10.7.10

Kirje Algeriasta.

Mehiläinen 9, 1861

(Matkustavalta maanmieheltä).

[---]

II.
Djama Kebir. Maurilaiset kadut ja rakennukset. Katusiiwous. Katu-elämä. Maurilainen kahwila. Onko kahwi soturitta nautittawa? — Käsityöläiset. Eri kansallisuuksia
ja Waate-parsia.


Kun seuraawana aamuna taas menin ulos, huomasin asuwani wastapäätä pitkää upeata rakennnusta, jonka marmorinen etupuoli oli koristettu Valkoisilla marmoripilarilla kaari-käytäwän muotoon. Rakennuksen koko ulkomuoto, sen omituiset koristukset ja kuwat owissa ja muualla, sekä puoli-kuun muoto tornin nenässä antoi minun arwata, että muhammedilainen rukous-huone edessäni oli, mutta isompi kuin se minkä edellisenä iltana olin äkännyt. Kysymykseeni wastattiin, että silmieni edessä seisoi Algerin etewin rukous-huone (Arapiaksi: Djama kebir). Näin yhden owen awoimena ja päätin sisälle astua. Mutta tuskin olin päässyt kynnyksen yli, niin estäjäksi ilmaantui — ei juuri kerubimi paljaalla wälkkywällä miekalla, mutta nuori Arapialainen, joka wihaisesti katsoi jalkojani ja sitten otti sorretulla ranskankielellä selittääksensä, että ainoastaan sukkajaloissa woisin tähän pyhään paikkaan sisälle tulla. Ei muuta neuwoa ollut, kuin saappaat pois jaloista,— ja nyt oli wapaa pääsö. Esikon kautta, jonka keskellä wesijuoksu pulisi, tulin itse kirkkoon, joka oli, kuten kirkko ainakin, iso kupuinen huone, jonka laesta rippui joukko lasi-kruunuja ja lamppuja. Lattia oli peitetty kauniilla wahwoilla matoilla. Huoneen keskipaikoilla seisoi hoikkien pilarien nojassa korkea lawa, johon portaita myöten mentiin ylös; tämä oli Marabautien ja Tolbasien sia, kun rukoukset luetaan. Lawa, samatekkuin katto ja seinät kiilsiwät koroin kirjawissa wärissä. Tämän kirjawuuden seassa oli erittäin merkittäwä joku joukko pitkiä seinä-tauluja, jotka ympäröittyinä halwoilla punaisilla puitteilla sisälsiwät Koranin lauseita. Akkunoita oli wähimmässä määrässä, ja huone siitä syystä ei aiwan waloisa. Mutta se taiaallinen walo, mikä Mekkassa on koittanut, kuitattiin tarkasti uskowaisten ruumiillisellekkin silmille; sillä komero seinässä, rikkaasti koristettuna walko-kiwen weistoksilla, osoitti pyhän kaupungin suuntaa, ja minne päin rukoilijain piti kaswonsa kääntämän.

Tultuani taas ulos kadulle, oli ensimäinen haluni päästä jollekulle korkealle paikalle, josta käwisi silmätä koko kaupunkia ja sen ympärystää. Siihen tosin olisi lietsaria tarwittu, taikka edes kartta jonkinmoinen; mutta kummankin puutteessa aloin itse hakea tieni sekawien katujen ja käytäwien läpitse. Tukholman kuulusat raitit (semmoiset kvin Kålmätar-gränd ja Urväders-gränd ja Kåkbrinken) owat komeutta näiden pimeiden myyrän-käytäwäin rinnalla, jotka kulkemat ristin rastin ja olisiwat tehneet kompassin warsin tarpeelliseksi. Se ei ole helppoa antaa täyttä kuwausta tästä Maurilaisesta Algerista. Aatteleppas korkeita monenkertaisia huoneita, joiden toinen kerta aina edistyy kadun päällitse, jotta huoneet kahdelta puolen usein yhtywäi noin 8 tai 10 jalan korkealla maasta, ja kokonansa peittämät kadun taiwaan walosta. Jos taas jääpi rakennusten wäliin joku rako auki. niin siihen wäliin aina näet sowitettuina pölkkyjä ja tankoja, jotka tukewat rakennukset toisiansa wastaan. Koska kaupunki on asetettu jyrkälle mäen rinteelle, niin melkein kaikki nämä kadut owat niinkuin asteellisia portaita, jotka owat kimitettyjä ja wähän wiettäwät keskelle. Kun sadetta tulee, — ja sitä tapahtuukin talwella usein, waikka kesällä tuskin ainoa wesipisara tippuu — , silloin koko katu muuttuu ojaksi ja jokainen aste on wähäinen kohisewa koski. Ennenkuin Europalainen hallitus tässä asettui, oliwatkin tämmöiset tulwat warsin tarpeelliset, sillä Arapialaisella tawalla heitetään kaikki pudut ja perkeet owien eteen, ja niistä syntyi siihen aikaan suuria tunkioita, kunnes puhdistawainen sade wirutti ne pois ja awasi kadun jälleen puhtaaksi. Nyt on Ranskan hallitus tawallisella järjestyksellänsä asettanut asian toiselle kannalle. Joka aamu ennen päiwän nousua kulkee näissä sokkeloissa joukko Arapialaisia, heidän muassansa aasia, joiden kantamiin koppiin lika pannaan. Aasit, näet, owat ainoat juhdat, jotka tämmöisillä kaduilla woiwat käwellä. Mutta ihmisille on tämmöinen kapea kadun sola, puhtaana ollessansa, jotenkin hauska olo-paikka. Täällä Ahrikan helteisen auringon alla, missä ilma on niinkuin täynnänsä waapsahaisia, on siimes oikein kullan arwoinen, ja sillapa kohtasinkin tielläni mäkeä niinkuin sääksiä, käwelemässä, seisomassa ja makaamassakin; sillä Arapialainen laiskuri on yhtä tottunut wirumaan kadulla pitkollansa, kuin itse Napolin kuulusa lazaroni.

Tahdon ottaa tämän tilaisuuden, puhuakseni Algerilaisen jokapäiwäisistä oloista, jotka nyt seisowat silmieni edessä. Ulkomuodoltansa maurilaiset huoneet owat melkein wankihuoneen näköisiä. Owi, josta sisälle mennään näihin walkeiksi siwuttuihin huoneisin, suljetaan wahwoilla rautawitjoilla ja ulkolukolla. Akkunat owat missä sattuu, ilman järjestyksettä, ja suljetaan hilan-tapaisilla luukuilla. Alisin kerta kadun puolella käytetään tawallisesti kauppapuodeiksi taikka on sisustettu pieniksi kammioiksi eli komeroiksi isolla päiwäksipois-nostettawalla owella, joissa kaikenmoisia käsityöläisiä istuu työ-toimessansa. Tuolla istuu esm. isojen tupakkaläjäin takana lihawa ykstotinen Maurilainen; wieressä taas on toinen puoti täynnänsä kaikenmoisia kaswaksia ja hedelmiä, joiden päällä häärää Kabyli tai tumman-ruskea Mulatti, iholtansa niin oudon-näköinen, että hänen luulisit apinaksi jossakussa kaalimaassa. Taampaa kuuluu särisewä rummun-ääni, jonka ohessa raikea pilli soipi yks-nuottisia lirityksiänsä, ja supu-soinnon wuoksi tulee wielä lisäksi wahwa surwomisen jyskinä. Koko tämä ilo tulee eräästä maurilaisesta kahwilasta, ja jos lähemmäksi mennään, näemme joukon Arapialaisia ja Kabylia y. m. istuwan mattojen päällä pitkin seiniä, kyykkysillänsä, jalat ristissä allansa; sillä semmoinen on Itämaalaisen tapa istua. Jokainen wetää sawua pitkäwartisesta piipustaan ja jokainen näyttää juhlalliselta niinkuin Olympon jumalat, maistellessaan kahwiansa pienistä kupista. Jos kurkistamme sisään likimäisestä owesta, niin näemme jyskinänkin oikean syyn: pari kolme melkein alastonta Neekeriä huhtowat isojen rauta-huhmarien edessä, missä tuo ruskea kahwin-papu surwotaan pieniksi jauhoiksi. Nämä jauhot sitten sihdataan, jonka perästä kiehuwaan weteen pannaan joka kupillisenpäälle, joka nautittawaksi tahdotaan, koko lusikallinen tätä ainetta ja samate lusikallinen pienennettyä sokuria. Hetken kiehuttuansa on moska walmis kuppeihin kaataa, kuumana ruskeana wellinä. Niiden opiksi, jotka Europassa, noudattaaksensa muka itämaisia tapoja, juowat kahwinsa sokuritta, tahdon ilmoittaa, että Arapialaiset Pohjois-Ahrikassa, Konstantinopolissa, Kreikanmaalla, Wähä-Aasiassa, Egyptissä, Arapiassa nauttiwat kahwinsa wahwasti sokuroittuna. Näistä kaikista maista olen tawannut matkustawia muhammedilaisia kauppiaita, joilta olen asian kuulustanut. Mitkä ne maat sitten lienewät, joissa sitä sokuritta juotaisiin, en ollenkaan tiedä.

Kahwilasta tultuamme joudumme katsastamaan noita käsityöläisiä työpajoissaan, joita ainoastaan matala kynnys kadulta eroittaa. Näitä ammatti-miehiä on täällä kraatarit, suutarit, sepät, waski-sepät, sorwarit j. n. e., kaikki pelkkiä syntyperäisiä Ahrikkalaisia, ja ihmetellä täytyy heidän taitoansa ja sukkeluuttaan tulla yksinkertaisimmilla työ-aseilla toimeen. Katsokaamme esm. tuota waate-niekkaa. Maurilaisen waate-parsi kirjataan ja koreillaan erinomaisen paljolla kulta- ja hopea-langalla. Niinkuin tiedämme, Europassakin kirjataan kullalla ja hopealla, mutta langat tehdään walmiiksi tehtaissa ja paitsi sitä käytämme paljon kudotuita ranteita. Täällä sitä wastoin nähdään kalun koko synty raaka-aineesta alkaen. Yksi työmies muuttaa taitawilla hyppysillään mitalli-kappaleet pitkiksi pieniksi langoiksi, jotka hän antaa lähimmäiselle miehelle. Tämä siihen kehrää sekaan silkkiä, jota suurissa wyhteissä ja kimpuissa, niinkuin pellawat markkinoilla Suomessa, löytyy lattialla ja seinissä. Tämä aine käytetään täällä tawallisen neuleenkin asemesta ja on erinomaisen halwassa hinnassa, waikka se itämailta tuodaankin; sillä Algerialaiset eiwät itse kaswata silkkimatoja, jotka kuitenkin warsin hywin täällä menestyisiwät, kuten yksityiset kokemukset owat osoittaneet. Kehrääjä ei koskaan käytä rukkia, waan ainoastaan wärttinää. Walmiin teoksensa hän sitten antaa kraatari weikollensa, joka sillä koreilee ne waatteet mitkä hän sillä wälin on kokoon ommellut. Näin aina nähdään monta en työläistä yhdessä, kun heidän työnsä laatu waatii semmoista liittymistä. — Sorwarissa taas täytyy ihastella sitä älyä, jolla hän ymmärtää käyttää hyödyksensä kaikki luonnon lahjoittamat jäsenensä. Sorwauspenkkinsä on niin wähän kaksinen kalu, kuin semmoinen olla woi, nimittäin paljas rulla, jonka hän panee likkeelle joutsella eli wiwulla, sillä tawoin että joutsen jänne on kierretty rullan ympäri. Me Europalaiset emme ole jaloillemme muuta wirkaa keksineet kuin seisoa, käwellä, tanssia, ja warpaan-känsistä kiusaa kärsiä. Paremmin tämä maurilainen sorwari asian ymmärtää: sill'aikaa kuin kätensä wiwuttaa jousta edes-takasin, hän jaloillaan ja warpaillansa pitelee ja johdattaa taltan terää, jolla sorwattawa kappale muodostellaan. Näin on joka jäsen täydessä toimessa. Saapas-niekoista ei täällä ole paljon puhumista; sillä Arapialaisilla ei ole muuta jalkinetta kuin musta- tai kelta-nahkaiset tohwelinsa, jotka he wetämät paljaasen sukattomaan jalkaan. Paitsi näitä tosin wiljellään myöskin kullalla kirjatuita tohwelia paljon, mutta niitä walmistaa erinäiset nahkatyöläiset ja kirjailijat.

Ruwettuani puhumaan kraatareista ja suutareista, tahdon tässä samalla antaa selityksen Algerin asukasten waate-parsista, jotka silmiinastuwalla tawalla waihtelewat eri kansallisuuden mukaan. Koko wäkiluku Algerin kaupungissa on noin 50,000 henkeä. Mutta luonnollisesti ei tässä waateparren selityksessä tule kysymykseen Ranskalaiset, ei myöskään Espanjalaiset, Italialaiset, Maltalaiset ja muut semmoiset, jotka Ranskan walta on mukaansa tuonut, ja jotka nyt kaikkiansa tekewät enemmän kuin toisen puolen Algerin wäestöä. Kysymys on ainoastaan sukuperäisistä Ahrikalaisista: Maurilaisista, Neekereistä ja Juutalaisista, joiden lisäksi wielä joku joukko Arapialaisia ja Kabyliä aina löytyy kaupungissa joko tuotteitansa myymässä taikka ostamassa tarpeitansa.

Nämä eri kansallisuudet aina helposti tunnetaan pukuimesta. Oikeastansa Maurilainen ei olekkaan mikään erityinen kansallisuus, waan ainoastaan kaupunkiin muuttanut Arapialainen, joka on luopunut paimentolais-elämästä ja samassa wähän waate-partensakin muutellut. Hän kantaa tawalliset itämaiset roima-housut, s. t. s. säkin, jonka molempiin kulmiin läpiä on tehty säärien siaksi. Tämmöinen housu-hame ulottuu wähän matkaa polwien alle ja wedetään ohimilta kokoon kure-nuoralla. Sen päälle asetetaan kirjattu ja koreiltu liiwi, warustettu useilla nappi-riweillä, ja päällimmäisnä kannetaan tröijy, joka wielä enemmin on kirjauksia täyteen ommeltu; hihat owat halkiomessa kyynärpäähän asti, mutta pannaan ranteisin saakka kiinni pienillä walkoisilla napeilla. Päällä päätteheksi kannetaan pitkä wahwa waate wyönä ohimien ympäri. Päässä tukka tarkasti ajellaan siwuilta, niin että ainoastaan keskelle päälakea jääpi tuuhea karwa-wihko, jonka päälle asetetaan punainen lakki eli myssy pitkällä sinisellä silkki-tupsulla, ja kun puku täydelliseksi tahdotaan, kääritään lakin ympäri wielä pitkä walkoinen waate turbaniksi. Pohkiomet pidetään paljaina, sillä jos joku pohatta kantaakin sukkia, nämät eiwät ylety kuin nilkkaluun päälle. Tawallisesti on jaloissa ainoastaan tohwelit, mutta köyhempi kansa ja enimmät lapset käywät awojaloin. Waatteiden wäri on waihtelewainen, enimmästi kuitenkin waalea ja kirkas, harwoin tumma, mutta aina yhtä karwaa. Ainoastaan waimo-waatteiden aine on kirjawa tai kukitettu.

Muutoin on Maurilais-waimon waate-parsi, hänen kotosella ollessaan, melkein sama kuin miestenkin; mutta kangas on ohkaista lajia, willaista ja silkkistä, milloin kirjawalla wärillä milloin wallan walkoista. Kaulan ympäri pannaan helmi-rihmoja moneen kertaan, niin että rintakin niillä peitetään, ja lanteiden ympäri sidotaan silkki-waate, joka jää höllästi rippumaan. Hänen musta tukkansa tehdään pitkiin palmikoihin, jotka päästetään roikkumaan, ja päähän pannaan kirjattu myssy, täynnänsä kirjawia nauhoja. Sekä käsiwarsissa että nilkoissa kannetaan paksuja mitalli-renkaita. Se tapahtuu aika harwoin, että waimo-ihmiset käywät ulkona; sillä ainoastaan huono-maineiset naiset ja wanhat ikäkulut akat liikkuwat jokapäiwäisesti kadulla. Mutta kun joskus siiwo naisihminen menee kaupunkiin, hän ottaa äsken mainitun pukuimensa ylle wielä toisen, joka on kokonansa walkoinen, nimittäin awarat walkoiset housut, jotka kurataan kiinni nilkkojen ympäri, ja sen ohessa pään ja wartalon yli useat ohkaiset waate-kappaleet, jotka huntuna peittäwät pään ja kaswot ja laskeuwat suuriin laskoksiin ruumista pitkin. Paitsi sitä sidotaan kaswojen eteen walkoinen huiwi, jotta ei jää muuta näkywiin kuin mustat wälkkywät silmät. Oikeastansa tämä onkin heidän ainoa sulonsa, sillä enimmältä osalta owat jo 20:n iällä rumia ja ryppyisiä niinkuin wanhoja akkoja; heidän täysi ikänsä alkaa 11:nnella ja 12-nnella wuodella, 13:nwuotisina jo usein owat äidin tilassa, ja nuoruuden hehku katoo 16:ntai 17:n iällä, jonka perästä todella sanoen lakastuwat. Kaswoien ja käsien maalaaminen on omituinen tapa kaikilla muhammedilaisilla waimoilla, ja on oikeastansa paljas kaunistuskeino. mutta on sittemmin saanut lääkkeellisen, wieläpä uskonnollisenkin merkityksensä. Ensimäinen temppu on maalata luomien reunat ja silmä-ripset mustiksi, jotta molemmat näyttämät yhtenä leweänä wiiwana. Wari-aine on rikki-antimonium, arapian kielellä: "koheul", ja pyhät tarut tietäwät, että Jumala, Moosesta puhutellussaan, oli muuttanut koko Sinain wuoren koheuliksi; se muka oli sen aineen synty. Se sanotaan parantawan heikko-silmäisyyttä, joka näillä paikoin on tawallinen tauti. Mustuuden lisäämiseksi pannaan kimröökkiä, kryyti-neilikoita ja muuta semmoista sekaan. Kynnet sekä käsissä että jaloissa maalataan "henna'lla" puna-ruskeiksi, ja kaswoihin siroitetaan mustia piroja ja wiiwoja, jonka ohessa toisinaan, kun erinomaista koreutta tarkoitetaan, pieniä palasia lehti-kultaa tai keltaista nahkaa liimataan ihon päälle. Myöskin iho-piirrokset eli tattuaamiset owat hywin tawallisia, waikka ne owat koranissa kielletyt ja pidetään perkeleen tunnusmerkkinä.

Juutalaisten waate-parsi eriää maurilaisesta ainoastaan siinä, että käyttäwät tummempia wäriä, kantawat sinisen turbanin ja sukkia polwiin saakka, eiwät ajele tukkaansa. Mutta juutalais-waimot eriäwät tykkönään Maurilaisesta waimowäestä. Heidän waatteensa tulewat Europalaiseen malliin; owat ainoastaan kowin ahtaat, niinkuin wanhan-aikaisissa tauluissa toisinaan nähdään. Hameen hihat owat lyhyitä ja jatketaan jonkunmoisilla alus-hihoilla; rinnus on kullalla kirjattu, toisinaan niin wahwaankin, että näyttää niinkuin koko rinta olisi yhtenään peitetty jollakulla kulta- lewyllä. Waimo-waate yleensä näillä mailla, olletikkin Maurilais-waimojen, on kudottu kulta- ja hopearaidoilla. Mutta paitsi sitä on juutalaiswaimojen waatteessa melkein aina isoja kudotuita kukkia. Aine on wahwaa silkkiä (satin turque) , milloin punaista, milloin kirsimarjankarwaista, sinistä j. n. e. Päässä kannetaan pieni ympyriäinen, kultalangalla ommeltu myssy. jonka huipusta heiluu kultainen tupsu; mutta paitsi sitä sitomat leuan ympäri walkoisen pitsikappaleen, joka ylettyy ali-huulelle asti ja solmitaan kokoon pään päällä. Wanhat naidut ämmät pitämät päässänsä korkean kukkuraisen hytyrän, joka on tehty rautalangasta ja kääritään jollakulla tummalla kankaalla, josta walkoinen huntu laskeupi alas jalka-pöydille asti. Ylipäänsä Juutalaiset eiwät niin sitkeästi säilytä waate-parttansa kuin Arapialaiset; moni mies kantaa lakkia turbanin siassa, ja nuoret keikkarit nähdään usein wallan Europalaisessa puwussa.

Woin lyhyemmin puhua Neekereistä, silläne owat joka paikassa ottaneet sen kansan puwun, jonka parissa eläwät. Ainoastaan heidän waimonsa kantamat ulkona käydessään, ei walkoisia, maan sini- ja walko-raitaisia waatteita, jotka somasti reunustamat heidän mustat kaswonsa; nämä kaswot, näet, pidetään aina paljaina, sillä harwa Neekeri on ottanut Muhammedin uskon. Maan enin osa on pysynyt siinä epäjumalisuudessa, minkä heidän esi-isänsä ja Heimolaisensa Sudanissa owat harjoitelleet.

Erinäisen maineen ansaitsee Arapialainen maalta eli erämaasta, ja Kabyli on hänen kanssansa melkein saman-pukuinen. Hänen waatteensa omat aina wallan walkoiset; hänellä on harwoin lumi ja tröijy, waan ainoastaan roimahousut ja paita, jonka ohessa hän ohimilta on wyötetty ohkaisella walkoisella waatteella. Päässä, jota ajellaan niinkuin Maurilaisenkin, pidetään patalakki, sen päällä on walkoinen huppu, joka warjostaa niskaa ja molempia poskia leualle saakka, ja päälle-päätteeksi kierretään pään ympäri wahwa ruskea, kameli-karwainen köysi, jotta koko pään-peitos saapi jonkinmoisen turbani-muodon. Mutta kaikkien omituisin kappale Arapialaisen puwussa on hänen walkoinen kappansa, joka menee jalkoihin saakka ja on tawallisesti warustettu päähineellä sekä useilla tupsuilla. Usein kesän kuumuudessa on tämä kappa hänen ainoa waatteensa, niin että wähäinen tuulen-henki saattaa awata silmillesi warsin odottamattoman näky-alan. Tohwelit jaloissa. taikka ratsumiehellä punaiset marokon-nahkaiset saappaat, täyttäwät kuwauksemme oikeasta Algerian Arapialaisesta.

[---]

Ei kommentteja :