30.1.11

Kotiteollisuuskomitean mietin[n]öt - Suomen käsityön Ystäwien johtokunnan lausunto mietinnöstä.

Aamulehti 13, 17.1.1909
Julkaistu myös lehdessä: Uusi Suometar 12, 16.1.1909 otsikolla "Suomen Käsityön Ystäwien johtokunnan lausunto kotiteollisuuskomitean mietinnöstä"

Johtokunta on sitä mieltä että lasiteollisuutemme kaikinpuolinen edistäminen ja tuottawaksi tekeminen on ainoastaan siten mahdollinen, että harrsaastetaan sen kohottamista taiteellisessa suhteessa. Yleisö suuremmissa kaupungeissamme, samoinkuin useissa paikoin maaseudullakin, jo asettaa melkoisen suuria waatimuksia esineiden taiteellisuuieen, toisin sanoen waatii että ne muodon ja wärisowituksen puolesta tyydyttäwät kehittyneempää aistia. Eikä waatimus suinkaan kohdistu ainoastaan kallisarwoisiin esineihin, sillä pieninkin esine woi olla muodoltaan taiteellinen ja halwinkin kangas miellyttäwä wärillään. Jos kotiteollisuustuotteet olisiwat taiteellisesti tyydyttäwiä ja miellyttäwiä, niin warmaan moni semmoinen, joka nyt ei niistä wälitä, mielellään tekisi ostoksia myymälöissä.— Kieltämättä esittää komiteamonta hywin harkittua ehdotustaa kotiteollisuuden parantamiseksi koulujen, museoiden y. m. awulla sekä tuotteiden menekin lisäämiseksi, ja ansaitsewat nämä ehdotukset kylläkin tulla toimeenpannuiksi; mutta ehdotetut toimenpiteet tarkoittawat enimmäkseen asian käytännöllistä puolta, nimittäin sita kuinka tuotanto saataisiin kaswamaan, eikä sitä kuinka se tulisi taiteellisesti arwokkaammaksi.

Useimmat maaseutujen kotiteollisuusliikkeiden nykyisistä myyjistä eiwäi ollenkaan kykene tiedon- tai neuwonantajina toimimaan. Eikä tämä lainkaan ole kummaa, sillä missä he olisiwatkaan suorittaneet tarpeellisia kursseja eli saaneet käytännöllistä ja taiteellista ohjausta niissä kotiteollisuuden eri haaroissa, jotka owat edustettuina heidän myymälöissään. Itse ajatus että myymälöissä olisi annettawa tietoja ja ohjetta kotiteollisuuden harjoittajille on kyllä erinomaisen hywä, mutta siitä kannattaa tuskin puhua ennenkuin on selwillä, onko ja missä todellisesti asiantuntewia neuwonantajia saatawissa. Jos myymälässä semmoinen neuwonantaja on olemassa, niin warmaankin sillä itse kauppatoimellekin on etua.

Sen johdosta, että komitea ei ole katsonut olewan aihetta lähemmin tehdä selkoa taidekudonnasta ja sen edistyksestä maassamme, "koska siitä kuitenkin on mwain wälillisesti taloudellista hyötyä rahwaan naisille", muistutetaan. että kaikki Suomen Käsityön Ystäwien ryijyt, raanut, matot ja karwamatot, se on taidekudonnat, owat melkein yksinomaan kansannaisten kutomia. Yhdistys maksaa wuosittain kansannaisille kutomapalkkana 3—4,000 markkaa, jopa on 1908 suoritettu samaan tarkoitukseen 4,467 mk. Tottuneemmat, taitawammat kutojat ansaitsewat täten 2: 25 á 2: 50 mk. päiwässä ja kaikki, jotka owat saaneet walmistaakseen töitä, joissa taiteelliset mallit ja wäriyhdistelmät owat waihtelewaa laatua, owat sitä mieltä että niiden kutominen on sekä kannattawampaa että hauskempaa kuin yksitoikkoisten pyyhinliina- y. m. yhtäjaksoisten kankaiden kutominen. Sen tähden mainitaan tyytywöisyydelllä, että nykyinen kotiteollisuuden tarkastajakin on kiinnittänyt huomionsa taiteellisesti sommiteltuihin kuoseihin, missä hän on niitä tawannut, ja tehnyt sen hawainnon, että siellä, missä yleisön waaitmukset aistikkaisiin kuoseihin nähden owat tulleet tyydytetyiksi — niinkun esim. yksityisen työnantajan, rouwa Tepposen, timesta nykyään on laita Pieksämäellä — siellä ei pumpulipalttinan, patjanpäällyskankaitten ja karwamattojen kutomista metrittäin enää pidetä edullisena.

Kansannaisillakin on suoranaista tuloa taidekudonnasta, kun wain sopiwa henkilö on työtä johitamassa. Mutta kaikkialla kaiwataan hywiä kuoseja ja malleja ja niiden puute wallitsee kotiteollisuuden kaikilla aloilla. Muun muassa on Oulun läänin talousseura komitean tekemän kilpailuja koskewan tiedustelun johdosta toiwomuksenaan lausunut: "että piirroskuwia ja malleja olisi hankilttawa yleisön käytetäwäksi mahdollisimman halwalla tai mieluummin ilmaiseksi. Johtokunnan mielestä olisi tämä yleinen, joskaan ei kaikkialla tietoisuuteen tullut puute ensisijassa korjattuina, niinkuin ulko[mai]mailla owat nimittäin waltio, yhdistykset ja taiteilijat juuri hankkimalla malleja ja kuosipiirustuksia suuresti edistäneet kotiteollisuutta, yhdellä kertaa kohottaen tuotteiden arwoa ja menekkiä. Meilläkin on erikoinen suomalainen ompelulaji, jonka ei pitäisi päästä häwiämään, nimittäin reikäompelu, ja muitakin erikoissuomalaisia, laadultaan taiteellisia käsiteollisuushaaroja, jotka olisiwat ylläpidettäwät ja edistettäwät: ryijy-, raanu- ja n. s. kaksikertainen kudonta sekä pitsien nypläys (Raumalla).

Ainoastaan omintakeisten mallien kautta woiwat suomalaiset pitsit säilyttää omituisen luonteensa, joka on omansa herättämään huomiota ulkomailla, ja meillä on sellaisia malleja, waikkeiwät ne enää ole käytännössä.

Taiteellisuus ja wäriaisti ei ole näyttäytywä ainoastaan kallisarwoisissa taidekudoksissa tai -ompeluissa waan on pyrittäwä siihen, että kodissamme käytettäwät halwatkin esineet muotonsa ja wärisowituksensa puolesta osottawat kehittynyttä aistia.

Komitea ehdottaa, että perustettaisiin keskus-kauppa, jonka kauppatoimen ohella tulisi hankkia maan käsiteollisuusliikkellle helppohintaisia, aistikkaita malleja ja kuoseja sekä edistää niiden toimintaa kaikilla tarpeellisilla ohjeilla ja neuwoilla. Tarkoitus on erinomaisen kiitettäwä, mutta eiköhän keskuskaupalta waadita enemmän kuin sen on mahdollista aikaansaada, nimittäin koko maan tarpeiden tyydyttämistä puheena olewalla alalla? Mistä ottaa keskuskauppa nämä mallit ja kuosit? Halpoja woi ehkä saada, mutta aistikkaita, taiteellisia jotka owat wälttämättömät, jos todella tahdotaan käsiteollisuutta kohottaa eikä wain lisätä entisenlaatuista tuotantoa, joka ei tyydytä ostawaa yleisöä, mistä ne otetaan? Että wastaus on waikeampi kuin komitea näyttää luulleen, sen todistaa Suomen Käsityön Ystäwäin kokemus . Tämä yhdistyksemme on menneinä wuosina toimeenpannut kokonaisen sarjan palkintokilpailuja,saadakseen uusia kuosipiirustuksia ja siten nuoremmissa taiteilijoissa herättänyt huomattawan harrastuksen semmoisten sommittelemiseen. Mutta samalla on huomattu, että harrastus yksinään ei riitä, waan että kuosien sommittelijan täytyy myöskin olla perehtynyt kudonta- tai ompelutyön tekniikkaan. Ainoastaan semmoiset piirustajat ja taiteilijat, jotka owat tutkineet käsiteollisuuden eri haarojen tekotapaa, kykenewät tyydyttämään ylempänä mainittua kuosien tarwetta. Komitea on ehdottanut, että 1,000 markkaa wuosittain olisi käytettäwä palkintokilpailuihin y. m. Mutta tämä määräraha on kerrassaan riittämätön, kun koko maan tarwe on kysymyksessä, jopa silloinkin jos taiteilijat tutkimatta käsiteollisuuden tekotapaa kykenisitvät sommittelemaan kelwollisia kuosia. - On nimittäin huomattawa, että taiteilijat jotka tammöiseen työhön uhraawat aikaansa ja kykyään, eiwät aiwan mitättömästä hinnasta woi luowuttaa piirustuksiansa ja niiden käyttöoikeutta. Suomen Käsityön Ystäwät käyttämät jo wuosittain samaan tarkoitukseen noin 3,000 mk. Määräraha olisi siis, kun koko maan tarwe on kyseessä, monin kerroin suurennettawa. Waan ei silläkään päästäisi tarkoituksen perille. On wälttämätöntä koettaa toimia niin, että meillä todella on olemassa taiteilijoita, jotka pystywät sentapaiseen työhön, josta tässä on puhe, ja tällä perustuksella ehdotetaan, että taiteilijoille, jotka harrastawat sowellettua taidetta ja owat osottaneet omistawansa taipumusta siihen, jakamalla jonkun määrän pienempiä tai suurempia matkarahoja, hankittaisiin tilaisuus sekä koulussa että kansan keskuudessa perehtyä käsiteollisuuden eri haarojen käytännölliseen tekotapaan ja siten kehittää silmänsä woidakseen luoda kelwollisia ja kotimaiselle teollisuudellemme ominaisia kuoseja.

Warsin huomioon otettawa seikka on kotiteollisuustuotteemme merkitys matkailijoille tarjottawina esineinä. Että niin paljon rumatekoista ja kömpelöä tawaraa tarjotaan matkailijoille ja muukalaisille, Suomelle muka ominaisina kotiteollisuuden tuotteina, on usein herättänyt oikeutettua suuttumusta, sillä wiedäänhän nämä muistoesineet wieraitten kotiin osottamaan mitä meidän maassamme woidaan tällä alalla aikaansaada. Niillä, joiden wast'edes tulee wirallisesti walwoa ja edistää käsiteollisuutta maassamme, woidaan syystä waatia, että he pitäwät silmällä tätäkin asiaa ja tekewät woitawansa, ettei ainakaan Imatralla y. m. samallaisilla ulkomaalaisten käyntipaikoilla julkisesti kaupaksi tarjota kelwotonta ja kenties meille wierastakin tawaraa Suomen kulttuuria edustawana.

Komitean ehdotusta naispuolisen kotiteollisuustarkastajan asettamisesta lämpimästi kannatetaan. Koska kotiteollisuuden alalla maassamme työskentelee 26,202 miestä ja 31,569 naista, on täysin oikeudenmukaista. että teollisuushallitukseen asetetaan myöskin itsenäisesti toimiwa naispuolinen kotiteollisuuden tarkastaja, jolla on samat oikeudet ja welwollisuudet kuin miespuolisella tarkastajalla.

Ehdotetun keskuskaupan perustamisesta olisi lisättäwä, että tällä keskuskaupalla on alusta alkain olewa palweluksessaan erityinen kauppamatkustaja, joka toimii kotiteollisuuden hywäksi.

Komitea on ainoastaan siwumennen maininnut wärjäämisen kaswiwäreillä. Se seikka, että käsityötuotteen täytyy olla ei ainoasiaan muotonsa, waan myöskin wärinsä ja wärisowituksensa puolesta täysin tyydyttäwä, aikaansai sen, että Suomen Käsityön Ystäwät alkoiwat omiin käsitöihinsä käyttää kasweilla wärjättyjä lankoja, joiden wärit owat miellyttäwiä, pehmeitä ja kestäwiä. Kauan ostettiin langat Norjasta. Mutta 6 wuotta sitten perusti yhdistys yleisistä waroista myönnetyllä awustuksella omiksi tarpeikseen kaswiwärjäyslaitoksen norjalaisen mallin mukaan, waan käyttäen samalla hywäkseen niitä kokemuksia, mitä kotimaassa oli muistossa säilynyt entisiltä hywiltä ajoilta, jolloin kansannaiset itse wärjäsiwät willansa ja lankansa. Sen jälkeen on yhdistyksen wärjäyslaitoksessa kaswiwäreillä wärjätty kaikki langat, joita käytetään yhdistyksen kutoma- ja ompelutöihin. Suomen Käsityön Ystäwien wiimeaikainen suuri menestyminen on luultawasti suureksi osaksi juuri näin wärjättyjen lankojen ansio. Ollen sitä mieltä, että kaswiwärjäystaidon lewenemisellä olisi suuri merkitys maaseudulla, missä kaswit woisi ottaa suoraan metsistä ja niityiltä ja missä kansannaiset itse woisiwat wärjätä kotona kehrätyn lankansa, alkoi yhdistys toimeenpanna kursseja kaswiwärjäyksessä, johon myöskin kuului kaswien - lehtien, sammalten, kukkien, puunkuorten y. m. s. kokoaminen ja kuiwaaminen. Näissä kursseissa oli osanottajia eri seuduilta maatamme, mutta koska oleskelu Helsingissä tuli maalaisoppilaille liian kalliiksi, järjesti yhdistys kaswiwärjäyskursseja maaseudulla. Käytettäwien warojen niukkuuden tähden ei kursseja ole woitu pitkittää.

Katsoen siihen monipuoliseen hyötyyn, joka kaswiwärjäystaidosta on odotettawa, woisi ehkä toiwoa, että se wähitellen itsestään lewiäisi ympäri maan. mutta jos tahdotaan, että suuren yleisön huomio ja luottamus asiaan ilman epämääräistä wiiwytystä herätetään, olisi kaswiwärjäyslaitos perustettawa joko maaseudulle missä kustannukset owat pienempiä kuin kaupungeissa, tai olisi Suomen Käsityön Ystäwien jo toimiwa kaswiwärjäyslaitos niin laajennettawa, että se woisi tyydyttää koko maan tarpeet.

(mainos; Suomen Väri- ja Vernissatehtaan Osakeyhtiön Tampereen Haaraosasto)


Aamulehti 13, 17.1.1909

Värejä, vernissoja, Öljylakkoja, Spriilakkoja, Puleeraus-tarpeita y. m. Maalarien Puuseppien ja Taiteilijain tarpeita ostatte edullisimmin
Suomen Väri- ja Vernissatehtaan Osakeyhtiön Tampereen Haaraosastosta

Hämeenkatu 2 Puh. 8-6

Maaseututilaukset lähetetään huolellisesti ja pikaisesti.

24.1.11

Suomen Käsityön Ystäwien johtokunnan lausunto kotiteollisuuskomitean mietinnöstä.

Helsingin Sanomat 14, 19.1.1909

Johtokunta on sitä mieltä, että käsiteollisuutemme kaikinpuolinen edistäminen ja tuottawaksi tekeminen on ainoastaan siten mahdollinen, että harrastetaan sen kohottamista taiteellisessa suhteessa. Sen pitkästä lausunnosta maiittakoon muuten seuraawaa:

Kieltämättä esittää komitea monta hywin harkittua ehdotusta kotiteollisuuden parantamiseksi koulujen, museoiden y. m. awulla sekä tuotteiden menekin lisäämiseksi, ja ansaitsewat nämä ehdotukset kylläkin tulla toimeenpannuiksi; mutta ehdotetut toimenpiteet tarkoittawat enimmäkseen asian käytännöllistä puolta, nimittäin sitä kuinka tuotanto saataisiin kaswamaan, eikä sitä kuinka se tulisi taiteellisesti arwokkaammaksi.

Useimmat maaseutujen kotiteollisuusliikkeiden nykyisistä myyjistä eiwät ollenkaan kykene tiedon- tai neuwonantajina toimimaan. Itse ajatus, että myymälöissä olisi annettawa tietoja ja ohjeita kotiteollisuduen harjoittajille, on kyllä erinomaisen hywä, mutta siitä kannattaa tuskin puhua ennenkuin on selwillä, onko ja mistä todellisesti asiantuntewia neuwonantajia saatawissa. Jos myymälässä semmoinen neuwonantaja on olemassa, niin warmaankin siitä itse kauppatoimellekin on etua.

Sen johdosta, että komitea ei ole katsonut olewan aihetta lähemmin tehdä selkoa taidekudonnasta ja sen edistyksestä maassamme, "koska siitä kuitenkin on wain wälillisesti taloudellista hyötyä rahqaan naisille", muistutetaan, että kaikki Suomen Käsityön Ystäwien ryijyt, raanut, matot ja karwamatot, se on taidekudonnat, owat melkein yksinomaan kansannaisten kutomia. Yhdistys maksaa wuosittain kansannaisille kutomapalkkana 3—4,000 markkaa, jopa on 1908 suoritettu samaan tarkoitukseen 4,467 mk. Nykyinen kotiteollisuuden tarkastajakin on kiinnittänyt huomionsa taiteellisesti sommitelluihin kuoseihin, missä hän on niitä tawannut, ja tehnyt sen hawainnon, että siellä, missä yleisön waatimukset aistittaisiin kuoseihin nähden owat tulleet tyydytetyiksi — niinkuin esim. yksityisen työnantajan, rouwa Tepposen, toimesta nykyään on laita Pieksämäellä — siellä ei pumpulipalttinan, patjanpäällyskankaitten ja karwamattojen kutomista metrittäin enää pidetä edullisena.

Kansannaisillakin on suoranaista tuloa taidekudonnasta, kun wain sopiwa henkilö on työtä johtamassa. Mutta kaikkialla kaiwataan hywiä kuoseja ja malleja ja niiden puute wallitsee kotiteollisuuden kaikilla aloilla. Johtokunnan mielestä olisi tämä yleinen, joskaan ei kaikkialla tietoisuuteen tullut puute ensisijassa korjattawana, niinkuin ulkomaillekin esimerkki meille opettaa. Meilläkin on erikoinen suomalainen ompelulaji, jonka ei pitäisi päästä häwiämään, nimittäin reikäompelu, ja muitakin erikoissuomalaisia, laadultaan taiteellisia käsiteollisuushaaroja, jotka olisiwat ylläpidettäwät ja edistettäwät: ryijy-, raanu- ja n. s. kaksinkertainen kudonta sekä pitsien nypläys (Raumalla).

Ainoastaan omintakeisten mallien kautta woiwat suomalaiset pitsit säilyttää omituisen luonteensa, joka on omansa herättämään huomiota ulkomailla, ja meillä on sellaisia malleja, waikkeiwät ne enää ole käytännössä.

Taiteellisuus ja wäriaisti ei ole näyttäytywä ainoastaan kallisarwoisissa taidekudoksissa tai -ompeluissa, waan on pyrittäwä siihen, että kodissamme käytettäwät halwatkin esineet muotonsa ja wärisowituksensa puolesta osottawat kehittynyttä aistia.

Komitea ehdottaa, että perustettaisiin keskuskauppa, jonka kauppatoimen ohella tulisi hankkia maan käsiteollisuusliikkeille helppohintaisia, aistikkaita malleja ja kuoseja sekä edistää niiden toimintoa kaikilla tarpeellisilla ohjeilla ja neuwoilla. Tarkoitus on erinomaisen kiitettäwä, mutta eiköhän keskuskaupalta waadita enemmän kuin sen on mahdollista aikaansaada, nimittäin koko maan tarpeiden tyydyttämistä puheena olewalla alalla? Että wastaus on waikeampi kuin komitea näyttää luulleen, sen todistaa Suomen Käsityön Ystäwäin kokemus. Tämä yhdistyksemme on menneinä wuosina toimeenpannut kokonaisen sarjan palkintokilpailuja, mutta samalla on huomattu, että harrastus yksinään ei riitä, waan että kuosien sommittelijan täytyy myöskin olla perehtynyt kudonta- tai ompelutyön tekniikkaan. Komitea on ehdottanut, että 1,000 markkaa wuosittain olisi käytettäwä palkintokilpailuihin y. m. Mutta tämä määräraha on kerrassaan riittämätön, kun koko maan tarwe on kysymyksessä, jopa silloinkin, jos taiteilijat tutkimatta käsiteollisuuden tekotapaa kykenisiwät sommittelemaan kelwollisia kuoseja. — Suomen Käsityön Ystäwät käyttäwät jo wuosittain samaan tarkoitukseen noin 3,000 markkaa. Määräraha olisi siis, kun koko maan tarwe on kyseessä, monin kerroin fuurennettawa. Waan ei silläkään päästäisi tarkoituksen perille. On wälttämätöntä koettaa toimia niin, että meillä todella on olemassa taiteilijoita, jotka pystywät sentapaiseen työhön, josta tässä on puhe, ja tällä perustuksella ehdotetaan, että taiteilijoille, jotta harrastawat sowellettua taidetta ja owat osottaneet omistawansa taipumusta siihen, jakamalla jonkun määrän pienempiä tai suurempia matkarahoja, hankittaisiin tilaisuus sekä kouluissa että kansan keskuudessa perehtyä käsiteollisuuden eri haarojen käytännölliseen tekotapaan ja siten kehittää silmänsä woidakseen luoda kelwollisia ja kotimaiselle teollisuudellemme ominaisia kuoseja.

Warsin huomioon otettawa seikka on kotiteolllsuustuotteemme merkitys matkailijoille tarjottawina esineinä. Niiltä, joiden wastedes tulee wirallisesti walwoa ja edistää käsiteollisuutta maassamme, woidaan syystä waatia, etta he pitäwät silmällä tätäkin asiaa ja tekewät woitawansa, ettei ainakaan Imatralla y. m. samallaisilla ulkomaalaisten käyntipaikoilla julkisesti kaupaksi tarjota kelwotonta ja kenties meille wierastakin tawaraa Suomen kulttuuria edustawana.

Komitean ehdotusta naispuolisen kotiteollisuustarkastajan asettamisesta lämpimästi kannatetaan.

Ehdotetun keskuskaupan perustamisesta olisi lisättäwä, että tällä keskuskaupalla on alusta aikain olewa palweluksessaan erityinen kauppamatkustaja, joka toimii kotiteollisuuden hywäksi.

Komitea on ainoastaan siwumennen maininnut wärjäämisen kaswiwäreillä. Se seikka, että käsityötuotteen täytyy olla ei ainoastaan muotonsa, waan myöskin wärinsä ja wärisowituksensa puolesta täysin tyydyttäwä, aikaansai sen, että Suomen Käsityön Ystäwät alkoiwat omiin käsitöihinsä käyttää kasweilla wärjättyjä lankoja, joiden wärit owat miellyttäwiä, pehmeitä ja kestäwiä. Suomen Käsityön Ystäwien wiimeaikainen suuri menestyminen on luultawasti suureksi osaksi juuri näin wärjättyjen lankojen ansio. Ollen sitä mieltä, että kaswiwärjäystaidon lewenemisellä olisi suuri merkitys maaseudulla, missä kaswit woisi ottaa suoraan metsistä ja niityiltä ja missä kansannaiset itse woisiwat wärjätä kotona kehrätyn lankansa, alkoi yhdistys toimeenpanna kursseja kaswiwärjäyksessä, johon myöskin kuului kaswien — lehtien, sammalten, kukkien, puunkuorten y. m. — kokoaminen ja kuiwaaminen. Näissä kursseissa oli osanottajia eri seuduilta maatamme, mutta koska oleskelu Helsingissä tuli maalaisoppilaille liian kalliiksi, järjesti yhdistys kaswiwärjäyskursseja maaseudulla. Käytettäwien wärijen niukkuuden tähden ei kursseja ole woitu pitkittää.

Katsoen siihen monipuoliseen hyötyyn, joka kaswiwärjäysraidosta on odotettawa, woisi ehkä toiwoa, että se wähitellen itsestään lewiäisi ympäri maan, mutta jos tahdotaan, että suuren yleisön huomio ja luottamus asiaan ilman epämääräistä wiiwytystä herätetään, olisi kaswiwärjäyslaitos perustettawa joko maa seudulle, missä kustannukset owat pienempiä kuin kaupungeissa, tai olisi Suomen Käsityön Ystäwien jo toimiwa kaswiwärjäyslaitos niin laajennettawa, että se woisi tyydyttää koko maan tarpeet.

From black to blond (mainos)



The Exact Color You Want Without Possible Injury
The reliable and thorough efficiency of
Schefflers Instantaneous Hair Colorine
have been conclusively proved millions of times in the third of a century it has been in use. Now universally acknowledged safest, speedlest and surest means of btaining the precise shade of hair preferred. Gives true to nature coloring - not the slightest suggestion of artificiality. Positively cannot harm the hair. Convenient to use. Perfect results certain.

Eight shades - from black to blonde.
Price only $1.00 per box.
Sold by leading Gair Dressers, Druggists and Department Stores.
If your Local Dealer won't supply you, order direct from us.

NEW YORK HAIR CO.
832-34 Broadway, New York, N. Y.
Sales Agents and Distributors.

19.1.11

Kotiteollisuus, erittäinkin kotiwärjäys.

Kaikuja Kajaanista 24, 1.3.1906

Nykyaikoina jolloin aina walitetaan rahanpuutetta, olisi myös ruwettawa ajattelemaan keinoja, miten menot saataisiin supistumaan, samalla kun tulolähteitäkin tietysti hankittaisiin, sillä waurastumisen taito ei löydy ainoastaan suuria tuloja hankkimalla, waan enemmän pienissä menoissa. Ja kun kerran on pitkiä talwipuhteita, joita woi rahaksi muuttaa siten, että täyttää niitä tarkoin käsitöihin tahi kotiteollisuuteen, ainakin omiksi tarpeiksi, on tässä jo alku tehty menojen wähenemiseen. Sillä eihän silloin kun woi toimeentulla omalla tekemällään, tarwitse ostotawaraa, siis rahan-alaista käyttää.

Mutta, sanotaan, käsityöhän ei kannata kun niin helpolla saa tehtaantawaroita. Tosi se on, jos pitkät puhteet tulewat muuhun tärkeämpään oikein käytetyiksi. Waan ehkä walitettamasti suurin osa niistä menee tyhjään. Ja silloin käsityö kannattaa, kun tuon hukkaan menewän ajan käsityöhön käyttää. Siis jos kohtakin tuntuu että tehtaantawaran saa halwemmalla kuin laskemalla oman työn rahaksi tawallisen mukaan, on kuitenkin, kun oikein ajattelee, edullisempaa tehdä useinkin itse, jos waan osaa, tarwittawat esineensä y. m.

Sitä paitsi tulewat usein omatekoiset työt lujempia, kestäwämpiä kuin tehtaasta ostetut. Se on tunnettua. Erittäin tahdomme tällä kertaa huomauttaa naiswäkeä kotiwärjäyksestä kaswiaineilla, jota ennen wanhaan, jonkun werran ainakin, on harjoitettu kotiteollisuutena. Että tämä kansallinen kotiteollisuus saisi jalansijaa naiswäen keskuudessa, on kansanwalistusseura kustantanut pienen kirjasen "Neuwoja kotiwärjäykseen kaswiaineilla." Kirjan esipuheessa tehdään selkoa, miksi kaswiwärjäystä on ruwettu taas harrastamaan. Se kuuluu:
"Se wärjäystaito, jota tämän kirjasen tarkoitus on yleisölle opettaa, ei ole uusi, sillä noin puoli wuosisataa sitten oli kaswiaineilla wärjääminen wielä yleinen maassamme; tuo taito on wain joutunut unohduksiin sen jälkeen kuin helposti saatawat, koreat ja räikeät aniliiniwärit owat tulleet käytäntöön. Ensi aikoinaan käytti myöskin yhdistys "Suomen Käsityön Ystäwät" aniliiniwärisiä lankoja, mutta kun kokemus on osoittanut kuinka waikeasti näillä, warsinkin ryijy- ja kuwakudoksissa, saawutetaan tarpeellisia sopusointuisia wäriwaitutuksia päätti yhdistys, seuraten Norjan esimerkkiä, palata kaswiaineilla wärjättyjen lankojen käyttämiseen. Norjassa on nimittäin jo pari wuosikymmentä sitten uudestaan otettu täytäntöön tuo sielläkin alkuaan kansanomainen, mutta joksikin aikaa unohduksiin jäänyt kaswiaineilla wärjääminen.

Kewäällä 1902 käwi yhdistyksen kutojatar, rouwa A. Hellén, Kristianiassa kurssin willalankain wärjäämisessä kaswiaineilla, ja syksyllä samana wuonna alettiin Helsingissä, tätä warten perustetussa pienemmässä wärjäyslaitoksessa koetella ja täytäntöön sowelluttaa uutta taitoa. Kun wärjäyksestä heti saatiin tyydyttäwät tulokset, on yhdistys siitä saakka woinut kutomatöihinsä käyttää lankoja omasta wärjäyslaitolfesta.

Lähimpään tarkoitukseensa, kohottaa omien töittensä arwoa, on yhdistys alusta pitäen yhdistänyt aatteen koettaa myöskin yleisöömme lewittää tietoa kaswiaineilla wärjäämisestä. Tätä tarkoitusta warten järjestettiin wiime kewäänä kaksi eri kurssia asiaa harrastawille, ja sitä warten julaistaan myöskin tämä lyhyt opastus mainitussa taidossa.

Ne ohjeet oli reseptit eri wäreille, jotka tässä annetaan, perustuwat pääasiassa niihin tietoihin, jotta Norjasta on saatu. Sen seikan, että oma kokemus wielä on werrattain pieni, on sitä wähemmin katsottu aiheuttawan tämän kirjasen julkaisemisen wiiwytystä, kun monet owat pyytäneet oppikirjaa tässä aineessa toimitettawaksi.

Kaswiwäreille ominaisia etuja owat:
suurempi kauneus ja pehmeys,
suurempi kestäwäisyys (langat eiwät tule hauraita, kuten usein kemiallisista wäreistä),
waarattomuus terweydelle (myrkyttömyys.)

Ennen kaikkea toiwoo yhdistys että maaseudulla, jossa kaswiaineita woidaan kerätä läheisiltä mailta ja metsistä, harrastuksella wastaanotetaan tässä annettu opastus sen wanhan hywän taidon elwyttämisetsi, jolla isoäitimme wärjäsiwät kotikehrätyt lankansa kutomatöihinsä, joitten lämmin, kaunis säwy turmeltumattoman annostelun mukaan woittaa uudenaikaiset, koreat wärit."

Tässä eräs käsityön haara, jota sopisi koettaa. Se nyt ei ole niin tuottawaa, kuin joku muu arwokkaampi laji käsiteollisuutta, mutta kuitenkin muussa suhteessa huomioon olettawa kansanomaisena taitona. Ei olisi nim. annettawa sammua yhdenkään wanhan tawan, mitä on kansallista laatua. Kätewyyttä ja käsityötaitoa olisi lisäittäwä eikä suinkaan wähennettäwä.

(Hiusvärimainos vuodelta 1967)

Parikkalan Värjäyslaitos! (ilmoitus)


Laatokka 79, 12.10.1904

Töitä vastaan otetaan ja jaetaan Sortavalassa hra M. Korniloffin talossa Kymölän puolella. Toimitetaan kaikenlaatuista värjäystä ja rässäämistä sekä sarkojen ylileikkuuta kunnollisesti ja kohtuullisella hinnalla.
Kunnioituksella:
Alex Suomalainen.

Preparation of Sizes for Gilding.

Scientific American 15, 9.10.1869


Gold Oil-color, or Size. - The English method of preparing the color in size, which serves as the ground on which the gold is laid, is, to grind together some red oxide of lead with the thickest drying oil that can be procured - the older the better. To make it work freely, it is mixed, before being used, with a little oil of turpentine, till it is brought to a proper consistence.

Gold Water Size. - One pound of Armenian bole, two ounces of red lead, and a sufficient portion of black lead, are ground separately in water, and then mixed, and re-ground with nearly a spoonful of olive oil. The gold size is tempered by mixing it in parchment size which is clear and clean, and has been passed through a fine sieve to clear it of all foreign matters. The parchment size is made by boiling fown pieces of white leather, or clippings of parchment, till they are reduced to a stiff jelly.

Preparatory Size. - Boil a handful of the leaves of wormwood and two or three hands of garlic in a quart of water, until the liquid is reduced to one half; then strain it through a cloth, and add half a handful of common salt, and nearly half a pint of vinegar. The design of this composition (usually employed in gilding looking-glass and picture frames) is to obviate the greasiness of the wood, and prepare it the better to receive the coats which are to be laid on, and to preserve it from the ravages of worms. When used, it is mixed with a sufficient portion of good glue, boiling hot. In applying it to the gilding of plaster or marble, the salt mus be left out of its composition; as, in damp situations, this would produce a white saline efflorescence on the surface of the gold.

White Coating. - A quart of strong parchent size and half a pint of water are to be made quite hot, and to this are to be added (in small portions from time to time) two good handfuls of commong whiting passed through a fine sieve; this mixture is to be left to infuse for half an hour, when it is to be stirred carefully so that the amalgamation may be perfect.

Coloring Yellow. - Half a pint of parchment size is taken, which must be clean, white, and clear, and of one half the strength of that used for the white coating; this is warmed, and there is mixed with it two ounces of yellow ocher, very finely ground in water; it is then left at rest, and the clear portion decated, which gives a fines yellow color, that serves, in water gilding, to cover those deep recesses into which the gold cannot be made to enter; it serves also as a mordant for the gold size.

- The Painter, Gilder, and Varnisher's Companion.

Coating Castings with Gold and Silver.

Scientific American 15, 9.10.1869

Gilding. - Gilding cast iron by means of gold amalgam is very difficult, as the amalgam does not stick to the iron. It is therefore necessary to brush the well-cleaned surface of the iron with a concentrated solution of copper vitriol, and to apply the amalgam to the precipitated copper. As under certain circumstances the coating of copper is injurious, Böttger coats the articles direct with mercury by means of the electropositive zinc in the following manner: The article to be gilded is well cleaned and boiled in a porcelain vessel together with 12 parts of mercury, 1 part of zinc, 2 parts of iron vitriol, 1½ parts of muriatic acid of 1.2 specific gravity, and 12 parts of water; in a short time a lyer of mercury will deposit upon the iron, and upon this the gold amalgam may be uniformly distributed.

The gilding may also be effected upon polished iron in the following manner: If a nearly neutral solution of chloride of gold be mixed up with wulphuric ether and agitated, the ether will take up the gold and float above the denser liquid. When this auriferous ether is applied by a camel gair pencil to brightly polished iron or steel, the other evaporates and the gold adheres. it is fixed by polishing with a burnisher. This gilding is not very rich or durable; in fact the affinity between gold and iron is feeble compaerd to that between gold and copper or silver.

Gilding of cast iron by the galvanic way is also difficult, and is successful only if the article is perfectly clean. It is advisable previously to coat the article with copper or silver.

Gilding of cast iron by the galvanic way is also difficult, and is successful only if the article is perfectly clean. It is advisable previously to coat the article with copper or silver.

Polished iron may also be gilded with heat by gold leaf.

Silvering Cast Iron. - Iron to be silvered is first provided with a coating of copper, upon which the silver is applied either by means of amalgam or silver leaf.

Cast iron can be well silvered by the galvanic way without a previous coppering.

- Practical Treatise on Metallurgy. -

To Color-Stain Dried Grass.

Scientific American 15, 9.10.1869


There are few prettier ornaments, and none more economical andlasting, than bouquets of dried grasses, mingled with the various graphalia, or unchangeable flowers. They have but one fault; and that is, the want of other colors besides yellow and drab or brown. To vary their shade, artificially, these flowers are sometimes dyed green. This, however, is in bad taste, and unnatural. The best effect is produced by blending rose and red tints, together with a very little pale blue, with the grasses and flowers, as they dry naturally. The best means of dyeing dried leaves, flower, and grasses, is simply to dip them into the spirituous liquid solution of the various compounds of aniline. Some of these have a beautiful rose shade; others red, blue, orange, and purple. The depth of color can be regulated by diluting, if necessary, the original dyes with methyl or spirit down to the shade desired. When taken out of the dye they should be exposed to the air to dry off the spirit. They then require arranging, or setting into form, as, when wet, the petals and fine filaments have a tendency to cling together, which should not be. A pink saucer, as sold by most druggists at sixpence each, will supply enough rose dye for two ordinary bouquets. The druggist also supply the simple dyes of aniline of various colors, at the same cost. The pink saucer yields the best rose dye. By washing it off with water and lemon juice, the aniline dyes yield the best violet, mauve, and purple colors.

- S. Piesse.

Kirjallisuus ja Taide.

Pohjois-Savo 59, 29.5.1905

— Kansanwalistusseuran kustannuksella on sen jäsenille jaettawia kirjoja ilmestynyt seuraawat numerot:

[---]

Alina Hellen, Neuwoja Kotiwärjäykseen kaswiaineilla.
Suomen Käsityön Ystämien toimesta laadittu. —
Wihkosen tarkoitus on uudelleen elwyttää henkiin entistä kaswiaineilla wärjäämisen taitoa, joka maassamme oli noin puoliwuosilataa sitten yleinen, ennenkuin helposti saatawat kowat ja räikeät aniliiniwärit oliwat tunkeneet sen syrjään. Käsityön Ystäwien toimesta käwi rouwa Hellen kewäällä 1902 Norjassa tutkimassa willalankain wärjäämistä kaswiaineilla ja senjälkeen on täällä koetettu sowelluttaa käytäntöön tätä uulta taitoa m. m. pantu toimeen erikoisia kursseja asiaa harrastawille. Yllämainittu wihkonen on toimitettu tämän taidon lewittäjäksi laajempiin piireihin. Siinä olewat ohjeet eli reseptit — kaikkiaan 162 — perustuwat pääasiallisesti niihin tietoihin jotka Norjasta on saatu, kun kotimainen kokemus on wielä toistaiseksi werrattain pieni. Kaswiwäreille ominaisia etuja owat niiden suurempi kauneus ja pehmeys, niiden suurempi kestäwyys (langat eiwät tule hauraiksi kuten usein kemiallisista wäreistä) ja niiden waarattomuus terweydelle (myrkyttömyys). - "Ennen kaikkea toiwoo yhdistys", lausutaan kirjasen esipuheessa, että maaseudulla, jossa kaswiaineita woidaan kerätä läheisistä maista ja metsistä, harrastuksella wastaanotetaan tässä annettu opastus sen wanhan hywän taidon elwyttämiseksi, jolla isoäitimme wärjäsiwät kotikehrätyt lankansa kutomatöihinsä, joiden lämmin, kaunis säwy turmeltumattoman arwostelun mukaan woittaa uudenaikaiset "koreat wärit".
Wihkon hinta on 75 penniä.

Älä suutele minua!

Pohjois-Savo 59, 29.5.1905

300 eri ikäistä Meksikon naista ovat muodostaneet yhdistyksen, jonka tarkoituksena on taistella suutelemista vastaan. Heillä on punainen nappi silmiinpistävässä paikassa puvussaan. Nappi merkitsee lyhyesti: Älä suutele minua! - Lehti, joka tämän kertoo, ei mainitse onko kenelläkään tämän yhdistyksen jäsenellä tuo nappi huulella.

Newest Coloring Matters.

Scientific American 13, 25.9.1869

A lecture has ben given by Mr. W. H. Perkin, at the Royal Institution, "On the Newest Coloring Matters." Among the many interesting facts then put forward was the discovery of a beautiful blue color, by a German chemist, on treating rosaline with sulphuric acid. Unfortunately, it was not a "fast color." A dyer made many trials therewith, in the hope of turning it to account, but all in vain. He happened to mention his difficulty to a photographer, who, knowing that hyposulphite of sodium would fix a photograph, recommended the dyer to try that. The trial was made; when mixed with the hyposulphite, the blue became a beautiful green, and, better still, a "fast color." This was the origin of that brilliant dye commonly known as "Night green," because of its remaining unmistakably green in appearance whe seen by artificial light. Let it be remembered that nearly all the new colors are extracted in some way from coal tar, that the first was discovered not more than thirteen years ago, and that the annual value now manufactured in £1,250,000, and it will be seen that in the industry created by these new products there is an admirable example of the results of scientific investigation. The best of it is that the field is inexhaustible; for many years to come it will yield a rich harvest of discoveries.

Wuorottawana. (ilmoitus)

Sanomia Turusta 14, 8.4.1870

Wärjäyshuoneet kaikkine kaluinensa sekä tarpeelliset alushuoneet owat wuorottawana kesäkuun 1:stä päiwästä leskirouwa E. Lindströmillä Wenäjänkirkko- ja Ison Brahekatujen kulmauksessa.

Öljy-rouhittua keltamulta-wäriä (mainos)


Sanomia Turusta 14, 8.4.1870

Öljy-rouhittua keltamulta-wäriä 6 markkaa leiwiskältä
E. Julinin ja K:nien kauppapuodissa.

Yellow-Wood.

Scientific American 14, 3.4.1869

This dyestuff is the wood of a tree which grows to a hight of from fifty to sixty feet, and is a native of South America and the West Indies. Its botanical name is Broussonetia tinctoria. The most esteemed variety is produced in the island of Cuba, and it[s] comes to this country in blocks of about 1½ feet in diameter by 2 feet in length, weighing between fifty-six and a hundred and twelve pounds. It generally presents cracks and fissures in its substance, which are filled with a bright sulphur-yellow, mealy, coloring matter.

The Jamaica yellow-wood is next in value, but varies much in quality. That from Maracaibo is split into blocks of much smaller size. The European markets are supplied with this substance through the ports of the Unites States, Mexico, Central America, West Indies, and Brazil. The wood having been rasped into powder, the coloring matter is extracted from it by the simple operation of boiling in water. The extract of yellow-wood, or "Cuba extract," as it is sometimes called, is much used by dyers and printers in colors. It is sold in gummy lumps of a yellowish-brown color or in the shape of sirup, which is often largely adulterated by admixture of molasses. The chemical constitute of this dye are known by the names of morin and of maclurin.

Tanning - A New Process.

Scientific American 14, 3.4.1869

A process has been invited in England for preparing hides to receive more readily the action of tannin. After the hair and particles of flesh have been removed, and the hides have been properly cleaned by the action of lime, the first step in this new process is to place the hides in water sufficient to cover them. The hides are to be placed in separately, with the fleshy side upwards, and are to be sprinkled with bran in the following proportions:

Light hides, for uppers, etc., each skin 6 ounces
Calf skins 8 "
Sheep skins 4½ "
Heavy hides, for sole leather 14 "

In this vat the skins must remain until fermentation has taken place, which will be, in warm weather, in about two days, but in cold weather somewhat longer. After this the skins must be removed and scraped from any afhering particles of lime or other substances. When this has been done the skins are subjected to the action of mustard seed, which forms the distinguishing charasteristic in this process. It is carried out in the following manner: A vat of proportionate size is filled with a sufficiency of water to cover the skins, and to this water there must be added for every hundred pounds weight of the skins, when dry, five pounds of ground Italian mustard seed, and five pounds of barley meal. When these ingredients have been thoroughly mixed with the water, the skins must be dipped therein, so that they may be perfectly saturated with it, and they must be left in this dip for the following length of time

Calf, sheep, or goat skins 24 hours
Light hides and kips 36 "
Heavy hides, for sole leather 48 "

When this time has expired the skins must be taken out and hung up to dry, but only partially, as when subjected to the next process they should still be in a damp condition. The dip which has just been described has a very powerful action on the skins; the combined action of the mustard seed, barley meal, and heat thereby generated, is to open the pores of the skins, and thus to render the remaining processes in tanning them by means of bark much more speedy than under any other methods hitherto known.

Dyeing in France and Contributions of Modern Science to The Art.

Scientific American 14, 3.4.1869

By K. R. Mudge U. S. Commossioner to the Paris Universal Exposition of 1867.

(Concluded from page 194)

The advantage resulting from the recent improvements, by which the coloring matter of madder is obtained in a purer and more concentrated form, will be rendered more obvious by a brief statement of the usual processes in printing. These may be divided into three different classes: First, where the colors are fixed without a mordant, as in dyeing blue with indigo, either of a uniform tint, or where the whites are reserved by an application which prevents the contact of the dye upon the parts to remain uncolored. Second, where mordants are first printed upon the tissues, which are afterward subected to subsequent operations of tinctures, as by immersion in the dying liquid, etc. This process, until very recently, has been necessary for all madder dyes. Third, where the mordants and coloring matters are previously combined together to form the color to be impressed, which is called a "color of application." In this last class of processes the printed tissues are suspended in a vessel filled with steam from boiling water, which produces the same effect as dyeing by immersion in a liquid bath, the colors combining directly with the fibers of the tissues. By means of the steaming process, the operator can print and fix at once an indefinite number of colors, and terminate by the two or three operations of printing, fixing, and washing, a work which formerly required many weeks when accomplished by the process of dyeing after the printing with mordants; almost all the coloring materials known could be fixed by the third process upon tissues of wool, silk, or cotton. The coloring matter of madder alone has not been isolated in sufficiently advantageous conditions of assimilation, that the process of fixing by steam could be applied to it. The discovery of the different purifications of madder has placed it in the power of the printer or tissues to apply the expeditious process of steam printing to the most permanent and useful of all vegetable colors. The most important use of madder as a color of application has been achieved only within a few months. Very beautiful fabrics printed by this process at two establishments, one in France and the other in Bohemia, were displayed at the Exposition. M. De Kaeppilin, referring to these fabrics, says: "It is evident that the long and difficult operations required for fixing the vegetable coloring material on tissues are now quite simplified, and that the new manner of fixing the coloring material of madder, all prepared and combined with the different mordants, being allied with the beautiful and simple fabrication of colors from aniline, will achieve for the industry of printing tissues its most beautiful conquest. Instead of the ancient steam colors, which in respect to solidity left much to desire, the madder colors, married as it were with the brilliant colors derived from coal tar and the solid and resistant mineral colors, like ultramarine and chrome green of Guignet, will replace the fugitive colors of the dye woods. The fabrication will be more perfect, and will reunite solidity and brilliancy of colors with the delicacy of execution which can be obtained only by machines which print mechanically."

It has long been known that certain species of lichen exposed simultaneously to the action of ammonia, moisture, and a moderate temperature, gradually acquire a deep purple color, and the property of dyeing wool and silk with pure and brilliant tints. The pasty and woody mass containing the coloring matter is known as cudbear. The coloring matter extracted by means of an alkali, and separated from the woody portions is known as archil, or orseille. A new kind of archil under the name of French purple, in the form of lime lake. It furnishes very fine and pure mauve and dahlia tints upon silk and wool without mordants, and mixes easily with other coloring matters, such as ultramarine, indigo, carmine, cochineal, aniline red, etc., producing the most varied and delicate tints. The manufacture of French purple, although at one time extensively prosecuted, has been greatly diminished in importance by the competition of the coal-tar purple.

In 1854, MM. Hartmann and Cordillet succeeded in fixing upon fabrics the green coloring matter of leaves. In 1851 and 1852 the famous Chinese green, called Lo-kao, was introduced. Subsequently, M. Charven, of Lyons, obtained the coloring principle of the Lo-kao from a weed indigenous to Europe, the Rhamnus catharticus, for which he received a gold medal. The chinese green, was especially admired on account of the beautiful green shades which the fabrics dyed with it assumed in artificial light. MM. Guinon, Marnas, and Bonnet discovered the means of producing at less cost shades of green which preserve their character under artificial light by the use of Prussian blue with picric acid. It is a curious fact that, while the greens produced by indigo and picric acid appear blue in artificial light, the dyes produced by Prussian blue and picric acid appear green.

A remarkable and very beautiful amaranthine red was first commercially prepared from uric acid in 1856. This dye, called murexide, created a great sensation, but its use was of short duration, as a more vivid and more easily applied tint was about this time obtained from aniline, and the murexide was objectionable because the color, though unaffected by the sun, was destroyed by sulphurous fumes, as in the atmosphere of London, impregnated with sulphur from coal. This coloring material is preculiarly interesting from the cirmunstance taht it is nearly identical in composition with the ancient purple derived from the murex. Professor Hoffman records, as he shared, the triumph which was folt in Liebig's laboratory when a few grains of this substance were first obtained in a state of purity, and the rapidity with which the scientific discovery was made practical in the arts. When the manufacture reached its culminating point, the weekly yield of murexide in one factory only amounted to no less than 12 cwt., a quantity in the production of which 12 tuns of guano were consumed.

The long-sought-for rediscovery of the Tyrian dye was hardly attained before it was replaced by a product of modern science. The year 1856 was remarkable in the history of dyeing as the epoch of the most complete recolution of the art. It was the period of the practical discovery of the first aniline colors. The property which aniline, a product from the hydrocarbons of the coal series, possesses of forming colored compounds, was indicated by Runge in 1856. This indication was followed by the discovery by a young English chemist, named Perkins, of the means of preparing commercially from aniline a coloring substance of great intensity of hue and permanency, which is known in the arts as the "Perkins violet." This was almost immediately followed by the commercial preparation in France, by Verguin, of the aniline red. The extraordinary qualities of these products, the wonderful facility with which they could be applied to wool and silk, and the freshness and vividness of their hues, stimulated the scientific and practical chemists in France and England to search for new compounds from the same source, and to cheapen the production of these known. The most important scientific results were obtained by the English chemist Hoffman, who discovered and prepared the colorless rosaniline, a base from which all the reds, beside many other colors, may be formed, by different reagents. The colors derived the hydrocarbons of teh coal series are as various and as vivid as the hues of the flowers.

The aniline colore whose use in the arts has been fully established by practice, are:

1. The aniline, or Perkins violet, called also rosaline, indeaine, mauve, aneleine, hamaline, and violene.
2. The aniline reds with a rosaline base, valled also fuchsine, azaleine, and magenta.
3. The blues of rosanaline, Lyons blue, blue de lumiere.
4. The rosalinile violets, different in hue from the Perkins violet.
5. Hoffman's violet.
6. Imperial dahlia.
7. Aniline green.

To these may be added an orange color, chrysaniline, and colors produced from the ozidation of aniline, but no directly applied; a green called emeraldine, a blue called azurine, and the intense aniline black, developed only on vegetable fibers.

The use of these colors gives a marked character to the dyed tissues of the present age. The great change effected by them was remarkably illustrated at the Exposition by a display of parallel series of wools dyed by the ancient, and the new or aniline processes. The aniline hues were predominant in the richly colored fabrics of the Exposition, and, adopting the figure of Colbert, that "color is the soul of tissues, without which the body could scarcely exist," we might say that these colors fix the physiological character of the fabrics of the present day. Amon the wonders of modern science what is stranger than this, that the gigantic plants buried in the coal measures of the ancient world are made to bloom with all the tints of the primeval flowers, upon the tissues of modern industry?

Artistic reasons are not the only ones which have led to the prevailing use of the new dyes; economical reasons have had equal weight, especially in the woolen industry. One of the most remarkable characters of the coloring materials dericed from aniline is the powerful affinity which they possess for materials of animal origin, or nitrogenized substances, and especially for wool, silk, albumen, gluten, and caseine. The affinity for these substances is so great that there is no need of any mordant. In the application to vegetable tissues, such as cotton, it is only necessary to animalize the fiber with albumen. These colors may not only be applied with the greatest facility in dyeing by immersion, but add vastly to the economy of printing mousselines or calicoes, as they may be used as "colors of application" in steam printing. Beside, all these colors are now sold commercially in a state of great purity, and very often in crystals. The coloris has rarely anything more to do than to dissolve the product in a suitable vehicle, and to put it in presence of the fiber, in the conditions in which it can adhere, which for wool and silk are extremely simple.

The great problem in the art which science has now to resolve is to give more stability of color to these magnificent products of modern chemistry. The chemist who has furnished many of the facts above given, M. De Kaeppilin, is hopeful that this will be accomplished. He says: "Some of the results have already been obtained; above all, upon tissues of wool and silk. It is evident that colors derived from archills, such as the violets and reds, are more fugitive than the Perkins violet or new violets from rosaniline of Pourier and Chappal; that the roses of safflower or cochineal are not more stable than the roses of aniline, and that aniline black is not only superior to all other blacks, but that it is wholly unalterable and of complete stability upon tissues of cotton."

Before closing this imperfect review of the relation of chemical arts to the woolen industry, it is due to American science to observe the name of the lamented Dr. Dana, of Lowell, is most honorably mentioned by French savans among those who have rendered important service to the art of dyeing and printing tissues. The credit is awarded to him of the introduction of lime in the operation of bleaching for the purpose of saponifying the fatty matter contained in the crude tissues. He thus completed the great discovery of Berthollet of the bleaching qualities of chlorine.

Xylography, or Printing and Graining for the Natural Surface of the Wood.

Scientific American 14, 3.4.1869

A new method for graining has been recently patented in England, applicable to transferring impressions from wood to plain deal, or to painted surfaces, either flat or molded, in buildings of all descriptions, where an accurate transcript of the more costly wood is desired, and for house and bedroom furniture generally; for japanned goods, made in metal or papier maché; for enamelet parqueterie tiles, and for articles in earthenware, such as garden seats, oyster and flower tubs, spirit casks, flower pots, tea-urn stands, etc.; for enameled slate, for paper hangings, and for oil cloths.

The invertor thus describes the process. Select a piece of wood of fine quality, about five feet long, twelve inches wide, and one-fourth inch thick; it is, to use the technical phrase, cleaned up by the cabinet maker on both sides, and is well sand-papered down. By having both sides of the board cleaned up, two patterns are obtained from the same board. A chemical preparation is then applied to it, which has the effect of opening the pores of the wood, and, at the same time, of hardening the surface, and, when the board is thoroughly dry, it is ready for use, and is, in fact, a wood plate, "not graven by art or man's device," but by the great Designer and Architect of the universe, whose works, the most stupendous as well as the most minute, are all perfect. The material used for taking the impression is prepared in oil, and is specially adapted for the purposes of transferring. The paper, too, manufactured for the purpose, is very thin but tough, so that it can be successfully applied to any irregular or molded surfaces, and it is sized to prevent the color from becoming incorporated with the body of the paper. A small wood roller is used for spreading the color on the board, and a large, broad, flexible palette knife is used for taking the superfluous color off. That being done, the sized paper is placed on the board, and both are passed through a small machine having turned iron cylinders, the upper one being covered with double-milled flannel; the paper is then taken off the board, its printed surface is applied to the article to be decorated, the back of the impression is lightly rubbed with a piece of soft flannel, the paper is removed, and an exact fac simile of the board, from which the impression is taken, is given. But that is not all, for a second and a third transfer are frequently obtained from the same piece of paper, and sometimes a fourth, a fifth, and a sixth. This is one of the remarkable features of the process, and, as you will not fail to perceive, must have a very marked influence on the rapidity of its application, and consequently, on its cheapness. With the color properly prepared, and adapted for its purpose, the plate does not clog or become foul any more than does the plate of the copper and steel-plate printer; but such a result would occur in both cases if the material used was not suitable for its purpose. When a board has been used it is treated as all other plates are, a cheap material is used for dissolving the printing color, a handful of fine sawdust is then rubbed over it, which most effectually draws out of the pores of the wood the dissolved color, and leaves the board clean, and ready for further use when required. Under the same conditions, provided no accident happens to it, the board will be far more durable than either the copper or steel plate.

"Hywä on tulla' omillansa aikaan"

Suometar 50, 14.12.1847

"Hywä on tulla' omillansa aikaan" sanoi entinen kerjäläisäijä ja, istuen puhteella pihdin wieressä, iski piippuunsa walkiata. Mitäs tästä; tulipa ehtooaterian aika ja äijän täytyi tarwita' muihin. — Tämän äijän kaltaisia on paljo muitakin mailmassa. Niinpä ajatellee usia uljas Sanomalehtikin, koska jossakin wähä-arwoitetussa kumppanissansa näkee uutta tai' muuten mainittawaa; "tuot' en huoli huomatakkaan, sitä wähimmin palstooni ottaa', kosken kumminkaan ole' sitä ensimmäisenä julistaa' saanut, kukaties luulisiwat lukijani minun tuomaisten apua tarwitsewan — paras tulla' omillansa aikaan", ja kuitenkin samat Sanomalehdet eläwät enimmät aikansa (juur kuin kerjäläisäijäkin) muilta saadulla hywyydellä; mutta mitäs tekee kun nälkä on ja noilta muilta, semmoisilta kun Fosterländskt Album, Figaro, Läsning för Bilding oc Nöje m. m. saa niin helposti' rawintoa, waikka koko wuosikaudeksi. - "Hywä on tulla' omillansa aikaan" sanowat Suomikiihkosetkin (Fennomaner) eiwätkä pane' rahojansa ulkomailla präntättyin kirjoihin, mutta jos Susiteikissä (Societethuset) ja Rankkiwurtissa (Hôtel de Frankfurt) ........ niin mitäs tuota kaunaat, se on eri asiae — "Kuka niin ahneeksi rupeisi, että ottaisi hopia ruplan ylös kadulta", sanoo salisankari (sprätt), joka sentään ei pane' miksensäkkään waikka takausmiehensä maksaa 1000:kin ruplaa hänen welkaansa. Niin se siis näyttää kuin ei kukaan tulisi' omillansa aikaan, waikka muutamat suottansa kehuwat. Ja hulluttahan se on, jota moni saarnaa, ettei pitäisi ulkomaan niperryksiä ja näperryksiä Suomessa hainottaman, sillä waltakunnille on yhtä työlästä, kuin erinäisille ihmisille, omillansa aikaan tuleminen; semmenkin Suomelle, jonka Luoja on sysännyt juur wiimeiseen köyhimpään mailman loukkoon, jossa ei ole' omasta takaa edes Appelsiinejä.

Kuitenkin, ykswakaisesti' puhuen, taidettaisiin kukaties, jos tahdottaisiin, Suomessa tulla' toimeen paljoa wähemmällä wieraalla tawaralla, kun mitä nyt nautitaan; mutta tahtomattomuuteen on syynä se, että oman maan hywyyttä pidetään ainoastaan alhaisimmalle kansalle sopiwana. *) Jo wuonna 1754 kirjotti Kalajoen ja Siewin kappalainen Aaprami Fortelius: "Ett onaturligt fel är egen hembugd hata ------ Ha smak för utländskt alt, hvad hemma finnes rata, - - (Suomeksi: "Luonnotoin wika on wihata' omaa kotimaata - - - Mielistpä kaikkeen ulkomaalaiseen, katsoa' piön mitä kotona löytyy"

**) Parasta on wesi, ja kulta taas ylhäisintä uljaassa rikkaudessa.
Minkätähden näin on, tietänee jokainen, joka tyyskin ottaa waaria asioistamme ja olostamme, eikä meidän mielestämme tätä ole' suurin ihmehtelemistäkään, waikka kaikkina aikoina niitäkin on ollut, jotka sanowat kotimaalaisen hywyyden ylönkatsetta warsin "luonnottomaksi wijaksi"*). — Jos nyt, niinkuin toiwotaan, kaikki Suomen asujamet wähitellen muuttuwat Suomalaisiksi, niin ruwetaan tieten enemmän pitämään arwossa oman maan waroja, joista tähänsaakka ei ole' tiettykään, koskei kukaan ole' wiittinyt niitä hakea ja ilmi tuoda'. Jos kotimaan tiedustelemiseen ja ruokkoomiseen ruwetaan käyttämään niitä waiwoja ja kustannuksia, joilla wieraitten kansain tekoja ja ulkomaan waroja on ansaittu ja noudatettu, niin saadaan tieten täältä Pohjan perältäkin siwistyneelle kansalle tarpeellisia aineita, jos ei kaikkia (esim: Aarakeita ja Klasee-hanskoja) niin kumminkin muutamia. Tästä yleisesti' mieluisasta asiasta pitää kirjoittamamme wähintäkin toistakymmentä pykälää. Mutta näitä osto-kaluja on niin paljo ja monellaisia ettemme tiedä mistä rupeisimme — wai' jos alotamme, kuin ukko Pintaros mainen, parhaista aineista: wedestä ja kullasta**).


§1.

Melkein joka toisessa pitäjässä kuuluu terweyden lähteitä löytywän, ja arwellen on monta wielä tietämättömänäkin. Näistä ei ole Paranto-tohtorit tulleet suurin puhumaan, sillä he owat waan matkustelleet pitkin Saksan, Ranskan ja Italian maita, katsellen mitä niissä on, eikä muutkaan, joilla waraa on ollut lähteä' Kaarlspaattiin, ja Ispaahan terweyttänsä holhoomaan, tai' ostaa' Seltsi- ja Marien-paatti-wesiä. Ne waan maalla asuwasta herraswäjestä, jotka eiwät ole' malttaneet uljaampia wesiä hankkia', mutta sentään katsoneet siwistyksen waatiwan pahain puhtein wiruttamista pois ruumiista, owat, moni lystin wuoksi, käyneet oman pitäjän Happo-lähteellä. — Kukas Howin emäntä-rouwa kehtaisi wieraillensa Ranskan kielen jutella', olleensa Naantalissa wettä juomassa, tai' kuka Wara-Hera- syörinki tuowansa Saustilasta Happo-wettä! — Mutta jopa näkyy wähittäin ruwettaman omillekkin wesille arwoansa antamaan, koska menneenä suwenakin oli Turun Wesi-parantalossa hywin paljo wäkeä terweyttänsä wahwistamassa, waikka on samankaltainen parannus-paikka Ruotsalaisessa Söderkööpingissä. Hywä tämä, ja toiwo tulewiin aikoihin parempi.


§2

"Entäs kultaa sitten?" kysynewät kaikki lukijamme yhtä haawaa. "Sitä kumminkin pitää ulkomaalta hakea', sillä tarwitaan, jos ei muuksi niin tukaateiksi (räyskäsewät rahamiehet), jos ei muuksi, niin kellonawaimiksi (sanowat salisankarit), jos ei muuksi, niin kihlasormuksiksi (kuiskailewat kauniit neitoset), jos ei muuksi, niin . . . . . . . j. n. e. mutta itse' Ruuneperikin runoilee:
*) Vårt land är fattigt, skall så bli
För den, som guld begär
"On maamme köyhä ainijan
Kullasta huoliwall'." *)
No, no! älkää hätäilkö. Jopa näkyy kullankin kointähden nousewan Pohjan-tähden tienoilla. Ettekös ole' kuulleet jo wuosia sitten löydetyksi kullan paloja Kemijojen rannalta, ja sitten usian oppineen miehen käyneen Kruunun kustannuksella pitkin Pohjan periä, hakemassa lisää kultaa tai' kullan sekasta maata? Tänä suwena löysiwät taasen kullan merkiä Kuusamossa, emmekä tiedä'
mitä tästedes löydetään, kun waan joudutaan. Älkämme, näitä kullan hakemuksia naurako, niinkuin pahanelkiset tekewät, jotka eiwät muuta kun lujettelewat kuinka Kruunulta näihin on mennyt tuhannet ruplat toistensa perään. Ompahan pankissa kyllä rahaa, ja johonkin pitää sitä pantaman. Taikka sanowatko ilmeilijät kuin P. Tuomas: "ei saa' rahaa hulluin paikkoin panna'; kyllä raha juodenkin menee". Mutta mitäs sanosiwat jos saataisiin kultana takasin, mitä hopiana menetetään, waan jos ei saadakkaan, niin tydytään onneen, ja koskei omilla aikaan tulla', niin tuodaan ulkoa mitä tarwe' waatii — edes sen werta, tyttöjen mielen noutteeksi, kun kihlakaluihin menee. Ja näit' ei tulewina aikoina aiwan paljoa tarwittane', koska naimisen sanotaan wuosi wuodelta tulewan wanhanaikaisemmaksi; wiimein ei siitä huoline' kun jos juur joku wanha, elämään suuttunut, äijä kyssy.


§3

Sampankaljoja (Champagne) ja makeita wiinoja opitaan kyllä tekemään. Jopa nytkin Oppilaat Kemian Keitto-salissa wapun päiwinä walmistawat ensin mainittua ilo-juomaa, niin losolta että saisi waikka uida', mitä sitten Tiputtelijat (Distillatörer) ja Rawintolain pitäjät (Värdhusidkare) tehnewät? Oppilaille olisi waan hywä ottaa' waaria neuwostamme ja panna' täst'edes Sampankaljaansa enemmän sokuria ja wähemmän Hiili-haposta, eikä juottaa' sitä wieraillensa puntuista ja korwoista kauhoilla lasiputkilla ja minkä kukin käteensä saa, eikä niin warsin maksota' jokaiselle Keittosalin poikkeemaan osaawalle', waan panna' sitä walko kurkkusiin pulloihin ja niistä wasta laskea' koreisin jalkapikareihin ja wielä — koska ja jos sopii — ottaa' kolme' hopia ruplaa pullollisesta; kas näin se oikein täydelliseksi ja hywältä maistuwaksi tulee. Rawintola-isäntien en luule' tätä hywää neuwoamme tarwitsewan, waan ainoastaan Oppilaitten. — Hohheimia, Seerestä ja Oporttoa ei ole' meillä wiinoja antamaan, mutta Tilkelperin marjoja kaswaa koko etelä puolella Suomea ja Kainuussakin Kalajokeen asti'. Näistä ja monista muista, joita maa antaa yltäkyllin, niinkuin: Oiwukoista, Wiinukoista, Waaraimista, Mesimarjoista (Maamuuraimista) m. m. owat ymmärtäwäiset rouwat jo oppineet punasia ja keltasia wiinoja panemaan. Jahka waan opitaan wieläkin usiampia ja parempia saaman, kun tänaikaiset, niin sopii sepittää' uusia nimiäkin, kutsuen yhtä renskaksi, toista malakaksi j. n. e. ja näin saadaan kaikki tarwittawat. Jos oman maan waroissa ei ole' sitä wäkemyyttä, kuin osto-wiinoissa, että iloittaisi mieltä tarpeeksi, niin — keksitäänpä tuohonkin keino: pannaan wiinettä (sprit) joukkoon. — Olutta keitetään jo wanhoista ajoista sekä maalla että kaupungeissa, mutta parantumista tässäkin keinossa wielä tarwitaan ennen, kun omilla aikaan tullaan: ja meillä on taas wiisas neuwo tarjottawana, että wähäin kaupungeitten olutta pitää sanottaman tupultiksi, ja Helsingissä, itse' Sinepruukohwilta, laitettua poortteriksi — sitten wasta kaikki hywässä järjestyksessä owat.


§4

Kahwia ja Teetä tiedämme tulewan oman maan kaswaimista, edellistä nisuista ja ohrista, jälkimäistä Mansikan lehdistä, joista sia-waroista (surrogater), oikein taitawasti' walmistettuna, ei sanota' huonompaa juomaa saatawan, kun mitä tawalliset Kahoi-maijat keittäwät. Ja kylläpä sokuri kaikkiin mawun panee. Jos maku olisikin wähä erillainen, niin siihen totuttaisiin pijan kerran waan ruwettua, niin että pidettäisiin ulkomaan kahwit ja teet huonompina.


§5

Tupakkia ei luulisi' kaukaa wiittittäwänkään tuoda' se, joka kerrankin on nähnyt Kokkolan pulskiat sarkaset, jotka osottawan tämän tarpeelliseen kaswaimen Pohjasessa niin hywin menestywän, ettei paremmin pyytääkkään sowi'. Kuitenkin on aina tarpeellista, Suomen tupakin karkeuden tähden, tuoda' wähän edes Amerikasta opettelewaisille houkutukseksi, sillä muutoin jäisi kukaties moni oppimattomaksi tupakoitsemaan, siwistykselle suureksi esteeksi.


§6

Aineita, joilla waatteita ja muita painetaan, min karwaiseksi kukin tahtoo, tuodaan wuosittain maahan noin 250,000 ruplan edestä. Tämä summa saatasiin aika lailla wähentää', jos paremmin pidettäisiin arwossa esi-isäin tapaa, ja painettasiin wihriäistä Nappikukilla (Tanacetum), keltaista Mataroilla (Gallium) ja koiwun lehdillä, ruskiata Kiwentiuroilla, ruskian punasta Tuomen ja Paattaimen (Rahmnus) kuorilla, putellin karwasta Kangas-kanerwilla j. n.e. Olipa wielä joku wuosi sitten yksi kappalaisen rouwa, joka ei koskaan painauttanut waatteitansa muilla, kuin omilla aineilla, ja oli korkiampi kun moni muu.


§7

Silkkiä kaswatetaan jo wähä ja, toiwoamme myöden aikaa woittain enemmän. Sen puutosta ei tulle', jos ei ostetakkaan wierailta, kuin nyt, 12,000 ruplalla
wuodessa.


§8

Semmoisia kuin Sokuri ja pumpuli-kankaat, joiden aineita ei saada' kotoa, pitää tulewina aikoina hankittaman walmistamattomina, että työ-ansio edes jää omille maamiehille, ja Työstön (Fabrik) woitto omille rahamiehille. Rauta-kaluja ja Liina-kankaita j. m. s. ei suinkaan kehdatakkaan ulkoa tuoda', sillä kyllin saadaan omasta maasta niiden aineita, ja tekemään ollaan taitawia, erinomattain Kainuussa, jossa nytkin jo, waikkei ole Työstöjä eikä suuria opetus-laitoksia, joka toinen mies on kelpo seppä, ja usia kuuluja kankuri. Ja erinomaista on että sama mies toimittaa usiaa työtä— ja kaikki tulee hywää.


§9

Täytynee antaamme myöden Wiikunoitten, Pippureitten, Rommein ja muitten, joiden kanssa ei mikään kuri auta', noutamisen kaukaisilta mailta; muistuttaen waan niinä aikoina, joina tahdotaan omilla aikaan tulla', näitä tuotawan paljoa wähemmän, kun nyt, ainoastaan herraswäjelle. Kyllä tässäkin taas waimaa tuo paha kysymys: missä on herraswäjen ja rahwas-wäjen raja? Sanoisimme: ne owat herraswäkeä, jotka ruotsia taitawat, mutta, paha polwi! kun nuo talonpojatkin Uudellamaalla ja Waasan tienoilla puhuwat ruotsia! Kelwanneeko se määritys, jonka tuonan kuulimme eräältä sotamieheltä. Tämä puhui weljestänsä, sanoen häntä wiisaksi mieheksi waikka oli "huonompia ihmisiä", tarkottaen itse' olewansa "parempia". Kysyimme: "mintähden hän weljeänsä luki huonompain sekaan", wastasi, "hänen olewan talonpojan waan", ja taas tutkattuamme mintähden talonpoika on huonompia, sotamies parempia, sanoi: "talonpoika on aina punte" (bonde?).


§10

Yksi ulkomaan tawara on, jota ei koskaan Suomi-kiihkoset eikä kukaan kieltäne tuomasta, waikka kuinka wiljalta. Tämä on suolaa. Tästä näkee että omilla aikaan tulemista Suomessa ei ole ajattelemistakaan. Mekin suostumme tähän totuuteen, ja ainoastaan wäitämme wähemmän ulkomaan tawaran, kun mitä nyt nautitaan, piisaaman, jos waan niin tahdotaan.


§11

Nyt wiimeinkin hywä lukijani! olemme ehtineet yli
kymmenen pykälän. Tämä saa siis jo olla' wiimeinen. Mutta paha polwi! kun olen jo puhunut kaikki puheeni, eikä ole' mitään tähän pykälään pantawaa. No, olkoon siis tämä mitään sisällänsä pitämätä'. Hywät lukijani eiwät kuitenkaan pitäne' tätä kowin huonona tai' mitättömänä, sillä jos wähänkin owat Sanomalehtiä lukeneet, niin totta owat ennenkin hawainneet monta kappaletta joiden sisällys on sama kuin tän pykälän, nimittäin 0. Meidän, jotka nuoret olemme, pitää edes joskus seuraaman wanhempien esimerkkiä, eikä meitä siitä sowi' moittia'.

Green Color for Sweetmeats.

Scientific American 10, 2.9.1868

A beautiful green color, devoid of poisonous properties, economical, and useful for confectioners, can be obtained as follows: 5 grs. of saffron are shaken up with ¼ oz. of distilled water, and the mixture allowed to stand 24 hours; at the same time, 4 grs. of indigo carmine are shaken up with ½ oz. of distilled water, and the mixture also allowed to stand for 24 hours. At the end of this time the two solutions are mixed together, which produce a very fine green solution, capable of coloring no less than 5 lbs. of sugar.

Wälttääksemme Kunnioitettawan yleisön... (ilmoitus)


Tapio 14, 5.4.1873

Wälttääksemme Kunnioitettawan yleisön halweksiwaa luuloa, siinä, että ne nykyään yleisön käsiin kaupungissamme ja sen ympäristöllä lewitetyt - painetut ilmoitus-laput wärjäri Erik Borgström'in uudesta färjäys-tehtaasta - eiwät ole Kuopion painoyhtiön kirjapainon tuotteita - waan owat jossakin muualla painetut.
B. Y.

Lacquers.

Scientific American 23, 2.6.1866

Lacquers are used upon polished metals and wood, to impart the appearance of gold. As they are wanted of different depths and shades of colors, it is best to keep a concentrated solution of each coloring ingredient ready, so that it may at any time be added to produce any desired tint.


1. Deep Golden-colored Lacquer. - Seed lac, three ounces; turmeric, one ounce; dragon's blood, a quarter of an ounce; alcohol, one pint. Digest for a week, frequently shaking. Decant and filter.


2. Gold-colored Lacquer. - Ground turmeric, one pound; gamboge, an ounce and a half; gum-sandarach, three pounds and a half; shell lac, three-quarters of a pound (all in powder); rectified spirits of wine, two gallons. Dissolve, strain, and add one pint of turpentine varnish.


3. Red-colored Lacquer. - Spanish anatto, three pounds; dragon's blood, one pound; gum-sandarach, three pounds and a quarter; rectified spirits, two gallons; turpentine varnish, one quart. Dissolve and mix as the last.


4. Pale Brass-colored Lacquer. - Gamboge, cut small, one ounce; cape aloes, ditto, three ounces; pale shell lac, one pound; rectified spirits, two gallons. Dissolve and mix as No. 2.

5. Seed lac, dragon's blood, anatto, and gamboge, of each a quarter of a pound; saffron, one ounce; rectified spirits of wine, ten pints. Dissolve and mix as No. 2.

The following recipes make most excellent lacquers: -


1. Gold Lacquer. - Put into a clean four-gallon tin 1 pound ground turmeric, 1 ½ ounces of powdered gamboge, 3½ ounces of powdered gum-sandarach, 3/4 of a pound of shell lac, and 2 gallons of spirits of wine. After being agitated, dissolved, and strained, add one pint of turpentine varnish, well mixed.


2. Red Lacquer. - 2 gallons of spirits of wine, 1 pound of dragon's blood, 3 pounds of Spanish anatto, 4½ pounds of gum-sandarach, 2 pints of turpentine. Made as No. 1 lacquer.


3. Pale Brass Lacquer. - 2 gallons of spirits of wine, 3 ounces of cape aloes, cut small, 1 pound of fine pale shell lac, 1 ounce of gamboge, cut small, no turpentine varnish. Made exactly as before.

But observe that those who make lacquers frequently want some paler, and some darker, and sometimes inclining more to the particular tint of certain of the component ingredients. Therefore, if a fourounce vial of a strong solution of each ingredient be prepared, a lacquer of any tint can be procured at any time.


4. Pale Tin Lacquer. - Stongest alcohol, 4 ounces; powdered turmeric, 2 drachms; hay saffron, 1 scruple; dragon's blood in powder, 2 scruples; red saunders, ½ scruple. Intuse this mixture in the cold for 48 hours, pour off the clear, and strain the rest; then add powdered shell lac, ½ ounce; sandarach, 1 drachm; mastic, 1 drachm; Canada balsam, 1 drachm. Dissolve this in the cold by frequent agitation, laying the bottie on its side, to present a greater surface to the alcohol. When dissolved, add 40 drops of spirits of turpentine.


5. Another Deep Gold Lacquer. - Strongest alcohol, 4 ounces; Spanish anatto, 8 grains; powdered turmeric, 2 drachms; red saunders, 12 grains- Infuse and add shell lac, etc., as to the pale tin lacquer; and when dissolved add 30 drops of spirits of turpentine.

Lacquer should always stand till it is quite fine, before it is used.

- Larkin's "Brass and Iron Founder."

Nöyrä tiedonanto (mainos).


Turun Sanomat 1396A, 29.8.1909

Arvoisalle yleisölle saan täten Kohteliaimmin ilmottaa, että Kauppiaskadun 4:ssä täällä toiminimellä
Mustakangas-kauppa
avaan syyskuun alussa mustien, valkosten ja harmaiden kankaiden sekä kaikenlaisten surutarpeiden, surukrepeen ja reunusteiden erikoisliikkeen sekä että surupukuja valmistetaan 24 tunnin kuluessa I luokan neulomossa. Sulkeutuen arvoisain liikeystävien suosiolliseen huomioon piirrän
Suurimmalla Kunnioituksella:

Lempi Lindroos.

Candy and Poison.

Scientific American 18, 9.1.1858

A paper on "Colored confectionary" was recently read before the British Association, from which we condense some valuable and novel information. We learn that, for economy's sake, confectioners, in coloring candies, &c., have recourse for their greens to Brunswick green, carbonate of copper, or arsenite of copper; for the yellows, to chromate of lead or gamboge; for their reds, to red lead, vermilion, or cinnabar; and for their whites, to white lead. These are only a few of the pernicious coloring agents used, and they are among the deadliest poisons. The way in which these poisons are laid on also deserves a word of passing remark. In some instance a very thin coating of the coloring matter is used, so as to spread over a very large surface a small portion of the material used; but in other cases the very reverse is the fact, and in one instance a quantity of arsenite of copper sufficient to destroy the life of a healthy adult was procured from ta piece of ornamental table confectionery, not the sice of a sugar almond. Confectioners have no reason to use these poisons, for there are harmless vegerable colors enuogh to answer their purposes. Among these are - for yellows, saddron, tumeric, French berries, Persian berries, quercitron bark, fustic-wood, and lakes of the last four colors. Reds - cochineal, lake ditto, including carmine, Brazil wood, madder, and lakes of the last two colors. Purples - madder purple, logwood and indigo, any of the lakes with indigo or litmus. Blues- litmus and indigo. Greens - sap green (rhamnus catharticus), mixtures of any of the vegetable yellows or lakes with indigo, including Persian berries and indigo. Nor would the products of their arts suffer in their attractive appearance by the employment of such colors. We most strongly advise every one who values his health, and perhaps his life, as matters are at present constituted, sedulously to avoid partaking of articles of confectionery exhibiting either blue or green, but especially of such as are green, these altter being but too frequently of a most deadly poisonous nature.

- Am. Druggist's Circular.

Käyttäkää kotivärjäyksessä (mainos)


Uusi Suometar 97B, 28.4.1907

Käyttäkää kotivärjäyksessä ainoastaan Kaukopaaden Värejä.
Valmistettuna uusimman tekniikan avulla, ne voittavat kaikki ennestään kaupassa löytyvät värit. Paljoittain myy
F. B. Kaukopaasi, Helsinki.

Writing Paper. - The Best Colors.

Scientific American 26, 7.5.1857

Those who are in the habit of writing during evening hours, under artificial light, are aware of the fact that the eyes often suffer from looking upon the white paper. A partial remedy for this evil is the use of light blue colored paper, which is manufactured in great abundance. All our artificial light - that of oil, gas, candles, and any common hydro-carbon - has a yellow tinge, which color excited the retina more than any other in the spectrum. As blue and yellow form a green color when combined - the most agreeable to the eye under bright lights - the benefit of light blue paper to write upon during night hours becomes apparent. The yellow rays of the artificial light strike upon the light blue paper, and mingling with the blue, reflect light green rays to the eyes. All paper, therefore, for writing upon under artificial light, should be of a very light blue color.

The writing paper to be employed by those who have inflamed and tender eyes under bright sunlight, instead of being colored blue, as we have seen recommended in some medical works, should be of a light green color, because the sun's rays are pure white, and such paper will reflect light green rays to the eye from the white solar rays falling upon it. Under no condition, however, should those who have strong and healthy eyes use any kind of paper but white. If writing in a room under bright sunlight they can tone the intensity of the rays with a white screen or other shade, and thus admit subdued white light. There are many persons, however, to whom light green paper would be of great benefit, and as very little writing paper of this color is manufactured - white and blue being the common knds - we would suggest to our paper makers the manufatucre of more light green paper. It should take the place of that dirty yellow colored paper so commonly used in the manufacture of envelopes, &c. Common thick, but well glazed smooth wrapping paper colored green might be economically employed by many persons. All that is required to produce this kind of paper is to mix some blue coloring agent with a proper yellow coloring agent.

The common extract of indigo sold by dealers in chemicals, and a yellow fustic liquor, will color paper a good light green. These two coloring agents, in proper proportions, may be mixed with the paper pulp in the "engine". To insure the action of the indigo, one ounce of the acetate of lead dissolved in warm water should be added when cold, to 1 lb. of indigo, and the solution allowed to stand two or three hours before it is used.

We have no doubt but the foregoing suggestions, if carried our, will be the means of doing much good to a great number of persons.