28.12.11

Kalanpyydystysten wärittäminen katekuwäriaineella.

Suupohjan Kaiku 50, 8.5.1909

Paikkakunnittain käytetään eri wärittämistapoja kalanpyydysten wärjäyksessä ja moni wäri on niin myrkyllistä, että polttaa rihman pienen ajan kuluessa piloille. Siksi on katekuwäriaineella wärjäys päässyt suurempaan käytäntöön kalastuslaiwa Nautiluksella ja on osottautunut hywäksi ja suositeltawaksi hailin-, siian-, kampelan-, ahwenan-, särjen y. m. werkkojen wärittämissä, mutta woidaan saman järjestelmän mukaan wärittää myös rysiä, mertoja, nuottia y.m.s.

Kun aijotaan wärittää uusia, aiwan käyttämättömiä werkkoja tahi muuta rihmaa, täytyy suorittaa pienempi eritoimitus ennen wärittämistä. Käyttämätön rihma sisältää niin paljon raswaaineita, ettei sellaisenaan woi tunkeutua rihman läpi warsinkaan sen solmussa ollessa. Sen tähden täytyy werkot (tahi rihmat) ensin liottaa kiehuwassa wedessä, joka liottaa ja poistaa osan näistä raswa-aineista ja saattaa rihmat katekuun waikutukselle alttiimmiksi.

Tätä warten pannaan werkot löisinä, eikä suinkaan tiukkaan sullottuina astiaan ja kiehuwa wesi kadetaan niiden päälle niin että se hywin peittää werkot. Astia peitetään ja annetaan weden siinä jähtyä. Sen jälteen nostetaan rihmat wedestä, wäännetään ja lewitetään kuiwamaan. Wasta tämän jälkeen ryhdytään wärittämään niitä. On siis huomattawa, ettei werkkoja, joita ennen on wäritetty, udeelleen wärittäessä tarwitse wedessä liottaa.

10 werkko- tai rihmakiloa kohti käytetään 1 kilo katekuwäriä, 50 grammaa sinikiweä (kupariwihtrilliä) sekä jos werkot owat uusia, puoli kiloa bresiljaa. Wärittämiseen käytetään niin paljon wettä, kun tarwitaan werkkojen täydelliseen peittämiseen wäritysastiassa, kun ne siihen löysinä lasketaan. Kateku ja bresilja pannaan kumpikin oman, harwasta kankaasta walmistettuun pussiin ja nämä ripustetaan pataan wäritykseen käytettäwään weteen puikoilla tai kepeillä, kuitenkin niin, etteiwät pussit satu padan pohjaan, sillä wäriaine liukenee alaspäin. Kupariwihtrilli sekotetaan weteen sellaisenaan; sitä käytetään tumman wärin aikaan saamiseksi wäritettäwiin rihmoihin. Kun wäritysaineet owat hywin lionneet ja liuos on kiehunut noin puoli tuntia, kaadetaan se kuumana rihmo jen päälle, jotka löysinä owat lasketut wäritysastiaan (mieluummin puiseen). Liuosta tulee olla niin runsaasti, että se täydellisesti peittää wäritettäwät rihmat. Astia peitetään ja werkkojen annetaan hautua siinä siksi kun ne owat jäähtyneet, johon woi kulua 24 tuntia.

Sen jälkeen nostetaan rihmat liuoksesta ja liian liuoksen annetaan walua takaisin wäriastiaan, sillä ylijäänyt wäriaine woidaan aiwan hywin käyttää wanhojen werkkojen wärittämiseen lisäämättä siihen katekua. Kun liika liuos jotakuinkin hywin on walunut rihmoista, lewitetään ne kuiwamaan. Rihmat eiwät saa pitkää aikaa olla käyttämättöminä, sillä silloin polttaa wäriaine ne hauraiksi ja kelpaamattomiksi. Viimeistään 2 päiwän kuluttua owat rihmat laskettawat weteen likoamaan ja liottuaan wähintään wuorokauden owat ne walmiit käytettäwiksi.

Kateku wäriä saadaan Helsingistä m. m. toiminimeltä Helsingin kalanpyydysliike. omist. Fritz Schröder ja on sen hinta 1: 25 Smk. kilolta, 50 kilon astioissa ostettuna 1 mk. kilolta.

Toiwon että tämä wäritystapa paikkakunnilla otettaisiin täytäntöön, sillä tämä wäri pitää rihmat pehmeinä ja on hywää rihman kestäwyyteen.

27.12.11

Pimeässä loistawaa wäriainetta.

Uusi Suometar 208, 7.9.1883

Jo kauan on osattu kemiallisesti walmistaa wäriaineita, jotka pimeässä loistawat, niihin käyttämättä tuota myrkyllistä fosforia, joka, kuten tunnettu, pimeässä kyllä lewittää waloa, waan samalla myöskin myrkyllisiä höyryjä; waan näitten wäriaineitten walmistus on myöhempiin aikoihin asti tullut niin kalliiksi, että niiden käytäntö on ollut sangen rajoitettu. Hiljan on kuitenkin keksitty walmistustapoja, joitten mukaan pimeässä loistawaa wäriainetta tehdään, ja jotka wakuuttawat sille laajan käytännön, kun näet ne aineet, joista sitä nykyään tehdään, owat sangen helppohintaisia. Niin kauan kuin walmistustapa on ollut ainoastaan muutamain tehtaitten salaisuutena, niin nämät ovat ymmärtäneet ottaa tawarastaan ylettömän korkeita hintoja, jotka eiwät ole mitenkään suhteellisia raaka-aineitten helppohintaisuuteen. Koska tämmöistä wäriä jo Suomessakin kaupataan - tietysti äärettömän korkeoihin hintoihin - waan sen walmistus suinkaan ei ole niin waikeata, ett'ei siihen joku taitawa teollisuuden harjoittaja meilläkin pystyisi, niin luulemme tekewämme monellekin palweluksen sillä, että tähän otamme ohjeen sen walmistamiseen, jonka saksalainen teollisuuslehti "Wied's [?]es werbezeitung" hiljan julkaisee:

Austerisimpukan kuoria puhdistetaan lämpimässä wedessä, jonka jälkeen ne puolentoista tunnin ajaksi pannaan tuleen. Jähdytettyä ne surwotaan hienoksi jauhoksi, ja kaikki harmaat osat perataan pois. Tätä simpukankuorijauhoa sekä tulikiwijauhoa (swafelblomma) pannaan sitten kerroksittain teiliin, joka tiiwisti suljetaan kannella ja tunnin ajaksi pannaan ahjoon kuumenemaan. Kun teili sitten on otettu pois tulesta ja jähtynyt, niin se awataan: ja sen sisässä löydetään nyt walkoista jauhoa, jonka seassa olewat karkeammat kappaleet seulalla eroitetaan pois. Näin saatua jauhoa jauhetaan sitten weteläksi maaliksi joko öljyn tahi liimaweden kanssa ja siwelletään ohkaisissa kerroksissa useampia kertoja maalattawaan esineeseen.

Tämmöinen wäriaine niin sanoaksemme kokoo itseensä waloa päiwän aikana, antaaksensa sitä pimeässä wähitellen taasen luotaan. Se loistaa siis sitä paremmin, kuta kirkkaammassa walossa se on ollut. Hohto on alussa sinipunerwaa, waan waalenee sitten wähitellen maidon karwaiseksi. Wasta useampia wuorokausia oltuaan pimeässä sammuu walo täydellisesti, waan uudistuu taasen niin pian kuin esine on ollut jonkun aikaa päiwän walossa.

Pimeässä loistawaa wäriä sopii erittäinkin käyttää semmoisiin paikkoihin, joita pimeässä on tarwis kauan hakemalla löytää. Niinpä nähdään esim. jo kaupiteltawan tulitikkurasioita, kynttilänjalkoja y. m. makuuhuoneessa tarpeellisia esineitä, jotka owat maalatut tämmöisellä wärillä joko osaksi taikka kokonaan. Myöskin se sopii hywästi nimikylttejä, portaitten käsipuita ja muita semmoisia warten. Kuuluupa sillä ulkomailla koetettaneen maalata rautatie-waunujakin sisäpuolelta, ja sillä menestyksellä, että sanotaan kynttilää polttamatta woitawan semmoisessa waunussa lukeakin.

(Teollisuuslehti.)

26.12.11

Mainos: Färger. Ellmén.

Östra Nyland 4,9.4.1902

Finska handarbetets vänner.

Östra Nyland 4,9.4.1902

Finska bandarbetets vänner har hos senaten anhållit om behöfligt anslag för utsändande af en lämplig person till Kristiania för att därstädes undergå en kurs i växtfärgning under maj månad samt efter hemkomsten värka för spridning af kunskap och intresse på landsbygden för färgning med växtämnen, lära befolkningen att uppsamla och begagna för ändamålet, användbara växter, hvarför stipendiaten omedelbart efter hemkomsten borde företaga en resa för att taga vara på den kunskap, som ännu bland allmogen kan förefinnas i färgning med växtämnen. Senaten har beviljat föreningen ett anslag i ett för alt af 1,200 mark äfvensom ett årligt anslag i tre års tid räknadt från början af innevarande år om 2.400 mk årligen.

Th Bentzon: About French Children (Osa artikkelista)

The Century Magazine 52 / 1896

[...]



I would now beg you to consider the less pronounced persons of our little boys and girls, who are required, above all else, to be aimable in the sense the word has in France, where it means lovable, having nothing of the lukewarm and hollow meaning of the English word "amiable." The aim of their education differs in the two countries. In America good parents have but one thing in view - the rational development of individuality and of responsibility; while this, in the girls' case as well as in the boys', is the constant labor of parents in France - to keep their children in tutelage, to prevent them from seeing what is going on outside, and to give discipline and complete submission the first place. In fact, their children are being more specially trained for the exigenxies and the accomplishments of a social life whose machinery has been running on for centuries, while Americans are being prepared for individual struggles such as they must necessarily make in a new country.

In France every young mother, to whatever class she belongs, may say, in speaking of her baby's outfit:
* And by the weight of all the skeins I wrought
I kept the measure of my loving thought;
Among the broken threads serene it ran
And, interrupted oft, anew began
Au poids des écheveaux usés
J'avais mesuré ma pensée
Sereine entre les fils brisés
Et chaque fois recommencée.*



I know nothing more perfectly French than this little piece of humble and exquisite poetry, showing the stitches that keep a dream imprisoned so purely in snowy linen; nothing more motherly than the last wish of the careful embroidener, who bids a bird building its nest pick up bits fallen from the finished work, and mix them with its own materials, so as to keep and protect the impatient wing that is growing. That growing wing is threatened with many an embroidered and beribboned bond both in the present and in the future, yet less hedged in than in the past, since people have begun to bring uop their children more according to English notions. The swaddling-clothes are no longer as tight-fitting as a sheath; the cap which covered the bald little head, and framed it so prettily with its ruche, has been given up; the lace pillow for the lolling head to rest on has been banished: yet, in spite of all this, the infant in the early stages of its life is a sort of bundle, very much like a bolster, from which two arms and a wrinkled little face protrude. The advantage of this system is that the child is very easy to handle; but it has its critics, who maintain that the natural condition of the spinal column is not a straight and stiff line. Paris has made many concessions, and the swaddling is less rigid; but the provinces have not followed suit, while in the country everywhere new-born infants are tied up as hard and fast as ever. In the south of France they go to the length of putting this papoose in the bottom of a basked, where it is kept in place by strong bands passed zigzag from head to foot. This is how we prepare our sons for making use of their liberty. However, leading-strings have been given up; that is one step toward progress. Twenty years ago they were still considered indispensable, - at least, country people thought so, - and there was no end to their intricacies.



It is quite remarkable that swaddling-cases, bands, and various other fetters are the only essentially French contributions that have ever been made to a baby's equipment. Although fashions in general have for centuries been promulgated in France, clothing every one à la Française, yet the fertile imagination which could do this stopped short at children's clothes. *Padded head-protectors for infants. Look at the paintings and engravings of the seventeenth and eighteenth centuries, and see the little creatures who, as soon as they gave up their plumed bourrelets* and long tulle aprons over a blue or pink dress, agains which a jewel hung instead of a teething-ring, had to wear uncomfortable costumes, the miniature reproductions of their parent's clothes. Little girsl, particularly, were put into whaleboned bodices and sumptuous robes, which necessitated lessons in deportment to be properly worn, and consequently the dancing-master was one of the first professors employed. It needed the revolution of simplicity brough about by the influence of Jean Jacques Rousseau before children could be comfortably clothed - girls in muslin slips and heelless shoes, boys in short jackets borrowed from English styles. Ever since then we have followed English fashions for our childredn, and now America lays down the law, with its blouses; its quilted, somewhat oldish winter coats reacing to the ankles; its pretty Puritan caps trimmed with fur, a thousand times preferable to the immense, caricature-like bonnets copied after Kate Greenaway. But I am anticipating; we are still at the swaddled infant's long cloak. In every Catholic family infants are consecrated to wear white; that is to say, placed under the protection of the Holy Virgin by a vow which does not permit the child to wear any colors but blue and white, those of the patron saint, for a fixed period, usually year or two, sometimes longer in the case of a girl. This must be some remnant of chicalrous times, of service professed by a knight for his lady when he wore her colors, for it is not, properly speaking, a religious tradition.



The birth of a new citizen in France at once gives rise to countless formalities, and an avalanche of legal scribblings, which would teach him, could he but understand, that his country is par exellence the home of legal ceremony and administration. Within the first twenty-four hours notice of the birth must be sent to the mayor's office (there is such an office in every village in France), so that the official physician may call and make the necessary legal statement. I suppose he wants to convince himself that the declaration already made was correct, and that the family, when it announces the birth of a girl, was not trying to screen a future soldier from his compulsory service. Then the father, accompanied by two witnesses, goes to fill out the birth certificate, and give his child its legitimate, documented position, to which he or she will be obliged to have recourse in all the great, and frequently in the minor, circumstances of life, from one end of it to the other. Without it the child could not enter a school, nor draw lots on entering the army, nor get married, nor be buried. The least mistake of form would have most serious consequences; the baptismal name declared must always be placed in the same order on all future deeds.

[...]

Permantokittiä.

Wiipurin Sanomat 110, 12.5.1889

Rawistuneita permantoja woidaan helposti ja pysywäisesti kitata seoksella, joka tehdään äsken walmistetusta juustosta ja sammumattomasta kalkista. Wiittä osaa juustoa kohti otetaan yksi osa kalkkia, ja jos kitti tahdotaan wärilliseksi, niin sekoitetaan siihen okraa, punamultaa tai jotakin muuta wäriainetta. Juustokitti kowettuu kiwikowaksi eikä liukene weteen, joten permantoa siis wahingoittamatta woidaan pestä wedellä. Lattia-saumojen tiwistäminen on siitäkin syystä tarpeellinen, että täyteaineena usein käytetään multaa, joka sisältää helposti mätänewiä aineita.
(S. T. L.)

18.11.11

Kotiteollisuuspäiwät

Lappeenranta 53, 11.5.1909

Kotiteollisuuspäivät, jotka Lappeenrannan Naisyhdistys on päättänyt toimeenpanna Naisten Käsityökoulun päättäjäisten ja näyttelyn yhteydessä tämän kuun 28, 29 ja 30 p:nä, lähenewät yhä, niin että lienee paikallaan niistä lähemmin mainita jollakin sanalla. Kotiteollisuuspäiwäin tarkoituksena on, hywien esitelmien kautta herättää kotiteollisuus s. o. kotona walmistetut käsityöt entiseen arwoonsa, jotta tehtaan töitä emme käyttäisi kodissamme, sillä nykyään päästäksemme wähemmällä waiwalla, annetaan tehtaaseen ainekset langoiksi, jopa kankaiksi asti walmistettawiksi; itse kohta unohtaen mitä tarkoitusta warten sekä rukki että kangaspuut owat. Samoin owat waarassa unohtua muutkin kauniit käsityöt: pitsit, koru- ja reikäompelut, ellei ruweta palkinnoilla innostamaan niitä henkilöitä, jotka niitä wielä walmistawat ja kutowat itse kankaansa, sukkansa, lapasensa ja pitäwät siten kotona tehtyä käsityötä tehtaan työtä parempana ja kestäwämpänä. Näille K. T. päiwille kehoitamme siis kaikkia naisia laajalti Lappeenrannan ympäristöstä tuomaan näytteille kaikki nyt ja ennen kudotut kantaansa y. m. wanhat, wanhanaikaisilla malleilla kudotut, ryijynsä, täkkinsä ja loimensa, joista paraat sitten palkitaan. Rautatierahti maksetaan täällä, ja hinta on pantawa jokaiseen esineeseen, joka halutaan myydä, sillä Naisyhdistys ostaa kauneimpia malleja mallikokoelmaansa.

Miehet woiwat samoin lähettää ammattinsa tuotteita, ei mitään saa wähäksi arwostella.

Samoina päiwinä t. k. 28 ja 29 pnä pannaan toimeen wärjäyskurssit, joitten luulisi houkuttelewan kaikki naiset maaseudulta silloin Lappeenrantaan oppimaan wärjäystä kotiwäreillä s. o. sellaisilla aineksilla, joita saa kerätä omasta metsästä, oman pellon pientarelta, n. k. puolukan warsilla, sammalilla, koiwunlehdillä y. m. y. m. wähän wain käyttäen ostoainetta sekaan. Talon ja mökin emännät ja tyttäret pankaa tämä mieleenne ja saapukaa tänne t. k. 28 p. aamulla klo 9 tienoissa, jolloin wärjäys alkaa. Kurssi on maksuton ja kestää 2 päiwää.

Ilmoittautua woi neiti Orkamolle Naisten Käsityökoululla ja jos tarkempia tietoja näistä asioista tahtoo; samoin näyttelyesineet, joita nyt tulee ahkerasti kerätä naapuristakin, owat hänelle lähetettäwät.

Wärjäyskurssia tulee johtamaan neiti Halonen ja esitelmiä pitää kotiteollisuuden arwosta y. m. tarkastaja L. Mäkinen.

Kotiteolliluuspäiwien ohjelma tulee olemaan wielä tarkemmin tässä lehdessä, niin että seuratkaa tarkoin sanomalehden palstoja, mitä siellä milloinkin ilmoitetaan.

Pyydetään, että muutkin paikkakunnan lehdet tämän ottaisiwat huomioonsa.

Mainos: Maalausliike

Lappeenranta 53, 11.5.1909

17.11.11

Cadmium Yellow

Manufacturer and builder 9 / 1871

Of all the substances which have hitherto been used to impart a vivid, handsome yellow to toilet soaps, the sulphide of cadmium has given the best satisfaction in practise. The light of the sun and time do not alter the appearance of the soap colored with it, and only proportionally small addition of the color to the soap is needed to produce a handsome yellow. This addition is effected by rubbing the cadmium carefully to a very fine state of division with a little oil, and then adding to the soap mass while the latter is continually stirred. The color is not dissolved in the soap, but very finely divided in it. Two shades of the cadmium yellow, one of a lemon and the other of orange color, are furnished to the market, and most of it is made at the chemical factory of E. Shering, in Berlin, Prussia.

Paints made of Copper: Utilizing Waste. Precautions Against Poisoning.

Manufacturer and builder 9 / 1871

When speaking of the so-called Neuwider green, it was mentioned that, by its manufacture, liquids are left which still contain free arsenious acid, acetic acid, and dissolved Schwenfürter green. In case the latter is made from blue vitriol and acetate of soda, after one of the methods described by us, then the liquids left contain sulphate of soda, which is formed by the sulphuric acid of the blue vitriol combining with the soda, while its acetic acid combines with the copper oxide of the blue vitriol to verdigris or acetate of copper. The sulphate of soda remains then passive in the liquid, and the paint combines with only a portion of the acetic and arsenious acids. These remaining liquids being a diluted arsenious vinegar, are therefore easily utilized in the manufacture of successive greens.

A remnant solution from 100 pounds verdigris may be considered as still containing two thirds of the vinegar, besides some 20 pounds of arsenious acid, and the remnant solution of acetate of soda made from 165 pounds sulphate of soda, and 40 pounds of acetic acid or acetate of soda, and used for the manufacture of Schweinfürter green, contains one third, or 20 pounds, of the acetic acid, and also 20 pounds of arsenious acid, both solutions being consequently very poisonous.

All these arsenious copper paints require great care in manufatcure, on account of the arsenic used; and this is especially the case with the Neuwider and other greens, in which large quantities of this substance are manufactured. This arsenious acid may be obtained in the trade, either in lumps or in powder; in the former state, it is more sure to be free of sulteration, and therefore preferred by some. It is prepared for use by pulverization in large iron mortars. In order to protect the workman from the fatally poisonous dust, it should be pulverized under water, and afterward groud in a mill, the same precaution being observed.


Personal Precautions.

Every workman in this branch of business should keep himself scrupulously clean. Neither the dust of the arsenic nor the green paint should be allowed to remain on his clothes. It has a tendency to adhere to the skin of the hands, and especially to stick below and around the nails; therefore the hands must not touch any more sensitive part of the body before scrupulous cleaning. They should not be kept longer in the arsenious solutions than is absolutely necessary, as otherwise the laborer is soon attacked by the arsenic disease. Unfortunately, the contact with the liquids, and the dust in sifting and packing, can not be totally avoided. The influence of the vapors developed by the boiling arsenious solutions is greatly removed by placing the boilers in well-ventilated buildings, with proper arrangements to cause the fumes to ascend rapidly out of harm's way; nut in spite of every precaution, in the course of time the laborers are bound to suffer.


Arsenic Disease.

Thus far no remedy has bee ndiscovered to prevent the final attact of the peculiar disease caused by the external exposure of the body to arsenic. It commences with a burning sensation between the thighs, the lower abdomen, and genitals. Suppurating ulcers appear there, and afterward the same symptons show themselves around the nostrils. As soon as this is the case, the laborer must be removed from work, when in three to four weeks the sores will heal without leaving any injurous results whatsoever; the healing power of nature drives out the injurous substances by suppuration, and therefore should not be interfered with, but as much as possible promoted. As soon as the cause of the ulcers is removed, they heal by themselves, and must not be interfered with by plasters or so-called healing salves.

In case the laborers are not at once removed from the works as soon as the symptoms described show themselves, they soon grow worse, so much so that in two or three weeks they are unable to walk, when it will take several months to insure their recovery, which often becomes doubtful, especially when their systems are undermined with the habitual use of tobacco or strong drink.

For this reason, in all well-regulated factories the laborers are periodically removed from this branch of the business, as soon as the first symptom shows itself, and then no further inconvenience is experienced. After four or five weeks, they may resume the same kind of labor.

The copper paints are likewise very poisonous, especially those containing the most arsenic. There are scores of instances where injurious effects resulted, not only from such paints entering the stomach, but from external contact. We will only mention one of our experiencs. Many years ago, we wore in the chemical laboratory a cap similar to so-called smoking-caps; it was internally lined with a strip of green leather, which touched hair and forehead. In a short time some very sore suppurating pimples showed themselves; the cap was suspected and abandoned, when they healed in a short time. In order to experiment, the cap was again used, when the same symptoms showed themselves. It was thus considered sure that the cap was the cause. a piece of the leather being chemically tested, showed the presence of arsenic, proving that it had been colored with one of the pigments described, (the arseniate of copper kind.)

All these arseniate of copper greens are used as oil and water.colors; it is, however, somewhat difficult to rub them very fine, and as oil-colors they are deficient in body and do not cover very well; in this respect they are inferior to the different kinds of chrome greens. However, they have the advantage over the latter of withstanding in a greater degree the influence of air and light; on fresh lime they can not be used, as the caustic lime withdraws the acetic acid, and a yellowish green arseniate of copper remains which has a disagreeable color. Sulphurous vapors also act injuriously, as they change the green to a brown tint.

With this paper our series of articles on the paints made of copper is concluded.

16.11.11

Waaleanpunainen tukka

Porilainen 344, 27.9.1895

Waaleanpunainen tukka on tätä nykyä muotissa Englannin kaunotarten keskuudessa. Saadakseen tukalleen tuon oikean wärin, josta Venetian naiset ennen owat olleet niin kuuluisat, käyttäwät he hennaa. Tätä wäriainetta on siitä syystä suurissa määrin ruwettu maahan tuomaan. Wiime wuonna käytettiin Lontoossa hennaa kaikkiaan 14,800 punnan arwosta, tämän wuoden ensi puoliskolla jo 10,989 punnan edestä.

15.11.11

Barff Process.

Scribners monthly 6, 1880

The so-called "Barff process" for coating iron articles with a film of magnetic oxide, described at the time of its announcement in this department, is now carried on upon a large scale, but the objection has always been raised that, while the film prevents rust, it has a disagreeable appearance and color. Other experimenters used air instead of steam, in applying the magnetic oxide coating, and secured a better color, but at the expense of stability. By a new process, the chamber in which the iron to be coated is placed is filled with carbonic oxide, and, on introducing heated air, combustion begins, and continues till all the carboic oxide is converted into carbonic acid, when the surplus oxygen in the air attacks the iron, converting the surface first into a magnetic oxide and then into common rust. A second supply of carbonic oxide is admitted, and burned as before, but the supply of air being with-held, combustion is maintained in part by extracting oxygen from the rust, which is again converted to a magnetic oxide, which is the film desired. Repeating the operation tends to thicken the film and make it secure, and, at the same time, retain an agreeable color and surface.

14.11.11

Uutinen: Värjäyskurssi

Savolainen 48, 4.5.1909

Värjäyskurssin toimeenpanee Suomen käsityön ystäwien lähettämä opettajatar täkäläisen Naiswäenyhdistyksen pyynnöstä t. k. 24 päiwästä alkaen Kellaripellolla, maanwiljelijä P. I. Turtiaisen talossa. Kurssiin jota kestää 2 wiikkoa, otetaan 20 naisoppilasta. Opetus on maksuton, onpa Naiswäenyhdistys warattomille osaaottajille, etupäässä kutomakoulun käyneille, warannut 10 apurahaa, 5 markkaa kullekin. Apuraha on Naiswäenyhdistyksen johtokunnalta hetimiten haettawa (osoite: Hirwensalo). Käyttäkää siis, naiset, hywäksenne tilaisuutta, jota paikkakunnallamme ei usein tarjota. Ei työt tänä kewäänä kiirehdä niin, ettei aikaa olisi. Kotiwärjäyksellä säästää monet pennit itselleen, saapipa ansiotakin toisille walmistamalla wärjäyksiä ajoilla sellaisilla, jolloin muulta työltä joutaa. Sillä tuskin on sitä kyläkuntaa, jossa ei wärjäykseen tottunut nainen saisi wuoden warrella melkoisesti työtä, kun hän töistänsä tulee seudulla tunnetuksi.

13.11.11

Black-Walnut Polish

Manufacturer and builder 9 / 1869

Take asphaltum, pulverize it, place it in a jar or bottle, pour over it about twice its bulk of turpentine or benzole, put it in a warm place, and shake it from time to time. When dissolved, strain it and apply it to the wood with a cloth of stiff brush. If it should make too dark a stain, thin it with turpentine or benzole. This will dry in a few hours. If it is desired to bring out the grain still more, apply a mixture of boiled oil and turpentine; this is better than oil alone. Put no oil with the asphaltum mixture, or it will dry very slowly. When the oil is dry the wood can be polished with the following: Shellac varnish, of the usual consistency, two parts; boiled oil, one part. Shake it well before using. Apply it to the wood by putting a few drops on a cloth, and rubbing briskly on the wood for a few moments. This polish works well on old varnished furniture.

11.11.11

Uusi ihotauti

Tapio 60, 5.8.1885

Uusi ihotauti, jotenkin waarallinen ja hywin kowakipuinen, on alkanut ilmestyä Berlinissä, etenkin naisissa. Se tuntuu ensin kaulassa, josta lewiää yli kaswojen ja on hywin tulirokon näköinen. Kaswot ajettuwat pahasti ja sairasta waiwaa kowa päänkipu ja komat weren pakkautumiset aiwoihin. Jos apua pian saadaan on tauti moniaan päiwän kuluttua parannettu. Lääkärit luulewat tautia seuraukseksi myrkytyksestä, joka luultawasti on syntynyt wärillisten kaulahuiwien, nauhojen ja wärillisten pitsien käyttämisestä, joiden wärit owat olleet myrkyn sekaiset.

Aneliinilla wärjättyä makkaraa.

Tapio 60, 5.8.1885

A. T. kertoo, että Turun muutamasta lihapuodista ostelussa makkarassa liha on huomattu wärjätyksi aneliinilla. Maalataan mäännyt liha, niinkuin ihmisen kaswot teaterissa, että tulisi hywän näköiseksi, huolimatta siitä että aneliini on puhdasta myrkkyä. Jälestäpäin, kuin tuo kertomus oli ollut sanomalehdessä julaistu, muuan A. Henriksson, joka on työnjohtaja hra G:n makkaratehtaassa, tunnustaa lehdelle lähetetyssä kirjoituksessa omalla uhallaan wärjänneen makkaran. Saa nähdä minkä rangaistuksen mokoman ihmisruuan laittaja saapi petoksestaan. Meistä on wain kumma, että Turun sanomalehdet eiwät julkaise kokonaisuudessaan sen makkaratehtaan isännän nimeä, jossa moista konnuutta harjoitetaan.

10.11.11

Artificial Ultramarine

The Living Age 1374, 1.10.1870

The mode of manufacturing the substance for the beautiful pigment obtained by the ancients from the lapis lazuli, or azure stone, was, says the Scientific Review, like many other great inventions, the result of accident. A German chemist, whilst experimenting with anhydrous discovery that an exquisite blue colour was produced. He came to the conclusion that the blue colour of the ultramarine was probably due to sulphur and sulphuric acid, and at once instituted some experiments with alumina, soda, sulphur, and sulphuric acid, and succeeded, after repeated failures, in actually imitating the precious stone. The artificial material is said to be successfully formed by evaporating 100 lbs. of solution of sulphide of sodium mixed with 25 lbs. of dry china clay and 1-2 lb. of crystals of copperas; the dry mass is then heated in a muffle to a red heat, washed, and again heated.

9.11.11

Nykyisistä kahwiwäärennyksistä

Uusi Suometar 2, 3.1.1877

Arwostellessa kahwipapujen hywyyttä, on yleisö tähän saakka pannut suuren arwon eikä ilman syytä - niiden wiheriään wäriin, mutta nykyjään ei sillä tuntomerkillä ole mitään arwoa. Luonnollisesti ei ollut kauppamiehelle mikään helpompaa, kahwilastin wärin ollessa wähemmän tyydyttäwää, kuin keksiä wäri-ainetta, jolla woi niin paljon kuin mahdollista mukailla raakojen kahwipapujen wiheriää wäriä. Pahaksi onneksi walitsi kekseliäisyys siihen tarkoitukseen wärin, jossa on kuparia, ja sen awulla on suuremmissa merikaupungeissa tosiaankin laitettu oikeita tehtaita kahwin wärjäystä warten, samoin kuin jo kau'an on tehty eri tee-lajien kanssa.

Jos tahtoo johonkin määrin olla wakuutettu kahwipapujen puhtaudesta, on parasta puhdistaa ne ja huuhtoa kuumalla wedellä, sitten kuiwataan ne ennenkuin poltetaan. Semmoisella menettelyllä, joka, huolimatta mukana olewasta wieraasta wäri-aineesta, jo puhtaudenkin puolesta on tärkeä, ei kahwipawut kadota mitään arwostansa, sillä tärkeimmät ja tehokkaimmat aineet kahwissa muodostuwat wasta polttaessa. Jos papujen peseminen laiminlyödään, niin yhtywät mahdollisesti seassa olewat wieraat wäri-aineet täydellisesti polttaessa, jotka epäilemättä sitte myöhemmin paitsi kahwin huonoa makua, waikuttawat turmiollisesti ruumiisen. Koetellakseen jos papujen pesuwedessä on kuparia ei tarwitse muuta kuin tehdä se happamaksi ja pistää siihen muutamaksi minuutiksi kirkas rautainen tai teräksinen weitsen-kärki. Jos wedessä on kuparia, niin on weitsen-terä ylösotettaissa peitetty hienolla, punaisella kalwolla, joka ei ole mitään muuta kuin metallista kuparia.

Poltettuna ja jauhettuna ostetussa kahwissa on useasti sellaista, jota jo kerran on käytetty saman juoman walmistamiseen ja sitten luiwattu, siihen lisäksi sikuria. Ilman wiimeksimainittua sekoitusta, näyttää sellaisen kahwin liottamiseksi käytetty wesi warsin wähän ruskealta, lisäksi sekoitetun kahwin wuoksi, jonka tähden sellainen petos on helposti huomattu. Ei tarwitse muuta kuin antaa kylmää wettä juosta semmoisen jauhetun kahwin läpi, niin saadaan ruskeata welliä, jota wastaan puhdas, jauhettu kahwi ei anna ruskeata lientä kylmällä wedellä. Wäriä saadaan waan lisäämällä sekaan sikuria tai muuta sellaista. Jos jauhetussa kahwissa taas on sellaista, jota jo kerran on käytetty, ei noita helposti murennettuja kappaleita woi tuntea muusta kuin niiden heikommasta ma'usta.

Mutta kuinkas on niinkutsutun "homoiopatisen kahwin" ja sen wääristelemisten laita? Sen kysymyksen tekewät wälttämättömästi ne, jotka enemmän tai wähemmän perustetuista syistä nauttiwat mainittua kahwia terweydeksensä. Siihen wastaa kirjoittaja: kaikki nuo teokset eiwät woi waatia "kahwin" kunnianimeä, sillä oikeata kahwia ei niissä ole rahtuakaan. Eikä niissä ylipäänsä ole mitään parantawaa tai terweellistä waikutustakaan, sillä yksinkertainen tutkiminen osoittaa, ett'ei ne usiasti ole muuta kuin poltettuja rukiita; joskus löytääkin niistä yksityisiä polttamattomia rukiinjywäsiä. Sellainen kahwin-walmistus on kuitenkin sangen edullista. Toppa sellaista kahwia maksaa esim. 15 penniä, eli 1 sentneri noin 45 markkaa, mutta nykyjään maksaa 1 sentneri rukiita 9-11 markkaan. Waikka laskettaisi walmistus-kustannukset kuinka korkeiksi tai wähäiseksi hywänsä, niin tulee siitä woittoa kumminkin joku määrä yli 100 prosenttia. Luonnollista on, että sellainen keinollinen aine ei koskaan woi palkita oikeata kahwia, wielä wähemmin sitä käytännöstä poistaa. Kaikissa tapauksissa on se kuitenkin wiattomampaa ja wahingottomampaa kahwin-riollista kuin tuo niin kutsuttu "Saksan kahwi". Monessa paikassa on tämä jokapäiwäistä juomaa wähempiwaraisissa perheissä, jotka oikean kahwin alinomaa nousewain hintojen tähden ryhtywät tähän. Se ei ole oikeastaan mitään muuta kuin "poltettua ja jauhettua sikurijuurta".

Sikurijuuressa on karwas-ainetta, jonka tähden sitä on walittu palkitsemaan kahwin karwas-ainetta. Siihen lisäksi syntyy poltettaissa wähäinen määrä öljyä, joka antaa puhtaalle sikurikeitteelle ilettäwän hajun. Kahwin tärkein aine puuttuu kuitenkin aina sellaisesta juomasta. Sen helppohintaisuus waikutti, että sitä alussa halulla ostettiin, jonka wuoksi sikurin hinta nousi; mutta silloin keksiwät kauppamiehet keinon, jonta awulla saattoiwat yhä eteenkinpäin myydä sikuria samaan hintaan. Niin täytettiin tähän tarpeesen aluksi porkkanoita, walkojuurikkaita ja nauriita; ja ettei palanutta öljyäkään puuttuisi seasta, poltettiin ne ihran kanssa. Tätä sekasotkua myytiiin sitten sikurikahwina, myöhemmin "Saksan kahwina". Kaikki tuo käwisi kyllä laatuun, waan kun sellaisissa teoksissa toisinaan tapaa hienonnettua multaa, hiekan-jywäisiä ja tiili-jauhoa, niin taitaa olla parasta, että jokainen, joka tahtoo juoda keinollista kahwia, itse polttaa
rukiita, ohria tai tammen-terhoja. Sitten ainakin tietää mitä nauttii "kahwin" nimellä.

8.11.11

Mainos: Arco War Paints for Industry



THAT SLANT EYES MAY STRAIN IN VAIN
Street lights on the West Coast's ocean-front drives can't be blocked out, for many of them light arterial highways. Yet they offered a constant threat to coast-wise shipping, silhouetting tankers for Jap pot-shots. The obvious answer was to paint the ocean side of the lamps. But ordinary dark paints absorb heat and thus cause the glass to expand unequally - and break. Arco Infray, however, safely and effectively masks the tell-tale gleams.

Infray - the infra-red reflecting camouflage paint - is but one of many examples of the ability of the Arco Research Laboratories to meet specific needs with specialized products, tailored to fit. That ability is at your disposal to help you find the solution to any problem paint can solve. Your inquiry will receive prompt action.

THE ARCO COMPANY
Cleveland, Ohio
Los Angeles, California

7.11.11

Aniline Colors.

Manufacturer and builder 4 / 1869

Dr. M. Reiman, of Berlin, Prussia, whose name is already known to the reader as a prominent savant in the field of industrial arts, contributes the following upon the above interesting topic.

The beginning of this decennium is marked by a general change in all departments of the art of dyeing. Instead of the coloring matters previously in use, and which had been extracted from wood and bark, it was attempted to employ those coloring matters that had recently been prepared from aniline, and the most perfect success attended this innovation.

The coloring substances obtained from aniline are decidedly preferable to those extracted from woods, barks, etc., by reason of their substantial character; that is to say, the fibres do not require the use of mordants before being dyed. Thus, neither wool nor silk requires to be mordanted before they are dyed in aniline colors, since these latter are capable of dyeing material withoud any previous preparation of the animal fibre. According to the old method, when dyeing with logwood, red-wood, cochineal, etc., it was always necessary to impregnate the fibre which was to be dyed with that mordant which, by combining with the pigment of the coloring matter, would cause it to adhere to the fibre; for these coloring matters become pigments only by combining with the mordants that are employed. Aniline colors, however, being true pigments, it is unnecessary to employ mordants with them. The aniline color is, as chemists say, always a salt; when it is dissolved, the animal fibre precipitates the salt, and is dyed by it. Therefore, whenever animal fibre is dipped into such a solution, the coloring matter adheres to the fibre. According as the fibre is allowed to remain a longer or shorter time in the bath, brighter or darker shades are obtained. Hence from a single bath, every shade of a color may be produced - a thing which was utterly impossible with the pigments formerly employed.

Aside from this great advantage, these aniline colors sparkle with a brilliancy that no other color ever show. To this fact is due the extensive application of these colors in the manufacture of ladies' articles.

Who, ten short years ago, could have dreamed of a blue or violet such as is now daily produced in our dyeing establishments? To-day, however, the sparkling colors of birds and flowers are fixed on our textile fibres. Chemists have even discovered that the brilliant colors of many flowers are aniline colors, produced in the plant by nature. Thus in the dahlia has been found an aniline color, which is known in commerce by the name of "Hoffman's violet;" and M. Ziegler has shown that a colored liquid, consisting a solution of an aniline color, is contained in some couchils found on the shores of Spain. After this, it can not excite astonishment that the aniline pigments are now of the greatest importance to dyers, who could not now exist without them. Especially the grays that are now in fashion are always prepared by aniline colors. Even in dyeing cloth, a reddish gray is frequently produced by treating the cloth in an aniline bath, after it has received the usual gray color. In a similar manner the violet shades of some cloths are produced.

Aniline colors are employed to as great an extent for dyeing cotton as for the materials already mentioned - wool and silk. The difficulties to be surmounted are, however, far greater in the case of cotton. Vegetable fibre will not take the colors from the bath unless it be previously prepared.

Animal fibre, when compared with vegetable fibre, possesses the advantage of containing nitrogen; and every substance that contains nitrogen can fix aniline colors. It was therefore deemed advisable by dyers to cover the vegetable fibre, which lacks nitrogen, with some substance containing this element. Then the substance containing the nitrogen will attract the aniline color, and through it as a medium the aniline color will be fixed on the cotton or any other vegetable fibre. The nitrogenous substances were taken from animals, and hence the process of covering the vegetable fibre with animal substances was called "animalizing." The albumen of eggs and of blood, as also the caseine from milk, while in solution, were brought into contact with the fibre, and when this was thoroughly impregnated with the animal solution, the albumen or caseine was by some chemical process rendered insoluble, and thus was fixed on the fibre. For instance, to cover cotton with the albumen of eggs, the latter substance was diluted with water, and the cotton impregnated with it in a diluted state. The cotton was then dyed, and put into an apartment filled with steam. Since the temperature of steam under or dinary pressure is 222° Fahrenheit-90° Béaumur or 100° Celsius - and albumen coagulates at from 70° to 80° Celsius, the albumen of course became insoluble after a short time, as it assumed the temperature of the steam. The cotton could then be washed with either hot or cold water, without any danger of its losing a particle of albumen.

Caseine was dissolved in ammonia, and the alkaline solution of the animal product thus obtained was employed to impregnate cotton or any other fibre that was devoid of nitrogen. Now, caseine, though readily dissolved in alkaline liquids, is insoluble in acids, and it can, therefore, be precipitated from its alkaline solution by the addition of any acid. The dyers, accordingly, in order to fix the caseine, dipped the cotton impregnated with the alkaline solution of caseine in an acid bath, and the caseine was instantly precipitated on the fibre by the acid. In such or a similar manner, any animal substance was fixed on the vegetable fibre; and this process is still employed in the printing of cotton. The animal substances spoken of are, however, too expensive for ordinary use, hence the dyers were soon obliged to resort to other mordants for fixing the aniline colors on vegetable fibre. In preparing Adrianople red, an alkaline solution is employed, in which oil is divided into excessively fine drops, so fine, in fact, taht the liquid looks like milk, which is also a colorless liquid, rendered non-transparent by small drops of fat, or butter. A similar fluid is obtained by mixing oil, alcohol, and sulphuric acid; it is known to dyers by the name of "oil mordant," and has the property of enabling the cotton to take up and fix the aniline colors. The above-mentioned mixture may conveniently be diluted with water, and employed to impregnate the cotton, which will then take up and fix the alinine colors when dipped in a warm solution of these pigments. It was soon discovered that other substances containing fat might serve as mordants for aniline colors. Thus, soap, and especially barrel, or Dutch soap, when dissolved in water, fixes the aniline pigments on the cotton. This kind of soap is so cheap that it may be employed even for the cheapest cotton articles. It is necessary merely to put the cotton into a solution of Dutch soap, to wring the cotton, and to dye it immediately in a warm bath of any aniline color. Another substance used for fixing aniline colors is tannin or tannic acid, which, as is generally known, is contained in gall-nuts and other astringents. A decoction of gall-uts or sumac enables the cotton which is dipped into it to take up and to fix the coloring matters. In practice, gall-nuts, or what is more frequently employed, sumac, is boiled in water, and the cotton is allowed to remain in the clear decoction for from twelve to twenty-four hours. The cotton is then taken out, wrung, and dyed as usual in a warm bath of any aniline color.

Sumac and soap are, at present, the mordants most frequently employed for fixing aniline colors on vegetable fibre. As aniline colors are effected by the influence of the atmosphere and by soap, dyers frequently dye the cotton, at first with the coloring matters formerly employed, and then also with the corresponding aniline color. Thus, aniline blue on cotton is, in its darker shades, always grounded with Prussian blue. The very slight cost of aniline pigments is of great importance to the dyer. It is true that they are dear enough, and formerly were still more so. But then, they are, beyond all comparison, more intense than the coloring matters formerly employed. Thus, one pound of magenta will dye 200 pounds of wool to quite a deep red shade. Could a pound of any of the old pigments have sufficed for such a quantity of material? The other aniline pigments have a similar intensity; so that, besides t he increase in brilliancy, it is also economical to employ the new colors. In addition to all those advantages, the dyer can, with greater ease, produce shades after a given pattern with these colors. The pigment in solution looks exactly as the color produced by it on the fibre. Formerly the dyer was required to prepare a color which did not yet exist; now he procures it from the manufacturer. He chooses the shade which is to be produced, and can never fail, as was formerly the case when he was obliged to produce the color from the bath. How tedious were the former processes of mordanting, washing, hanging, dyeing, etc.! Now minutes suffice for that labor which previously required days.

It has been objected to the employment of aniline colors that they are unstable. This is true. But it must be observed that it is scarcely possible for such brilliant colors as the aniline pigments to be stable. The sparkling dahlia-violet, the brilliant red, and night-blue, as magenta, etc., can never bear the influence of the atmosphere, dust, acid, vaports, etc. These of the formerly employed pigments that at all approached in brilliancy these aniline colors were fully as unstable as they. One need only mention the cudbear, that violet pigment which, though by no means imparting as fresh and sparkling shades as aniline violet, is almost as unstable. The red, violet, and blue colors produced by woods and other similar substances for dyeing were fully as fleeting as the aniline pigments. Even black, which is usually regarded as a firm color, is one of the most unstable ones. In fact, the black, as it is generally produced by logwood and iron salts, is so liable to change, that acid, vapors, or atmospheric influences are sufficient to make it disappear. The true reason why the black on cloths and finer materials appears, at least, to be durable is, that it lies on a surface of the most stable of all coloring matters - indigo. The black color of cloth and other expensive stuffs is produced by first dyeing the goods dark blue in the warm indigo vat. This is an expensive and uncomfortable process, but necessary for a stable black color. The indigo imparts to the wool a perfectly firm blue color, and upon this the dyer produces his black with logwood and iron. After some time, this black dye is partly or entirely destroyed; adn the observer is prevented from noticing it by the dark.blue indigo lustre of the goods. A comparison with a piece of freshly dyed clorht will, however, show that the black has disappeared. It is a well-known fact that the black produced by logwood easily assumes a reddish hue, especially if there be but little indigo under black.

But it must never be forgotten that aniline colors are to be employed mainly for articles of fashion. Articles which must, by all means, retain their color are never dyed with aniline. In such cases, indigo, madder, and other solid pigments must be employed. In summing up the advantage of the aniline colors, we must consider their brilliancy and freshness, rather than their durability. They are certainly at present the most important pigments for the dyer, as they combine facility of treatment and moderate costliness with a brilliancy never hitherto known - in short, all that the dyer wishes.

6.11.11

An Improved Copying Process

Manufacturer and builder 9, 1881

Dr J. M. Eder describes in the Photographic News an improved process of cyanotype printing for copying drawings, designs, tracings and the like, which is said to give excellent results. We give below the essential parts of the description. Thirty volumes of a solution of gum arabic (5 parts of water to 1 part of gum) are mixed with 8 volumes of an aqueous solution of citrate of iron and ammonia (water 2, salt 1), and to this is added 5 volumes of an aqueous solution of perchloride of iron (water 2, iron 1). This mixture rapidly thickens, and should therefore be applied with a brush quickly after preparing it, to well sized paper. The paper is dried in the dark, and then exposed to the light under the tracing or drawing to be copied. A few minutes exposure to good light is sufficient, and the print should then be developed by brushing over the surface with an aqueous solution of the ferro-cyanide of potassium. The picture appears almost instantly in dark blue. As soon as it appears distinct in all its details, it is quickly rinsed in water, then immersed in a bath of very dilute hydrochloric acid, which strengthens the image, whitens the ground, and removes the gum-iron film. The washing of the print now in water completes the process.

A simple and satisfactory printing process for copying tracings, etc., is often very desirable to architects, machinists, engineers and others, and the one here described would appear to meet the case very satisfactorily. The whole operation, including the preparation of the paper, is said not to take up more than an hour or two in fair weather. The older blue printing processes were unsatisfactory, as the ground was invariably left more or less blue by the running of the color. The use of gum in the present process avoids this objection.

5.11.11

Ilmoitus: julkinen huutokauppa.

Vaasan Sanomat 39, 27.9.1880

Julkisella huutokaupalla, joka pidetään kaupungin pakka-huoneessa tiistaina 5 p:nä ensitulewaa lokakuuta ja alkaa k:lo 10 epp., myydään seuraawia, "Joutsen" kuunarin haaksirikosta pelastetuita tawaroita, nimittäin: 400 naulan paikoilla indigoa wähemmissä tukuissa, petroleummia, nauloja, ompelukoneita, parkittamattomia wuotia, y. m., jota halullisille ostajille ilmoitetaan. Nikolainkaupungin tullikamarista Syyskuun 24 p:nä 1880.
Wilhelm Sourander.

4.11.11

Gutta-Percha Paint.

Manufacturer and builder 12, 1888

The paint made by the United States Gutta-Percha Paint Company is specially claimed to be not only an excellent preservative of the wood-work to which it is applied, but also to be very durable, and of such a character as to retain for the longest time its original attractive appearance. The expansion and contraction of the surfaces to which it is applied, to say nothing of the poor quality of the materials commonly employed in the making up of the so-called mixed paints, has operated against the general intro[duc]tion of these paints, and painters have not taken to them kindly.

It is claimed that the product of the United States Gutta-Percha Paint Company is especially qualified to meet the objections above named. It is affirmed to be possessed of many features that will commend it to the favor of those who require a lasting and water-proof out-door decorative coating for structures of every description. This paint, containing gutta-percha, and other gums of equal value, combined by a peculiar process with the linseed oil, possesses all the water-proof and elastic properties for which gutta-percha is famous, and if properly laid on, it is claimed that no expansion or contraction of the surface to which it is applied, will cause it to crack or chip. The gutta-percha and other gums combine perfectly with the linseed oil, with the white lead used as a body, and with the pure coloring pigments, and the result is a paint that possesses a good covering capacity, while the purity of its materials enables it to resist alike the action of temperature or moisture. It is supplied in all the standard light colors as well in the dark shades and tints so popular in modern exterior decoration, which should commend it to purchasers. For roofing purposes, it is declared to be particularly well suited, its elasticity commending it for use in all climates, and notably for application to old tin roofs in need of repair. Being manufactured, as it is, according to special formulæ, it is always uniform in color and quality, and may be relied on to give satisfaction.In use for a number of years, the United States Gutta-Percha Paint has proved successful whenever introduced, and is worthy the attention not only of builders, practical painters and consumers, but of dealers.

The manufacturers are United States Gutta-Percha Paint Co., of Providence, R. I.

3.11.11

An Excellent Whitewash

Manufacturer and builder 12, 1888

A whitewash for indoor work is made of two pounds Paris whiting, one ounce white glue; dissolve the glue in warm water. Mix whiting with warm water; stir in glue and thin with warm water.

2.11.11

Mainos: Touwon Wärjäyslaitos

Wiipurin Sanomat 121, 6.5.1899


Touwon wärjäyslaitokseen Wiipurissa wastaanotetaan wärjäystöitä Wiipurissa Punasenlähteentori Rouva A Hartbergin kartanossa, Lappeenrannassa rouwa M. Simola, Luumäellä (Taawetissa) kauppias A. Wainikka. - Herrain ja rouwaswäen pukuja, huonekalujen päällyksiä, akkunawerhoja y.m. puhdistetaan ja wärjätään. Wärimalleja nähtäwänä.
S. A. Katriainen.

1.11.11

Mainos. H. W. Johns' Asbestos Liquid Paints.

The American missionary 5, 1878



From 20 to 40 per cent. of customary outlays for Paints, Roofing, &c., can be saved. Sed for Samples and Reduced Price Lists.

H. W. Johns' Asbestos Liquid Paints.
Pure, Undiluted Paints, Full Body and Full U. S. Standard Measure.

No other paints for structural purposes equal ours in richness and purity of color, covering capacity and durability. They are especially adapted for exposed wood and iron, but are equally desirable for inside and general workd. Two coats of these paints form a handsomer and more durable protective coating than three coats of the best white lead and linseed oil, or any other paints in use. We can therefore guarantee a saving of from 20 to 40 per cent. of the usual cost of painting.

The Contract for Supplying Paints for the Gilbelt Elevated Railroad of New York City was Awarded to Us. This is the largest contract ever made for painting any single structure in this country.

ROOF PAINT for tin and shingle roofs, iron work, agricultural implements, fences, out-buildings, etc. We quarantee this to be a better and more economical paint than has ever before been offered to the public for similar puposes.
This Paint was used with entire success, when all others failed, upon the roof of the Exhibition Buildings at Philadelphia, the largest area of Tin Roofing in the world.

FIRE-PROOF PAINT for the protection of inside wood-work of factories, bridges, boiler rooms and other wooden structures in danger of ignision from sparks, cinders or flames.
This paint has been applied to more than four and a half acres of wood-work in the two immense Dry Goods Stores of Messrs. A. T. Steward & Co. of New York City.

ASBESTOS ROOFING, With White Fire-Proof Coating.
This well-known Roofing is now in use in all parts of the world, and is the only reliable substitute for tin. It is suitable for steep or flat roofs in all climates, and forms the coolest and most durable portable roofing in use. In rolls ready for use; costs only half as much as tin: easily aplied by any one.
The Asbestos Roofing is used in preference to all others by the Kingsford Oswege Starch Factory, Remington / Sons, Cheneys Bros., Columbus Car and Wheel Works, and by the most extensive Manufacturers, Builders, Railroad Companies, etc., in the United States.

ASBESTOS BOILER COVERINGS, Consisting of ASBESTOS CEMENT FELTING, to be applied like a mortar, and ASBESTOS AIR CHAMBER COVERING, in sheets and rolls, for Hot Air and Steam Pipes, Boilers, and other heated surfaces. The most durable, effective and economical appliances known for preventing Radiation of Heat; will save from 25 to 40 per cent. of fuel.
Used by the United States Navy Department and in most extensive Public Buildings.
Asbestos Steam Packing, Boards for Gaskets, Sheathings, Fire, Acid and Waterproof Coatings, Cements for Gas Retorts, Leaky Roofs, etc.

All these materials are prepared ready for use, and can be easily applied by any one.

Liberal indugements to General Merchants, Builders, and Large Consumers.
Send for samples, Illustrated Catalogues, Price Lists, &c.
H. W. Johns Manufacturing Company,
87 Maiden Lane, New York.
The public are cautioned against purhasing worthless imitations of these materials.

30.10.11

Forssan pumpulitehdas.

Uusi Suometar 229, 3.10.1890

(Jatkoa 27 n:roon.)

Päärakennuksen toiseen kerrokseen johtawat leweät raput harmaakiwi-askeloilla. Tämä kerros on myös yhtenä, 180 jalan pituisena ja 80 jalan lewyisenä salina. Siinäkin on 45 ikkunaa. Ensimmäisenä owesta on kahdessa riwissä loimilankakehruukoneita, edellämainittua matkustaja-rengasjärjestelmää. Niiden nopeus on wähä yli 9,000 ympärystän minutissa. Kukin kone on warustettu erityisellä mittari-kellolla, joka näyttää kehrätyn langan pituuden. — Wertaamalla kellon näyttämää pituusmäärää ja kehrätyn langan painoa woidaan nähdä missä määrin koneenhoitaja on laiminlyönyt tehtäwänsä. Kello nimittäin näyttää kehrätyn langan pituuden ainoastaan yhdestä kehräpäästä. Mutta kun kaikilla kehräpäillä koneessa on sama työkyky, pitää myöskin, jos hoitaja waan ei ole antanut osan kehräpäitä pyöriä tyhjinä, kaikilla kehräpäillä olla sama määrä lankaa ja niiden siis painaa saman werran kuin sekin, jossa kello on mitannut langan pituuden. — Perempänä salissa on kudelanka-kehruukoneet, jotka tekewät 3½ lyöntiä minutissa samalla kuin kehräpäiden wauhti nousee 8,000:een. Kutakin paria hoitaa 4 henkeä, joista johtaja on mies ja apulaiset naisia ja alaikäisiä.

Siipirakennuksessa owat kummankin kerroksen salit 150 jalkaa pitkiä ja 48 jalkaa leweitä. Niissäkin on katto rauta-ansaiden waraan holwattu setä asfalttilattiat. Alemmassa kerroksessa on ensiksi konevoimalla käypiä ja warastajalla warustettuja wyyhdin-telineitä, joihin mahtuu 40 wyyhtä kerrallaan. Samassa salissa on wielä kertauskoneita, niistä kaksi kalastuslankoja warten. Wiimeksi-mainitut eroawat tawallisista kertauskoneista siinä, että niissä eri säkeet kiertyivät kieremmäksi ennen yhtymistä. Pumpulilanka on esim. rysänä pellawa- ja hamppulankaa edullisempi siinä, eltä se on halwempi-hintaista eikä ole hetikään yhtä joutuisa mätänemään. Pumpulilankainen rysä woipi olla yhteen mittaan koko kesäkauden wedessä mätänemättä ja wälillä kuiwaamatta. Sitä tarwitsee ainoastaan puhdistaa siihen kokoontuneesta lietteestä; siinä kaikki hoito. — Wihdoin on wielä samassa kerroksessa rullauskoneita.

Siipirakennuksen 2:nen kerros on niinikään yhtenä salina. Lähinnä owea on rullauskoneita, 200 rullaa kussakin, sekä peremmällä konewoimalla käypiä wyyhdintelineitä, jotka kaikki owat warustetut wyyhdin-warastajalla. — Niihinkin mahtuu samalla kertaa 40 wyyhtä kuhunkin. — Perimpänä kauppaan annettawa lanka sidotaan kimppuihin ja kääritään papereihin. Kimppuunsitomis-koneet käywät konewoimalla.

Alemmassa kerroksessa on myös tätä osastoa käyttäwä höyrykone, joka on laskettu 250 h.-woimaiseksi, sekä rakenteelleen matalapainojärjestelmää. Sen johtohammasratas painaa 1,500 leiwiskää ja on 15 jalkaa läpimitassa.

Päärakennukseen liittyy joen puolelta pieni kiwinen siipirakennus. Se sisältää myllyn, jossa on 3 paria jauhin-, sekä 1 pari ryynikiwiä, ja seulomalaitoksen. Samassa siipiralennuksessa on wielä wäripuun pienentämiskone, joku pyöräsaha sekä kaksi 166 h.-woimaista turpiinia, jotka rakenteelleen owat uusinta mallia ja joista saadaan lisäwoimaa edellä kerrottuun kehruu-osastoon.

Kosken wastaisella puolella on wielä 2 turpiinia, 60 ja 50 h.-woimaisia, erityisessä kiwirakennuksessa. Samalla puolella koskea myöskin sijaitsee tehtaasen kuuluwa rautawalimo, jossa on 1 raudansulatus- ja wormujen kuiwatusuuni, sekä waskimalimo sulatusliesineen. Walinmlilta on paremmanpuoleista.

Samasuuntaisesti edellä kerrotun kehruu-osaston siipirakennuksen kanssa ja noin 10 jalan päässä siitä on 150 jalan pituinen, yksikerroksinen kiwirakennus, mikä sisältää tehtaan korjaustyöpajan sekä kone- ja tattila-huoneen. Paja on waloisa ja jotenkin tilawa ja siinä on 5 rautasorwia, joista pisin 30 jalkaa, 2 rautahöylää, 1 laakerihöylä, porauskoneita ynnä muuta sellaista. Sitä osastoa käyttää 7 h.-woimainen höyrykone. Konehuoneessa on 2 höyry- sekä 2 dynamokonetta. Toinen höyrykoneista
on tehty omassa työpajassa; työ siistiä. Tämä kone, joka on 170 h.woimainen, 1-sylinterinen ja warustettu lauhduttajalla, käyttöä uutta kehruu-osastoa, josta jälempänä enemmän. Toinen höyrykoneista, 2-sylinterinen ja korkeapainojärjestelmää, on englantilaista työtä ja laskettu 100 h.-woimaisetsi. Se käyttää dynamokoneita, joista woidaan saada tarpeellinen sähkö 1,000:teen, 16 normalikynttilän walowoimaiseen lamppuun. Tehtaassa nimittäin kaikkialla käytetään walaistukseen yksinomaan sähköä. Sähkölamppuja on nykyään käytännössä noin 700.

Höyrykattiloita on 6, joista 4 toisessa ja 2 toisessa suojassa. Niiden on laskettu yhteensä synnyttäwän höyryä 500 h.-woimaan asti 05 naulan painolla neliötuumaa kohti. Polttoaineena käytetään puuta. Puuwarasto on joen wastaisella puolella. Joen yli käypi sieltä kiskoilla warustettu silta. Puut tuodaan pienissä waunuissa aiwan kattilojen eteen.

Aiwan joen rannalla ja melkeen samasuuntaisesti edellä kerrotun konehuonerakennuksen kanssa on yksikerroksinen kiwirakennus, joka sisältää wärjäys- ja walkaisu-osaston, mallipuuseppäin työhuoneen sekä pajan, jossa on 4 ahjoa. Ensimmäisinä rakennuksen päässä on pienoinen komero, jossa on rautakattila pystyisen höyrykattilan muotoa, missä keitetään puuwärit. Sianmarjan warsia käytetään wärjäykseen useita tuhansia leiwisköitä wuoteensa. Niistä on maksettu kuiwina 80 pennin waiheille leiwiskältä. Ensin kun niitä ruwettiin suuremmassa määrin käyttämään oli niitä waikea saada ostaa. Myöhemmin on kumminkin tuotu kaupaksi melkeen enemmänkin kuin mitä woidaan käyttää.

Rakennuksen seuraamassa osassa on wäri- ja wärjättäwien lankojen warasto. Sitä seuraawa on warsinainen wärjäyshuone. Sisustuksesta on huomattawana sementistä ja puusta tehdyt sinikyypit. Sementtiset sinikyypit owat noin 1½ kyynärän pituisia, runsaasti 1 kyynärää leweitä ja saman werran sywiä. Niillä on puisiin werraten se etu, että owat monin werroin kestäwämpiä eiwätkä ime itseensä wäriainetta. — Ne työmiehet, jotka lankoja kyyppeihin kastawat, käyttäwät gummihansikkaita, sillä wäriseoituksessa on myös syöpiä aineita siihen määrään, että ne ennen pitkää turmelisiwat suojattomat kädet. Wielä on samassa huoneessa 12 jalkaa pitkiä, 2 jalan lewyisia ja sywyisiä 3-tuumaisista lankuista tehtyjä wärjäyslaatikkoja. Huoneen katossa kulkee wesijohtotorwi, josta saadaan wettä kaikkialle. Koko rakennuksessa on katto rautakannittimien waraan holwattu ja seinät walkoisiksi kalkitut. Lattia on joko sementtiä taikka asfalttia. Wärjäyshuoneen lattiassa käytetään puuristikoita, joista on se etu, että työntekijäin, ehkä suureksi osaksi käyttäwätkin puupohjaisia jalkineita, ei tarwitse seisoa wedessä. Puuristikot otetaan kerran wiikossa, tawallisimmin lauantaisin, paikoiltaan ja huuhdotaan. Niinikään huuhdotaan permantoa. Laimiinlyönti siinä tuntuu kyllä kesäiseen aikaan, sillä siitä syntyy wastenmielistä löyhkää. Käytetty wesi juoksee wärjäyshuoneesta suorastaan jokren. Wärjäyshuonetta walaisee 2 katossa olewaa kaarilamppua, joista kumpikin 1,500 normalikynttilän woimainen. Wärjäyshuoneen siwussa on pieni osasto, jossa kauppaan annettawat wärjätyt langat kimpuitetaan. Kimppuunpuserruskoneet käywät konewoimalla. Wärjäyshuoneen ylisillä on koneellinen kuiwauslaitos. Lanka kuiwaa siinä ½ tunnissa. On siellä myöskin sauna, missä saadaan höyry- ja ammekylpyjä. Sen käyttäminen maksaa 50 p. kerralta. Tehtaasen kuuluwat sairaat saawat sitä kumminkin käyttää maksuttomasti.

Jatkona wärjäyshuoneesta on walkaisuosasto. Siinä on paitsi muuta walkaisuammeita, joissa walkaistawat langat lioitetaan klorikalkkiliuoksessa, sekä muutamia huuhtoma-sammioita, kuparinen ja rautainen wärinhienontamiskone, weden tislauslaitos y. m. Jokiwesi on, etenkin toisin ajoin, siksi epäpuhdasta että waltaisuun on tarwis joku osa wettä tislata. Weden epäpuhtaus tekee jonkunlaista häiriötä wärjäyksessäkin.

Seuraawassa osassa on lankapaino, jossa lanka painetaan paikkulaiseksi, käyttäen joko yhtä taikka useampaa wäriä. Semmoiset painokoneet owat noin 1 kyynärän pituisia, aina 2 walssia samaa wäriä warten. Lanka nimittäin painetaan paikkulaiseksi wyyhdissä, keskimäärin 4 wyyhtä kerrallaan. Painowalsseissa on ½ tuumaa korkeat painoterät, jotka ottawat wärin alla olewasta laatikosta. Se käypi monin werroin joutuisampaan kuin wanhan tawan mukaan, jolloin ne paikat wyyhtä, joihin ei tahdottu wäriä, sidottiin lujaan. Painokoneella saapi niin tiheän wäriwaihtelun kuin haluttaa ja hywin joutuun. Näitä koneita on 3, joista yhdellä woidaan painaa 6 eri wäriä. Niin moniwärinen lanka tulee kumminkin sangen harmoin, jos koskaan kysymykseen. Melkeen yksinomaan painetaan kaksiwäristä, langan oma wäri toisena. Walkoisen ja mustan paikkulainen on enimmin kysyttyä. Wärjäys-, walkaisu- ja painetöissä on nykyisin 50 miestä, niiden joukossa kumminkin joitakuita alaikäisiäkin.

Rakennuksen seuraawassa osassa on työhuoneensa malli- ynnä muilla puusepillä sekä puusorwareilla. Koneella käypiä puusorwia on 5. Poikkeustöitä lukuun ottamatta, sorwataan ainoastaan tehtaassa tarwittamia rullia, puolia j. n. e. Niihin käytetään yksinomaan koiwua, sen sijaan että esim. Tampereen kehruutehtaissa käytetään ulkomaalaisia puulajeja. Kaikki sorwaus tehdään wapaalla kädellä. Wielä on samassa huoneessa 1 pyörä- ja 1 pienempi wannesaha puuseppiä warten. Nekin tietysti käywät konewoimalla.

Wiimeisenä rakennuksen päässä on tawallinen takoma-paja, jossa on, niinkuin jo edellä mainittiin, 4 ahjoa. Warsinaisia koneita, niin kuin konewasara j. m. s., siinä ei ole.

Edellä kerrotusta rakennuksesta muutaman sylen päässä ja päädytysten sen kanssa on uusi, 2-kerroksinen, wuonna 1875 kiwestä rakennettu kehruu-osasto. Rakennus on 168 jalkaa pitkä ja 18 jalkaa leweä. Sen katto on kumpaisessakin kerroksessa, kuten tehtaassa kaikkialla, rauta-ansaiden waralle walwattu. Lattiat omat peitetyt asfaltilla. Rakennuksen alikerroksessa on pumpulin puhdistus- ja karstaus- ynnä joukko wesikehruukoneita. Puhdistuskoneet owat jossain määrin toista rakennetta kuin saman tarkoitukselliset koneet suuremmassa kehruu-osastossa. 2:ssa kerroksessa on muutamia pareja kudelanta-kehruukoneita. Tarpeellinen käytinwoima saadaan ennen mainitusta, 300 jalan päässä olewasta 170 h.-woimaisesta höyrykoneesta sekä kosken wastaisella puolella olewista 50 ja 60 h.-woimaisista turpiineista. Wetohihnana woimakoneista kehruurakennukseen on 1-tuumainen teräslankaköysi.

Joen rannalla päädytysten uuteen kehruu-osastoon on wielä yksikerroksinen pitempi rakennus, jossa on lautawarasto ja työskentelewöt salwomiehet. Näitä warten on siinä wanne- ja pyöräsaha y. m. Samassa rakennuksessa on myös maalarien
työhuone.

Forssan kehruutehtaasen kuuluu, paitse ulkotyömiehiä, noin 650 henkeä. Kehruu-osastossa on nyt 545 työntekijää, niistä alle 15 ikäwuoden 28 poikaa ja 43 tyttöä, 15-18 ikäwuoden wälillä 30 mies- ja 55 naispuolta sekä päälle 18 ikäwuoden 142 miestä ja 243 naista. Lapset alle 15 ikäwuoden työskentelewät asetuksen mukaisesti 6 tuntia päiwässä. Siitä maksetaan wiikkopalkkaa 2 markkaa, mutta sen lisäisi saawat he yhtiön kustannuksella wiikon kaikkina päiwinä rawitsewan päiwällis-atrian sekä joka toinen wiikko illallisen, nimittäin se osa, jonka wuoro on tehdä tehtaassa työtä iltapäiwällä. Wiksbergin puolella ei anneta lapsille päiwällistä. Palkkaa on niillä wiikossa 2 markkaa. Myöskin kustantaa yhtiö täydellisen ylläpidon perheettömille wirkamiehilleen.

Forssassa sekä Wiksbergisfä omat pihamaalla käytäwät kiwitetyt nupokiwillä. Piha pidetään sangen puhtaana. Tehtaasta maantielle (noin 100 syltä) wiewän tien wiereen on istutettu puita ja asetettu liisteistuimia. Kummallakin puolella tietä on enimmäkseen 7-huoneisia puurakennuksia, jotka owat tehtaan johtajiston asuntoina. Tehtaasta tullen wasemmalla on lawea ja hywin hoidettu puutarha, jossa on useampia kaswihuoneita ja myös suuressa määrin wiljellään kyökki ynnä muita kaswia.

Yntiö harjoittaa tehdasliikkeen ohella laweata maanwiljelystä ja karjan hoitoa. Forssan hewostalli on ollut tähän saakka suurin ja kentiesi myöskin muhkein maassamme. Siinä on 50 pilttuuta ja 4 warsakarsinaa. Sairaita hewosia warten on eri huoneessa 3 karsinaa. Nykyään on yhtiöllä 57 hewosta, joista 20 yksinomaan maanwiljelystä warten. Lehmiä on 130.

A Harmless Green Pigment

Manufacturer and builder, 5/1880

The very general aversion of green pigments entertained by the well informed public, by reason of the suspicion that they may contain dangerous quantities of arsenic, is well founded. On this account, it may be of interest to notice that M. Casali has claimed to have produced a green coloring matter suitable for wall papers, and other similar uses, by calcining an intimate mixture of one part of bichromate of potassa and three parts of baked gypsum. A grass-green mixture is obtained, which, on boiling with water, or on mixing with dilute hydrochloric acid, leaves a fine powder of an intense green color.

This suggestion seems to us to be very useful, as many serious and even fatal accidents have been directly traced to the poisonous effects of arsenical greens on paper useful for wall coverings, bon-bon boxes, and the like. The above recipe, if it produces a product as good as is claimed, will be not only free from objection on account of its freedom from danger, but also quite cheap.

Wenäjän teollisuuselämästä.

Uusi Suometar 13, 17.1.1900

Seuraamme professori Schulze-Gävernitziä hänen siirtyessään kuwaamaan suurteollisuuden syntyä ja kaswamista Wenäjällä wuosisatamme toisella puoliskolla.

Hän ei yritäkään, muka luotettawien tilastollisten numerojen nojalla, puhumaan kaikista teollisuuden haaroista ja niiden tilasta waltakunnan eri osissa, waan walitsee sisäisen Wenäjän pumpuliteollisuuden tutkimuksensa pääaineeksi. Ehkä tekee hän sen osittain siitä syystä, että tutustuminen juuri tähän teollisuuteen Länsi- Euroopassakin oli ollut hänen mielitehtäwiään; mutta enimmin waikutti kuitenkin se tosiasia, että pumpulitehtaat, ja nimenomaan juuri Keski-Wenäjälle perustetut, wiime wuosikymmeninä owat taloudelliseen merkitykseensä nähden woittaneet kaikki muut teolliset yritykset keisarikunnassa. Niiden merkityksen arvaa jo siitä, että Moskowan kuwernementissa 85 prosenttia teollisuuden palveluksessa käytetystä työwäestöstä teki työtä tekstiili- eli kangasteollisuudessa ja niistä 70 prosenttia pumpulitehtaissa.

Siihen, että Moskowan seutu — itäinen osa Moskowan kuwernementtia ja koko Wladimirin kuwernementti — on kohonnut tahi ainakin on kohoamassa samaan merkitykseen Wenäjän teollisuudessa kuin Lancasshiren maakunnalla on ollut Englannissa, on yhtä paljon maakunnan luonnonlaatuun perustuwat kuin kansataloudellisetkin syynsä. Tuo seutu ei wielä ole mustan mullan wähatöisiä wiljawainioita, ja sen tähden wanhastaan tiheä asutus on pakottanut wäestön turwautumaan teolliseen työhön. Ja teollisuus saattoi suuremmassakin määrin menestyä, sillä waikka kylmä, karu metsäalue alkaakin wasta pohjoisemmassa, on metsää kuitenkin ollut riittäwästi. silloinkin kuin ei vielä naftaa tehtaissa polttoaineena käytetty. Wolga haarajokineen tekee yhdysliikkeen werrattomasti helpommaksi kuin useimmissa paikoin muualla Wenäjällä. Mutta wallankin rautatiet, joiden rakentamisen itämainen sota oli näyttänyt wälttämättömäksi, owat saattaneet puheena olewan seudun kulkuneuwoihin nähden edulliseen asemaan. Juuri waltakunnan wanhan pääkaupungin etu se useinkin ensi sijassa niiden suunnan määräsi. Ja elwyttäwästi on sekin waikuttanut, että waltakunnan tärkein markkinapaikka, Nishni-Nowgorod, sijaitsee tällä Keski-Wenäjän teollisuusalueella.

Moskowa, jonka wäestö nykyään on yli 900,000, oli jo ennen paloaankin w. 1812 suurkaupunki. Asukasluku nousi 250 tuhanteen. Mutta elämä ja toimeentulon lähteet oliwat aiwan toisia kuin samaan aikaan Pariisissa ja Lontoossa. Kaupungin 8,400 talosta oli 6,300 aatelisten omistamia. Näissä taloissa eli suunnattomia laumoja epäwapaata palweluswäkeä, jonka ylläpito muka ei mitään maksanut, se kun tapahtui herran maakartanoista tuoduilla, sikäläisten epäwapaitten työllä saaduilla rawintoaineilla. Kun orjat v. 1861 wapautettiin, eiwät kaupungeissa asuwat saaneet maata, ja koska heidän nyt oli itse hankkiminen elatuksensa, oli tehtaitten käytettäwä työwoima juuri Moskowassa suuremmassa määrin kuin muualla missään koko Wenäjällä walmis.

Nishni-Nowgorod on ollut teollisuudelle hyödyksi kuuluisien markkinainsa kautta, joita joka wuosi kestää pari kuukautta. Näillä markkinoillahan wanhastaan Aasian ja Euroopan tawarat waihdettiin toisiinsa. Sitä tietä Kiinan tee aina wiime wuosikymmeniin asti on lewinnyt halki Wenäjän. Ja sieltä ne wenäläiset tawarat wietiin, joilla äärimmäisen idän tuotteet korwattiin. Nishnissä jo entisaikoina kiertelewät talonpoikaiskauppiaat saiwat tawaransa tukkukauppiailta, siellä juuri tukkukauppa wallankin rehoitti, wielä sittenkin kuin sisäinen kauppa ja kiinteä maakauppias useimmissa paikoin oli astunut kiertelewän sijaan. Pumpuliteollisuudellekin tarjosiwat siis Nishnin markkinat oiwallisen tilaisuuden tehdä tuotteensa tutuiksi ja lähettää ne jokaiseen ilmansuuntaan. Tämä tapahtuikin semmoisessa laajuudessa, että pumpulilangat ja kankaat monta wuosikymmentä owat olleet markkinain tärkeimpänä kauppatawarana, jonka menekistä muu kauppa ensi sijassa riippuu. 1880-luwulta alkaen on kuitenkin muutos nähtäwissä. Pumpulitawarain kauppa eurooppalaisessa Wenäjässä ei enää tarwitse wuosimarkkinoita. Ainoastaan kaupassa aasialaisten kanssa on Nishnin markkinoilla wielä wuosisadan lopussakin pumpuliteollisuuden alalla wallitseva asema.

Semmoiset owat ne paikkakunnalliset olot, joiden keskellä Sisä-Wenäjän pumpuliteollisuus on kohonnut nykyiseen merkitykseensä. Mutta tämän kohoamisen ymmärtämiseen on muistaminen, että suurteollisuus on Wenäjällä syntynyt ja woimistunut ankarimman suojelusjärjestelmän turvissa. Elleiwät korkeat tullimaksut olisi olleet woittamattomasti esteenä, olisivat Englannin huokeahintaiset pumpulituotteet heti kulkulaitosten parantuessa tulwaamalla tulwanneet Wenäjälle ja siellä tukehuttaneet kotimaisen pumpuliteollisuuden ensimmäiseen ituunsa.

Tämä teollisuus ei Keski-Wenäjällä enemmän kuin muissakaan waltakunnanosissa, polveudu waltion omistamista tahi sen suojassa syntyneistä tehtaista, jotka jälkimäiset häwisivät melkein sukupuuttoon heti kuin orjien wapautus riisti niiltä entisen työwoiman. Sitä wastoin epäwapaitten alustalaisten perustamat ja omana liikkeenään hoitamat teolliset laitokset oliwat uuden kehitysjakson ahjona. Tämä asianlaita on nähtäwissä wallankin Wladimirin kuwermentissa.

Siellä talonpojat jo wiime wuosisadalla oliwat willakankaitten ohessa kutoneet paljon palttinata. Sen wärjäämistä warten perustiwat he wärjäyslaitoksia, joissa työtapa aikaisemmin kuin kangasteollisuuden muissa haaroissa tuntuwasti parantui. Niinpä niissä jo 1830-luwulla ruwettiin käyttämään mekaanisia koneita, aikaan jolloin koneet Wladimirin kutomatehtaissa oliwat kokonaan tuntemattomia. Ja muutenkin juuri wärjäyslaitosten haltijat käwiwät edistyksen etupäässä. Heidän kauttansa sai Wladimirin kangasteollisuus suuremmoisemman, kapitalistisen luonteen. Kehrääjät ja kutojat joutuiwat yhä enemmän wärjäyslaitosten palkkalaisiksi tai rupesiwat tekemään työtä niiden tilauksesta; suurwärjärit hankkiwat raaka-aineet ja toimittiwat walmilt tuotteet laajemmllle markkinoille. Ja hepä myöskin, ensi sijassa wärjäystä helpottaakseen, muuttiwat walmistukjen siten, että pumpulilankaa ruvettiin käyttämään kuteina, waikka loimet wielä jäiwätkin pellawaisiksi. Siitä oli wain askel warsinaiseen pumpuliteollisuuteen.

Mutta jota enemmän pumpuli pääsi Wladimirin tehtaissa käytäntöön, sitä enemmän wärjärien walta luisti wieraisiin käsiin. Pumpuli oli 1700-luwulla tuotu Wenäjälle enimmiten Aasiasta, mutta 19:nnen wuosisadan alusta Englannin kautta tuotu amerikkalainen pumpuli wei aasialaisesta kokonaan woiton. Nyt oli kauppiaan ja kokeneenkin kauppiaan wälitys tarpeen, sillä harwoinhan Wladimirin talonpoikainen tehtailija osasi muuta kieltä kuin wenättä ja wielä harwemmin hän kaupasta tiesi muuta kuin mitä kotikylässään tahi Nishnin markkinoilla oli oppinut. Luottoa hänellä, tuntemattoman, puoleksi aasialaisen Sisä-Wenäjän liikemiehellä, Liwerpoolissa ja muissa ostopaikoissa tietysti ei woinut olla ollenkaan. Ja wähän oli sitä noihin aikoihin Moskowan umpiwenäläisellä kauppiasluokallakaan. Wäkisinkin ulkomaalainen siinä pääsi wälimieheksi ja saawutti semmoisesta poikkeusasemasta koituwan waikutuswallan.

Tiedetään, miten jo Pietari Suuren aikana ja jo ennenkin Moskowassa oli länsi-eurooppalainen siirtokunta, enimmäkseen saksalaisia, johon sitten 18:nnella ja 19:nnellä wuosisadalla yhä tuli uusia aineksia. Kauppa, oudoissa oloissa kyllä waarallinen, mutta jos onnistui, suunnattomia rikkauksia lupaawa kauppa, warsiniin oli heidän ammattinaan. Ja sen merkityksen tulokkaat tällä alalla saiwat, että Gäwernitzin mukaan Saksa wielä nykyäänkin on Moskowan pörssissä waltakielenä. He oliwat usein yhtä kotonaan Englannissa kuin Saksassa. Idässä oliwat he lännen, lännessä idän edustajia. Oli niinmuodoin luonnollista, etta pumpulin tuonti Wenäjälle joutui miltei yksinomaan heidän käsiinsä. Siitä alkaen oli kangasteollisuuden kehitys ensi sijassa heidän tarmostaan ja heidän älystään riippuwa. Ilman heidän järkewätä myötäwaikutustaan kaikki jäi entiseen, kehittymättömään tilaansa, heidän tukemanaan Keski-Wenäjän pumpuliteollisuus saattoi nousta ja onkin noussut ääretöntä waltakuntaa hallitsewaksi suurteollisuudeksi.

On wallankin yksi mies, jonka elämäntyö erottamattomasti liittyy puheenaolewaan jaksoon Wenäjän teollisuuden historiassa ja joka suuremmoisella toiminnallaan — josta ei kuitenkaan esim. Brockhausin konwersatsiooni-sanakirjassa eikä muissa tawallisissa esityksissä mitään mainita — on määrännyt satojen tuhansien kohtalon uudessa isänmaassaan.

Ludvig Knoop. joka kuoli w. 1894 wenäliseksi parooniksi korotettuna, oli syntynyt w. 1821 Saksassa, Bremenissä. Palweltuaan ensin kauppaoppilaana kotikaupungissaan, wietti hän wuoden Manchesterissa, perehtyen siellä pumpulitawarain walmistukseen ja kauppaan ja siirtyi sitten w. 1839, siis wielä peräti nuorella ijällä, erään englantilaisen kauppahuoneen edustajana Moskowaan. Täällä hän pian kotiutui ja saawutti itsenäisen, sitten wuosien wieriessä suorastaan waltawan aseman. On wäitetty, että hänen oli tästä menestyksestä kiittäminen hywää watsaansa, ja kyllähän sulatusneuwoja sen ajan moskowalaisessa kauppaelämässä kysyttiinkin, sampanja kun walui wirtana eikä suinkaan ruokiakaan säästetty. Olkoon, mutta — niinkuin prosessori Gäwernitz huomauttaa - kyllä pääkin oli hywä. Nuorella saksalaisella oli liikemieheksi syntyneen neron teräwä silmä huomaamaan, mihin kukin kelpasi ja mihin asti toiseen käwi luottaminen. Hän oiwalsi. mitä äärettömiä mahdollisuuksia Wenäjä tarjosi teollisuudelle, ja hän ymmärsi myöskin, mitä tietä oli kulkeminen. Alku laskettiin, kun muuan Morosow-suwun jäseniä 1840-luwulla uskoi Knoupin toimeksi perustaa hänelle Moskowan läheisyyteen ja asettaa täyteen liikekuntoon suuren pumpulitehtaan englantilaiseen malliin. Asia kohtasi lukemattomia waikeuksia, mutta tawattomalla jäntewyydellä Kuoop, Englanlannissa eläwän weljensä auttamana, pääsi perille. Koneet tuliwat kun tuliwatkin, niitä seurasi englantilaiset insinöörit ja työnjohtajat, ja ennen pitkää tehdas oli käynnissä. Taloudellinen tulos oli Knoopille itselleen niin kuin Morosoweillekin mainio. Tätä ensimmäistä tehdasta länsi-eurooppalaiseen malliin seurasi pian toinen, sitten kolmas ja wallankin Aleksander II:sen noustua waltaistuimelle eneniwät Knoopin wälityksellä perustetut kehruulaitokset ja kutomot nopeaan. Knoopin kuollessa luettiin niitä koko joukon toista sataa. Wenäjällä käwikin sananparreksi: "Ei kirkkoa ilman paappia, ei tehdasta ilman Knooppia".

Eikä toimeliaan ulkomaalaisen merkitys tys rajoitu tähän tehtaitten perustamiseen. Enimmiten oli hänen kätensä mukana wielä silloinkin kuin laitos jo aikoja sitten oli käynnissä. Monasti oli hän yrityksessä osakkaana ja jonkun luottamusmiehensä kautta yhtiön hallituksessakin waikuttamassa. Kutomatehtaisiin toimitti hän — muut kykeniwät harwoin tekemään sen yhtä huokeaan - länsimailta pumpulilangat, niin kauan kuin ei näitä wielä paljon Wenäjällä kudottu; sittemmin toimitti hän kehruulaitoksiin pumpulin. Kun hallitus korkeilla tuontitulleilla waikeutti amerikkalaisen pumpulintuonnin, oli Knoop niitä, jotka Wenäjän transkaspisissa alueissa hankkiwat itselleen suuria pumpuliwiljelyksiä. Sen ohessa toimi hän tehtailijain pankkiirina, joka oli sitä tärkeämpää kuin wekselien diskonttaus noihin aikoihin oli ja wielä nytkin on Wenäjällä kowin kallista. Luottaen hänen taattuun kykyynsä ja olojen tuntemiseensa, englantilaiset antoiwat hänelle koneet ja pumpulin welaksi, joka teki hänelle mahdolliseksi myöntää tawattoman laajaa krediittiä wenäläisille liikeystävilleen.

Jo nämä asianhaarat riittävät pääasiassa selittämään. mistä se waltava waikutus lähti, jota parooni Knoop Wenäjän pumpuliteollisuudessa harjoitti ja joka muun muassa ilmeni siinä, että pumpulilankojen hinta Moskowan pörssissä miltei yksinomaan riippui hänen määräyksestään. Vaan olipa tällä wallanasemalla aivan erityinenkin perustuksensa. Knoop ei ollut rajoittanut toimintaansa Sisä-Wenäjän teollisuuteen; jo w. 1857 hän oli Kränholmissa, lähellä Narwaa Inkerinmaalla, ostanut mahtawan kosken ja rakentanut sinne pumpulitehtaan, joka wähitellen laajeni suurimmaksi koko Wenäjällä. Täällä lähellä meren rannikkoa, jonne ulkomaisten koneitten tuonti ei käy niin kalliiksi kuin Moskowaan, ja wäestön keskuudessa, joka englantilaisen tirehtöörin vakuutuksen mukaan suorittaa tehtävänsä älykkäämmin kuin Keski-Wenäjän työmies, kehitti Knoop laitoksensa sellaiseen etewyyteen, että professori Gäwernitz myöntää sen kaikin puolin olevan Saksan etewimpien pumpulitehtaitten tasalla. Saawutettu tuotemäärä on työmiestä kohti paljo suurempi kuin Moskowassa ja wieläkin suurempi kuin Wladimirissa. Tuotanto on Kronholmissa huokeampaa, ja osittain tästäkin syystä Knoop kuolemaansa saakka säilytti waltasijansa Wenäjän pumpuliteollisuudessa.

Mutta kehitys ei ollut tuohon päättywä, Wiimeiset wuodet owat jo näyttäneet, että Knoopm jälkeläisten on mahdoton ylläpitää toiminimen entistä waikutusta. Syy ei ole kywyttömyys, waan wähitellen muuttuneet ja yhä muuttuwat olot. Moskovan tehtailijasuwut, Morosowit. Kljudowit, Maljutinit y, m., jotka Knoop kohotti suhteellisesti wähäpätöisestä asemasta maailman suurtehtailijain riwiin, ovat jo woittaneet tahi woittavat paraikaa itsenäisyytensä. Eiwät enää tarwitse syrjäisen tarjoamia kainalosauwoja. Puhtaasti wenäläiset toiminimet alkawat nekin olla tuttuja länsimailla, joiden kauppakonttoreissa ja tehtaissa niiden nuoremmat jäsenet usein wiettävät wuosikausia. Englantilainen niinkuin amerikkalainenkin uskoo niille jo welaksi ja tehtailijat rupeawat sen tähden yhä enemmän ottamaan koneitten ja pumpulin tuonnin omiin käsiinsä. Kauppias jää siinä syrjään. Nuorempien Knoopien taloudellinen merkitys, joka kyllä sekin edelleen on erittäin suuri, perustunee ensi sijassa laajaan pankkiiritoimeen, jolla he tuntuwasti helpottawat teollisuuden ja wallankin kangasteollisuuden harjoittamista.

Näin on siis wanhassa tsaarien kaupungissa ja laajassa maakunnassa sen ympärillä, osittain epäwapaitten hoitamien liikkeitten jatkona, pumpuliteollisuus kasvanut suurteollisuudeksi kaikkein huomattawinta laatua. Tosin se ei länsimailla kykene kilpailuun, ja Puolassa, samoin kuin Itämeren maakunnissa on oma, elinvoimainen pumpuliteollisuutensa.
Mutta sisäinen ja itäinen Wenäjä, ja sitten vielä kauempana aasialaiset alusmaat, tarjoawat Moskowan ja Wladimirin pumpulitehtaille werrattomat markkinat. Jokainen peninkulma lisää, jonka weturi pääsee eteenpäin Aasian aroilla, ja jokainen puuta viljaa, joka enentää Wenäjän wientiä ja wenäläisen talonpojan ostokykyä, kohottaa näiden markkinain merkitystä.

Slawofiilit ovat uneksineet, ettei muka rahawaltaa Wenäjällä koskaan synny. Wastaukseksi professori Gäwernitz wiittaa teollisuuden nostattamiin raharuhtinaisiin. Wi milloinkaan hän yhtä eläwästi kun juuri Moskowan katuja astuessaan tuntenut olewansa paikkakunnalla, jossa nykyajan kapitalismi, pääoma seurauksineen, kaswamistaan kaswaa.

Luomme wielä lopuksi katsahduksen työväenoloihin Wenäjän kangasteollisuudessa.

A Cheap Paint

Manufacturer and builder 10, 1881

A cheap paint is made for brick walls by simply mixing up good hydraulic cement in water, and applying with a whitewash brush. The natural tint is neutral and pleasing, but may readily be varied. This paint cannot be washed off by storms nor peeled off by the sun.

19.7.11

Värien pysyväisyydestä valossa.

Suomen Teollisuuslehti 1/1902.
Artikkelin Coloriastolle lähettänyt Martti Kujansuu.
Kirj. V. M. J. V.

Nykyajan väritekniikka ei eroa edeltäjistään ainoastaan siinä, että se on keksinyt tuhansia kauniita värejä meidän kauneudenaistimme kehittämiseksi; sen harras tarkoituskin paljastaa kaikkien värien niin hyvät kuin huonot ominaisuudet, [?] tuoda tietoomme ne olosuhteet, joissa kukin niistä parhaiten on käytettävissä, antaa jo sille uudenaikaisen leiman.

Tunnettua on, että valolla, ilmalla, hapoilla, hankautumisella, pesolla j. n. e. on paljon sanottavaa jokapäiväisessä elämässä väreihin nähden. Värjäämmehän kankaan, joka tulee olemaan esim. ilman, valon ja peson alaisena, mieluimmin sellaisilla väreillä, joiden tiedämme näitä kestävän, eli olevan niihin nähden "ehtoja". Kun kuitenkin kaikkia ulkonaisia vaikuttimia yht'aikaa kestäviä värejä noiden tuhansien joukossa löytyy vaan muutaia, ja toiset näinollen tulisivat hyvin vähän käytetyiksi, on väritekniikka tehnyt parhaansa asiaa auttaakseen. Sopivia keinoja käyttäen onkin sen onnistunut tehdä niin luonnontuottamista kuin keinotekoisista väreistä sellaisia nyansseja, jotka erikoisiin tilaisuuksiin sovittaen ovat kokolailla "ehtoja". Täten on itse "ehta" sanan merkityskin lähemmin spesialiseerautunut. Puhummehan jo väreistä, jotka ovat omiaan siihen ja tähän tarkoitukseen, koska ne ovat "valoehtoja", "pesoehtoja" j. n. e.

Seuraavassa tahdomme lyhyesti mainita muutamia havaintoja, joiden tarkoituksena olisi näyttää, mihin tuloksiin tähän saakka on tultu valon vaikutukseen nähden väreihin.

Ranskalainen kemisti Chevreul on ehkä ensimäisiä niistä, jotka ovat tutkineet valon vaikutusta väreihin. Hänen havaintojensa mukaan, riippuu värin pysyväisyys muiden muassa paljon kudontaan käytetyn raaka-aineen laadusta. Niinpä kestävät värit yleensä paremmin villalla kuin pumpulilla. Silkillä pysyvät ne keskinkertaisesti. Missä määrin vielä muut ulkonaiset vaikuttimet tulevat valolle avuksi värejä jävittäessä, sen näyttää meille pieni koe.

Panemme tätä varten kappaleita värjätystä pumpuli- ja villakankaasta vaonvaikutuksen alaiseksi siten että kappale kumamstakin on tyhjässä paikassa ja märässä huoneessa, höyryssä ja vetykaasussa. Tällöin huomaamme, ttä värit sellaiset kuin rseille, safraniini- ja indigokarmiini hyvin sukkelaan muuttuvat kosteessa ilmassa, aivan vähän kuivassa; ilmattomassa paikassa ja vetyatmosföörissä ovat ne sen sijaan jääneet koskemattomiksi. Tästä voidaan päättää, että valo yksin, saamatta apua ilmalta ja kosteudelta, voi hyvin vähäsen vaikuttaa väreihin. Samaan tosiasiaan perustuu myöskin entinen valkaisutapa niityllä, jolloin valo ilman hapen, ozoonin ja kosteuden avulla teki kankaamme valkoiseksi. Väriaineiden liaalistumista onkin sentähden yleensä pidetty jonkinlaisena hapettumisena. Merkillisen poikkeuksen kaikista muista väreistä valoon nähden, tekee preussinsininen, se kun sekä ilmattomassa että ilmallisessa paikassa vain osittain kadottaa värinsä, jonka se sitten pimeässä taasen ottaa takaisin. Niin monta huonoa selitystä kuin tästä ilmiöstä lie tehtykin, pitänee olla yhtämieltä pääasiaan nähden siinä, että tässä on reduktsiooni kysymyksessä.

Näyttääpä itse valon laatukin suuresti vaikuttavan värien kestävyyteen. Esimerkiksi indigosiniväri, joka samojen olosuhteiden vallitessa on asetettu talvisen ja kesäisen valon vaikutuksen alaisiksi, vaalistuu jälkimäisen käsissä paljoa enemmän kuin edellinen. Tämä lie ehkä jossain yhteydessä sen kanssa, mitä tieteelliset kokeet sanovat valsota. Valkeassa valossa näet siniset valosäteet ovat paljoa väkevämpiä kemiallisesti kuin punaiset.

Kestävimmät värit valoon nähden villalla ovat preussin-sininen ja indigo. Kurkuma, orseille, katechu ja indigokarmiini ovat jo vähemmän pysyviä. Peiton kanssa värjättävistä väreistä ovat luonnontuoteet krapp, (keinotekoisena alizariini) ja cochenille parhaimmat. Onpa jälkimäinen edellistä hiukan kestävämpikin, koska se vasta 3 kuukautisen valaistuksen jälkeen auringon paisteessa vaan vähäsen on muuttunut, kun sitävastoin turkinpunainen (krappi; alizari.) jo tänä aikana antaa arveluttavia merkkejä kestävyydestään, ja sitä enemmän missä määrin värjätessä siihen tinaa on käytetty. Tämä on sanottu näistä väreistä villalla. Pumpulilla taasen pysyy alizariinipunanen paljoa paremmin, jos se sisältää hiukan tinaa, kuin pelkälle aluminiumipeitolle värjättynä.

Luonnosta saatavat väriaineet kuten santali, brasili ja fustelpuu tekevät aina huonoja värejä olipa peitto mitä tahansa. Quercitrone, wau ja kreuzbeere kromin, kuparin ja raudan kanssa värjättyinä ovat kokolailla "ehtoja" valoja vastaan. Saman ominaisuus on aluminiumilakallakin. Kampeche antaa sinertävänmustan värin kuparille ja on hyvin kestävä; aluminiumi-tinanyansit sitävastoin ovat vähemmän suositeltavia.

Silkillä ovat luonnosta tulevat peittovätir milt'ei yhtä "ehtoja" kuin villalla. Ovatpa muutamat kuten katechu ja brasili vielä kestävämpiäkin.

Puuvillalla ovat useammat luonnon peittovärit hyvin pysymättömiä valossa. Parhain poikkeus näistä on krappi turkinpunasena värjättynä aluminiumien kanssa, sekä mustana raudalla peitattuna. Cochenille tekee vaan pysymättömiä nyansseja. Kaseinin kanssa kankaalle kiinnitettynä kestää sen ruusunpuna varsin hyvin 3 kuukautisen auringonvalon. Tavallisella tavalla krapilla tehty "ruusa" ei ole läheskään niin "valoehtaa".

Muutamilla aineilla on merkillinen ominaisuus estää valoa epäedullisesti vaikuttamasta väreihin. Sellaisia ovat quercitrona ja wau, jos niitä sekotetaan kampechella tehtyyn mustaan. Nyanssi ei entisestään paljon muutu vaikka siinä onkin keltaista joukossa. Sen sijaan kasvaa värin vastustuskyky valoon nähden suuresti. Tämä ilmiö lie parhaiten selitettävissä siten, että quercitronalla, waulla ja yleensä kaikilla keltaisilla väreillä on kyky imeä itseensä ne kemialliset säteet valosta, jotka juuri ovat vaarallisimmat kysymyksessä oleviin väreihin nähden. Muuten ovat keltaiset värit kuten kreuzbeeere, quercitrona, wau y. m. kromin kanssa värjättyinä hyvin valoa kestäviä, jos niihin pannaan vähäisen etikkahappoista-tinaa joukkoon. Kyypissä värjätty indigo ja kromeerattu katechu ovat myöskin luettavat parhaimpien "valoehtavärien" joukkoon.

Keinotekoiset peitalla värjätävät värit tekevät myöskin kokolailla valoa kestäviä nyansseja samoissa olosuhteissa kuin luonnolliset lakkaväritkin. Tanniinin kanssa värjättävät emäksiset värit ovat yleensä hyvin vähän "ehtoja" valossa. Sellaiset kuin methylenblau ja induliinit kestävät kuitenkin jotakuinkin hyvin.

Keinotekoiset peitalla värjättävät värit tekevät myöskin kokolailla valoa kestäviä nyansseja samoissa olosuhteissa kuin luonnolliset lakkaväritkin. Tanniinin kanssa värjättävät emäksiset värit ovat yleensä hyvin vähän "ehtoja" valossa. Sellaiset kuin methylenblau ja indulinit kestävät kuitenkin jotakuinkin hyvin.

Happamien - villalle ja silkille - värjättävien värien joukossa tapaamme useita "ehtoja" värejä. Sellaisia ovat ponceaux, bordeaux ja keltaset värit yleensä. Huonoja ovat sen sijaan miltei poikkeuksetta kaikki siniset ja viheriäiset. Mustat ja violetit ovat keskinkertaisia. Substantiiviset eli ilman peittaa puuvillalle ottavat värit eivät yleensä ole "valoehtoja". Villalle ja silkille käytettynä värjäävät useat diaminivärit kuitenkin kokolailla kestävästi. Löytyypä muutamia keltaisia ja orangeja, jotka tekevät vallan "valoehtoja" nyansseja silkillä. Yleensä voipi sanoa, että n. s. biazovärit ovat paljoa pysyvämpiä valossa kuin tavalliset azot.

Keinotekoiset peitalla värjättävät värit tekevät myöskin kokolailla valoa kestäviä nyansseja samoissa olosuhteissa kuin luonnolliset lakkaväritkin. Tanniinin kanssa värjättävät emäksiset värit ovat yleensä hyvin vähän "ehtoja" valossa. Sellaiset kuin methylenblau ja indulinit kestävät kuitenkin jotakuinkin hyvin.

Happamien - villalle ja silkille - värjättävien värien joukossa tapaamme useita "ehtoja" värejä. Sellaisia ovat ponceaux, bordeaux ja keltaiset värit yleensä. Huonoja ovat sen sijaan miltei poikkeuksetta kaikki siniset ja viheriäiset. Mustat ja violetit ovat keskinkertaisia. Substantiiviset eli ilman peittaa puuvillalle ottavat värit eivät yleensä ole "valoehtoja". Villalle ja silkille käytettynä värjäävät useat diaminivärit kuitenkin kokolailla kestävästi. Löytyypä muutamia keltaisia ja orangeja, jotka tekevät vallan "valoehtoja" nyansseja silkillä. Yleensä voipi sanoa, että n. s. biazovärit ovat paljoa pysyvämpiä valossa kuin tavalliset azot.

Eikö sitten löydy mitään keinoa tehdä niitä keinotekoisia värejä, jotka luonnostaan eivät ole "valoehtoja", kestäväksi valossa? Tämän suuntaisia kokeita kysymyksen ratkaisemiseksi on tehty paljon. Parhain lie kuitenkin se menetystapa, joka erityisesti on näyttöytynyt sopivaksi n. s. tetrazoväreille, nimittäin kuparisuolojen käyttäminen. Myöskin emäksiset värit kuten fuksiini, methylvioletti ja malachitviheriä kuparisuoloilla päällystettyinä näkyivät antavan "valoehtoja" nyansseja, joskin ne samalla kadottavat tavallisen tutun värinsä. Ylipäänsä näkyy kuparilla olevan taipumus varjella minkä värin tahansa va[i]lon va[i]kutukselta. Tuntuu montasti mahdottomalta ajatella, että kupari tällöin muodostaisi jonkinlaisen lajan käsiläolevan väriaineen kanssa. Parhaimmassa tapauksessa lie se jonkinlaisena kerroksena kankaan päällä, ja varustettuna sellaisilla ominaisuuksilla, että se voi ryöstää valolta sen voimakkaimmat säteet. Kun vielä lisäämme, että viimeaikoina kauppaan tulleet lukuisat rikkivärit kuuluvat myöskin niihin väreihin, jotka parhaiten kestävät valoa, voimme jäädä vastaiseksi uusia tutkimuksia odottamaan.

18.6.11

A Dictionary of Arts: Yellow Dye.

A Dictionary of Arts, Manufactures, and Mines; containing A Clear Exposition of Their Principles and Practice by Andrew Ure, M. D.; F. R. S. M. G. S. Lond.: M. Acad. M. S. Philad.; S. PH. DOC. N. GERM. Ranow.; Mulh. Etc. Etc. Illustrated with nearly fifteen hundred engravings on wood Eleventh American, From The Last London Edition. To which is appended, a Supplement of Recent Improvements to The Present Time. New York: D Appleton & company, 200 Broadway. Philadelphia: George S. Appleton, 148 Chestnut St. MDCCCXLVII 1847 YELLOW DYE. (Teinture jaune, Fr.; Gelbfärben, Germ.) Annotto, dyer's broom (Genista tinctoria,) fustic, fustet, Persian or French berries, quercitron bark, saw-wort, (Serratula tinctoria,) turmeric, weld, and willow leaves, are the principal yellow dyes of the vegetable kingdom; chromate of lead, iron-oxyde, nitric acid. (for silk,) sulphuret of antimony, and sulphuret of arsenic, are those of the mineral kingdom. Under these articles, as also under CALICO-PRINTING, DYEING, and MORDANTS, ample instructions will be found for communicating this colour to textile and other fibrous substances. Alumina and oxide of tin are the most approved bases of the above vegetable dyes. A nankin dye may be given with bablah, especially to cotton oiled preparatory to the Turkey red process. See MADDER.

17.6.11

A Dictionary of Arts: Walnut Husks. Wincing-Machine. Xanthine.


A Dictionary of Arts, Manufactures, and Mines; containing A Clear Exposition of Their Principles and Practice

by Andrew Ure, M. D.;
F. R. S. M. G. S. Lond.: M. Acad. M. S. Philad.; S. PH. DOC. N. GERM. Ranow.; Mulh. Etc. Etc.

Illustrated with nearly fifteen hundred engravings on wood
Eleventh American, From The Last London Edition.
To which is appended, a Supplement of Recent Improvements to The Present Time.

New York: D Appleton & company, 200 Broadway. Philadelphia: George S. Appleton, 148 Chestnut St.
MDCCCXLVII

1847

WALNUT HUSKS, or PEELS (Brout des noix, Fr.), are much employed by the French dyers for rooting or giving dun colours.

WINCING-MACHINE, is the English name of the dyer's reel, which he suspends horizontally, by the ends of its iron axis in bearings, over the edge of his vat, so that the line of the axis, being placed over the middle partition in the copper, will permit the piece of cloth which is wound upon the reel to descend alternately into either compartment of the bath, according as it is turned by hand to the right or the left. For an excellent selfacting or mechanical wince, see DYEING.

XANTHINE, is the name given by Kuhlmann to the yellow dyeing matter contained in madder.