla äggen, den slutligen höjes nästan alldeles upptill ryggen, och modern dör, qvarlemnande sin egen kropp såsom en betäckning öfver sin talrika afföda; hvilken sedan under denna sköld kläckes, och sjelf genom den omtalta öppningen framletar sig till ljuset.

Så formlös, orörlig och död sjelfva den moderliga qvarlefvan befinnes, så utbildad och liflig framträder deremot genast Coccus-ungen i dagen. (Tab. IV. fig. 16, 17; 26, 27). Ehuru ytterst liten framter han dock så väl antenner som 3 par fullkomliga fötter, och vandrar med liflighet omkrin, för att ur något löf suga sitt föddämne. Den synes sedan fästad vid bladet, i form af en tunn, aflång lamell. I detta tillstånd tillbringas det återstående af sommaren och hösten, och derunder afklädes den yttre huden en eller annan gång. Vid den tid då löfven vissna och affalla, taga dessa Cocci åter sin tillflykt till trädens stammar eller grenar, och öfvervintra på dem. Med våren börhas deras hastigare tillvext och utveckling. Ett större antal af dem, igenkände af en mindre storlek, förvandla sig nu i ett slags verkliga puppor, ur hvilka sedan de ofta mikroskopiskt små, vingade Coccus-hannarna framkläckas. - En annan del deremot, utan att undergå någon förvandling, fäster sig nu alldeles orörlig vid grenens yta, och tilltager småningom i storlek. Den förut nästan platta kroppen uppsväller och utvidgas nu uppåt och åt sidorna; antenner och fötter undanskymmas alldeles; skillnaden mellan kroppens segmenter försvinner genom dennes ytterliga utvidgning, och Coccus-honan, i samma mån som hon nalkas sin fullkomlighet, förlorar, märkvärdigt nog, mer och mer sitt utseende af fjur, sin rörelseförmåga och hela sin lifaktighet, till dess fon slutligen, full af frö till en ny afvel, uppnått den ofvannämnda skepnaden af en blemma eller kula, och efter då fulländadt biläger qvarstannar som en liflös hylsa öfver sin oräkneliga afkomma.

Sådan är i korthet historien af dessa Coccus; ehuru för öfrigt med åtskilliga olika förhpllanden hos olika arter. Såson ungar förekomma de stundom på en och annan buske i största ymnighet, så att vissa grenar finnas af dem nästan alldeles öfverhöljda.

*) Så har jag t. ex. på Omberg sett en stor Ek, på hvars stamm alla sprickor voro fullsatta med gamla skal af en Coccus; som det tycktes af Coccus Quercus Linn.Medelst de fina snyten hvarigenom de suga vext-safterna, qvarlemna de i bladens och stjelkarnar ytor en oräknelig myckenhet af fina stygn, hvarutur sedan en sådan ymnighet af saft utsipprar, att jorden under sådana vexter stundom synes liksom vattnad, och vexten sundom häraf utmattas och borttränar. - Det är detta saftlöde, som nästan alltid lockar en mängd myror i grannskapet af Cocci, och som sålunda åter för Trägårds-idkaren och Naturforskaren gör myrorna till säkra vagvisare vid efterspanandet af Cocci tillhåll. - Fullvuxne förekomma deremot Coccus-honor vanligtvis spridda, och mera sparsamt;dock träffas de af några arter stundom i stor ymnighet äfven i sådant tillstånd*); och att dessa Coccus-honor ej undfallit den allmänna uppmärksamheten, synes af den länga tid, hvarunder de redan blifvit begagnade såsom färgämne.

Helt annorlunda förhåller det sig deremot med hannarna till dessa paradoxa djur. Dessa äro nemligen dels så ytterst små, att de endast af detta skäl lätt kunnat undgå all uppmärksamhet; dels är deras lefnadsperiod inskränkt endast till några dagar, och slutligen äro de äfven till alla delar af ett sp helt olika utseende från sina ofvanbeskrifna honor, att, sedan de blifvit upptäckte, svärligen någon af sig sjelf kunde falla på den förmodan, att naturen sammanparat så alldeles heterogena former för att utgöra en och samma art. - (Jemf. Tab. III. samt Tab. IV.). Dessa hannar ega nemligen alldeles den skapnad som tillhörer andra insecter; en smärt kropp, med tydliga antenner och fötter; tvenne vingar, längre än kroppen, och i dennes spets tvenne fina borst. De äro tillika rörliga och lifliga, men så små, att deras oformliga och orörliga makar mot dem nästan ssynas såsom små kullar, på hvilka de, flere på en gång, obehindradt kunna vandra af och an; - likväl intygar Réaumur, att det är med de redan så utvuxna honorna som parningen eger rum.

Af detta ovanliga förhållande mellan könen af Coccus finner man hvarföre deras hannar så länge varit obekanta. Äfven till denna dag äro, bland ett stort antal af Coccus-arter, hannarna blott till några högst få beskrifne; och äfven dessa beskrifningar saksa allt för mycket af den noggranhet och bestämdhet, som vetenskapen nu fordrar. Ännu bristfälligare äro de få original-figurer af tre eller fyra arter, som utgöra hela förrådet af teckningar öfver dem.

*) Memoires pour servir à l'historie des Insectes- Tome VI. pag. 433. &c.
*2) Histoire naturelle des Fourmis &c. pag. 326.
*3) Detta härror till en del deraf, att mina forskningar till ne början egentligen åsyftade de inuti Coccus boende Pteromalinernas historia.
Vår svenska Réaumur, Baron de Geer, så utmärkt för sin skarpa blick och säkra observations-förmåga, har lemnat några förträffliga bidrag till några af våra svenska coccus-arters historia*), men endast i afseende på dessas honor; ty oaktadt allt bemädande hade det aldrig lyckats honom att upptäcka någon hanne. Vår tids berömdaste Entomolog, Latreille, har observerat hannen till en Coccus Ulmi, och ansåg denna observation nog vigtig för att förtjena en egen afhandling *2), vid hvilken han likväl icke bifogat någon figur. - Uti ingen af våra svenska samlingar har jag sett någon enda Coccus-hanne förvarad, och då dessa således synas hafva undgått våra Vetenarer i Entomologien, tror jag mig så mycket mindre böra undanhålla de iakttagelser öfver dem, som tillfället erbjudit mig; ehuru dessa ej nu kunna beledsagas af observationer öfver djurens hela förvandling och lefnadssätt, eller uppnå den fullständigjet jag sjelf önskade *3). Om det likväl lyckas mig att gifva en anvisning till dessa paradoxa djurs lättare upptäckande, och att åt detta slägtes länge försummade historia väcka en allmännare uppmärksamhet, så torde det felande väl snart komma att af andra iakttagelser fyllas.


1. Coccus cryptogamus.

Hannen blodröd, med blekare antenner och fötter; vingarne hvita utan teckning; mycket längre än kroppen; de tvenne anal-borsten af omkring 3/4 af kroppens längd.

Honan (vid parningstiden) oval, platt, ljusröd, mjuk; utan synbara antenner eller fötter, men med tydliga ringar; ligger dold under en hinnaktig, rymlig betäckning.

Denna art har jag funnit ganska ymnigt på stammarna och grenarna af unga Aspar. Larvernas spinst-hylsor betäcka dem ofta så tätt, att hela stammen på sådana ställen synes hvit, och har alldeles utseende af att vara bevuxen med någon fin Lichen. Dessa hylsor äro likväl så ytterst små, att ett ovant öga har svårt att urskilja dem; också har jag för deras upptäckt att tacka min bror, L. R. N. Dalman, som vid letandet efter några smärre Lichener fästade sin uppmärksamhet vid dem, och i stöd af sin bekantskap med Insekternas outtömliga förråd på ovanliga former, snar misstänkte dessa besynnerliga föremål äfven tillhöra någon bland deras mångfaldiga arter.

De observerades först den 17 Julii 1825. I anledning så väl af Latreilles anförande om Coccus-puppornas hylsor, som af vissa små Coccusformiga fjäll, som märktes på de nu funna föremålens ena ände, anade jag genast desammas verkliga natur. - Tab. III. Fig. 1, visar ett stycke af en Asp-stjelk, fullsatt med dylika små hvita hylsor, i naturlig storlek; Fig. 2. åtskilliga sådana, förstorade; Fig. 3 visar en dylik hylsa, ännu mera förstorad. I dess främre spets märkes skalet af Coccus-larven. Sjelfva hylsan äger mer än 3 gånger dettas längd, är platt, bakåt något bredare, ytterst afrundad, och synes bestå af en fin, hvit hinna, nästan liknande den af ett ägg, men något silkesartad; bpda sidorna och sjefva ryggen synas utmärkta genom en något upphöjd kant.

Bland dessa hylsor märktes vidare några små, blodröda, vingade insekter, som snart med fägnad befunnos vara de af Entomologerna så sällan observerade Coccus-hannar. Att de härstammade ur ofvannämnde hylsor, kunde genast slutas deraf, att på flere af dessa märktes den inuti dem liggande insektens röda färg framskymta.

Réaumur och Latreille hafva redan anmärkt den besynnerligheten, att, då andra insekter genombryta sin pupphylsa framtil, framkomma deremot Coccus-hannarna ur hylsans andra ända, och de framkrypa ur densamma baklänges. Om rigtigheten af denna uppgift har jag flere gånher öfvertygat mig, äfven som om den långsamhet, hvamed deras framkomst sker. - På den af Réaumur beskrifna arten syntes vingspetsarne först framskjuta; på denna af mig observerade blefvo deremot vingarna oftast efter, och qvarliggande öfver insektens hufvud, till dess denna alldeles hunnit fram. Jag har Tab. III fig. 3 sökt föreställa detta. Den svårighet, hvarmed insekten således vid sjelfva dess framkomst i dagen har att kämpa, synes äfven välla, att vingarne härvid stundom alldeles afslitas.

*) [Tästä puuttuu latinankielinen teksti.]Utseendet af dessa Coccus-hannar har jag sökt visa Tab. III, f. 5, 6, 7*). - De äro af en mörk cinober-färgm antenner och fötter något blekare, ögonen svarta. På munnens vanliga ställe märkes intet spår hvarken af snyte eller af käkar. De hvita vingarne hafva endast 2 nerver, som äro enkla, längs-gående, utan att uppnå någondera kanten. Antennerna af nära bålens längd, trådformiga, fint fjuniga, bestående af 9-10 jemstora leder. Analborsten bleka, ej fullt af den längd som thorax oxh abdomen sammantagna.

Bland dessa vingade Coccus-hannar märktes sedermera åtskilliga andra, som i allt liknade dem, men saknade vingar. T. III. f. 9. 10. Jag förmodade genast, att deras saknad endast var tillfällig, antingen härrörande af svårigjeten att medföra dem ur pupphylsan, eller att de sedan blifvit afslitne. Men snart visade sig ett annat phenomén, som satte denna åsigt på prof, och verligen gjorde den vacklande. Jag märkte nemligen, att åtskilliga sådana samlat sig på ett slags små veck eller bucklor af den yttersta barkhinnan, hvilka hittils undfallit min uppmärksamhet, och att de ifrigt bemödade sig att sticka in yttersta spetsen af kroppen, genom skalet af dessa barkbleddor. Deraf väcktes naturligtvis den tanken, att dessa vinglösa djur voro honor, som sålunda sökte insticka sina ägg. Men då dessa djurens hela form, enligt all analogie, var stridande mot en sådan åsigt, begynte jag att nogare undersöka de nämnde bleddrorna af barken; det lyckades att upplysta och lossa några sådana, och jag blef varse under dem en eller flera små, platta, äggformiga, röda, djur-kroppar, sådana de förstorade visas Tab. III. fig. 12, 13, 14. - Dessa egde hvarken spår af antenner eller fötter, men, sedde från sidan, visade de deremot ett fint med leder försedt snyte, - alldeles enligt karakteren för de ännu lifliga honorna af Coccus.

En nogare undersökning uppdagade nu snart, att, hvad jag förut ansett för blotta barkbleddor, voro ett slags hinnaktiga betäckningar för dessa Coccus-honor; och att äfven å dessa hylsors spets ännu skalet af en Coccus-larv syntes bekräfta denna förmodan. Man ser Tab. III. fig. 2, flere sådana betäckningar förstorade framskymta mellan hannarnas hvita hylsor, och mot den här mörka botten mera synbara, än de i naturen äro på den ljusa, och med dem lika färgade, barken. Fig. 11 visar en, eller kanske flere sådana, i ännu större förstoring. Deras form är oregelbunden, stundom nästan som en flaska, oftast liknande skalet af en liten mussla eller af ett ostron; de synas äfven ofta bestå af flere lameller; måhända sammanträngda täcken af flere djur.

I stöd af hvad jag sålunda observerat, kunde jag ej tveka att anse de under dessa betäckningar liggande små djuren (Tab. III. fig. 12-14), att vara honorna till de ofvanföre beskrifne Coccus-hannarne, hvaraf de äldre troligen afnött vingarna; - och ändamålet med dessa sednares ifriga bemödanden att genomborra de nämnda betäckningarna, synes nu mera ej tvetydigt.

Härvid framställer sig likväl ett förhållande, alldeles olika med hvad Réaumur på sina arter observerat, och olika med allt hvad man om andra Insekter känner; ehuru dessa mjuka, fotlösa, och således alldeles värnlösa honors beskaffenhet gör det sannolikt, att de svärligen kunna visa sig utom nämnda betäckning. - Om man nemligen finner det paradoxt, att hos de andra Coccus-arterna en liten vingad hanne parar sig med en så olika bildad hona, af mångfaldiga gånger hans egen storlek, så är det phenomén naturen här visar, väl icke mindre paradoxt. - Här synes den nemligen framställa en Coccus-hona, som ligger alldeles dold under sin nämnda betäckning, och ett biläger som sker, ehuru brudtäcket skiljer makarna åt, och utan att de se hvarandra. - Det är detta utomordentliga förhållande, som gifvit mig anledning att kalla denna art: Coccus cryptogamus.


2. Coccus purpuratus.

*) [Tästä puuttuu latinankielinen teksti.] Hannen rostfärgad med blekare fötter och antenner; de tvenne borsten korta; vingarne med en violett strimma inom främre kanten. Tab. III. fig. 18. 19. *)

Af denna Coccus-hanne funnos endast 3 individer i samma glas, hvaruti de med Coccus Hordeolum belastade stjelkarne förvarades. Deraf följer dock icke att de äro hannar till sistnämnde art, emedan på ett större antal af stjelkar pupporta till denna C. purpuratus ganska lätt kunnat undfalla min uppmärksamhet.

*) Flere Coccus-hannar, t. ex. C. polonicus och C. Porsicæ, synas hafva en colorerad strimma vid främre vingkanten, men af en högröd färg.

*2) Latreille har hos C. Ulmi på hufvudets undra sida anmärkt 9 ocellformiga svarta punkter, i munnens ställe. Jag har på denna C. purpuratus lika litet kunnat upptäcka käkar eller snyte, men några svarta upphöjda punkter, hvilkas antal och beskaffanhet jag dock ej kunde bestämma, emedan jag ej hade något nog starkt synglas till hands. - Deremot märktes på hudvudes öfra sida, utom de tvenne främre ögonen, äfven tvenne oceller, (Tab. III. fig. 21), och dessa sednares närvaro på öfre sidan gör det så mycket svårare att förklara hvad de ocell-lika punkterna på hufvudets undra sida verkligen äro.
C. purpuratus öfverensstämmer i kroppsform och de särskilda delars hufvudsakliga bildning full komligen med hannen af C. cryptogamus; men är mycket större, af en mörkare rostbrun färg, och i synnerhet utmärkt genom vingarnas violet-röda strimma*). Antennernas leder äro längre än på C. cryptogamus, de tvenne borsten å kroppens ända deremot kortare*2).

Dessa Coccus-hananr syntes något trögare i sina rörelser, hoppade icke, och kunde ej gå på glasets hala yta.

*) [Tästä puuttuu latinankielinen teksti.]Honan aflång eller nästan elliptisk, gul, slät, glänsande, med föga upphöjd rygg. Tab. IV. fig. 1-5*).

Denna art hör till Réaumurs första afdelning, eller till dem som likna en omstjelpt båt. Dan fanns på en buske af Salix xinerea, och hade nästan öfverhöljt några af dess qvistar. Om dess form och utseende synes föga vara att tillägga, till hvad som af art-karakteren och figurerna redan inhemtas. - Jag har ej observerat dess ungar.

*) [Tästä puuttuu latinankielinen teksti.]Så ymnigt denna art än beklädde de stjelkar, på hvilka den innästlat sig, så få voro dock de individer i hvilka ej några Pteromaliner märktes. I anseende till skalets tunnhet syntes dessa ofta igenom detsamma, innan de utkläcktes, och de flesta voro så stora, att en af dem nästan syntes uppfylla hela Coccus-skalet. Bland dessa Prasiter utmärte sig i synnerhet Entedon scutellaris*2) och Entedon insidiator, hvilken sistnämndes historia jag har längre fram skall bifoga.

Mellan dessa gula Coccus-honor märktes äfven en myckenhet af små hvita larvkåpor, alldeles liknande dem till hannen af C. cryptogamus, men kortade. (Se Tab. IV. fig. 2.) Om de tillhöra denna C. hordeolum, eller någon annan art, har ej lyckats mig att utröna.


4. Coccus gibber.

*) [Tästä puuttuu latinankielinen teksti.]Den fullvuxna moderns skal mycket uppblåst, brunt, med slät och glänsande yta; mynningen oval, något uppböjd. Tab. IV. fig. 6-12.*)

Det är denna Coccus jag hos oss vanligast blifvat varse. Den finnes på stjelkarna af Asp, Björk, Hassel och flere löfträd: åtminstone visa alla desa så mycken likhet, att jag ej kan förmoda dem utgöra olika arter. - Från C. cypræola, som stundom finnes på samma träd, skiljes den genom något kortare form, en mera uppböjd och ofvantill något utvidgad mynning, sämt en slät yta, utan de talrika intryckta punkter som finnas på sidorna af C. cypræola.

Dess form varierar för öfrigt mycket, enligt hvad af figurerna kan inhemtas.


Ungarna till denna art måste mycket likna dem af C. cypræola. Vid den tid då de framkommo, har jag ännu ej fästat nog uppmärksamhet på skillnaden mellan dessa arter, och således ej heller på den, som mellan deras ungar kan ega rum.

Denna Coccus gibber hyser flera arter af Pteromaliner, i synnerhet af slägtet Encyrtus, och bland dem synes E. sericeus i denna art förekomma särdeles ymnigt.


5. Coccus Cypræola.

*) [Tästä puuttuu latinankielinen teksti.]Den fullvuxna honans kropp är nästan äggformig, framåt mera uppbläst, bakåt något utdragen, med jemnbred mynning; färgen mörkbrun; ytan punkterad, i synnerhet på sidorna. Tab. IV. fig. 13-15*).

*) Om man i våra entomologiska System genomögnar de upptagna Arterna af Coccus, finner man att de nästan alla bära namn af någon vext, på hvilken de uppehålla sig; och denna blotta uppgift står det äfven i sjelfva artkarakterens ställe. Anledningen härtill är väl dels den oöfvervinneliga svärighet, som mötte Lynné vid hans försök att efter författarnes beskrifningar karakterisera dem, dels en hos denna stora man ofta omisskännlig förkärlek för Floras alster, dels en förutfattad mening om ett vida bestämdare förhållande mellan vexterna och de på dem lefvande insekter, än erfarenheten sedan visat ega rum; i följd hvaraf de sednare alltför ofta erhållit benämningar af en vext, på hvilken de hvarken uteslutande eller ensame lefva; ja, på hvilken de sundom endast tillfälligtvis blifvit funne. Dessa benämningar hafva derigenom ofta råkat blifva mindre träffande, och spdant synes öfven ofta vara fallet med namen på Coccus. - Man behöfver endast jemföra Réaumur och Geoffroi för att finna, att på samma vext alldeles olika Coccus-arter uppehålla sig, hvilket äfven jag anmärkt. - En och samma Coccus-art lefver äfven på alldeles olika träd, hvarpå jag på Sättra gård i Östergötland sett ett utmärkt exempel. Der fanns nemligen en Hägg ymnigt belastad med en Coccus, liknande den här nu beskrifna och aftecknade C. gibber; samma art fanns då äfven på åskilliga buskar af Rönn, Al och flera löfträd, som med nämnde Hägg händelsevis stodo i beröring. I hela trakten omkring eftersöktes sedan någon sådan Coccus förgäfves.

Jag vill derföre ingalunda neka billigheten af dylika benämningar för de arter, som antingen bestämdt endast bebo någon viss vext, t. ex. C. Cacti, eller synnerligen angripa någon af de cltiverade, t. ex. C. Vitis, och lika litet påstå, att dessa Coccus-arters hemvist vore obegränsadt för hvad träd som helst - då motsatsen redan synes af ett sådant exempel som den nedanför beskrifne C. hemicryphus. Man då säkerligen de flesta af de från växter härledda benämningar för Coccus-arter äro obestäma, och ofta missledande, måste jag framför dem föredraga andra, mera bestämda, och hellre hemtade från någon beskaffenhet hos sjelfva djuret.

*2) Kongl. Vet. Akad. Handlingar för år 1824, pag. 391.
Denna art, som mycket liknar den föregående C. gibber, finnes på qvistarna af åtskilliga löfträd, bland andra äfven på Salix Caprea, och i anledning häraf, samt af De Geers figur, är jag böjd att tro, att det är denna art, som gifvit anledning till Linnéska namnet Coccus Capreæ, ehuru denna benämning är fullkomligen lika så osäker, obestämd och missledande, som de flesta andra, hvilka enligt samma princip blifvit tillagde detta slägtes arter.*)

Coccus Cyrtæola är mörkare än C. gibber, ibland nästan svart; ytan mera punkterad och på sidorna nästan skroflig. Bakdelens mynning är ej oval, utan jembred, och ej så mycket upphöjd. - Hela skalet har verkligen likhet med det af en liten Cyræa-snecka, och synes således fullkomligen rättfärdiga det af min bror redan förut åt denna art föreslagna namn. *2).

I början af Julii frammkrypa ungarna, af det utseende Tab IV. fig. 16, 17 utvisa, men ytterst små, såsom vid fig. 16. b. är utmärkt. De äro aflånga, ljusröda, med en något upphöjd rygg; och med plattare, på tvären strimmiga sidor. Antenner och fötter äro ljusare; ögonen små, svarta, skillnaden mellan hufvud, bröstdel och kropp ej tydligen synbar. Baktill är kroppen urnjupen, och man märker der tvenne högst fina, hvita hårstrån, ej fullt af halfva kroppens längd. - Jag har er haft tillfälle att följa deras förvandlig.

*) K. V. Ak. Handl. 1824. p. 388.Utom flere arter af Pteromaliner, som pläga inästla sig i denna art, finner man i densamma äfven en ännu större Parasit, nemligen Anthribus varius; en iakttagelse, som min bror redan utförligare beskrifvit*), och hvilken äfven jag sedermera flere gånger haft tillfälle att anmärka. Jag har sedan äfven en gång i en sådan Coccus funnit en annan, mera sällsynt art af Anthribus, nemligen A. scabrosus. - Båda dessa synas bilda ett från de egentliga Anthribi skild genus.



6. Coccus hemicryphus.*).

*) Ehuru denna art troligen ej lefver på annat än Gran, har jag dock undvikit att deraf hemta benämningen, emedan jag känner en helt annan art af Coccus, som äfven lefver på samma träd, men på ett annat sätt.

*2) [Tästä puuttuu latinankielinen teksti.]
Den fullvuxna honan rund eller njurformug, framtill bred, något hopklämd, bakåt mera byllig; ytan slät, brun. - Flera sådana honor sitta stupa, och liksom instuckna i fjällen, vid början af sjol-skotten på Gran. - Tab. IV. fig. 18-25*2).

För att kunna uppspana de små och dolda insektarterna, som så lätt undgå våra sinnen, är det utan tvidvel ett af de enklaste och naturligaste medel, att begagna sig af insekterna sjelfva, hvilkas sinnesförmögengeter, instinkter och egna intressen, leda dem till gömslen, dem våra blickar ej ana. Réaumur har redan fästat uppmärksamheten derpå, att, om man följer myrornas marcher upp på träden, de gifva en god anvisning på de ställen, der antingen Cocci eller Aphides finnas. För upptäckten af denna art har jag att tacka en dylik anvisning, ehuru af helt andra insekter, nemligen af vangliga honings-bien, som i ovanlig myckenhet samlat sig på en granbuske. Öfvertygad att dessa flitiga djur alldeles icke ändamålslöst der infunnit sig, följdes de och deras rörelser, och dervid upptäcktes då dessa små Cocci i sthelkarnas kransar, bland hvilkas fjäll de suto så instuckna, och hvilka de till färgen så liknade, att man utom denna anvisning af bien, väl svärligen der anat dem. Hvad dessa hos dem sökte, var en säckerartad saft, hvilken dessa Cocci gifva ifrån sig.

Både till form och till sättet att fästa sig är denna art alldeles skiljd från de föregående. Vanligtvis sitta flera individer sammangyttrade och i en krans omkring stjelken; alla stupa och till 1/3 eller hälften gömde bland fjällen, samt med mynningen vänd åt stjelken. Hela ytan är slät; den i dagen varande delen ljusbrun, den dolda gulaktig; mynningen svart. Djuret finnes ofta beströdt med ett fint, hvitt och fluktigt doft.

Den 27 Junii, då de först observerades, hade dessa Cocci storleken at ett hamfrö, och funnos inuti fyllde med en blek vätska, i hvilken summo små aflånga ägg, af den ljusröda färg som florentiner-lack. I första dagarna af Augusti framkommo ungarne, som myvket likna dem af C. cypræola, men äro mindre och något mörkare; de baktill fästade borsten äro kortare än på 1:ämnde art. Tab. IV, fig. 26, 27.

---

Jag får slutligen tillägga något om de Pteromaliner, som paratiskt lefva inuti Coccus. Deras historia är likväl så rikhaltig, att jag här endast kan anföra den del deraf, som egentligen närmare rör sjelva Cocci. - De flesta hithörande parasiter, äro af slägtet Encyrtus; men huru dessa bringa sina ägg i sitt rof har jag ännu ej kunnat utröna. - Märkvärdigt synes det likväl, att ganska ofta parasiterne kläckas just vid samma tid, som ungarna af Coccus; - och att en Coccus-hona, som sjelf tjenat till uppehälle för Encryti, doch synes alstra ungar. - Anthribi deremot synas egentligen förtära dessa sednare, eller rättare äggen.

*) Entedon insidiator: lævis, niger, nitidus, antennis fusco-flavascentibus; pedibus pallide flavis, femoribus posticis nigris.
Minutissimus - l. magnitudine Encyrti punctipedis, - Entodoni scutellari æqualis et affinis. Antennæ pallidæ, in masculo lineares, longiores; in femina breviores, flagello subincrassato. Corpus totum nigrum, nitidum, dorso convexo. Pedes pallide sulhurei, femoribus intermediis basi, posticis totis, nigris vel fuscis. Alæ hyalinæ, immaculatæ, nermo costuli fusco, ultra costæ medium producto, ibique puncto stigmaticali terminato.
Nogare har jag kunnat följa historien af en annan Pteromalin, nemligen Entedon insidiator,* som i synnerhet framkom ur så väl Coccus Hordeolum, som utur de andra större Coccus-honorna. Denna var en liten liflig och orolig insekt, som beständigt syntes i rörelse. Vid parningen fortfor honan att springa omkring, och drig dervid ofta den på rygg släpande hannen med sig. Honorna skyndade sedan med outtröttlig ihärdighet, att i de späda Coccus-ungarna afbörda sig sina ägg. De vidrörde en sådan med antennerna, sköto honom under sig, qvarhöllo honom med fötterna, och instucko medelst den inböjda spetsen af kroppen ett ägg i dess rygg. Endast under denna operation stodo de ett ögonblick stilla, men fortsatte sedan åter skyndsamt sin vandring, hvarvid alltid Coccus-ungen en stund släpade med, liksom spetsad på Entedons-honans gadd, till dess denna med sina fötter hastigt skiljde honom ifrån sig, och liksom åter fästade honom vid glasets sida, så att aldrig någon Coccus-unge märktes nedfalla. - Entedons-honan skyndade att i nästa ögonblick företaga samma operation med en annan Coccus, och stundom åter med den nyss punkterade. Men ej nog härmed; jag observerade äfven, att åtskilliga sådana honor fattat posto omkring sjelfva mynningen af den gamla Coccus-moderns skal, och der således stodo i ett så väl beräknadt försät, att ej en enda Coccus-unge syntes kunna framkomma, utan att af dem punkteras. Det är i anledning järaf jag kallat denna art: Entedon insidiator.

Sjelfva Coccus sprungo äfven efter öfverstånden punkterin lika lifligt som förut, och till allt det öfriga paradoca i dessa djurs hirtoria hörer således äfven detta: att de, redan vid sin första framkomst i dagen måste belastas med ägg till andra djur, för att sedan under hela sin lifstid inom sig bära, kläcka, och undergplla dem; - och att slutligen, då de döende lemna sin egen kropp till en skyddande betäckning öfver sina efterkommande, de just inom samma skyddsvärn måste hafva uppfödt och qvarlemnat dessa gäster, som genast skola vara till hands, att i den nya generationen inbringa samma försåtliga frön.

---

Förklarin öfver Figurerna.

Tab. III. - Fig. 1, En qvist af Asp, fullsatt med hylson till Coccus cryptogamus; i naturlig storlek. - Fig. 2, densamma förstorad. - 3. Hylsan till hannen af denna art, mera förstorad; - 4, samma hylsa, med en baklänges framkryande hanne, hvars vingar, böjde öfver hufvudet, ännu till någen del äro qvar i hylsan. - Fig. 5, Hannen till C. cryptogamus i sittande, och fig. 6, i flygande ställning; mycket förstorad; - fig. 6, b, i centrum utmärkes naturliga storleken. - F. 7, samma insekt från sidan; 8, en dess antenn. Fig. 9, Sannolikt en äldre hanne som afnött vingarna; 10, en sådan som söker genombora den betäckning som höljer honan.

Fig. 11, En af de betäckningar, hvarunder honorna af Coccus cryptogamus ligga dolda, mycket förstorad; - jemf. fig. 1 & 2. Fig. 12, en sådan hona sedd från ryggen; 13, 14, densamma från undra sidan; - 15, 16, 17, densamma från sidan, för att visa snytets olika leder och höjlighet.

Fig. 18. Coccus purpuratus hannen sittande; f. 19, densamma med utbredda vingar; mycket förstorad; naturliga storleken är utvisad fig. 18. b. - Fig. 20, hufvudet af samma art sedt ofvanifrån; observeras ögon och 2 oceller; - 21, en antenn.

Tab. IV. - Fig. 1, En stjelk af Salix xinerea fullsatt med Coccus hordeolum, nat. storl.; - 2, densamma förstorad; - på den utskjutande stjelken märkas äfven några smärre hylsor till Coccus-hannar. - f. 3, 4, Coccus hordealum sedd från ryggen; 5, densamma från sidan; mycket förstorad.

Fig. 6, En stjelk af vanlig Asp, med åtskilliga fullvuxna honor af Coccus gibber; fig. 7, 8, samma art; nat. stork.; - Fig. 9, 10, densamma från sidan; 11, 12, densamma från baksidan; alla förstorade.

Fig 13, Coccus cypræola, honan, i nat. storlek; 14, densamma från sidan, 15, från baksidan; förstorad; - 16, unden af denna art, från ryggen; 17, densamma från undra sidan; båda mycket förstorade, ty naturliga storleken är anmärkt miduti cirkeln f. 16, b.

Fig. 18-27, Coccus hemicryphus; nemligen fig. 18 en ung granqvist, mellan hvars axillar-fjell åtskilliga honor sitta stupa; - fig. 19, 20, sådana från sidan; 21, en sådan från baksidan; alla dessa i naturlig storlek. - Fig. 22, 23, dylika honor från sidan, 24, en sådan från inre eller undra sidan, 25, från ryggen; förstorade. - Fig. 26, 27, ungar af denna C. hemicryphus; mycket förstorade, med bisogadt märke af naturliga storleken i centrum, vid fig. 26, b.

25.9.13

Maaliskuun 15 ja 16 päivä.

Pohjantähti 3/1907

Pohjantähti ilmestyy tällä kertaa sinisenä. - Mitä merkitsee tämä sininen väri? - Se on raittiuden väri, ajattelette varmaankin. - Niin kyllä, mutta sininen väri merkitsee muutakin. Se on toivon väri. Ja Pohjantähti on nyt sininen sentähden, että me toivomme niin paljon Maaliskuun 15 ja 16 päivästä. - Ensi kerran Suomen kaikki kansalaiset, miehet ja naiset, ylhäiset ja alhaiset, rikkaat ja köyhät saivat yhdenarvoisina samalla voimalla vaikuttaa maansa kohtaloihin, jokainen taistellen niiden aatteiden puolesta, joiden toteutumisen hän pitää välttämättömänä isänmaansa onnelle, ja niitä epäkohtia vastaan, jotka hän näkee kansansa elinjuuria kalvavan.

Minä tiedän, että yksi sana näinä suurina päivinä erityisesti oli mielessämme, ja se sana oli kieltolaki. Toivoa täynnä me sen sanan lausuimme.

Mutta paljon muutakin me toivomme kansallemme Maaliskuun 15 ja 16 päivästä. - Oi, jospa ei toivomme pettyisi! Jospa olisi jokaista kättä, joka laski vaalilipun uurnaan, isänmaanrakkaus johtanut.

Suomen kansa on nyt ensi kerran saanut näyttää, mikä sen tahto on. - Jospa olisi sen tahto hyvä ja jalo! - Sitä me toivomme. - Ei, me emme ainoastaan toivo. Me uskomme sen varmasti.

T-i.

24.9.13

Lauri Kettunen: Descendenttis-äännehistoriallinen katsaus Keski-Skandinavian metsäsuomalaisten kieleen [Muutama väriä koskeva kohta]

Suomi 8, 1910

[---]

Sitävastoin on lainasanoja otettu kieleen kokonainen legio, ja niistäpä se ennen kaikkea joutuu näkyviin vierasten kielten vaikutuksen valta. Silti ei voi sanoa, että metsäsuomaleisten omaperäinenkään sanavarasto olisi ylen pieni. Onpa päinvastoin monta sellaistakin sanaa säilynyt, jotka Suomessa on yleiseen vierailla korvattu, niin esim. paine = väri (verkompainet, painoa verkkoia = värjätä), sotku = pyykin pesu (akat on sotkuilla pyykillä) y. m.

[---]

Sananlaskuja ja arvoituksia.
...
Musta mökki (~mölli) mäillä, joka tulta tuhkaisoo.
- Kolmilu.
...
Punasi(i)a vuohi(i)a navetta täynnä, musta pukki keskellä.
- Kun koukulla hili(i)ä veitän unista.
...
Sinvillainen saksan lammas lyö kynttä kynnykseen ja koppoa kuan eteen.
- Harakka.

23.9.13

Huutokauppoja.

Uusi Suometar 140, 19.6.1888

Maalarinvärejä, koristuskuvateoksia,
y. m. maalarimestari A. Gröngroosin konkurssipesään kuuluvia myydään julkisella huutokaupalla torstaina ja perjantaina
21 ja 22 p. täta kesäk.,
torstaina k:lo 12:sta päiv. ja k:lo 5:stä j.pp. sekä perjantaina 11:sta e. pp. talossa
N:o 20 Mikonkadun varrella
lähellä Rautatientoria ja Kaisaniemenpuistoa.
- Paitsi suurta määrää helpoimpia ja kalliimpia maalarinvärejä ja osaksi myös kalliita koristuskuva-teoksia, ilmoitetaan omaisuus etupäässä kultakello ja muutamia muita pieniä kultateoksia; monenlaisia huonekaluja; 1 ompelukone, 1 ampumakkiväri, yksi soutuvene, 1 käsikärryt, sänkyvaatteita,miehen, vaimon vaatteita, m. m miehen turkki ja turkkikappoja, talouskapineita (alfenidiakin); värlmylly, värikiviä ynnä n. s. lööpareita ja muita työkaluja, muutamia öljyastioita rautalevystä ja muita öljy astioita y. m. Värien ilmoitetaan olevan osaksi tynnyreissä, osaksi laatikoissa ja on niitä huomattava useita laatikoita kulta- ja kupari-pronssiväriä, Ultramarini värejä, n s. Turkinpunaista, purppuran punaista, Zinoberia, aseita astioita n. s. Italian punaista y. m. värejä lähemmäs 60 eri numeroa; "Dresdenin Galleri"-kokoelmia on myös.
Helsingin kaupungin Huutokauppakamarissa 12 p. kesäk. 1888.
Viran puolesta:
J. V. Nygrén

22.9.13

Fackundervisning i färgeri.

Hufvudstadsbladet 96, 11.4.1902

Glädjande för en och hvar, som intresserar sig för industrins utveckling i vårt land, är det  faktum, att vid industriskolan i Tammerfors ien enar framtid fackkurser för textil- och pappersindustri komma att inrättas,så mykket mera som nämda industrigrenar på de senare årtiondena nått ett glädjande uppsving och kurserna därför värkligen äro af behofvet påkallade. Af de läroplaner, som ingingo i Hbl. för den 24 mars, för de båda afdelningarna synes, att  fackkursen för textilindustri hufvudsakligast afser utbildandet af värkmästare för väfverier, men att undervisningen bl. a. i materiallära också omfattar spinning. Komma nuarbetena vid dennafackkurs för textilindustri att inskränkas härtill, blir en viktig industrigren afsiktligt eller oafsiktligt förbigången, d. v. s. det textila färgeriet.

Färgeriet som handtvärk har gamla anor i Finland. Redan långt innan fabriksfärgerierna uppstodo var det den b. k. bondfärgarens uppgift att med sin konst försköna alstren af den hemslöjd, som tog sig ett så vackert uttryck i vår allmoges nationaldräkter. Med skråväsendets förfall och näringsfrihetens införande började yrket så småningom gånedåt. När så fabriksfärgerierna uppstodo och färgtekniken samtidigt beträdde nya banor, hvilka förde den till oanad utveckling, blef vår nog så blomstrande yrkesindustri till följd af sina utöfvares föråldrade arbetssätt och  otillfredsställande yrkesskicklighet öfverflyglad af fabriksfärgerierna med sina utländskamästare och öfverlägsna, tidsenliga arbetsmetoder. Nu gå ju åter färgerihandtvärkarena en ljusare framtid till mötes, då den af väfskolorna upplifvade hemslöjden tager deras värksamhet i anspråk, men sätter deras yrkesskicklighet endast med svårighet dem i stånd att tillfredsställande uppfylla de fordringar på såväl färgernas äkthet som skönhet, hvilka nuförtiden göra sig gällande. - Som ett bevis på, att utöfvarenas intresse eller vakenhet för sitt yrke ej allestädes sjunkit, må anföras, att ägsrenaf ett mindre färgeri långt ute på landsbygdenhållit sig med tyska facktidskrifter för att vara någorlunda "au niveau" med sina kolleger i utlandet. Detta har dock ej stort nyttat honom,  emedande af tidningarna angifna metoderna (fastän nog så enkla) synte hontm oklara och de  rekommenderade fårgstofterna och kemikalierna ej stodo honom till buds. Och han är nog ej den enda, många sådana fall torde kunna annoteras.

Alla dessa skal tala för utvidgandet af kursen för textilindustri med en afdelning för färgning, blekning och appretur.

Denna afdelning skulle ha till ändamål ej allenast höjandet af handtvärkarenas yrkesskicklighet, utan äfven utbildandet af dugliga värkmästare för fabriksfärgerierna i Finland. Äfven denna  senare punkt torde ej få förbises. Fabriksarbetaren blir sällan i tillfälle att få en noggrann inblick i  tillblandningen af färgstofter för en viss nyans, så mycket mindre som färgstofterna vid några färgerier ej hanågot namn, utan äro blott numrerade just för att förhindra arbetaren att inhämta något slags kunskap om sin mästares färgningssätt. För att afhjälpa dessa ölägenheter och sätta också arbetaren itillfälle att inhämta något i sitt yrke vore denna afdelning af nöden.

Att här i detalj redogöra för de läroämnen, hvilka skulle blifva föremål för undervisning vid den föreslagna afdelningen, skulle föra oss för långt. Dock kunna vi ej underlåta att påpeka, att utom de för industriskolorna vanliga allmänna läroämnena hufvudvikten skulle fästas på undervisningen i kemi och på praktiska arbeten i färgerilaboratoriet. För allmän kemi, oorganiska, och organisk, såväl som kemiska laborationer (hufvudsakligast för profning af de i färgerierna använda kemikalierna och syrorna) som ock till praktiska arbeten borde anslås all den tid, som utan att inkräkta på andra läroämnen blefve öfrig. Inrättandet af ett sådant färgerilaboratorium skulle ej ställa sig så öfverhöfvan kostsamt, synnerligast som ett laboratorium för allmän kemi för  pappersafdelningen i alla fall måste inrättas. För ett par hundratal mark borde de för ett specialfärgerilaboratorium behöfliga apparaterna kunna anskaffas. Hvad åter färgstofterna vidkommer äro vi öfvertygade, att de stora färgfabrikerna i Tyskland gärna Skulle ställa gratisprof af sina tillvärkningar till laboratoriets förfogande, för att där afprofvas och därigenom vinna spridning.

De för undervisningen i denna afdelning behöfliga lärarekrafterna skulle inskränka sig till en facklärare i färgeri, blekning och appretur, och skulle honom åligga undervisning i färgkemi och
därjämte ledningen af da praktiska arbetena i färglaboratoriet.

Som den lämpligaste orten för denna afdelning måste just Tammerfors betecknas, då säkerligen en stor del af dess c:a 400 arbetare inom denna industrigren kunde draga direkt nytta af de vid
afdelningen inrättade aftonkurserna. Också vill man hoppas att Tammerfors stadsfullmäktige betänka den nytta deras stad skulle hafva genom inrättandet af denna afdelning och att de förty skola understöda förslaget så vidt det i deras förmåga står.

Utom till utbildandet af skickliga värkmästare och kunniga yrkesidkare skulle den föreslagna afdelningen dessutom i vidsträktare skala kunna tjäna som materialprofningsanstalt för vid färgerierna använda färgstofter, kemikalier, syror o. s. v. och därigenom underlätta inköpet af dessa färgeriförnödenbeter.

Ett aktuelt intresse vinner datta förslag genom den omständigheten att bestyreisen för Finska handarbetets vänner hos senaten ansöktom ett anslag för spridande inom landet af kunskap i färgning med växtfärger. Detta anslag ökadt med knappa 50 proc. och tilldeladt industriskolan i Tammerfors för inrättandet af en afdelning för färgeri o. s. v. skulle möjliggöra en reglementerad undervisning ej allenast i färgning mel växtfärger, utan ock med alla slags existerande färgämnen och därtill de grenar af textilindustrin, som omfatta blekning och appretur.

- Fårgmästare

21.9.13

Kemin i "en blå bok"

Argus 1 / 1907

När jag nyligen i bladen läste att Strindbergs anteckningar i kemi snart skola utkomma av trycket, blev jag allvarligt förskräckt. Ty den beramade volymen om 1,000 sidor kommer att kosta förläggaren dryga pengar och den godmodige köparen slipper väl ej heller med så litet. Och vill man förskaffa sig enbart en rolig bok så finnes det billigare, med mera koncentrerad humor.

Jag fördristar mig säga detta på förhand, ty å de kemiska sidorna i "En blå bok" hänvisar Strindberg ofta nonchalant till sina "anteckningar" beträffande närmare upplysningar. Och av det han framlägger i sin nämnda bok kan man något så när sluta sig till hurudana "anteckningarna" skola vara

Det är icke mot dilettantismen jag nu skriver, det är mot humbugen. Dilettanten är ofta en klokare, kunnigare och idérikare man än professionisten. Det förekommer ju ganska korkade lärde. Men Strindberg, en klok man, driver humbug med sin kemi och det är inte trevligt.

Några exempel. Å sidan 236 vill han kemiskt jämnställa hjärnsubstansen och valnöten (vilka han tidigare anatomiskt parallelliserat). "För att gå litet på djupet" upplyser han om att en av hjärnans beståndsdelar, cerebrin, löser sig purpurfärgad i svavelsyra. Han har sedan kokat en valnöt i samma slags syra och även den blev djupt blodröd. Voilà! Jag ber nu få gå ännu litet mera på djupet och berätta att jag en gång av en tillfällighet kom att lösa en del av mina benkläder i svavelsyra. De löste sig purpurröda, jag minns det mycket tydligt. Frågas: innehölltyget hjärnsubstans eller valnötter?

På sidan 281 säger Strindberg: "Jodstärkelse, berlinerblått och indigo synas vara tautomerier". Varför? Ja för att de alla tre äro blå. Jag fattar ej, varför han icke bifogat ultramarin, koboltglas, Genfersjöns vatten, tropikens himmel och kolingens näsa. Med tautomeri avser kemisten det sakförhållande att atomerna inom en molekyl kunna omlagras så att en helt annan molekyl bildas.  Det generar icke Strindberg att jodstärkelse, berlinerblått och indigo ha i kemiskt hänseende platt intet med varandra att skaffa och att ej ens den vildaste molekyl- och  atomförvandlingsspekulation kan förnuftsenligt leda till deras identifierande såsom tautomerer.

Med atomvikterna, eller de av samtidens forskning pinsamt noggrannt bestämda relativa viktstalen för atomerna, handskas Strindberg som en skolpojke. Sju gånger aderton är 126, nu är 18 vattnets molekylarvikt och 126 jodens atomvikt, alltså är, säger han, jod = 7 vatten. Fallet är emellertid att vattnets molekylarvikt icke är 18 utan 18,016 och jodens atomvikt icke 126 utan 126,85. Sju gånger 18,016 gör likväl 126,112. En differens på c. 0.74, vilket är mer än tillräckligt att bevisa humbugen i resonemanget, till och med om manginge med på den galenskapen att jod är vatten Litet längre fram finner han en märkelig överensstämmelse iatt magnesiumsulfat har molekylarvikten 252, vilket just är - jodens molekylarvikt 2 X 126. Antagom nu att jodmolekylen också i fast form vore 2 X 126,85 = 253,70. Magnesiumsulfat åter ger 120.42 eller med kristallvattnet 246.53. I varje fall blir sammanställningen ett kapitalt nonsens. Författarenkan ju icke vara omedveten härom.

Hans med stor säkerhet framburna spekulationer över elementen såsom eventuella kondensationsprodukter av väte äro gamla som gatan. Det ser ut som om Strindbergs kemiska bibliotek bestodo av några antikverade läroböcker. Nyare resultat synes han alldeles negligera.

Kolleger till mig kunna finna det naivt att man alls upptager dylikt vrövl till behandling. Jag finner sådant likväl motiverat av den spridning Strindbergs böcker ha och den benägenhet många hysa att hällre tro på geniers humbugsutflykter än på en nykter forsknings ärliga resultat. Lage det något av geni i Strindbergs kemiska prat, så fällde jag gärna min penna. Ty vetenskapen har ofta gått i blindo. Men det är endast slarvet och okunnigheten, som lysa å de kemiska sidorna i "En blå bok". Och jag ber försynen bevara oss alla för den i utsikt ställda nya kemiska volymen.

- Gustaf Mattsson.

20.9.13

För hemmet: Färgade tyger

Hemma och ute 22, 25.11.1911

Färgade tyger bleknar färgen i tyget något litet i tvätten. Föratt återupplifva färgen bör man därför sätta ättika till sköljvattnet, ungefär två koppar ättika på ett ämbar vatten.
- Hus-Fröja.

19.9.13

Frågor och svar.

Industri-vännen 14A, 1.7.1890

30. Hvilka äro de lämpligaste färgerna för målning af tak?

30. De bästa färger som användas till målning af plåttak äro, ordnade efter sin uthållighet mot luftens inflytanden, grönt, gråhvitt, rödt. Men, då den hvita färgen är för ögat den skadligaste, äro den gröna och den röda färgen att föredraga.

Svart färg är rent förkastlig, därför att den absorberar så ofantligt med  solvärme, att plåten förstöres.

18.9.13

Fixering af Kinesisk tusch.

Industri-vännen 14A, 1.7.1890

Om tuschen rifves upp med glycerin och en lösning af kaliumbicromat (surt kromsyradt kalium) suga sig de med sådan tusch gjorda teckningarna, om de lämnas att under 5-6 timmar torka i direkt solljus, så fast in i papperet, att de kunna laveras öfver med andra färger och till och med tvättas med svamp.

Lösningen af det kromsyrade kalit bör vara 2-3 procentig och på hvarje 5:e droppe af denna lösning sättes 1 droppe 24 procentig glycerinslösning.

Denna lösnings kemiska värkan är, att glycerinen reducerar det sura kromsyrade kalit till neutralt salt och detta neutrala kromsyrade kali ingår med djurlimmet i tuschen en i vatten olöslig kemisk förening.

17.9.13

Harmaat hiukset.

Kanerva 9-10, 15.9.1906

Parisin Pasteur-laitoksen professori Metshnikoff on erityisesti ryhtynyt tutkimaan tuota mieltäkiinnittävää kysymystä: miksi ihmisen hiukset vanhalla ijällä harmaantuvat? Ja hän arvelee nyt löytäneensäsen syyn ja keinon sitä vastaan.

Menshikoffin todistuksen mukaan ei hiusten väri katoa kemiallisten vaikutusten tai ilman sisääntunkeutumisen takia, vaan eräiden solujen vaikutuksesta, joita hän kutsuu kromofageiksi. Niinpian kuin kromofagit ovat päässeet hiusten juuriin, alkaa, väri kadota. Kromofagien tappamiskeinona mainitsee hän 60 asteen lämpömäärän. Se tekee niistä pian lopun.

16.9.13

Kaksiväripikapainin

Kirjapainolehti  8, 25.8.1890

Kaksiväripikapainin, ensimmäinen laatuansa maassamme, löytyy nyt Weilin ja Göös'in kirjapainossa täällä. Se on tilattu "Klein, Forst & Bohn Nachfolger" nimisestä tehtaasta Johannisbergissä Rhen-virran varrella Saksassa.

Samasta tehtaasta on näinä päivinä myöskin saapunut  tänne kivipainon pikapainin F. Tilgmannin kirja- ja kivipainoon.

15.9.13

Väripainoksesta kirjapainon pikapainimissa.

Kirjapainolehti  8, 25.8.1890

Alexander Waldow'ilta.

(Jatkoa 5:een n:oon)
Suuri etu varsinaisen kaksivärikoneen edellä on yhdenkertaisella painimella väripainoksissa, jos kehystät  peittävät toinen toisensa. Sellaisissa tapauksissa saattaa yhdenkertaisessa koneessa molempain kehystäin  paikkaus (tillriktning) täydellisesti menestyä silinteripuolis- kon suhteen,_sitä vastaan kun se kaksivärikoneessa on erittäin tukala, jos värit toinen toisensa peittävät, sillä laputtaminen yhdessä kohdassa vaikuttaa myöskin toiseen kohtaan, koska näissä koneissa on ainoastaan yksi silinteri, joka pyörii ylitse kahden alustan (fundament) eri kehystöineen ja väreineen.

Katselkaamme nyt mitenkä ne kaksi väriä tulee värikastiin jaettavaksi ja kuinka telojen kanssa on meneteltävä. Jos teos sietää leveän paperireunan, niin saatetaan värit värikastissa jakaa väripölkeillä; paperireunan sitä vastaan kapeana ollen tai jos värit yleensä keskisyrjäkettä, on silloin jo tartuttava muihin varokeinoihin, värien sekaantumisen estämiseksi teloissa.

Etupäässä on värisilinterin jahierretelojen sivustusliikkeet estettävät. Useimmissa tapauksissa pitäisi tässä olla tarpeeksi, mutta jos molemmat värit lähenevät toisiansa ja vielä sittenkin sekaantuvat, niin autettakoon tämä perinpohjaisesti siten että leikataan pois  mahdollisimmasti leveä rengas kaikista hytyteloista.

Että useamman renkaan leikkaus hytyteloista saattaa tilaisuuteen painamaan useamman kuin kaksi väriä, voipi lukija helposti havaita. Kontokirjoihin kuuluvia arkkia taidetaan vallan helposti painaa kolmella värillä yhtaikaa. Tämä tapahtuu seuraavalla tavalla: Sanat Debet ja Kredit, jotka painetaan mustaksi, asetetaan poikkiviivasivuihin, jotka painetaan siniseksi, sitä vastaan kun punaiset pituusviivat muodostavat osansa. Kehystä suljetaan aivan samalla tavalla kuin tabellikehystöjäkin, joiden pituus- ja poikkiviivat painetaan yhfaikaa; myöskin pannaan ja käytetään punktuurit tavallisella tavalla.

Jotta nyt saattaa painaa sanat Debet ja Kredit mustaksi, poikki- viivat siniseksi ja pituuviivat punaiseksi, niin leikataan kaksi rengasta tasapainotelaan (häfvals), nimittäin toinen Debet ja Kredit sanain alapuolelle, toinen  pääviivan yläpuolelle. Jos sitte noudatetaan myöskin edellä mainittua menettelyä värisilinterin ja sivusta toisistaan muodostuu musta, sininen ja punainen väri, eroitetut värikastissa pölkeillä, saatetaan varsin mukavasti painaa kaikki kolme väriä yhfaikaa. Etenkin suurissa painoksissa palkitsee tämä keino hyvin vaivat.  Jollei leikkaus tasa- pjäalienollätelassa olisi tarpeeksi pitämään värejä erillään, niin on vielä jälellä toisten hytytelojen leikkaus.



Jos tahdotaan painaa sama työ kaksivärikoneessa, niin tullaan suurissa painoksissa vielä pikemmin perille, jos ladotaan molemmat kehystät kaksi kertaa, niinikään kahdenkertainen poikkiviivakehys ynnä sanat Debet ja Kredit. Kehystät sijoitetaan sen jälkeen alustalle ja tasapainotelaan, joka välittää värinantoa poikkiviivoille, tehdään
poisleikkauksia.

Kuten jo edellä olemme maininneet, on kaksiväripainin rakennukseltaan eroava tavallisesta pikapaininiesta kahdella alustalla ja kahdella värilaitoksella, mutta yhdellä silinterillä. Tämä painosilinteri vie arkin kahden alustan yli, josta seuraa mitä tarkin asema yhdellä painamisella kahdelle eri värille, ja tätä paitsi myöntävät ne molemmat käytettävänä olevat värilaitokset useampiakin värejä.

Tämä kone tosin soveltuu paremmin värien painamiseen si- sälle tahi syrjään kuin päällekkäin, sillä kun tässä on ainoastaan yksi silinteri, tulisi paikkaus toisessa kehystässä vaikuttamaan myöskin toiseen; tämä saatetaan välttää ainoastaan kirjasimien allepanolla.

Tämän koneen käyttäminen saatetaan sopivammin selvittää esimerkillä. Otaksukaamme painettavan oikein loistoteosta, jonka mustapainoinen teksti koristellaan punaisilla alkukirjaimilla sekä Punaisilla reunoilla. Siinä tapauksessa on paras panna musta kehystä takamaiselle ja punainen etumaiselle alustalle, koska mustaa kehystää on keveämpi järjestää kuin punaista ja pääsee paremmin paitsi liikkuvakin, jotta se saatetaan ylentää ja alentaa sekä siinä oleva kehystä muutamalla kädenkäänteellä siirtää koneessa tarpeen mukaan.

Tähtäyksessä tulee etupäässä koko kehystä asettaa tekstin mukaan; jos epäsuhteita sen jälkeen ilmestyy, täytyy näitä tietysti auttaa ladelmassa.

Jos kehystässä löytyy alkukirjaimia, niin on paras ettei pidä lukua niiden asemasta, vaan järjestää ensin mustan kehystän, jolloin tarkoin noudatettakoon sen soveltumista määrättyyn asemaan reunain mukaan. Kun tämä on  tapahtunut, siirrytään alkukirja- sinten järjestämiseen. Kelpo konemestari tekee tämän tavallisesti itse, ja itse on hänen kaikki tähtäämisen koe-arkitkin painaminen, jonka tulee tapahtua erinomaisen tarkasti.

Mitä tällaisten kehystäin paikkaukseen tulee, tehdään se samalla tavallakuin yhdenkertaisissakin pikapainimissa,  kuitenkin sillä eroituksella että painovoima on heti alussa tarkoin järjestettävä, koska täyteläinen musta kehystä vaatii  melkoisesti kovemman painon kuin se harva reunakehystä. Tätä saattaa lisätä silinterille pantavien paperiarkkien avulla,  taikka, mikä on vielä parempi, silinteriä vähän alentamalla; kun tämä menettely tietysti vaikuttaa toiseen (reuna)kehystään, alennetaan vastaavassa määrässä tämän kehystän liikkuvaa alustaa.

Jos sattuu tehtäviä, joissa värit painetaan päällekkäin, esim. niin tulee huomata että se kehystä, tässä pohjalaatta, joka painetaan ensin, pannaan takamaiselle alustalle, tullen niin ikään ensisti silinterin alle; jos ei täten meneteltäisi, vaan  pantaisi pohjalaatta etummaiselle alustalle, niin ei se tulisi painetuksi kirjasinten alle vaan päälle, joten se pilaisi niiltä näön. Tällaisessa painamisessa on paikkaus melkein aina pantava alle, sillä laputtaminen tai poisleikkaus vaikuttaisi silinterissä molempiin kehyksiin. Huolellisesta paikkauksesta kehystöjen alle riippuu yleensä koko taito hyvän painoksen tuloon kaksivärikoneissa.

Mitä väripainokseen tulee sillä viime ajoilla hyvin suositulla Digelipaino-Almdensikoneella, niin sellaista saatetaan näillä painimilla vastuksitta suorittaa. Ne pienet telat sekä värilaitos ovat (etenkin Liberty-koneissa) pian ja helposti puhdistetut  ja kalliitten värien kulutus melkoisesti vähäpätöinen sen rinnalla, jos sellaisia pienikokoisia töitä painettaisi suurissa silinteripikapainimissa. Erittäin käytännöllisiä ovat sellaiset digelipainokoneet, joissa ei ole silinteri- vaan pöytävärilaitos ja joiden vaakasuoraisellaalustalla on sopivampi työskennellä kuin enemmän yhdistetyillä  digelipainokoneilla pystysuoraisella, vaikeudella käsinpäästävällä alustalla.

Etu, jonka digelipainokone tarjoo, on etupäässä siinä, ettei ensinkään tarvitse käyttää koneen varsinaista värilaitosta ja tuhertajaa, vaan saatetaan kuni käsipainimessa, pienellä, aina konetta seuraavalla, käsitelalla panna silloin tällöin vähän hyvästi jauhettua väriä. Tällä keinolla saattaa, koneen yksinkertaisuudesta huolimatta, painaa puhdasta ja yleensä tasaista painoa, sekä säästää melkoisesti väriä.

Vaikka paikkaus ja painaminen digelipainokoneilla käypi samalla tavalla kuin pikapainimilla yleensä, vaativat painokset, useammilla väreillä, kuitenkin erilaista menettelyä. Jos konetta käytetään pystysuoralla alustalla ja silinterivärilaitoksella, eroitettakaan värit liiaksi toisiaan lähestyessä, pölkeillä värikastissa; myöskin leikataan telat ennen selitetyllä tavalla.



Kaikissa pöytävärilaitoskoneissa, olkoonpa niillä pysty- tai vaakasuora alusta, tulee pyöriväpöytä vaihtaa kiinteään, olkoon se sitte joko puusta tahi raudasta.

(Jatk.)

14.9.13

Lasimaalaukseen soveltuu silikaatti...

Käsiteollisuus 1 / 1912

Lasimaalaukseen soveltuu silikaatti eli vesilasi varsin erinomaisesti, kun lasitauluihin sisäänpolttaminen on hyvin kallista. Lasi puhdistetaan hyvin huolellisesti eikä myöskään kosketella siihen työn kestäessä sormilla. Väri valmistetaan ainesten ollessa sellaisessa suhteessa, että on 1 ja puoli kiloa silikaattia ja puoli kiloa väriä. Sitten pannaan lasi piirrustuksen päälle, pyyhitään se ensin silikaatilla ja maalataan ja kuvitellaan siihen vastaavilla kirjavilla väreillä. Nokea (kimröökkiä) tahi luujauhoja käytetään piirrustusten kiinnittämiseen. Näin käsitelty lasi sietää pesua ja kestää ainakin ihmisijän.

13.9.13

Ruostetta kestävä väri

Käsiteollisuus 1 / 1912

Ruostetta kestävä väri valmistetaan sekottamalla 25 osaa tärpättiä, 15 osaa sinkkivalkeaa, 10 osaa kopalia ja 35 osaa talia, joka sulatetaan yhteen. Tällä seoksella sivellyt rauta- ja teräsesineet kestävät hyvin ruostumista.

11.9.13

Vientivoimme värjääminen.

Maitotalous 18, 30.4.1910

Voin värjäämisestä näyttää käsityskanta meijeriemme keskuudessa yleensä olevan se, että värjääminen on  jonkinmoista voin väärentämistä ja sellaisena käytännöstä tuomittavaa, vanhanaikaista, rikollista menettelyä. Vieläpä mennään niinkin pitkälle, ettei voin värjäämiseen ryhdytä, vaikka ostaja sitä suorastaan pyytäisikin, vaan todellakin epäillään sellaisen ostajan rehellisyyttäkin! Tämän johdosta otan seuraavassa hiukan puheeksi voin värjäämisen ja koetan samalla antaa lyhyviä ohjeita värin käyttämisessä, sillä olen huomannut paikoin pelättävän voivärin käyttämistä niin vaikeaksi ja monimutkaiseksi tehtäyäksi, ettei sen vuoksi siihen ole uskallettu ryhtyä.

Yleensä kaikkea tavaraa myydessä on niin, että ostajalle on annettava sitä ja sellaista tavaraa, jota hän haluaa. Jos maanviljelijä esim. haluaa ostaa mustaa siemenkauraa, ei myyjä voi hänelle antaa valkoista, vaikka tietäisikin sen kaikin puolin yhtä hyväksi ominaisuuksiltaan kuin mustakin kaura on. Samoin jos ostaja tahtoo keltasta voita, on suorastaan epäviisasta tarjotakaan hänelle vaaleata, sillä sen hän hylkää ja ostaa toiselta keltasta. Ajatelkaammepa esim. omaa kotimaista voikauppaamme keväällä sinä aikana, jolloin lehmät ovat päässeet laitumelle tuoreelle ruoholle ja jolloin sekä maidon että voin väri on muuttunut keltasemmaksi. Kasveista on silloin tullut väriainetta runsaammin maidon rasvaankin ja se on tehnyt voin niin paljon miellyttävämmän näköiseksi, että tuo keltanen voi tekee heti kauppansa, kun taas valkonen, jota samaan aikaan vielä kaupaksi on, saadaan myydä halvempiin hintoihin ja sittenkin saa se odottaa ostajia kauemmin kuin keltanen voi.

Tuo on tuttu kokemus kotimaisilta markkinoiltamme, mutta katselkaamme millaisessa asemassa olemme tässä suhteessa ulkomaisilla markkinoilla. Voimme myydään etupäässä Englannissa. Samoille markkinapaikoille tuodaan voita useista muista maista paljon enempi kuin meiltä. Suomen osuus voin tuontiin Englannin markkinoille on vuodesta 1896 alkaen vaihdellut vuosittain 3,1-5,4 % välillä kun taas esim. Tanskan osuus on kohonnut 45,6 %. Silloin, kun markkinoille ilmaantuu keltasta voita, jää valkonen ehdottomasti viimeseksi. Kuten tunnettu, on Tanskassa karjan ruokinta paljon erilainen kun ruokinta meillä Suomessa; aikasemmasta kesän tulosta sen ohessa myöskin riippuu, että tanskalainen voi muuttuu keltaseksi aikoja ennen kuin suomalainen. Silloin on myöskin luonnollista että se verrattain vähäinen määrä valkosta voita, joka vielä markkinoilla tavataan jää viimeseksi myymättä ja saadaan menemään ainoastaan alhaisista hinnoista, sillä ostaja panee värille suuren arvon.

Kuten käytännöstä hyvin tunnemme, antaa keväinen tuores ruoho väriä maidolle. Samaten löytyy erinäisiä muitakin rehuaineita, joita eläimille syöttäessä maidon rasva myöskin kellastuu. Mutta onpa ammattitaito kehittynyt niinkin pitkälle, että on samoja kasveissa löytyviä väriaineita opittu sekottamaan jo lypsettyynkin maitoon niin kutsutun voivärin muodossa. Voiväri valmistetaan tehtaissa orellana nimisestä väriaineesta, jota saadaan erään amerikalaisen puun (Bixa Orellana) hedelmästä. Tämä kasvisväri sekotetaan puhtaaseen, hajuttomaan, mauttomaan ja helposti liukenevaan rasvaan, esim. sesamiöljyyn ja lasketaan hyvin suljetuissa pulloissa sellaisena kauppaan. Sen  käyttäminen voihin on aivan yhtä viatonta ja vaaratonta kuin esim. turnipsien tahi porkkanoiden syöttäminen lehmille, tahi suolan käyttäminen voihin.

Värjääminen voidaan toimittaa monellakin tavalla ja onkin värin sekottaminen erilainen eri meijereissä. Värin paljous lasketaan tavallisesti ja varmimmin maitomäärän perusteella ja käytetään väriä noin 1-5 cm3 100 maitokiloa kohti, lisäten tahi vähentäen väriä sekä ostajan vaatimuksia että maidon värivaihteluita silmällä pitäen.

Yksinkertaisimmin ja helpoimmin käy voin värjääminen separatorijärjestelmää käyttävässä maitomeijerissä. Tarvitsee ainoastaan tietää kirnuttavana olevaa kermaa vastaava maitomäärä, jonka mukaan sitten on helppo mitata pienellä mittalasilla (sellaisen saa esim. apteekista) kirnuukseen tarvittava määrä ja kaataa väri kirnuun juuri ennen kuin kirnu pannaan käyntiin.

Radiatorimeijereissä saadaan värin määrä myöskin helposti järjestetyksi maitomäärän perusteella. Useimmissa radiatoreissa löytyy kirnutorven yhteydessä erityinen väriputki, jonka yläpäähän kiinnitetään samanlainen tiputuslaitos väriä varten, kun tavalliset separatorien ja radiatorien tippu-voitelukupit ovat. Värin tippuminen tästä laitteesta järjestetään radiatorin työkyvyn mukaan. Voidaan laskea että 1 cm3 väriä vastaa 20 tippaa. Jos siis koneen työkyky on 1,500 kg maitoa tunnissa eli siis 25 kg minutissa ja haluamme käyttää väriä esim. 2 cm3 100 maitokiloa kohti, täytyy väriä tippua koneeseen ½cm3 eli 10 tippaa minutissa. Järjestämällä värin tippumisen yllä esitetyllä tavalla, saadaan värimäärä aivan helposti lasketuksi ja järjestetyksi samalla perusteella (1 —5 cm3 väriä 100 maitokiloa kohti) kuin separatorimeijereissäkin.

Jos radiatorista puuttuu värin sekottamislaitos, voidaan vastaava värimäärä sekottaa esim. suoloihin, jolloin on suoloja käsin hämmenneltävä sekaisin niin kauan, että koko käytettävä suolamäärä tulee aivan tasaisesti keltaseksi. Värjätyi suolat tulee välttämättömästi sekottaa voihin sen ollessa rakeilla. Myöskin voidaan väri sekottaa maitoon vastaanottosäiliössä.

Kermameijereissä taas, joissa maitomäärää ei tarkoin tunneta, on värin tarkka mittaaminen jonkun verran mutkikkaampaa, mutta ei niissäkään ole mahdotonta saada voi aina tasaväriseksi. Jos kerma aina olisi tasalaatuista eli yhtä rasvaista joka päivä, voisi kermamäärän perusteella mitata värin ja käyttää olosuhteita myöten 3-25 cm3 väriä 100 kermakilolle, käyttäen luonnollisesti enempi väriä kerman ollessa rasvasempaa. Varmempi ja täydellisempi keino väriä mitatessa olisi kuitenkin laskea värimäärä rasvakilojen perusteella, jolloin väriä voisi käyttää esim. 0,25-1,5 cm3 jokaista rasvakiloa kohti.  Ensimäinen tehtävä olisi siis ottaa rasvankoe hapatus-ammeessa olevasta kermasta ja sitten laskea se rasvakiloiksi. Olkoon kerma-ammeessa esim. 1,200 kg kermaa ja rasvaprosentti kokeen mukaan 25%; siis rasvaa 1,200x25 : 100= 300 kg. Ajatelkaamme että väriä käyttäisimme yllä esittämämme korkeimman määrän mukaan siis 1,5X300=450 cm3. Jos samassa hapatusammeessa on kermaa niin paljon että se on jaettava esim. 2 tahi useampaan kirnuun, on viisainta kaataa väri  kerman joukkoon jo hapatusammeessa ja hämmentää se siinä kerman kanssa sekasin, muussa tapauksessa on mukavinta kaataa väri kirnuun juuri ennen sen käyntiin panoa.

Yllä oleva lienee jo tarpeeksi osottamaan ettei voin värjäämisen toimeenpaneminen millään meijerillä kohtaa vaikeuksia. Myöskin pidän että meijeriemme velvollisuus on ostajien vaatiessa käyttää väriä, muutoin on koko voikauppamme menestys vaarassa.  Englannissa joutuu voimme juuri näinä kuukausina kilpailemaan sellaisten maitten voin kanssa, joissa ilmastosuhteet vaikuttavat, että saadaan ruohovoita aikasemmin kuin meillä Myöskään Saksaan emme saa voitamme kaupaksi, jollei se väriltään ole keltasta. Emme voi vaatia ostajiltamme, että he keltasta voita pyytäessään suostuisivat vastaanottamaan valkosen talin tahi steariinikynttilän värisen tuotteen, jollaiseksi kuitenkin usein näin kevätkuukausina useiden meijeriemme voi käy. Viivytellessämme värin käyttöön ryhtymistä sitä vaadittaessa, vahingoitamme siis vaan omaa asiaamme ja jarrutamme voikauppamme sekä meijeritalouden kehitystä.

V. H.

10.9.13

Värivalokuvauksen kehitys.

Nykyaika 21, 15.11.1898

Prometheus.

Värivalokuvauksen probleemi ei jätä meitä rauhaan. On hyvä siis välistä heittää pieni silmäys niihin edistysaskeliin, mitä tällä orjantappuraisella tiellä on otettu.

Valokuvauksen etu kaikkien muiden kuvaustapojen rinnalla on siinä, että se on nopea ja voi ikuistuttaa lyhytaikaisiakin ilmiöitä sekä että yhdestä valokuvasta voidaan ottaa niin monta jäljennöstä kuin tahdotaan.

Värivalokuvauksesta puhuttaessa tekee mieli ajatella näitä molempia ominaisuuksia pysytettyinä sekä niiden lisäksi vielä suurempaa, kolmatta etua, nim. että esineen luonnolliset värit saataisiin siirretyksi kuvaan. Me muistelemme, mitä komeita kuvaelmia kinematografi meille esittää, joita ainoastaan värien puute estää olemasta todellisuuden täydellisimpiä kuvia. Me ajattelemme hyvinonnistuneen valokuvan täydellistä yhdennäköisyyttä, josta samoin ei puutu mitään muuta kuin luonnolliset värit. Voineeko valokuvaus koskaan tätä puutetta poistaa?

Sen jälkeen mitä viimeiset vuodet ovat värivalokuvauksen alalla tuottaneet, voimme me hyvällä luottamuksella katsoa tulevaisuutta kohti. Niin paljon on jo saavutettu, miksi ei siis voitaisikerran ottaa niitäkin askelia, jotka meitä täydellisyydestä erottavat?

Niin, jos kysymys vain olisi viime askelista! Todellisuudessa on tehty alku niin vähäpätöinen, että se tuskin näyttää meille sitä tietä, joka vie eteenpäin edistystä kohden. Kaikki, mitä tehty on, on vain probleemin osittaisia ratkaisuja, jotka suurimpaankin täydellisyyteensä ajateltuina eivät kuitenkaan voisi viedä meitä edessämme kangastavaan määrään. Ja kuitenkin ovat nämä ratkaisut itsessään kaikkea tunnustusta ansaitsevia.

Ensiksi ovat mainittavat Bequerel'in merkilliset huomiot, joita Lippman, Neubauss y. m. ovat hyväkseen käyttäneet. Se koskee värillisiä kuvia, joista jokainen on jotakin jo itsekseen. Valokuvauksellisen esityksen pääetu - useampain samallaisten jäljennösten otto - on siinä mennyt hukkaan samoin kuin toinen yhtä oleellinen etu, nim. kuvauksen nopeus. Suuresta tieteellisestä merkityksestä on kaikki se, mitä tällä alalla on tehty, mutta käytännössä olemme me yhtä kaukana määrästä kuin koskaan; meillä on keinot käsissämme, joiden avulla me voimme kimmellytellä valokuvia kaikissa sateenkaaren väreissä, mutta ne ovat kaukana luonnollisesta; ja tämän epäilyttävän edun tähden tulee meidän käyttää menettelytapoja, jotka hävittävät kaikki muut valokuvauksellisen esityksen edut.

Toivorikkaammalta näyttää se toinen tie, jonka kautta myös on päämäärään pyritty, nim. useampain yksiväristen valokuvien  yhdistäminen yhdeksi moniväriseksi. Tämän tiedon isä on Ducas du Hausen, joka ei kuitenkaan voinut täydellisesti keksintöään toteuttaa, koska hänen aikanaan valokuyauslevyihin vaikuttivat melkein ainoastaan ultraviolettisäteet. Siitä huolimatta olivat hänen tekemänsä valokuvat, joita seitsenkymmenluvulla usein asetettiin näytteille, erinomaisen kauniita. Suurempia tuloksia tästä menettelytavasta oli odotettavissa vain herkempien levyjen avulla ja viimeisinä kymmenenä vuonna on nähtykin useita varsin merkillisiä kuvia. Kolmiväripaino, niinkuin tätä menettelytapaa yleisesti nimitetään, on ainakin säilyttänyt yhden valokuvauksen eduista: mahdollisuuden tuottaa useampia toistensa kaltaisia jälkipainoksia. Mutta toinen etu - kuvauksen nopeus - on mennyt hukkaan. Menettelytapa on mahdollinen ainoastaan elottomain, ehdottomasti liikkumattomain esineiden suhteen. Maalausten, interiöörien y. m. s. kuvaamiseen voi tämä tapa siis olla hyvä  kylläkin. Mutta valokuvauksen varsinainen lumous, haihtuvan hetkellisyyden ikuistuttamiminen, on kadotettu.

Että niinkin voittamattomilta näyttävät vaikeudet kuin nämä ovat voitettavissa, näkyy siitä keksinnöstä, minkä prof. Yoly äskettäin on Dublinissa tehnyt. Yoly on toteuttanut jotakin, mikä näyttää aivan paradoksilta, nim. kolmivärivalokuvauksen vain yhdellä levyllä. Kun huhut Yolyn menettelytavasta ensiksi alkoivat liikkua, hymyiltiin niille hyvin epäuskoisesti ja oltiin taipuvaisia pitämään koko juttua enemmän sukkelana pilana kuin käytännössä toteutettuna kokeena. Sitten kuin Yolyn kuvat nyt ovat alkaneet tulla tunnetuiksi, täytyy kuitenkin tunnustaa, että asia todellakin on mahdollisuuden rajojen sisällä. Sillä vaikka nämä kuvat vielä ovat epätäydellisiä, niin ovat ne ainakin yhtä hyviä kuin mitkä kolmiväripainokset tahansa. Lisäksi on tämä menettelytapa säilyttänyt kaksi valokuvauksen pääetua: kuvauksen nopeuden sekä rajattoman jäljentämismahdollisuuden.

Kuinka menettelee sitten Yoly valmistaessaan kolmiväripainoksia vain yhdellä levyllä?

Vanhan menettelytavan mukaan valmistettiin kolmivärisiä kuvia kolmen erivärisen lasi- tahi shelatiinilevyn avulla, jotka asetettiin päällekkäin. Silloin siis tarvittiin kolme erityistä koetta. Yoly tyytyy vain yhteen värilevyyn, sillä hän ei aseta värejä toistensa taakse, vaan toistensa viereen. Hänen levynsä ovat täydellisesti kolmen eriväristen yhtäsuuntaisten juovien peittämät, jotka vaihtelevat määrätyssä järjestyksessä. Juovat ovat niin ohuita, ettei niitä voi paljaalla silmällä erottaa ja kulkevat ne - tai ainakin pitäisi niiden kulkea - niin lähekkäin, ettei niiden välille jää mitään tilaa. Tämä näet onkin päävaikeus sellaisten levyjen aikaansaamisessa.

Kun sellaisella levyllä otettu kuva kehitetään tavallisella tavalla, saadaan siitä negatiivi, jossa ei ole mitään muuta kuin juovia -jotka
kuuluvat noihin kolmeen yleisessä kolmiväripainossa käytettäviin eri levyihin. Tästä negatiivista voidaan tavallista menettelytapaa noudattaen ottaa positiivi, mutta ainoastaan lasille, koska tämä on ainoa, joka voi kestää kaikellaisia operatsiooneja. Jos nyt tämän positiivin päälle asetetaan juovitettu lasilevy, samallainen kuin ennen käytetty, mutta värilevyyn kuuluvine täydennysvärineen - siis keltaista sinisen sijassa, viheriätä punaisen asemasta j. n. e. - niin nähdään luonnollisissa väreissä juovitettu kuva, joka muodostuu todelliseksi värikuvaksi, niin pian kuin juovat ovat kyllin kapeita, ettei niitä voida erottaa toisistaan paljaalla silmällä.

Tämän menettelytavan vaikeus siis on nähtävästi näiden juovitettujen värilevyjen valmistamisessa. Ensiksikin pitää juovien olla niin hienoja, että silmä pettyy, ja toiseksi pitää molempien levyjen kaiken muun paitsi värien puolesta olla aivan toistensa kaltaisia: Toisin sanoen tulee juovien luku ja leveys olla aivan matemaattisesti tarkistettu ja kuitenkin pitää työn suorituksen tulla niin helpoksi, ettei hinta ketään säikytä. Ei tarkkuuteen eikä halpahintaisuuteen nähden ole päämäärää vielä saavutettu. Kuitenkin on Yoly todistanut periaatteensa oikeaksi. Kun juovitus on näkyvä, vaikuttavat kuvat aina vähän levottomasti, mutta värivaikutus kuitenkin on ihmeteltävästi luonnonmukainen.

Epäilemättä on Yolyn menettelytavalla kaikkein suurimmat kehitysmahdollisuudet. Onnistuuko teknillisen tieteen voittaa tähän yhdistyvät vaikeudet, sen on tulevaisuus näyttävä.

- Prof. Otto N.Witt.

9.9.13

Kukkaisten, ruohojen ja sammalien kuivaamisesta ja värjäämisestä.

Puutarha 6 / 1899

(Tanskl. Havetidn.)

Ulkomaalla on kukkain, ruohoin ja sammalten kuivaaminen ja värjääminen melkoisen teollisuuden esineenä; meilläkin yksi ja toinen antaumalla tällaiseen toimeen voisi saada tehtävää ja toimeentuloa ja ne rahat, jotka kuivatuista kukkasista menevät ulkomaalle, voisivat jäädä kotimaahan. Itse kuivaamisessa menettely ei ole sitä konstikkaampaa, kuin että kuka tahansa, jolla vaan on hyvä tahto, voipi sen helposti oppia.

Kukkasia voipi kuivata joko rikkihöyryssä tahi kuivassa hiekassa. Rikkihöyryssä sopii kuivata sellaisia lajia, joilla on moninkertaiset ja torvimaiset kukat, niinkuin toiset asterit, hyvin moninkertaiset, hiljan auenneet, heleänpunaiset, tummanpunaiset ja tulipunaiset ruusut, moninkertaiset fuksiat, moninkertaiset Robiniat (n. k. Robinia Decaisnea y. m.) sekä Spirea callosa, S. Douglasii, S. tomentosa, ruusunpunaiset ja tummanpunaiset pionit y. m. m.

Hiekassa kuivataan parhaiten Dahlioita (Georgiineja), pelargonioita, orvokkia, lobelioita, samettiruusuja (Tagetes), lemmikkejä (Myösotis) y. m.

Kuivattaviksi aijottuja kukkia tulee ottaa korjuuseen silloin, kun ilma on kuiva.


Kukkien kuivaamisesta rikkihöyryissä.

Kun aikoo kuivata kukkia rikkihöyryssä, tarvitsee ensin hankkia ilmanpitävä liikkuvalla luukulla varustettu laatikko. Tuollaisen laatikon sopiva koko on ½ metrin korkeus ja leveys sekä metrin pituus. Ruukku asetetaan laatikon etusivulle ja laatikon sisäsivuille sovitetaan kapeita liistakkeita noin 10 sentin välimatkoilla toisistaan. Niille asetetaan kapeita keppiä ja näille riipustetaan kukkaset, ei kuitenkaan liika likelle toisiaan, jotta rikkikaasut voisivat vaikuttaa kaikin puolin kukkasiin.

Kun sitte laatikko on täynnä kukkasia, asetetaan moniaita ei liian suuria rikkikappaleita sekä vähän rikkilankaa lautaselle, joka asetetaan laatikon pohjalle, jonka jälkeen rikki sytytetään. Laatikko suljetaan nyt ja kaikki sen saumat tilkitään tarkoin. Kahdella laatikon vastakkaisella sivulla on kaksi pientä reikää, jotka voipi sulkea korkeilla tahi puutapilla. Nämät pidetään auki niinkauan kun rikki palaa noin 5-8 minuuttia ja tukitaan sitte vasta kun laatikko on täynnä rikkihöyryä. 24 tunnin jälkeen avataan laatikko ja jos kukat silloin ovat kyllin rikitetyt, ovat ne saaneet valkean värin. Ne ripustetaan nyt kuivaan ja ilmavaan, vaan varjoisaan paikkaan, esim. ilmavaan vinttiin kuivamaan ja kun ne ovat kuivaneet, saavat ne jälkeen luonnollisen värinsä. Kun tämä on tehty, kastetaan kukkaset seokseen, joka siältää 1 osan sievettä ja 11 osaa vettä; vesi puistetaan pois sitte ja kukkaset ripustetaan kuivamaan samalle paikalle kuin ennen.


Kukkien kuivaaminen hiekassa.

Kerätään hienoa valkoista järvihietaa ja pestään se ja kun se on kuivaa, lasketaan se hienon seulan läpitse. Nyt taan se kaadetaan savivatiin tahi muuhun astiaan ja pidetään tulella, kunnes se on hyvin kuumennettua. Sitte seotetaan siihen pari luotia jauhennettua valaan rasvaa (sperma ceti) ja pari luotia steariinia, joka hyvin seotetaan hietaan ja kun se on jäähtynyt, lasketaan se moneen kertaan seulan läpi. Nyt on varalla 20-30 sentimetrin korkuinen laatikko, joka on niin laitettu, että voipi vetää ulos itse pohjan, ja laatikon alimmalle  neljännekselle sovitetaan terästankaverkko, mutta niin harva, että hiekka helposti voipi juosta siitä läpitse. Laatikko täytetään yllä kerrotuin tavoin valmistetulla hiekalla sen verran, että hiekka ulottuu vähän yli teräslankaverkon. Nyt asetetaan kerros kukkasia hiedalle ja peitetään ohuisella hietakerroksella. Samoin voipi panna 3-4 kerrosta kukkasia laatikkoon aina oliut hietapeitto joka kerroksen välille. Laatikko peitetään sitte lasilla ja asetetaan paikalle, joka on täydellisesti auringon paisteen alaisena, ilma on lämmin, voipi ottaa ulos kukkaset montaan päivän perästä, joka tapahtuu siten, että pohja vedetään laatikosta, joten santa juoksee teräslankakudoksen läpitse alas siirtämättä kukkasia niiden asamasta. Ne otetaan sitte varovasti laatikosta ja säilytetään jossakin paikassa, jossa ovat suojassa ilmaston vaikutuksilta. Ne säilyttävät tätlöin muotonsa ja värinsä useita vuosia.

Kukkia laskettaissa laatikkoon on kuitenkin noudatettava moniaita varovaisuusseikkoja. Kaikki moninkertaiset ja torvimaiset kukat ovat niin asetettavat, että teriö on käännetty ylöspäin, jotta hiekka vaIuisi kukan sisälle ja jokaisen yksityisen terälehden ympärille. Siten säilyttää kukka muotonsa. Kaikki yksinkertaiset ja lätisköiset siihen sijaan asetetaan kukkaperä ylöspäin, tahtoo kuivata sellaisia, joihin hieta ei voi tunkeutua itsestään, kuten kalseolarioihin, täytyy täyttää joka kukka sisäpuolelta hiedalla.


Immortellien (ijäisyyskukkien) värjäys.

Värjätessä Ammohium alatumia, jotta sille saataisiin punainen väri, anilini punainen (Anilin fuchsin), liuennetetaan se väkiviinassa ja sitte säilytetään hyvin tulpitetussa pullossa kunnes sitä käytetään, vaan moniaat kukat ovat värjättävät, ostetaan mieluimmin liuotettua anilinia. Kaadetaan kiehuvaa vettä lasitettuun saviastiaan ja kaadetaan siihen sen verran väriä, että vesi näyttää kauniisti punaiselta ja sitte pidetään kukkaset siinä niin kauan, kunnes ovat itseensä imeneet niin paljon väriainetta, että ovat tulleet hyvin painetuiksi. Nyt ne huuhdotaan kylmässä vedessä ja kuivataan riipustettuina kuivaan paikkaan. Tulipunaista saadaan siten, että seotetaan aniliinipunaista ja aniliinisinervää yksin verroin. - Jotta kukille annettaisiin sinipunerva väri, käytetään aniliinipunervaa; sinistä väriä saadaan käyttämällä aniliinisinistä, johon pannaan hiukkanen rikkihappoa ja ennenkun kukkaset kastetaan värinesteessä, on sitä kiehutettava 5-10 minuuttia, seottaa yhden verran aniliinipunervaa ja aniliinisinervää, saapi siten kauniin punasinerviä kukkia. -  Saadakseen sitroonikeltaista väriä, liuotetaan pikriinihappoa kiehuvaan veteen, joka sitten kaadetaan haaleaan. Kukat pidetään siinä, kunnes ovat ennättäneet imeä kyllin väriä, mutta niitä ei huuhdota. Pikriinihappo on myrkyllistä, siksi täytyy noudattaa varovaisuutta sitä käyttäessä. - Oranssikeltaista väriä saadaan kukkiin siten, että käytetään aniliinioranssia, jolloin niitä käsitellään samalla tavalla kuin värjätessä aniliinipunaisella.

Värjätessä Xeranthemum annuun kukkaa, voipi valkoisiin muunnoksiin nähden menetellä samalla tavalla kuin Ammobium'ia painaessa. Punakukkaiset saavat heleämmän värin kun niljan leikatut kukat kastetaan seokseen, jossa on 1 osa sievettä ja yhdeksän osaa puhdasta vettä.

Keltaiset Helichrysum'it saavat kauniin tulipunaisen värin siten, että niitä kastaa liuotettuun poraksiin.

Muut immortellit painetaan ylimalkaan samalla tavalla kuin Ammobium. Jotta niille saataisiin vihanta väri, liuotetaan luoti indigo-karmiinia ja 2 luotia alunaa yhteen kannuun kiehuvaa vettä ja kukkia pidetään siinä, kunnes kukat ovat tävsin värjätyt, mutta niitä ei huuhdota jälestäpäin. Jos tahtoo saada niitä punaisiksi, sinipunerviksi tahi sinerviksi, täytyy ensin  poistaa niiden luonnollinen väri, joka tapantuu niin, että niitä moneen kertaan kastetaan suopaveteen tahi helpoinmin siten, että niitä vaalistetaan auringonpaisteessa. Itse värjävs tapahtuu niinkuin ammobium'iakin käsitellessä.


Kaunistusheinäin värjäystä.

Kaunistusheiniä värjätään, jos niiden tulee tulla punaisia, punasinerviä tahi keltaisia, samalla tavalla kuin ammobium. Jos niistä pitäisi tulla karmosiinipunaisia, käsitellään niitä samalla tavalla kuin Xeranthemum. Euohojen tulee kuitenkin liota värinesteessä kauemmin kuin  kukkaisten, jotta voisivat saada värin.

Allekirjoittanut on telinvt kokeita tavallisilla n. s. pakettiväreillä värjätä erilaisia ruohoja ja viljalajeja, nk. ruista, ohraa, kauraa, timoteitä  y. m.  ja kokeet ovat hyvin onnistuneet, semminkin kun olen liuottanut värit hiukkasella väkiviinaa.

Myö[s]kin niintä, sekä tavallista että raffiaa voipi vallan helposti värjätä, pakettivärillä.

Sammaltakin voipi värjätä samalla värillä. Sammal painetaan joko yhteen sidottuna pieniin kimppuihin tani valmiiksi sidottuna seppeleeksi, joka kuitenkin on vaikeampi suorittaa kuin edellämainittu ja sitäpaitsi menee siihen paljoa enemmän [v]äriä.

V. N.

8.9.13

Ruiskutus hyönteisten ja sienitautien ehkäisemiseksi.

Puutarha 6 / 1899

Useissa maamme sanomalelislissä on tämä valtionentomologi Reuterin kirjoitus ollut painettuna. Koska mahdollisesti kaikki "Puutarhan" lukijat kuitenkaan eivät ole huomanneet sitä, julkaisemme sen myöskin lehdessämme. Pyydämme lukijoitamme käyttämään keinoa sekä tarkasti noudattamaan annettuja ohjeita, jotta  varomattomuudesta ei koituisi vahinkoa, ja että annetaan ainoastaan ymmärtäväisten henkilöiden pidellä näitä ruiskutusaineita.Nyt on taas aika ruiskutuksilla suojella hedelmäpuitaan hyönteisten hyökkäyksiltä. Ensi sijassa tulee kysymykseen pariisinvihreän (keisarinvihreän) käyttäminen. Kun viime kesänä puiden lehdet joissakuissa tapauksissa vahingoittuivat näistä ruiskutuksista, annetaan nyt, yhtäläisten epäkohtien välttämiseksi vastaisuudessa seuraavat nimenomaiset määräykset tämän ruiskutusaineen käyttämisestä:

1 ) Älä käytä väkevämpää annosta kuin ½ gr pariisinvihreätä 1 litraan vettä: myrkkyaine sekotetaan ensin yksinään vallassa vedessä sakeaksi taikinaksi ja pannaan sitte, yllämainittuun vesimäärään liuotettuna, vähissä erin ja vettä alituiseen hämmentämällä assuranssiruiskuun.

2) Pane ehdottomasti ainakin kolme sen vertaa varsin hyvää, uunissa poltettua ja hienoksi jauhettua kalkkia kuin pariisinvihreätä. Kaikki hämmennetään ensin veteen eri astioissa ja siivilöidään sitte säkkikankaan tai muun sen tapaisen läpi assuranssiruiskuun, joten ainoastaan hienoimmat kalkkiosat tulevat liuokseen ja järeämmät jäävät siivilään, viimeksi mainitut kun muuten saattaisivat tukkia suihkuputken suun. - 20 litraa vetävään assuranssiruiskuun siis pannaan 10 gr. pariisinvihreätä ja vähintään 30 gr. kalkkia, vieläpä runsaamminkin, jopa pari kolme kourallista.

3) Toimita ruiskutus tyynellä ja pilvisellä säällä tai iltasella (ei kovassa päivänpaahteessa) sekä heti puiden kukittua (ei missään tapauksessa puiden kukinta-aikana). Ruiskuta uudestaan, jos rankka sade sattuu pian edellisen ruiskutuksen jälkeen sekä uusi se joka tapauksessa 8-14 päivän kuluttua, kulloinkin säiden mukaan.

*) Saatavana agronoomi Arno Reuterin kautta (Turku, Ispoinen) sekä Carl Jacobsen ja K:moöta Helsingissä. Vast'edes tulee kaksi erityistä ja sangen oivallista mallia valmistettavaksi kotimaassa ja pidettäväksi kaupan P. Sidorowilla Helsingissä.4) Käytä mieluimmin nimenomaan tätä ja tämäntapaisia tarkoituksia varten valmistettuja suihkunlevittäjiä (esim. n. k. "Vermorel-levittäjiä"*) ja pidä silmällä että ruiskussa olevaa nestettä kaiken aikaa ahkerasti hämmennetään, niin että liukenematon myrkkyaine pidetään tasan sekoittuneena vedessä eikä saa painua pohjaan.

5) Suuntaa suihku ylöspäin niin, että neste ynnä siihen sekoitettu kalkki hienon utusateen tavoin putoo suoraan alas puihin.

6) Herkeä ruiskuttamasta heti kun nestettä alkaa tippua lehdistä.

7) Pyydä ostaessasi (mieluimmin rohdoskaupoista) aina oikeata ja puhdasta (pestyä) pariisinvihreätä (keisarinvihreätä, schweifurtinvihreätä).

Tarkasti noudattamalla yllämainittuja ohjeita välttää kaikki ikävät yllätykset.

Ylläkerrottu ruiskutus on oikeastaan aiottu tavallisen omenamadon vastustamiseksi, joka melkein joka vuosi tekee tullojaan hedelmätarhoissamme, ja tähän tarkoitukseen on tämä keinu osoittaunut sangen tehokkaaksi.

Viime kesänä hävitti omenat kaikkialla maassamme - samoin kuin Ruotsissa ja Norjassakin - eräs aivan toinen toukka, joka säännöllisissä oloissa elää pihlajan marjoissa. Missä määrin pariisinvihreällä ruiskuttaminen tepsii tätäkin hyönteistä vastaan, ei vielä ole varmasti voitu saada selville, tämän hyönteislajin aikaisempia elinoloja kun ei vielä tunneta. Syytä kuitenkin on olettaa että mainittu keino, jos sitä 10-14 päivän väliajoilla uusitaan heinäkuun keskivaiheille, ainakin jossain määrin on hillitsevä tämänkin toukan hävitystyötä.

Pariisinvihreällä ruiskuttaminen muuten on tehokas keino kaikkia lehtiä syöviä (purevia, ei imeviä) hyönteislajeja  vastaan, milloin niitä ilmenee hedelmäpuissa ja marjapensaissa (esim. karviaismarjamato) tai muissa kasveissa. Imevien hyönteisten (esim. lehtitäitten) vastustamissksi käytetään ruiskutusta petrooliseoksella tai tupakkalipeällä.

Useanlaisten sienitautien, niinkuin ruven omena- ja päärynäpuissa, perunatautien y. m. vastustamiseksi voidaan mitä parhaiden suositella ruiskutusta n. k. Bordeauxnesteellä, joka on valmistettu kuparivihtrillinesteestä ja kalkkimaidosta. 100 litraan vettä pannaan 900 gr. (perunatautia vastaan 1350 gr.) kuparivihtrilliä ja ainakin yhtä paljo tuoresta, vastasammutettua ja hienoksi jauhettua kalkkia. Merkkinä siitä, että on pantu riittävästi kalkkia, on m. m. se ettei muutama tippa keltaista verilipeäsuolaa saa synnyttää ruskeata väriä mainitussa seoksessa tai ettei kiiltävä rautapalauen, oltuaan nesteessä noin 5 min. peitv kuparikerroksella. Jos niin on laita, on kalkkia lisättävä.

Bordeauxnestettä valmistetaan seuraavasti: kuparivihtrilli hienonnetaan ja pannaan pussiin, joka ripustetaan puuastiaan, jossa on 50 litraa vettä, ja vihtrillin annetaan siinä täydellisesti liueta.  Sillä välin kostutetaan kalkkia toisessa ammeessa lisäämällä vettä vähin erin noin joka viides minuutti, kunnes kalkki hajoaa ja käy taikinamaiseksi. Tähän lisätään vielä vettä, niin että siihenkin on tullut kaikkiaan 50 litraa ja -seosta hämmennetään hyvvin. Näin saatu kalkkimaito siivilöidään kankaanläpi ja siivilöittyä nestettä kaadetaan vähin erin ja alituiseen hämmennellen vihtrilliliuokseen. - Niin tehty Bordeauxneste on käytettävänä 24 tunnin kuluessa vaimistumisesta, pitemmän aikaa säilytettynä se menettää voimansa.

Rordeauxnestettä kuitenkin voi valmistaa toisin tavoin paljoa yksinkertaisemmin ja mukavammin, nim. liuottamalla n. k. kuparisokurikalkkipulveria veteen. Tämä pulveri on nimenomaan puheenalaista tarkoitusta varten valmistettua preperaattia.

100 litraan vettä pannaan 3 kiloa kuparisokurikalkkipulveria. Valmistaminen käy seuraavasti: 40 litraan kylmää vettä sirotetaan  pulveria vähitellen ja alituiseen ja voimakkaasti hämmennettäessä, kunnes pohjasaosta ei enää ole (Huom! Vettä ei saa kaataa pulveriin, vain päinvastoin). Sitte kaadetaan vähitellen vettä lisää 60 litraa ja koko seosta hämmennetään huolellisesti vielä kerran ennenkuin se kaadetaan ruiskuun. Koko sekotustyö kestää ainoastaan noin 10 min. Näin saadulla Bordeauxnesteellä on, paitsi sitä että sen valmistaminen käy paljoa mukavammin, sekin etu, että se säilyttää voimansa kuukausmääriä, kunhan sitä vaan pidetään umpinaisessa astiassa.  Huomattava on, että sitä joka kerta on hyvin hämmennettävä ennen ruiskuun kaatamista.

Olipa Bordeauxnestettä valmistettu tällä tai tuolla tavalla, sitä voi käyttää pariisinvihreän yhteydessä, jota yllämainitulla tavalla ja samassa suhteessa sekotetaan Bordeauxnesteeseen sen sijaan, että sitä sekotettaisiin veteen; täten saadaan samalla oivallinen keino sienitautia ja lehtiä syöviä tai yleensä purevia hyönteisiä vastaan.

Omena- ja päärynäpuissa ilmenevää rupea vastaan käytettiin Bordeauxnestettä eri ajan kohdissa: 1) kukannuppujen alkaessa paisua, mutta ennen niiden punkeamista, 2) viikon kuluessa kukkien varisemisesta, sekä 3) vaikeammissa tapauksissa vielä 3 á 4 viikkoa  myöhemmin. Varsin pahoin raiskatuissa puutarhoissa on mvös varsin hyvä ruiskuttaa kerta syksyllä tai varhain keväällä.

Perunataudin kohtauksissa ruiskutetaan perunanvarsia ensi kerta taimien ollessa 15-20 sm. pitkiä, toinen kerta vähää ennen kukkimista ja kolmas kerta pari viikkoa kukkimisen jälkeen.

Kuparisokurikalkkipulveria saa uudesta  Rohdoskaupasta (O8k. Durchman) Helsingistä 1: 50 m:kasta kilon. Tällä toiminimellä on myös kaupan kuparikalkkipulveria, a 1: 20 mk. kilo, jota myös käytetään sienitautien, lehtitäitten y. m. hyönteisten vastustamiseksi. Viimeksi mainittua pulveria käytetään kuiviltaan siten niin., että kasvien ollessa kasteesta tai sateesta kosteita niihin sirotetaan pulveria. Äskenmainitulla toiminimellä myös on kaupan sirotus- ja pienehkoja ruiskutuslaitoksia.

Lopuksi viittaamme aikakauslehdissä (Landtbrukaren, N:o 12, toukok. 25 p:nä) julkaistuun kirjoitukseen, jossa taulun muodossa annetaan tietoja milloin ja millä aineilla ruiskutusta on toimitettava (etupäässä puutarhoissa ilmenevien) hyönteisten ja sienitautien ehkäisemiseksi. Ylipainoksia tästä kirjoituksesta on saatavissa kirjallisesti pyydettäissä (osote: Turku, Henrikinkatu 11).

Enzio Reuter,
v. t. valtionentomoloogi.