20.7.10

Mustat asfalttikatot ja maalaamattomat pärekatot (mainos)



Mustat asfalttikatot ja maalaamattomat pärekatot eivät ole monenkaan mielestä esteettiseltä kannalta katsoen juuri viehättäviä.

Tällaiset katot tuntuvat myös kolkoilta ja värittömiltä, siten usein häiriten ympäristöään. Asfalttikatot sitäpaitsi, kuten tunnettua, lisäävät melkoisesti huoneiden kuumuutta kesähelteellä.

TERAVA II-värillä sivellyt katot ovat paljon vaaleampia ja heijastuttavat senvuoksi auringonsäteitä, joten katto ei kuumene likimainkaan niin kovasti kuin musta katto.

TERAVA II-värit antavat miellyttävän leiman sekä katolle että koko ympäristölle.

Huvilanomistajat ja arkkitehdit ovat senvuoksi tervehtineet ilolla TERAVA II-värien ilmestymistä.

Nämä värit ovat valmistetut nimenomaan kattojen, sekä asfaltti- että pärekattojen maalausta varten.

Kun näissä väreissä oleva tervavernissa yhtyy kattohuovan impregnoimisaineisiin, niin TERAVA II tarttuu hyvin lujasti kiinni. TERAVA II-värit siis ajavat saman asian kuin tavalliset kattolakat, mutta niitä käytettäessä pysyy asfalttipahvi notkeampana, mikä sekin on etu.

Koska tervavernissa on parhaita impregnoimisaineitamitä on olemassa, suojelee se myöskin pärekattoja, samalla kuin se antaa niille kauniin, kestävän värin.

TERAVA II-värejä käytetään edullisesti tavallisen kattotervan asemesta.

TERAVA II-värejä on punaisia ja harmaansinertäviä vivahduksia.

Kun katto on maalattava TERAVA II-värillä, lakaistaan se ensin puhtaaksi jäykällä luudalla, minkä jälkeen katon siveleminen TERAVA II:lla toimitetaan tavallisella maalarinsiveltimellä. Väri kuivuu tavallisesti 6 tunnissa.

Näin voidaan huokealla hoitaa ja suojella kattoa, samalla kuin sille annetaan silmää miellyttävä väri, joka sopeutuu kauniisti ympäristöön.

Yksinvalmistaja:
Väri-Kaivo
Erikoistehdas värien ja lakkain valmistusta varten.
Konttori: Kammionk. 9, Helsinki. Puhelin: 44 808.
Sähköosoite: Värikaivo Helsinki.
Pankki: Kansallis-Osake_Pankki.

HUOM. Ylläesitetyt TERAVA II-värit ovat siis tarkoitettu kattojen maalaukseen. Niitä on ainoastaan punaista ja harmaansinertäviä vivahduksia. TERAVA-värit (ilman II-merkkiä) taasen ovat tarkoitettu asuinrakennusten, ulkohuonerakennusten, aitojen y.m. maalaukseen ja on niitä enemmän kuin 10 eri värivivahdusta.

Cochineal.

Scientific American 18, 20.1.1849

The true Cochineal insect has never been found in the East Indies. It is indigenous to Mexico. The British East India Company were so desirous to have it introduced into their eastern possessions, that they some years since offered a reward of £6000 to any person who might succeed in cultivating and rearing the insect in India. The kind of the Netherlands also went to pains and expence to introduce the Cochineal onsect into Java, the climate of which is supposed to be well adapted to this important article of merchanize; but we believe that all attempts to introduce it into the countries of the east, have hitherto proved unsuccessful.

This insect will yet be a source of great profit to the United States, for there is no doubt but within our boundaries, it will be raised in great quantities. It produces the most brilliant scarlet dye upon silk and wool - nothing can equal it. It is also a beautiful paint - the most brilliant of all the lakes.

Fast Color.

Scientific American 22, 19.2.1848

A lady a short time since sent an elegant dress to a dyer's with instructions that he should dye it in handsome colors, warranted not to run: and she was somewhat surprised when the garment was sent home ornamented all over with beautiful little American flags, accompanied by the following explanatory note: -
"My Dear Lady: - The colors I have selected and used for your dress, have been tried by the English the French, and more recently by the Mexicans, and as they are convinced, no doubt, that these colors always stand, I have no hesitation myself in warranting them not to run."

Universalqvam.

Borgå Tidning 10, 6.2.1847

Så kallas en ny uppfinning af nordamerikanen Wolf, emedan den skall kunna begagnas till målning af hvad som helst, - sten så väl som spanmål. Myntverket i Wien har nyligen anställt en pröfiiing deraf, och den officiella berättelsen om resultatet öfverträffade allt hvad man kunnat föreställa sig. En centner gråsten maldes till pulver inom fyra minuter,och inomen minut förvandlades en motsvarande mängd indigo, försatt med vallen, till den fina hala deg, hvartill detta färgstoft måste bringas, innan det kan begagnas i kyp. En centner rått blyhvitt finrefs inom en timma, under det att 20 arbetare icke hinna stöta detta belopp på kortare tid än en dag. Furst Metternichs jerngjuteri vid Plass, i Böhmen, har med den patenterade uppfinnaren öfverenskommit om tillverkningen af detta slags qvarnar för Österrike. Universalqvarnen kan äfven drifvas med handkraft, och genom dess hastiga och fullständiga verkan sättes livar landtbrukare i tillfälle att sjelf förmala sin spanmål, både till afsalu och husbehof.

Japanning Black.

Scientific American 27, 27.3.1847

It is the case in this as in other arts and trades, that different workmen have different modes of operating, in some particulars; though on the same principle. In the process of japanning coarse and indifferent articles, as practised in some hardware manufactories, boiled linseed oil is the only blacking material used. The oil for this purpose is first boiled for several hours, and until, on cooling, it will assume the consistence of varnish. This oil is brushed in a cold state, over the work, which is then placed in the open air till the oil has begun to become adhesive. It is then placed in an oven prepared for the purpose, (a common cooking-stove oven will answer) and a gentle heat applied, but not raised above 300° until the oil has become nearly fry; after which the heat may be increased gradually until the oil becomes a full black. It is then withdrawn and allowed to cool gradually. For more delicate work, instead of oil, a solution of gum shellac in alcohol is used, and managed in nearly the same manner, the process being varied according to the nature of the articles, the construction of the oven, &c., as dictated by the experience of the operator. A japan varnish for this purpose may be made by boiling shellac in oil; or for an extra dense black, a solution of asphaltum in spirits of turpentine may be used, or a compound of all these ingredients together. - But whne asphaltum and spirits are used, the heat of the oven must be more cautiously applied. With judicious management, a dense black may be produced in 15 or 20 minutes, though, some times the articles to be japanned are allowed to remain in the oven several hours. When plates are to be japanned, they should be carefully placed in a horizontal position. If the heat is applied too strong at first, it will occasion wrinkles in the surface; and if the work is over heated in finishing, the black will be charred and not adhere. A little experience will satisfy a practitioner on these points.

To Color Nankeen.

Scientific American 47, 10.8.1850

Nankeen is a cotton cloth of a beautiful color, which derives its name from Nankin, in China, from which place it was first brought to Europe. Many suppose that true Nankeen is artificially colored, but this is not so; its color is that of the natural cotton - a peculiar kind, some of which has been successfully cultivated in Georgia. The color of nankeen may be imitated in the most perfect manner, and in every case linen drill of this color, may be set down as an artificial production.

In the first place, let us say, every planter should have a washing house with a chemical drug-room close at hand, and every farmer should have the same thing. A small dye-house should also be attached, containing one or more boilers, a plentiful supply of water, tubs, &c., and a good drain to carry off the waste water. Every agriculturist should endeavor to acquire an extensive knowledge of practical chemistry. We know of no science superior to this for expanding the mind.

To produce light nankeen shades, the cotton cloth should be first bleached white. This can be done by having some of the chloride of lime dissolved in cold wter in a tub, using the clear hot, and handling the cloth in it till it is white, then handling it in a clean water, made sour to the taste, in a tub, by vitriol, and afterwards washing it well. It is then fit to be dyed; to do this, dissolve one pound of copperas in half a gallon of water, and dissolve two pounds of quick lime in 10 gallons of water; then let both solutions settle. Pour off five gallons of the clear lime water into a tub of clean cold water, sufficient to cover the cloth, and allow it to be handled by the selvage freely. Then into another tub of cold water, about the same size as the lime water tub, put in one quarter of the clear dissolved copperas. (Although it is a little more expensive, one ounce of the nitrate of lead should be dissolved with the copperas.) Now handle the cloth well for five or ten minutes in the lime, giving it three selvages from end to end, and afterwards wring and shake it. It is now to be handled the same way in the copperas solution, then wrung and aired for ten minutes.

13.7.10

Kirjelaatikko: Happoja kestävä musta väriaine.

Suomen Teollisuuslehti 4/1907.

Artikkelin Coloriastolle lähettänyt Martti Kujansuu.
Kysymyksiä
Löytyykö mustaa puulle sivellettävää väriainetta, joka kestää happoja ja siis sopii esim. lääkärin työpöytään käytettäväksi.

Vastauksia

Happoja kestävä musta väriaine.

A. 500 gr. suolahappoista aniliinia liuotetaan kahteen litraan vettä.

B. 100 kuparikloriidiä liuotetaan 2:teen litraan vettä.

C. 63 g. salmiakkia liuotetaan 2:teen litraan vettä.

D. 63 g. kloorihappoista kaalia lioutetaan 2:teen litraan vettä.

Liuosta A otetaan 500 cm3.
" B " 100 "
" C " 20 "
" D " 20 "

Nämä määrät sekoitetaan ja seoksella sivellään puu useaan kertaa. Lopuksi öljytään puu.

Dyer Wanted. (ilmoitus)

Scientific American 20, 2.2.1850

Star Mill, Kensington, Phila., Jan, 18.
Messrs. Munn & Co. - We are in want of a first rate woollen dyer - a man of intelligence and particularly one of sobriety - who can dye a ll colors, both on wool and in the hank, and who would have some ambition to keep his colors always at the same shade. We dye only the wool and yarn, which we weave ourselves, on 76 looms. The dye-house is new and convenient; and as all Kensington knows, there is not a pleasanter place for a man to work at than at our mill. We should be willing to give good wages, and the man could, if he preferred, bring his own assistants, of which there would be two needed.

Respectfully yours,
Needles & Evans.

[A person who thoroughly understands the business of dyeing will find that Messrs. N. & E. can offer such inducements as will be wor/ their attention. The applicant must be a man of sobriety and intelligence.

M. & Co.

12.7.10

Sääntöehdoitus maalarien ammattiosastolle Tampereella.

Tampereen Sanomat 9, 22.1.1890

(Tampereen Työwäenyhdistys hywäksynyt)

1 § Ammattiosaston tarkoitus on iittää maalarien ammattilaiset yhteiseen työhön siwistyksen, siweellisyyden, ammatti-taidon ja niissä riippuwan yhteiskunnallisen aseman kohottamiseksi jäsentensä kesken.

2 §. Saawuttaaksensa tätä päämäärää, pidetään yhdistyksen toimesta esitelmiä ja keskusteluja ammattiin kuulumista y m. kysymyksistä; sen lisäksi toimeenpannaan hyödyttäwiä ja jalostuttawia huwia sekä hankitaan, siinä määrässä kuin warat
myöntäwät, ammattikirjallisuutta ja kuwateoksia. Samalla pitää yhdistys silmällä niitä nuorukaisia, jotka owat antautuneet maalarin uralle, siten, että saawat tarpeellista kouluopetusta ja harjaantumat järjestykseen ja kuuliaisuuteen, sekä että yleensä sopu ja hywä järjestys wallitsee ammattitowerien kesken. Koska yhdistyksen tarkoitus on edistää ammattitaitoa, niin tulee, mikäli waroja riittää, apurahoja jaettawaksi etewille yhdistyksen jäsenille, woidakseen saada opetusta Taideteollisuuskoulussa Helsingissä, tahi muualla, sekä myötäwaikuttaa matkarahain saamiseksi ulkomaille opintojen jatkamiseksi.

3 § Jäseneksi yhdistykseen pääsee jokainen hywänmaineinen, maalarinammattiin kuuluwa, wähintäin kaksi (2) wuotta ammattia harjoittanut henkilö, kun hän siitä ilmoittaa yhdistyksen johtokunnalle. Mitä apulaisiin tulee, olkoon johtokunnalla wapaus harkita heistä erikseen. Jos jäseneksi pyrkiä on kärsinyt lain rangaistusta, on johtokunnalla oikeus, lähemmin tutkittuaan syytä rangaistukseen, ottaa hänet jäseneksi tahi ei.

Jäseneksi pyrkijää, joka on tuomiltu kansalaisoikeutensa menettäneeksi, ei oteta yhdistykseen

Jos jäsen jostain syystä pidetään yhdistyksen kelpaamattomana, niin on kysymys hänen erottamisestaan otettawa johtokunnassa keskustellawaksi. Ja, jos tämä katsoo olewan syytä eroittaa hänet, on asiasta seuraawassa yleisessä kokouksessa äänestettäwä suljetuilla lipuilla. Jos wähintäin kaksikolmaita (2/3) osaa annetusta äänistä ehdotusta kannattaa, eroitetaan hän, — Eronneen tahi erotetun tulee jättää jäsenkorttinsa johtokunnalle.

4 §. Henkilön, joka on otettu jäseneksi osastoon, suorittaa 1 markan, josta sisäänkirjoitus maksuna 25 penniä ja sisäänpääsymaksuna 75 p:niä Jäsenmaksu on 50 penniä kuukaudelta. Kerrassaan maksamalla wuoden jäsenmaksut saa 1 markan alennuksen Jäsen, joka laiminlyö maksunsa korkeintaan kuuden (6) kuukauden ajan, katsotaan osastosta eronneeksi. Kuitenkin woi hän uudelleen päästä jäseneksi suorittamalla uuden sisään pääsymaksun ja, sen lisäksi laiminlyödyt kuukausirahat. Joka kerrassaan suorittaa wiisikymmentä (50) markkaa on wapaa kaikista jäsenmaksuista. Jäsen, missään tapauksessa ei saa takaisin suoritettuja, yhdistykselle kuuluwia rahojaan.

5 §. Osaston johtokuntaan kuuluu paitsi puheenjohtajaa, 6 jäsentä sekä 2 warajäsentä, jotka kaikki wuosittain walitaan wuosikokouksessa suljetuilla lipuilla. Johtokunnan jäsenet walitsewat keskuudessaan warapuheenjohtajan. Vähintään puolet johtokunnan jäsenistä pitää olla työntekijöitä Oppilas ja apulainen ei kumminkaan ole johtokuntaan waalikelpoinen. Johtokunta on päätöswoipainen, jos puheenjohtaja tahi warapuheenjohtaja sekä 4 jäsentä on saapuwilla Äänien ollessa tasan woittaa puheenjohtajan kannaltawa mielipide. Johtokunnalla on päättäwä oikeus kaikissa maissa kysymyksissä paitsi niissä, mitkä koskewat waaleja, jäsenmaksuja ja sääntöjen muuttamista, jotka owat wuosikokouksen ratkaistawat. Tärkeämmät ja yleisemmät asiat keskustellaan ja päätetään osaston kokouksissa.

6 §. Johtokunnan welmolllsuus on pitää huolta osaston talouden-hoidosta, määrätä pöytäkirjuri ja ottaa rahastonhoitaja.

7 §. Pöytäkirjurin tehtäwä on pitää pöytäkirjaa wuosikokouksessa, osaston- ja johtokunnan kokouksissa sekä hoitaa osaston kirjeeinvaihtoa, kuin myös laatia wuosikertomus osaston toiminnasta.

8 §. Rahastonhoitajan tulee säännöllisesti pitää kirjaa osaston tuloista ja menoista; koota maksamattomat jäsenmaksut, sekä on hän welwollinen tekemään tilin hallinnostaan milloin tahansa johtokunta sen hywäksi näkee Wirkaan astuessaan tulee hänen antaa luotettawa, johtokunnan hywäksymä, takaus.

9 §. Osasto walitsee wuosittain huwitoimikunnan sekä järjestysmiehet toimeenpanemiaan huweja, esitelmiä y. m. s. warten ja on jälkimmäisten pidettäwä silmällä, että hywä järjestys niissä wallitsee. Järjestysmiesten tulee sitä paitse walwoa hywää järjestystä osaston kokouksissa.

10 § Osaston wuosikokous pidetään Helmikuun kuluessa, sekä wuosipäiwä kesäkuukausina. Molemmat asiat ratkaisee tarkemmin johtokunta. Kokouksia pidetään wähintäin kerran kuukaudessa, johtokunnan määrääminä päiwinä. Wuosikokouksesta ja wuosipäiwästä ilmoittaa puheenjohtaja 8 päiwää ennen niiden pitämistä, kaupungin enimmän lewinneissä sanomalehdissä. Kokoukset ilmoitetaan wähintäin kahta (2) päiwää ennen.

11 §. Osaston wirallinen kieli on Suomen kieli, jota myöskin käytetään kirjanpidossa sekä yleensä kaikissa osastoa koskewissa keskinäisissä kirjoiluksissa.

12 §. Vuosikokouksessa walitaan kaksi (2) tilintarkastajaa ja näille kaksi (2) warajäsentä tarkastamaan kuluwan wuoden tilit. Samassa tilaisuudessa lukee puheenjohtaja kertomuksen kuluneen wuoden waikutuksesta. Tilintarkastajien antama lausunto osaston warojen hoidosta samana wuonna julkiluetaan ja päätetään johtokunnalle annettawasta tilinwapaudesta. Tarkastellaan ehdotettuja kysymyksiä ja keskustellaan niistä.

13 § Waaleissa ja äänestettäessä täytyy jokaisen olla itse saapuwilla, muussa tapauksessa ei hänen ääntänsä oteta huomioon. Johtokunnan jäsenillä on oikeus ottaa osaa kaikkiin waaleihin, paitse tilintarkastajia ja niiden warajäseniä walittaessa.

14 § Wuosikokouksen ja muiden kokouksien pöytäkirjat luetaan ja hywäksytään seuraawassa kokouksessa ja astuwat päätökset woimaan heti kun tämmöinen tarkastus on tehty, ellei osasto jotakuta asiaa warten toisin päätä.

15 §. Osasto alistuu ammattiosastoksi Tampereen Työwäen-yhdistykseen, jolle osasto suorittaa wuotuista wuosimaksua kolme (3) mk. kul takin jäseneltä.

16 §. Lisäyksiä ja muutoksia näihin sääntöihin, jotka muutokset kuitenkaan eiwät saa koskea 17 §.ää, moidaaii tehdä ainoastaan wuosikokouksessa, jos wähintään kaksi kolmatta (2/3) osaa läsnäolewista osaston jäsenistä siihen suostuwat. Wahwistus näihin muutoksiin on haettawa Työwäen-yhdistykseltä, ennenkuin niitä woidaan käytäntöön ottaa. Ehdotukset muutoksiksi owat wähintäin kaksi (2) kuukautta ennen wuosikokousta jätettäwät kirjallisesti johtokunnalle, jonka tulee, myötäliittäen oman lausuntonsa, esittää asia seuraawassa wuosikokouksessa yhdistykselle, joka sitte ottaa asian keskusteltawaksi ja päätettäwäksi.

17 § Jos osaston jäsenten lukumäärä wähenisi alle kymmenen, lakkaa osaston waikutus toistaiseksi. Asiakirjat, pöytäkirjat, tilikirjat sekä rahawarat ja muu omaisuus jätetään siinä tapauksessa Tampereen Työwäen-yhdistyksen hoidettawaksi, siksi kunnes jäsenten lukumäärä taas kohoaa yli kymmenen, jollain osasto uudelleen alkaa waikutuksensa ja on oikeutettu perimään hoidettawaksi jätetyt rahawarat, asiakirjat sekä muun omaisuutensa

Hywäksynyt ja noudatettawaksi wahwistetut Työwäenyhdistyksen johtokunnan kokouksessa Jouluk. 16 p. 1889
Toimeksi saanut
Kaarlo Renström.

Maalarien ammattiosaston... (ilmoitus)

Tampereen Sanomat 9, 22.1.1890

Maalarien ammattiosaston johtokunta on warapuheenjohtajaksi walinnut hra M, E. Wansenin, rahastonhoitajaksi hra F. O. Snellin ja kirjuriksi hra Paawo Strömbergin. Rahastonhoitajo on tawattawissa Työwäenyhdistyksen huoneustossa joka perjantai ilta klo 8 -10. Osastoon pyrkiwät woiwat ilmoittautua silloin.

11.7.10

New Pigments.

Scientific American 42, 7.7.1849

The following new paints are described in the Philadephia Ledger, as discoveries made by H. M. A. Mahn, last year.


Columbian Verdigris.

Sulphate of copper, 2 parts; alum 1 part; brown sugar 8 parts, and yellow soap 8 parts; Make a hot solution of the blue vitriol in a proper quantity of water, then add the alum, then put in the sugar, which will almost instantly convert the blue into green; the solution of soap must now be added, which must have been previously made; both solutions being boiling hot at the moment of their junction. The article supercedes the old verdigris, both in durability and color, and will stand all kinds of weather.


Mahn's Green.

This pigment was discovered May 29, 1848. Its preparation is as follows: - 1 pound sulphate of copper, 2 ounces alum, and 1 pound good light yellow soap; make a solution of the vitriol in a sufficient quantity of hot water, then add the alum, then pour int the soap, having also been prepared in boiling water to the consistency of cream - a beautiful green immediately floats on the surface.

Several other kinds can be made, by varying the proportions or adopting the different methods. This paint can be used immediately on being made, by being dissolved in a little warm oil or spirits of turpentine and mixed with some white lead or chrome yellow, &c. so as to make it corporeal and heavy.

For Japan were it is excellent, without any admixture; for making marine paint it is very good; for coloring wax, it is better than most other greens, and in point of cheapness and facility of its production it excels all other pigments.

Waarallista russakkapulweria.

Savonlinna 5, 6.5.1876

Mikkelin läänin maaherra on hywäntahtoisesti tämän lehden toimitukselle ilmoittanut, että muutamissa Mikkelin kaupungin kauppapuotiloissa on jo muutama aika myöty wiheriätä pulwerinmuotoista wäri-ainetta, joka tutkittua on huomattu sisältämän pää-asiallisesti arsenia ja waskea, luultamasti "Schweinfurter" eli "Parisergrönt", joka on erittäin woimallista myrkkyä; ja koska kumminkin rahwas on ruwennut käyttämään tätä pulweria russakkain häwittämistä warten sillä tawoin, että tätä teroitetaan kuiwassa muodossa asunto- ja särwinhuoneisiin ja aine sillä tawoin käytettynä luonnollisesti wielä helpommin taitaa myrkyttää ihmisiäkin, saamme, herra kuwernörin pyynnöstä, tästä ilmoittaa, kuin myös waroittaa tämän myrkyllisen wäri-aineen käyttämistä.

Dussauce: New Color - Indian Red.

Scientific American 11, 16.11.1861

By Professor H. Dussauce.

Painters use very few colors of an organic nature. Those which they employ are usually in the state of lake, which are a combination of the coloring principle, with a metallic oxyd. For some time past I have been occupied with chemical researches on the colorin principles of organic origin, and have obtained one from sandal wood, which, by its beauty and its brightness, is nearly equal to carmine, and is of great interest to painters.

This principle is a pure red solid, melts a little below 212°, and is afterward decomposed. It is insoluble in water and fixed oils, but very soluble in alcohol, ether, acetic acid and volatile oils. Dry chlorine has no action on it; wet chlorine destroys it. All acids - except nitric, chromic and others which are rich in oxygen - have no action on it. Sulphohydric acid, which of all the gases is the most redoubtable test for such colors, has no action upon it; and light and air have no action on it. Painters have found it to be a very solic color. It was used to paint the carriages of the Emperor Napoleon about nine years ago, and the color is still as bright as when it was put on. Its preparation is easy, as follows: - Take the sandal wood in powder, and exhaust it completely by alcohol. In the alcoholic solution thus obtained, pour hydrate of oxyd of lead in excess. Collect the precipitate on a filter. Now, wash the precipitate with alcohol and dry it; dissolve it in acetic acid, and to this acetic solution add an excess of water. The coloring matter which is insoluble in water is precipitated, and the acetate of lead stays in the solution; and it may be used to make new oxyd of lead. Now, wash the precipitate well and dry it at a low temperature. Researchers on this color - too long to relate here - have shown me that this color is a peculiar principle, and is pure santalin. its cost will be about $1 a pound. I intend to make a new compound for dyers and calico printers, extracted from santalin, capable of dissolving in water - a thing which has never been done before.

[Sandal wood, under the name of saunders wood, has been long in moderate use among dyers for dyeing brown colors on woolen goods. It has been considered a variety of bar wood by French chemists. It re-acts with salts aof alumina, and gives red precipitates. We have never heard of it being used for making paints. Barwood and camwood, its congeners, should also produce such paints when heated in the same manner.
- Eds.]

10.7.10

Iisak Newton.

Mehiläinen 10, 1.10.1859



(Muotokuwalla.)

Tämä mies on niitä harwoja walittuja kuolewaisten seassa, joille Luoja on lahjoittanut neron ja woiman raiwata uusia polkuja tieteille ja ilmituottaa niitä ikuisia sääntöjä, joiden jälkeen ääretöintä maailmaa hallitaan. Hän syntyi Woolsthorpen kylässä, englantilaisessa kreiwikunnassa Linkoln, Joulukuun 25 pinä 1642. Pieni ja heikko oli hän syntyessänsä; ei hänessä lapsuuden aikana merkitty minkään laisia erinomaisia luonnon lahjoja, joista olisi woitu aawistaa hänen tulewaista suuruuttansa ajattelijana ja tiedemiehenä. Vanhempansa oliwat sangen köyhät, ja isänsä kuoli hänen lapsena olessansa. Äidin huoleen jäi pienen lisakin ensimäinen kaswatus, jonka hän asetti niin. että pojastansa saisi wanhain päiwäinsä tuen. Miehensä oli perinnöksi jättänyt pienen maantilan, ja sen hoitajaa toiwoi hän ainoasta pojastansa. Kuitenki laitettiin hän ensin kouluun Granthamin kaupunkiin; mutta otettiin sieltä pois 12 wuoden wanhana. Äiti aikoi nyt käyttää häntä maantilansa töihin ja askareisin. Nuori lisak tuli siis kotiin. Äiti pani hänen paimentamaan lampaita ja lähetti hänen wälistä wiemään kaupunkiin maantawaroita. Tämmöiset toimitukset oliwat aiwan wasten pojan mieltä ja luontoa. Lampaat jätti hän paimenkoiran wapaasen huostaan, ja istuksenseli itse jonkun puun juuressa tahi kiwellä. Siinä luki ja oppi ahkerasti muutamia wanhoja maannmittauskirjoja, jotka oli sattunut lainaksi saamaan Granthamin aptekarilta. Hän oli kauwan aikaa niinkuin unessa käwijä, joka luulee lepääwänsä kotona sängyssä, mutta toimittaa tietämätöinä ihan toisia askareita. Tämä tuotti äidille sywää surua. Mikä wanhain päiwäin tuki tuomoisesta lapsesta tulee, ajatteli hän ja ilmoitti murheensa eräälle kaukaiselle sukulaiselle nimeltä Ayscough, joka oli pappi. Tälle kertoi, miten hullusti poikansa käyttihe. Ayscough läksi sentähden kerran maalle poikaa katsomaan. Pienen lammaspaimenen tapasi hän wesakaswuin takana uutterasti lukemassamaan mittauskuwilla täytettyä kirjaa. Hän luetti siinä paikalla poikaa ja kyseli yhtä toista, johon sai ihmeellisen wiisaita ja tarkkoja wastauksia. Ayscoughille näytettiin myös wesikello ja auringon osoittaja, jotka poika oli tehnyt; näistä oli erinomattainki wesikello hywin sopiwasti ja nerollisesti rakettu. niin että siitä selwästi nähtiin pojan taipumus ja taito kone-oppissa. Ayscough houkutteli nyt äidin lähettämään poikaa jälleen kouluun, ja lupasi kustantaa hänen opetuksensa. Tätä ei äiti ensin tahtonut ottaa korwiinsa; mutta wiimein suostui siihen kuitenki, neuwoteltuansa muiden pereenjäsenten kanssa. Näissä neuwottelemisissa selitettiin yksimielisesti ja juhlallisesti, "ettei nuori lisak kelwannut muuksi kuin oppineeksi mieheksi".

Pieni lisak pääsi nyt takaisin kouluun Granthamiin. Sieltä erosi 18 wuoden wanhana ja tuli ylioppilaaksi Kambridgen kaupunkiin. Täällä hawaittiin heti hänen erinomaiset hengen lahjansa, warsinki maanmittaudellisissa tiedehaaroissa. Euklideen alkeet esm. oppi hän kerran luettuansa, ja kuin kysyttiin miten niin pian taisi ne saada päähänsä, wastasi hän: "Herra Jumala! eihän kirja sisällä muuta kuin totuuksia, joita itsestään ymmärtää". Muussaki tiedossa ja taidossa kaswoi hän nopeasti opettajainsa ihmeeksi.

Jo 23 wuoden wanhana oli Newton tehnyt monta tärkeää tieteellistä keksintöä; ne hän piti kuitenki salassa kellekään ilmoittamatta. W:na 1665 täytyi hänen paeta ruttotautia Kambridgessa, ja tuli kotiseudullensa. Täällä oleksi ja kulki metsissä, tutkien luontoa, jonka oswiittoja aina nouti. Muutamana päiwänä istui hän omenapuun juurella, jota wieläki näytetään matkustawille Woolsthorpessa. Hänen siinä istuessa putosi puusta omena maahan. Tämä pieni tapaus herätti hänen ajatukseensa sen suuren luonnonwoiman, jota sanotaan painoksi eli painowoimaksi, ja jonka säännön mukaan kaikki putoowat kappaleet wedetään maan keskusta kohti. Newton alkoi tästä miettiä wastausta seuraawiin kysymyksiin: Eiköhän tämä woima (painowoima), joka waikuttaa korkeimmilla wuorenkukkuloillaki, ulotu myös kuuhun? eiköhänse ole sama woima, joka pitää kuuta radallansa maan ympäri? ja eiköhän aurinko samanlaatuisella woimalla waikuta muihin taiwaan kappaleisin?*) Semmoinen kuwio (figur), jossa kaikki neljä siwua owat yhtäsuuret ja kulmat suorat, sanotaan suomeksi neliöksi (qwadrat).Ahkeroidessa todistaa sitä, että näihin kysymyksiin oli wälttämättömästi myöntäwä wastaus saatawa, tuli hän siihen tärkeään päätökseen: että auringon wetowoima waikuttaa wastapäisessä suhteessa matkan eli wälin neliöihin *). Tätä tahtoi hän käyttää wyös kuuhun, mutta luwunlaskunsa petti sillä kertaa siitä syystä, että maan puolihalkasija eli säde (radie) ei ollut silloin wielä pituudellensa oikein tunnettu. Jälkeenpäin löi tämä luwunlasku sisään.

Seuraawana wuonna palasi Newton Kambridgeen ja wihittiin siellä, tutkinnon otettuansa, wiisaustieteen tohtoriksi. Tieteellisiä keksinnöitänsä ei wieläkään ilmoittanut kellekään. Mutta kahden wuoden kuluttua eli noin 1668 paikoilla alkoi julistaa uutta oppiansa ensin walosta ja sitte muista luonnon kohdista, joita sitä ennen oli osittain waillinaisesti osittain wäärin ymmärretty. Kolmikulmaisen lasin, niinkutsutun prisman kautta, jakoi hän auringon walon eri wäreihin ja perusti niinmuodoin opin sekä säteiden jaosta että wäreistä. Niinkuin uudet asiat ja uudet opit maailmassa aina owat tehneet, niin heräsi Newtoninki uusista esityksistä sekä wihaa ja riitaa että iloa ja ihmettä. Hän rakasti rauhaa, saadaksensa hämmennyksittä selwitellä oppiansa julkisuuteen, josta syystä ei paljon ruwennut häirittäjöitänsä wastustamaan, lujasti wakuutettuna totuuden tulewan woitolle.

Wuonna 1669 nimitettiin Newton mittaus ja laskutieteen rohwessoriksi Kambridgen yliopistossa, jossa nyt sai tilaisuuden nuorisolle lukea ja selittää uusia tietojansa luonnosta ja sen lakiloista. Tähtikiikareita oli parannellut ja myös uudelleen rakentanut. Uhden semmoisen noin 40 kertaa suurentawan lähetti hän Lontoon tiede-akatemialle, jonka jäseneksi hän kohta siitä nimitettiin. Kirjoituksiansa alkoi nyt myös ilmiantaa painon kautta suuremmalle yleisölle. Ne woittiwat tiedemiesten tarkastuksen ympäri siwistyneen maailman. W:na 1687 tuli painosta Newtonin tutkinnot ja keksinnöt kirjassa: "Philosophiæ naturalis principia mathematica" (= luonnonwiisauden mittaus- ja luwunlaskulliset perustukset). Sittemminki kirjoitti hän paljo, mutta hänen teostensa luetteleminen et ole miksikään hyödyksi lukijoillemme. Täydellinen kokous Newtonin kirjoituksista toimitettiin wasta hanen kuolemansa perästä Lontoossa 1779. Newton kirjoitti osittain latinaksi osittain maansa kielellä.

Myöski isänmaansa waltiollisessa uudistamisessa oli tämä suuri luonnon tietäjä osallinen. Silloinen Englannin kuningas 2:n Jaakop oli hallituksessansa kowa ja itsewaltias. Hän ei pitänyt rajaa teoissansa maan lakiloista ja oikeuksista, waikka ne olisiwat olleet kuin hywästi perustetut tahi pyhät. Hän koetti myös ottaa Kambridgen yliopistolta sen wanhat oikeudet. Mutta Newton nousi wastaan ja kumosi lujuudellansa ja taidollansa kuninkaan pahat ja itsewaltaiset yritykset. Yliopisto lähetti hänen sen perästä pari kertaa edusmieheksensä asioissa Lontoosen. Vapauden ja oikeuden tunto oli Newtonissa eläwä, niinkuin yleisesti Englannin asujamissa.

Elatuksen murheet rasittiwat kauwan Newtonin mieltä. Niistä alkoi toki löytää huojennusta, kun w:na 1694 nimitettiin kuninkaalliseksi rahankoettajaksi, josta waiwasta sai palkkaa 600 pund sterlingiä (1pund — 6 rupl. 50). Tätäki ammattia hoiti hän yleiseksi hyödyksi. Työnsä rahan koettelemisessa johti häntä tutkimaan ja ophimaan kemiaa, jossa tieteessä tuli aikansa kuntoa myöten sangen taitawaksi. Kolmen wuoden päästä nimitettiin hän mainitun wiraston pääjohtajaksi, ja sai palkaksi 1,500 p. sterl. Tässä ammatissa oli hän kuolemaansa asti. Kuningatar Anna nimitti hänen samalla kertaa ritariksi; hän sai nyt kuuluisan nimensä lisak Newtonin eteen sen pienen sanan"Sir", jommoinen koristus nimen edellä on tämän maailman narreista ja tyhjän toimittajoista erinomaisen kallis ja kaunis. Newtonille itsellensä tuotti se paljon suuremman ilon ja tytywäisyyden, että w:na 1703 nimitettiin kuninkaallisen tiede-akatemian esimieheksi (presidentiksi). Myöski Parisin tiede-akatemia walitsi Newtonin kunniajäseneksensä. Maine lennätti hänen nimensä kaikkiin walistuneihin maihin. Tieteellisiin wäitöksiin ja riitoihin joutui hän wielä, mutta aikalaisistansa ei löytynyt ketään, joka hänen tieteissänsä oli hänelle wertaa wetänyt. Saksassa oli oppinut Leibnitz hänen wastustajansa.

Joitakuita wuosia sen perästä kun Newton nimitettiin rahain koetuswirkaan, häwitti tulipalo hänen työpajansaja käsikirjoituksensa. Tämä onnetoin kohtauskoski häneen niin kowasti, että se waikutti rasittawaisesti hänen terweyteensä ja järjenwoimaansa. Siitä hetkestä näytti siltä kuin Newton olisikadottanut halun tieteellisiin töihin. Wiimeiset 10 wuotta hänen elämästänsä kuluiwat muussa toimessa; harwoin puuttui hän enää mittaus- ja laskutieteesen. Kummallinen heikkous ja haluttomuus oli ottanut asunnon hänen ennen niin tarkkaan ja wireään sieluunsa. Hän ikäänkuin tunsi päiwätyönsä täytetyiksi. Jos häneltä kysyttiin neuwoa eli tietoa, käski hän menemään muiden kiitettyin tidemiesten luoksi, ja kun häntä itseänsä mainittiin kunnioituksella ja kiitoksella, wastasi hän: "En tiedä mitä maailma kerran on teoistani sanowa. Mielestäni olen itse niinkuin lapsi, joka leikitellessänsä merenrannalla on ollut onnellinen löytämään joitakuita pieniä kiwiä, joitakuita näkinkynsiä, jotka owat olleet muita koreampia ja loistawampia. Itse meri on tutkimatta ja tutkimatoin, ääretöin ja silmän kantamatoin".

Suuren, wäsymättömän neron woimat oliwat rauenneet. Hiljaisesti, hawaitsemattomasti nukkui Newton kuoleman uneen Maaliskuun 20 p:nä 1727 elinaikansa 85 wuotena. Hänen elämänsä oli rikas työstä ja kunniasta. Sywemmästi kuin kukaan edellisistänsä katsoi hän luonnon salaisuuksiin. Hän keksi taiwaan tähtien radat. Hänen maallinen olentonsa asetettiin kuninkaallisesta käskystä kaikkein katsottawaksi kuolon juhlawuoteelle Westminsterin kirkkoon. Waltakunnan suurikansleri ja kolme Englannin ylintä herraa kantoi ruumista hautaan. Haudalla seisoo tänäki päiwänä komea muistopatsas; siihen piiretty latinainen kirjoitus näyttää,
kuka sen alla lepää.

Newton oli kooltaan kohtalainen, ja käytöksilleen ystäwyyttä ja rakkautta herättäwä. Ylpeyttä eikä imarrusta hänessä ei tawattu. Hänen ulko-ihmisestä ei woitu keksiä sitä ajatuksen woimaa ja sywyyttä, joka löytyy hänen kirjoituksissansa. Awioliittoon ei milloinkaan mennyt, ja sanotaan, ettei lemmetär missään muodossa häneen koskaan koskenut — ei hengellisesti, ei ruumiillisesti! Jälkeensä jääneenomaisuuden, 32,000 p.sterl., peri hänen kolme sisarpuoltansa, jotka äitinsä oli synnyttänyt toisesta naimisesta.

Se huone, jossa Newton ensisti näki sen auringon, jonka walo ja waikutukset hänelle antoiwat niin paljon työtä ja tutkimista, seisoo wielä paikallaan wanhana ja alhaisena. Sen kammarin seinään, jossa hän syntyi, on asetettu marmoritaulu. Tauluun on piiretty englantilaisen runoilijan Popen tekemä wärssy: "Nature and nature's laws lay hid in night;
God said: 'Let Newton be!' and all vas light".

Suomeksi ehkä näin:
Pimeys peitti luonnon, ja sen lait salahan;
Newtonin Luoja laittoi, ja kaikk' käw' walohon.

The Mauve Dye.

Scientific American 18, 27.10.1860

The beautiful red and purple silks which are now so fashionable throughout the civilized world, are colored with a substance which is extracted from coal tar. On page 98 of our last volume, we published a translation from a French periodical, giving a full account of the mode of obtaining this coloring matter from the waste tar. In that article, the price in Paris of pure aniline violet, in powder, was stated to be from $245 to $326 per pound. The enormous value of this substance is owing to the fact that it not only produces a great variety of red and purple shades of exceeding delicacy and brilliancy, but these colors are also remarkably permenent. By the advertisement of Charles A. Seely, in another columb, it will be seen that the manufacture of this coloring matter is now carried on in this city; and as Mr. Seely is one of our most through theoretical and practical chemists, he is one of the few men int he community competent to conduct the delicate manipulations required in the manufacture of this beautiful dye.

Färgning af gräs och mossa.

Björneborgs Tidning 115, 4.10.1900

Gräsen doppas, innan de färgas, i en svag lösning af gummi i vatten, eller tillsättes med gummi. Till ljusrödt kokas litet campecheträ med ammoniak och vatten, till rödt, campêche-trä och alv. För åstadkommande af blå färg användes indigo. Alla andra färger, som äro lösliga i hett vatten, kunna användas.

Bläck håller...

Björneborgs Tidning 115, 4.10.1900

Bläck håller sig bättre, om man häller ett par droppar nejlikolja i flaskan.

Vegetable Colors.

Scientific American 25, 13.3.1847

The fresh blossoms and succulent stems of buckwheat have been applied in Europe to the purposes of dyeing wool, &c. The infusion, by the addition of preparations of bismuth and tin, produces a beautiful brown color. From the dried flower bundles, different shades of green are obtained. The Siberian species of wheat, in particular, yields a fine yellow, which, upon boiling the wool still longer in the dye, changes into a golden tint, and at length becomes a beautiful yellow.

Manufacture of Steel Pens.

Scientific American 25, 13.3.1847

Although millions of metallic pens are consumed in Europe and other parts of the world yet the manufacture of them is little understood, and carried on extensively only in England and the United States.

The principle of this manufacture is extremely simple, nevertheless, the operations necessary to bring this small article to the state in which we see it, are more complicated than we should be led to expect. he following is the information on the subject which we have been able to collect:

The material of which metallic steel pens is made, consists, in general, of plates of steel, of the same thickness oft he pen when finished. these steel plates are from 1.25 metres to 1.50 metres long, by 0.60 to 0.90 metre wide - (the metre is equal to 39.371 English inches.) They are cut by a machine entirely similar to that used for cutting the pasteboards for Jacquard looms, into bands or strips, the width of which is about double the length that each pen should have when finished.

These stripts are taken to the cutting press, which nearly resembles the fly press used in coining, but is smaller and more simple. A young girl takes, with the left hand, one of the loaded levers of this press, and with the right hand pushes successively the metallic strips on to the die or matrix of the press.

When this operation is completed, the work woman strikes a blow with the press, which cuts out many blank pens at a time; these are so placed in two rows, that the point of one of the pens of the one row is cut out of the interval that separates two adjoining pens of the other row, and so reciprocally. The die, which lies below, and the counter die, which the screw of the press successively raises and lowers, have forms corresponding to the bumber and pattern of the pens that are to be cut at one blow. As soon as the blow is struck, the workwoman drives back the lever, the cut-out blank pens fall into a box placed to receive them; the work-woman pushes on the strip of steel, and the same operation is repeated. A young girl can in this manner cut out 300 blank pens in a minute.

The pens in this state are taken to another workwoman, whose business is to pierce the hole which they are to have near their centre. This hole is made by a press exactly like that used to cut the pens, but smaller. The piercer or punch, has the shape of the hole intended to be made, and the matrix has a corresponding cavity.

The blank pens just cut uot, being placed to the left of this workwoman, she takes a certain number of them in her right hand, which she holds by the fingers by the widest part, opposite to the point: she introduces this point between the dies, until she meets with a resistance caused by a stopper, she then adjusts it, fixes the pen in its places, by means of a small elevation on the counter-die, so arranged, as that not only the point, but also its oblique edge, exactly fit it, and the pen is placed in a fixed and determined position under the screw of the press. In this position, the workwoman strikes the blow with the fly press, pierces the hole, and whilst, with the same hand, she draws back the lever, with the right she throws to the same side the pierced pen, which had been held firmly during the operation, and immediately, with quickness and dexterity, replaces it with another, which is to be similarly treated. These pens thus pierced, pass into the hands of a third workwoman, who makes two lateral slits, which gives them the necessary elasticity. This operation is performed exactly in the same manner as the preceding.

Among all the before mentioned operations, none presents more difficulties than the cutting or sinking of the dies and counter-dies, and their adjustment in the press. These require, in fact, much ability, care and exactness; but when one good tools are prepared the manufacture may go on steadily, furnishing products of a good quality, and always of the same pattern.

(To be concluded.)

Förfalskning af viner...

Björneborgs Tidning 79, 6.10.1897

Förfalskning af viner är så allmän, att det nästan blifvit omöjligt att kontrollera densamma skrifves i den srenska industritidningen Norden. Ofta är det också svårt att fast fixera gränsenmellan s. k. förbättringar (gallisering, gipsning, petiotigering etc.) och förfalskningar.

Mycket noggranna bestämningsmetoder äro dock utarbetade för bestämmandet af viners olika be ståndsdelar, och i flere länder finnas specifika, delvis lagstadgade föreskrifter för bedömandet af viner på grand af den kemiska analysens resultat. I Tyskland är sålunda all tillsats af borsyra, salicylsyra, glycerin, oren sprit och orent drufsocker (stärkelse, socker) förbjuden. Rödvin får ej innehålla mera än 2 gr. svafvelsyradt kali pr liter. Med Bacharin, syror eller gummi försatt vin, russinvin etc. få ej säljas under namnet vin. Totalhalten extrakt skall icke understiga 1,5 gr efter afdrag af oflyktiga syror 1,1 gr. pr 100 kub.cm. Halten mineralämnen får icke understiga 0,14 gr. pr 100 kubem. I Ungern få exportviner ej innehålla under 1,2 gr. extrakt »r kubetn. samt minimum 7,5 vol. % och maximum 18 vol. % alkohol. Hos oss saknas dylika detaljerade
bestämmelser.

Tjärfärgämnen påvisas genom att skaka vin, som gjorts svagt alkalikt, med amylalkohol. Denna färgas nämligen af tjärfärger röd. Fuksin påpekas genom att skaka 100 kubcm. vin med 10 kubcm. ammoniak ocb 50 kubcm eter och afbälla den senare samt låta den afdunsta på ett urglas, hvarpå en hvit ylletråd placerats. Vid närvaro
af fuksin antager tråden då rosafärg.

Utom tjärfärfeer användes såsom färgmedel å rödvin bland annat cochenille, blåholz, indigo, malva, fläder, gulholz, körsbär, lingon, lakmus, rödbeta, phytolacca, sambucus, hvilkas igenkännande är mycket svårt eller omöjligt och tordrar en mycket omständlig undersökning, hvarför också en hel del såsom praktiska och enkla uppgifna metoder lätt kunna vara vilseledande. En metod är dock i många fall användbar och grundar sig därpå, att drufvans färgämne, vare sig i hvita eller röda, i svaga eller starka viner, gifver med blysockerlösningen en olöslig förening, som ej bar någon bestämd färgnyans, utan är en så intim blandning af blått, rödt ocb grått, att ingendera däri kan upptäckas, hvaremot många andra ämnen, som användas till falsk färgning, under enahanda omständigheter gifva en fällning, hvari någon af grandfärgerna framträder. Om man i ett spetsglas försätter en matsked vin med lika mycket vatten och därefter indroppar blyättika (en lösning af blysocker i vatten) i blandningen så länge, tills det bildade grumlet får konstant färg, så, om detta är tydligt rödaktigt, har man anledning förmoda fernambuc närvarande; är det tydligt blåaktigt kan blåholz, lakmus, lingon eller cochenille förefinnas; är däremot färgen grönaktig, häntyder detta på malva, fläder eller lignstrum.

Hvita och gula viner förekomma ej så allmänt som röda och förfalskas mera sällan med hänsyn till färgämnet än genom tillsats af gartämne och essens. Att bestämma det förra är ganska omständligt, likasom det ofta är ytterst svårt att afgöra arten at den senare. Viner eller drycker i allmänhet, som innehålla konstgjorda essenser, skilja sig vanligen från de äkta däri, att de mycket snart förlora eller förändra sin angenäma lukt, då ett äkta vin, uppslaget i öppet glas, under flere dagar bibehåller sin arom likartad, bar ett med essens försatt redan efter ett par timmar undergått förändringi lukten och måhända alldeles förlorat denna.

Det är dock, som nämt, i allmänhet ej tillfylles att vid bedömande af äktheten hos viner ensamt taga hänsyn till den kemiska analysen. Olika årgångar af sam ma vin äro ofta af skild sammansättning och lämna resultat, hvilka sällan stå analytikern till buds vid jämförelse med den analys han utför. Vissa hufvudledningar vid bedömandet erhållas dock, som nämdt, genom kemisk analys och som nogsamt kanna tjäna att påvisa de gröfsta förfalskningarna. Värre är då det vanligaste bedrägeriet eller utgifvandet af ett sämre vin för ett bättre; här står kemisten vanligen i saknad af analysresultat å värkligt äkta vin, ofta nog inför ett spörsmål omöjligt att på tillfredsställande sätt lösa.

Enahanda och i högre grad är detta fallet, då undersökningenafser kvaliteten af ett äkta vin. Smaken är och blir härvid den viktigaste
faktorn för bedömandet.

Dyeing and Printing.

Scientific American 9, 28.8.1869

At the present time, sumach is much used in dyeing and printing, in order to cause other dyes to take better on the fabrics or fibers of materials to be dyed or printed. According to an invention lately patented by Mr. J. L. Norton, of Bell Sauvage Yard, Ludgate Hill (whose name is well known in connection with the Abyssinian tube well), and extract of the bark of the hemlock tree is substituted for the sumac, the desired result being thus more effectually and economically attained. The folloring are the details of the methods by which Mr. Norton operates in order to obtain a number of different colors:

To dye 20 lbs. weight of cotton a magenta color, take 8 lbs. of Miller's extract of hemlock bark as imported from Canada, and boil it with 20 gallons of water, and then lay the cotton in the liquid for a night. In the morning, add 3 pints of red cotton spirits diluted with 20 gallons of warm water, and work afterward the cotton in this for 50 minutes. then bring it out and wash twice with cold water, and afterward with warm water. Then take 20 gallons of fresh water heated to 160° and put two pints roseine solution into it, and work the cotton in this liquor till the color is full enough. Wash the cotton and dry it.

To dye a primula color, proceed as before, only using a solution of Hoffman's violet instead of roseine, and work at the same temperature (160°). A bluer tint may be obtained by increasing the heat, or a redder by lessening it.

To dye a lavender color, take of extract of hemlock bark 1 ½ lbs to 20 lbs. of cotton, and work the cotton in the extract diluted with 20 gallons of water for half an hour. Rinse and wash in cold water, and then in warm. Take of red cotton spirits 1 pint, diluted with 20 gallons of warm water, and work the cotton in it for 15 minutes, then wash in two warm waters. Afterward work the material in a bath consisting of 1 pint of Nicholson's No.2 blue solution, with 1 gill of nitric acid at about 100°. Wash the cotton and dry it.

To dye a green color, prepare with 4 lbs. of extract of hemlock bark mixed with 20 gallons of water. Lay the cotton in this for 1½ hour at a boiling heat; then prepare a bath with 20 gallons of cold water and 2½ pints of double muriate of tin, and work in this half an hour. Wring the cotton out and wash off well to kill the strong acid. Afterward take 20 gallons of water at a temperature of 170° or 180°, and put into it 1 pint, or nearly so, of iodine green paste diluted with 1 gill of methylated spirites; if a yellow shade is required add a little picric acid. Work the materials in this for about 20 minutes, then wash and dry it.

To dye a gold color, prepare with ½ lb. of extract and 1 lb. turmeric dissolved in 2 gallons of water. Work at a heat of about 90°, then cool down and add &farc14; gill nitric acid. If the color is not red enough, add a little annatto; if not deep enough, repeat until the shade required is obtained.

To dye black, take 4½ lbs. of extract of hemlock bark and boil it with 20 gallons of water, and then lay the cotton in this liquid for a night. In the morning take it out and put it into a cold lime water bath of 4°, and work in this for 10 minutes. Wring out and sodden with 15 gallons of old sumac liquor, 1½ lb. of copperas, and 2 gallons of urine. Work it in this for 15 minutes, wring out, and again put it into the lime liquor and work in it for 10 minutes, and then wring out. Afterward scald 6 lbs. of chipped logwood with 15 gallons of boiling water, and work in this for 20 minutes, and then give the cotton 8 turns in 15 gallons of cold water, in which 1 lb. of copperas has been dissolved. Soap it with 1 lb. of soap in 20 gallons of warm water, and wash off in cold water and dry.

To dye brown, proceed as above, only with 4 lbs. of the extract, and in the morning take the cotton out and work it for 30 minutes in 20 gallons of cold water, to which add 2½ pints of red cotton spirits. Then wash off in two cold and one warm waters. Then scald 7 lbs. chipped logwood with 15 gallons of boiling water, and let it cool a little, and then work the cotton in it for 30 minutes. Take the cotton out and add 1 lb of alum to the bath and work the cotton again for the shade required. Wash off in cold water, and dry.

By red cotton spirits is meant a compound of about 2 parts of aquafortis to 1 pint of spirit of salts, to which block tin is added for the purpose of killing it before using. The quantities directed to be used of the several aniline dyes are applicable to the usual commercial strengths.

- European News

Kirje Algeriasta.

Mehiläinen 9, 1861

(Matkustavalta maanmieheltä).

[---]

II.
Djama Kebir. Maurilaiset kadut ja rakennukset. Katusiiwous. Katu-elämä. Maurilainen kahwila. Onko kahwi soturitta nautittawa? — Käsityöläiset. Eri kansallisuuksia
ja Waate-parsia.


Kun seuraawana aamuna taas menin ulos, huomasin asuwani wastapäätä pitkää upeata rakennnusta, jonka marmorinen etupuoli oli koristettu Valkoisilla marmoripilarilla kaari-käytäwän muotoon. Rakennuksen koko ulkomuoto, sen omituiset koristukset ja kuwat owissa ja muualla, sekä puoli-kuun muoto tornin nenässä antoi minun arwata, että muhammedilainen rukous-huone edessäni oli, mutta isompi kuin se minkä edellisenä iltana olin äkännyt. Kysymykseeni wastattiin, että silmieni edessä seisoi Algerin etewin rukous-huone (Arapiaksi: Djama kebir). Näin yhden owen awoimena ja päätin sisälle astua. Mutta tuskin olin päässyt kynnyksen yli, niin estäjäksi ilmaantui — ei juuri kerubimi paljaalla wälkkywällä miekalla, mutta nuori Arapialainen, joka wihaisesti katsoi jalkojani ja sitten otti sorretulla ranskankielellä selittääksensä, että ainoastaan sukkajaloissa woisin tähän pyhään paikkaan sisälle tulla. Ei muuta neuwoa ollut, kuin saappaat pois jaloista,— ja nyt oli wapaa pääsö. Esikon kautta, jonka keskellä wesijuoksu pulisi, tulin itse kirkkoon, joka oli, kuten kirkko ainakin, iso kupuinen huone, jonka laesta rippui joukko lasi-kruunuja ja lamppuja. Lattia oli peitetty kauniilla wahwoilla matoilla. Huoneen keskipaikoilla seisoi hoikkien pilarien nojassa korkea lawa, johon portaita myöten mentiin ylös; tämä oli Marabautien ja Tolbasien sia, kun rukoukset luetaan. Lawa, samatekkuin katto ja seinät kiilsiwät koroin kirjawissa wärissä. Tämän kirjawuuden seassa oli erittäin merkittäwä joku joukko pitkiä seinä-tauluja, jotka ympäröittyinä halwoilla punaisilla puitteilla sisälsiwät Koranin lauseita. Akkunoita oli wähimmässä määrässä, ja huone siitä syystä ei aiwan waloisa. Mutta se taiaallinen walo, mikä Mekkassa on koittanut, kuitattiin tarkasti uskowaisten ruumiillisellekkin silmille; sillä komero seinässä, rikkaasti koristettuna walko-kiwen weistoksilla, osoitti pyhän kaupungin suuntaa, ja minne päin rukoilijain piti kaswonsa kääntämän.

Tultuani taas ulos kadulle, oli ensimäinen haluni päästä jollekulle korkealle paikalle, josta käwisi silmätä koko kaupunkia ja sen ympärystää. Siihen tosin olisi lietsaria tarwittu, taikka edes kartta jonkinmoinen; mutta kummankin puutteessa aloin itse hakea tieni sekawien katujen ja käytäwien läpitse. Tukholman kuulusat raitit (semmoiset kvin Kålmätar-gränd ja Urväders-gränd ja Kåkbrinken) owat komeutta näiden pimeiden myyrän-käytäwäin rinnalla, jotka kulkemat ristin rastin ja olisiwat tehneet kompassin warsin tarpeelliseksi. Se ei ole helppoa antaa täyttä kuwausta tästä Maurilaisesta Algerista. Aatteleppas korkeita monenkertaisia huoneita, joiden toinen kerta aina edistyy kadun päällitse, jotta huoneet kahdelta puolen usein yhtywäi noin 8 tai 10 jalan korkealla maasta, ja kokonansa peittämät kadun taiwaan walosta. Jos taas jääpi rakennusten wäliin joku rako auki. niin siihen wäliin aina näet sowitettuina pölkkyjä ja tankoja, jotka tukewat rakennukset toisiansa wastaan. Koska kaupunki on asetettu jyrkälle mäen rinteelle, niin melkein kaikki nämä kadut owat niinkuin asteellisia portaita, jotka owat kimitettyjä ja wähän wiettäwät keskelle. Kun sadetta tulee, — ja sitä tapahtuukin talwella usein, waikka kesällä tuskin ainoa wesipisara tippuu — , silloin koko katu muuttuu ojaksi ja jokainen aste on wähäinen kohisewa koski. Ennenkuin Europalainen hallitus tässä asettui, oliwatkin tämmöiset tulwat warsin tarpeelliset, sillä Arapialaisella tawalla heitetään kaikki pudut ja perkeet owien eteen, ja niistä syntyi siihen aikaan suuria tunkioita, kunnes puhdistawainen sade wirutti ne pois ja awasi kadun jälleen puhtaaksi. Nyt on Ranskan hallitus tawallisella järjestyksellänsä asettanut asian toiselle kannalle. Joka aamu ennen päiwän nousua kulkee näissä sokkeloissa joukko Arapialaisia, heidän muassansa aasia, joiden kantamiin koppiin lika pannaan. Aasit, näet, owat ainoat juhdat, jotka tämmöisillä kaduilla woiwat käwellä. Mutta ihmisille on tämmöinen kapea kadun sola, puhtaana ollessansa, jotenkin hauska olo-paikka. Täällä Ahrikan helteisen auringon alla, missä ilma on niinkuin täynnänsä waapsahaisia, on siimes oikein kullan arwoinen, ja sillapa kohtasinkin tielläni mäkeä niinkuin sääksiä, käwelemässä, seisomassa ja makaamassakin; sillä Arapialainen laiskuri on yhtä tottunut wirumaan kadulla pitkollansa, kuin itse Napolin kuulusa lazaroni.

Tahdon ottaa tämän tilaisuuden, puhuakseni Algerilaisen jokapäiwäisistä oloista, jotka nyt seisowat silmieni edessä. Ulkomuodoltansa maurilaiset huoneet owat melkein wankihuoneen näköisiä. Owi, josta sisälle mennään näihin walkeiksi siwuttuihin huoneisin, suljetaan wahwoilla rautawitjoilla ja ulkolukolla. Akkunat owat missä sattuu, ilman järjestyksettä, ja suljetaan hilan-tapaisilla luukuilla. Alisin kerta kadun puolella käytetään tawallisesti kauppapuodeiksi taikka on sisustettu pieniksi kammioiksi eli komeroiksi isolla päiwäksipois-nostettawalla owella, joissa kaikenmoisia käsityöläisiä istuu työ-toimessansa. Tuolla istuu esm. isojen tupakkaläjäin takana lihawa ykstotinen Maurilainen; wieressä taas on toinen puoti täynnänsä kaikenmoisia kaswaksia ja hedelmiä, joiden päällä häärää Kabyli tai tumman-ruskea Mulatti, iholtansa niin oudon-näköinen, että hänen luulisit apinaksi jossakussa kaalimaassa. Taampaa kuuluu särisewä rummun-ääni, jonka ohessa raikea pilli soipi yks-nuottisia lirityksiänsä, ja supu-soinnon wuoksi tulee wielä lisäksi wahwa surwomisen jyskinä. Koko tämä ilo tulee eräästä maurilaisesta kahwilasta, ja jos lähemmäksi mennään, näemme joukon Arapialaisia ja Kabylia y. m. istuwan mattojen päällä pitkin seiniä, kyykkysillänsä, jalat ristissä allansa; sillä semmoinen on Itämaalaisen tapa istua. Jokainen wetää sawua pitkäwartisesta piipustaan ja jokainen näyttää juhlalliselta niinkuin Olympon jumalat, maistellessaan kahwiansa pienistä kupista. Jos kurkistamme sisään likimäisestä owesta, niin näemme jyskinänkin oikean syyn: pari kolme melkein alastonta Neekeriä huhtowat isojen rauta-huhmarien edessä, missä tuo ruskea kahwin-papu surwotaan pieniksi jauhoiksi. Nämä jauhot sitten sihdataan, jonka perästä kiehuwaan weteen pannaan joka kupillisenpäälle, joka nautittawaksi tahdotaan, koko lusikallinen tätä ainetta ja samate lusikallinen pienennettyä sokuria. Hetken kiehuttuansa on moska walmis kuppeihin kaataa, kuumana ruskeana wellinä. Niiden opiksi, jotka Europassa, noudattaaksensa muka itämaisia tapoja, juowat kahwinsa sokuritta, tahdon ilmoittaa, että Arapialaiset Pohjois-Ahrikassa, Konstantinopolissa, Kreikanmaalla, Wähä-Aasiassa, Egyptissä, Arapiassa nauttiwat kahwinsa wahwasti sokuroittuna. Näistä kaikista maista olen tawannut matkustawia muhammedilaisia kauppiaita, joilta olen asian kuulustanut. Mitkä ne maat sitten lienewät, joissa sitä sokuritta juotaisiin, en ollenkaan tiedä.

Kahwilasta tultuamme joudumme katsastamaan noita käsityöläisiä työpajoissaan, joita ainoastaan matala kynnys kadulta eroittaa. Näitä ammatti-miehiä on täällä kraatarit, suutarit, sepät, waski-sepät, sorwarit j. n. e., kaikki pelkkiä syntyperäisiä Ahrikkalaisia, ja ihmetellä täytyy heidän taitoansa ja sukkeluuttaan tulla yksinkertaisimmilla työ-aseilla toimeen. Katsokaamme esm. tuota waate-niekkaa. Maurilaisen waate-parsi kirjataan ja koreillaan erinomaisen paljolla kulta- ja hopea-langalla. Niinkuin tiedämme, Europassakin kirjataan kullalla ja hopealla, mutta langat tehdään walmiiksi tehtaissa ja paitsi sitä käytämme paljon kudotuita ranteita. Täällä sitä wastoin nähdään kalun koko synty raaka-aineesta alkaen. Yksi työmies muuttaa taitawilla hyppysillään mitalli-kappaleet pitkiksi pieniksi langoiksi, jotka hän antaa lähimmäiselle miehelle. Tämä siihen kehrää sekaan silkkiä, jota suurissa wyhteissä ja kimpuissa, niinkuin pellawat markkinoilla Suomessa, löytyy lattialla ja seinissä. Tämä aine käytetään täällä tawallisen neuleenkin asemesta ja on erinomaisen halwassa hinnassa, waikka se itämailta tuodaankin; sillä Algerialaiset eiwät itse kaswata silkkimatoja, jotka kuitenkin warsin hywin täällä menestyisiwät, kuten yksityiset kokemukset owat osoittaneet. Kehrääjä ei koskaan käytä rukkia, waan ainoastaan wärttinää. Walmiin teoksensa hän sitten antaa kraatari weikollensa, joka sillä koreilee ne waatteet mitkä hän sillä wälin on kokoon ommellut. Näin aina nähdään monta en työläistä yhdessä, kun heidän työnsä laatu waatii semmoista liittymistä. — Sorwarissa taas täytyy ihastella sitä älyä, jolla hän ymmärtää käyttää hyödyksensä kaikki luonnon lahjoittamat jäsenensä. Sorwauspenkkinsä on niin wähän kaksinen kalu, kuin semmoinen olla woi, nimittäin paljas rulla, jonka hän panee likkeelle joutsella eli wiwulla, sillä tawoin että joutsen jänne on kierretty rullan ympäri. Me Europalaiset emme ole jaloillemme muuta wirkaa keksineet kuin seisoa, käwellä, tanssia, ja warpaan-känsistä kiusaa kärsiä. Paremmin tämä maurilainen sorwari asian ymmärtää: sill'aikaa kuin kätensä wiwuttaa jousta edes-takasin, hän jaloillaan ja warpaillansa pitelee ja johdattaa taltan terää, jolla sorwattawa kappale muodostellaan. Näin on joka jäsen täydessä toimessa. Saapas-niekoista ei täällä ole paljon puhumista; sillä Arapialaisilla ei ole muuta jalkinetta kuin musta- tai kelta-nahkaiset tohwelinsa, jotka he wetämät paljaasen sukattomaan jalkaan. Paitsi näitä tosin wiljellään myöskin kullalla kirjatuita tohwelia paljon, mutta niitä walmistaa erinäiset nahkatyöläiset ja kirjailijat.

Ruwettuani puhumaan kraatareista ja suutareista, tahdon tässä samalla antaa selityksen Algerin asukasten waate-parsista, jotka silmiinastuwalla tawalla waihtelewat eri kansallisuuden mukaan. Koko wäkiluku Algerin kaupungissa on noin 50,000 henkeä. Mutta luonnollisesti ei tässä waateparren selityksessä tule kysymykseen Ranskalaiset, ei myöskään Espanjalaiset, Italialaiset, Maltalaiset ja muut semmoiset, jotka Ranskan walta on mukaansa tuonut, ja jotka nyt kaikkiansa tekewät enemmän kuin toisen puolen Algerin wäestöä. Kysymys on ainoastaan sukuperäisistä Ahrikalaisista: Maurilaisista, Neekereistä ja Juutalaisista, joiden lisäksi wielä joku joukko Arapialaisia ja Kabyliä aina löytyy kaupungissa joko tuotteitansa myymässä taikka ostamassa tarpeitansa.

Nämä eri kansallisuudet aina helposti tunnetaan pukuimesta. Oikeastansa Maurilainen ei olekkaan mikään erityinen kansallisuus, waan ainoastaan kaupunkiin muuttanut Arapialainen, joka on luopunut paimentolais-elämästä ja samassa wähän waate-partensakin muutellut. Hän kantaa tawalliset itämaiset roima-housut, s. t. s. säkin, jonka molempiin kulmiin läpiä on tehty säärien siaksi. Tämmöinen housu-hame ulottuu wähän matkaa polwien alle ja wedetään ohimilta kokoon kure-nuoralla. Sen päälle asetetaan kirjattu ja koreiltu liiwi, warustettu useilla nappi-riweillä, ja päällimmäisnä kannetaan tröijy, joka wielä enemmin on kirjauksia täyteen ommeltu; hihat owat halkiomessa kyynärpäähän asti, mutta pannaan ranteisin saakka kiinni pienillä walkoisilla napeilla. Päällä päätteheksi kannetaan pitkä wahwa waate wyönä ohimien ympäri. Päässä tukka tarkasti ajellaan siwuilta, niin että ainoastaan keskelle päälakea jääpi tuuhea karwa-wihko, jonka päälle asetetaan punainen lakki eli myssy pitkällä sinisellä silkki-tupsulla, ja kun puku täydelliseksi tahdotaan, kääritään lakin ympäri wielä pitkä walkoinen waate turbaniksi. Pohkiomet pidetään paljaina, sillä jos joku pohatta kantaakin sukkia, nämät eiwät ylety kuin nilkkaluun päälle. Tawallisesti on jaloissa ainoastaan tohwelit, mutta köyhempi kansa ja enimmät lapset käywät awojaloin. Waatteiden wäri on waihtelewainen, enimmästi kuitenkin waalea ja kirkas, harwoin tumma, mutta aina yhtä karwaa. Ainoastaan waimo-waatteiden aine on kirjawa tai kukitettu.

Muutoin on Maurilais-waimon waate-parsi, hänen kotosella ollessaan, melkein sama kuin miestenkin; mutta kangas on ohkaista lajia, willaista ja silkkistä, milloin kirjawalla wärillä milloin wallan walkoista. Kaulan ympäri pannaan helmi-rihmoja moneen kertaan, niin että rintakin niillä peitetään, ja lanteiden ympäri sidotaan silkki-waate, joka jää höllästi rippumaan. Hänen musta tukkansa tehdään pitkiin palmikoihin, jotka päästetään roikkumaan, ja päähän pannaan kirjattu myssy, täynnänsä kirjawia nauhoja. Sekä käsiwarsissa että nilkoissa kannetaan paksuja mitalli-renkaita. Se tapahtuu aika harwoin, että waimo-ihmiset käywät ulkona; sillä ainoastaan huono-maineiset naiset ja wanhat ikäkulut akat liikkuwat jokapäiwäisesti kadulla. Mutta kun joskus siiwo naisihminen menee kaupunkiin, hän ottaa äsken mainitun pukuimensa ylle wielä toisen, joka on kokonansa walkoinen, nimittäin awarat walkoiset housut, jotka kurataan kiinni nilkkojen ympäri, ja sen ohessa pään ja wartalon yli useat ohkaiset waate-kappaleet, jotka huntuna peittäwät pään ja kaswot ja laskeuwat suuriin laskoksiin ruumista pitkin. Paitsi sitä sidotaan kaswojen eteen walkoinen huiwi, jotta ei jää muuta näkywiin kuin mustat wälkkywät silmät. Oikeastansa tämä onkin heidän ainoa sulonsa, sillä enimmältä osalta owat jo 20:n iällä rumia ja ryppyisiä niinkuin wanhoja akkoja; heidän täysi ikänsä alkaa 11:nnella ja 12-nnella wuodella, 13:nwuotisina jo usein owat äidin tilassa, ja nuoruuden hehku katoo 16:ntai 17:n iällä, jonka perästä todella sanoen lakastuwat. Kaswoien ja käsien maalaaminen on omituinen tapa kaikilla muhammedilaisilla waimoilla, ja on oikeastansa paljas kaunistuskeino. mutta on sittemmin saanut lääkkeellisen, wieläpä uskonnollisenkin merkityksensä. Ensimäinen temppu on maalata luomien reunat ja silmä-ripset mustiksi, jotta molemmat näyttämät yhtenä leweänä wiiwana. Wari-aine on rikki-antimonium, arapian kielellä: "koheul", ja pyhät tarut tietäwät, että Jumala, Moosesta puhutellussaan, oli muuttanut koko Sinain wuoren koheuliksi; se muka oli sen aineen synty. Se sanotaan parantawan heikko-silmäisyyttä, joka näillä paikoin on tawallinen tauti. Mustuuden lisäämiseksi pannaan kimröökkiä, kryyti-neilikoita ja muuta semmoista sekaan. Kynnet sekä käsissä että jaloissa maalataan "henna'lla" puna-ruskeiksi, ja kaswoihin siroitetaan mustia piroja ja wiiwoja, jonka ohessa toisinaan, kun erinomaista koreutta tarkoitetaan, pieniä palasia lehti-kultaa tai keltaista nahkaa liimataan ihon päälle. Myöskin iho-piirrokset eli tattuaamiset owat hywin tawallisia, waikka ne owat koranissa kielletyt ja pidetään perkeleen tunnusmerkkinä.

Juutalaisten waate-parsi eriää maurilaisesta ainoastaan siinä, että käyttäwät tummempia wäriä, kantawat sinisen turbanin ja sukkia polwiin saakka, eiwät ajele tukkaansa. Mutta juutalais-waimot eriäwät tykkönään Maurilaisesta waimowäestä. Heidän waatteensa tulewat Europalaiseen malliin; owat ainoastaan kowin ahtaat, niinkuin wanhan-aikaisissa tauluissa toisinaan nähdään. Hameen hihat owat lyhyitä ja jatketaan jonkunmoisilla alus-hihoilla; rinnus on kullalla kirjattu, toisinaan niin wahwaankin, että näyttää niinkuin koko rinta olisi yhtenään peitetty jollakulla kulta- lewyllä. Waimo-waate yleensä näillä mailla, olletikkin Maurilais-waimojen, on kudottu kulta- ja hopearaidoilla. Mutta paitsi sitä on juutalaiswaimojen waatteessa melkein aina isoja kudotuita kukkia. Aine on wahwaa silkkiä (satin turque) , milloin punaista, milloin kirsimarjankarwaista, sinistä j. n. e. Päässä kannetaan pieni ympyriäinen, kultalangalla ommeltu myssy. jonka huipusta heiluu kultainen tupsu; mutta paitsi sitä sitomat leuan ympäri walkoisen pitsikappaleen, joka ylettyy ali-huulelle asti ja solmitaan kokoon pään päällä. Wanhat naidut ämmät pitämät päässänsä korkean kukkuraisen hytyrän, joka on tehty rautalangasta ja kääritään jollakulla tummalla kankaalla, josta walkoinen huntu laskeupi alas jalka-pöydille asti. Ylipäänsä Juutalaiset eiwät niin sitkeästi säilytä waate-parttansa kuin Arapialaiset; moni mies kantaa lakkia turbanin siassa, ja nuoret keikkarit nähdään usein wallan Europalaisessa puwussa.

Woin lyhyemmin puhua Neekereistä, silläne owat joka paikassa ottaneet sen kansan puwun, jonka parissa eläwät. Ainoastaan heidän waimonsa kantamat ulkona käydessään, ei walkoisia, maan sini- ja walko-raitaisia waatteita, jotka somasti reunustamat heidän mustat kaswonsa; nämä kaswot, näet, pidetään aina paljaina, sillä harwa Neekeri on ottanut Muhammedin uskon. Maan enin osa on pysynyt siinä epäjumalisuudessa, minkä heidän esi-isänsä ja Heimolaisensa Sudanissa owat harjoitelleet.

Erinäisen maineen ansaitsee Arapialainen maalta eli erämaasta, ja Kabyli on hänen kanssansa melkein saman-pukuinen. Hänen waatteensa omat aina wallan walkoiset; hänellä on harwoin lumi ja tröijy, waan ainoastaan roimahousut ja paita, jonka ohessa hän ohimilta on wyötetty ohkaisella walkoisella waatteella. Päässä, jota ajellaan niinkuin Maurilaisenkin, pidetään patalakki, sen päällä on walkoinen huppu, joka warjostaa niskaa ja molempia poskia leualle saakka, ja päälle-päätteeksi kierretään pään ympäri wahwa ruskea, kameli-karwainen köysi, jotta koko pään-peitos saapi jonkinmoisen turbani-muodon. Mutta kaikkien omituisin kappale Arapialaisen puwussa on hänen walkoinen kappansa, joka menee jalkoihin saakka ja on tawallisesti warustettu päähineellä sekä useilla tupsuilla. Usein kesän kuumuudessa on tämä kappa hänen ainoa waatteensa, niin että wähäinen tuulen-henki saattaa awata silmillesi warsin odottamattoman näky-alan. Tohwelit jaloissa. taikka ratsumiehellä punaiset marokon-nahkaiset saappaat, täyttäwät kuwauksemme oikeasta Algerian Arapialaisesta.

[---]

The Art of Pyrotechny.

Scientific American 5, 31.7.1869

We have often been puzzled to account for the delight with which popping, and frizzing, and blazing, on he Fourth of July, seems to fill the minds of boys and even men. Whatever may be the cause, the recont display gives no indication of diminished taste for such sports.

However, as the art of pyrotechny is an industry involving the employment of considerable capital, ingenuity, and artistic taste, it may not be amiss to give our readers an outline of the means employed to produce the effects so much admired by most people.

The word pyrotechny signifies the art of employing fire for useful or other purposes. It consists, first, in the combination and admixture of different materals so that they shall produce, when burned, certain colors, explosions, etc., and also so arranging them that they shall represent a preconceived design, or impart, by their explosive force, motion to wheels, rockets, etc.

The little that is known in regard to this art seems to indicate that the Chinese had a very early knowledge of it, if they were not the first to originate it. And they are still, perhaps, as skilledi n it as any other nation.

One of the chief materials employed is gunpowder, the nature and composition of which are varied somewhat according to the purposes to which it is applied. It is unnecessary to dwell upon its composition, as our readers are already well informed in regard to it, as well as the method of manufacturing it; and doubtless some of them have received, during the late celebration, practical demonstration of the impossibility of restraining its force. In such attempts, hands and arms rarely are found equal to the emergency.

Niter is also a material of the greatest importance in this art. It is obtained in the common form in which it is sold in large establishments, and purified by solution, filtration, and recrystallization. The composition of this salt is one equivalent of porash and one of nitric acid. At a red heat it is decomposed, giving off its nitrogen and oxygen, the latter of which constitutes nearly one half the weight of the salt. Being so rich in oxygen its presence in connection with a sufficiently heaed combustible affords, by its decomposition, a supply of oxygen to support vigorous combustion, and hence its general use in the art of pyrotechny.

Sulphur, charcoal, steel dust, and iron filings, are also largely used. A material called "iron sand," made by pulverizing cast iron, is also employed. This iron sand is often prepared so as to keep without rusting, by partially combining it with sulphur, in order to coat the grains with a sulphide of iron. It is slowly sifted into melted sulphur, and thoroughly stirred till the mass is cold, when it is finely pulverized, and the extraneous sulphur sifted out. The granules of iron sand give most beautiful sparks when burned. The granules of iron sand give most beautiful sparks when burned. Oil of camphor, benzoin, salts of strontium, antimony, copper, and other metals which impart brilliant colors to flames when burning, glass dust, brass dust, ivory raspings, chlorate of potash, Ethiop's mineral, chalk, orpiment, nitrate of barium, and many other ingredients, are employed. A few recipes will give a clue to the method in which these materials are used to obtain colors.


STARS FOR ROCKETS.

1. Purple. - Chlorate of potash, 42 parts; saltpeter, 22 parts; sulphur, 22.5 parts; black oxide of copper, 10 parts; Ethiop's mineral, 2.5 parts.

2. Lilac. - Potash, 50 parts; sulphur, 25 parts; chalk, 22 parts; black oxide of copper, 3 parts.

3. Green. - Nitrate of barium, 62.5 parts; sulphur, 10.5 parts; potash, 23.5 parts; orpiment, 1.5 parts; charcoal, 1.5 parts.

4. Yellow. - Nitrate of soda, 74.5 parts; sulphur, 19.5 parts; charcoal 6 parts.

6. Crimson. - Chlorate of potash, 17 parts; nitrate of strontium, 55 parts; charcoal, 4 parts; sulphur, 18 parts.

The coloring principles of the above mixtures are, in No. 1, the oxide of copper and Ethiop's mineral; in No. 2, the chalk and the copper; in No. 3, the nitrate of barium; in No. 4m the nitrate of soda; in No. 5, the nitrate of strontium. In all of them the sulphur modifies the color more or less, and when burned alone it gives a blue flame.

Black pitch gives a dusky flame, like thick smoke; sal ammoniac and copper salt, a greenish flame; raspings of amber, a lemon yellow; powder of metallic antimony a russet; raspings of ivory, a beautiful silvery flame; steel dust, very brilliant silver-colored spangles.

Rockets and wheels are propelled by the reaction of suddenly generated gases, discharging from cases of strong pasteboard. The motion of serpents is produced by a small piece of paper, or its equivalent, attached to the middle of the case, which, by its resistance upon the air produces the erratic motions of these amusing fireworks.

Gerbes, or fountains, a species of firework, which throws up a sparkling jet of fire, resembling somewhat the shape of a water sput, are made of thick paper or pasteboard, partly filled at the bottom with clay through which a priming hole is bored. Roman candles are very nearly like the gerbes. Between their layers of composition, balls or stars are placed, which vary the effect produced.

Rockets are strong paper cylinders filled with a composition rammed hard. They may have attached to them "heads" of gunpowder, sparks, stars, serpents, etc., as fancy may dictate. The stick attached to them acts as a rudder to keep their flight in the proper direction.

The composition with which rockets are filled varies with the weights. For one and two ounce rockets the ingredients may be one pound of gunpowder, two ounces of soft charcoal, and one and a half ounces of saltpeter. For four-pound rockets, gunpowder one part, saltpeter thirty parts, sulphur four parts, charcoal twelve parts. All the materials are pulverized except the gunpowder, and the mixture thoroughly incorporated by sifting. The composition is then rammed hard into a case made by cartridge paper upon a brass former, with paste between the laminæ. The sticks being attached properly the rocket is completed.

To give a more minute description of the details of this art would extend this article too much. Suffice it to say, that the recipes and compositions above given are by no means the only ones by which similar effects may be obtained. To give them all, with all others used in the art, would require a volume.

Färgadt kaffe.

Björneborgs Tidning 37B, 30.3.1899

I Hamburg har nyligen afdömts ett mål angående förfalskning af näringsmedel, som är af intresse äfven för oss. De anklagade voro innehafvarne af firman Boden & C:o, som i S:t Annenufer n:r 1 drefvo en kaffebearbetnings- och rensningsaffär, och en hr Leinau, som dref en liknande affär i S:t Annenufer n:r 4.

De anklagade hade icke allenast i stort omfång värkstält rensning af kaffe, den s. k. tvättningen, utan ha äfven färgat stora kvantiteter med cskadliga färger. Sålunda har i synnerhet billigt, gul Santoskaffe varit föremål för färgning, i den man gifvit det enblåaktig kulör, som är egendomlig för de dyrare kaffesortenia såsom Portoriko, Guatemala, Honduros o. s. v., och afsikten härvid var icke att bedraga en grosförbrukarne eller deras agenter, men däremot detaljhandlarne och isynnerhet konsumenterna.

Firman Boden & C:o meddelade under målets gång, att firman ombesörjer rensnings af kaffe och äfven drifver handel med kaffe. Det färgade kaffe går endast till Danmark, Sverge, Norge och Ryssland och färgas efter några från dessa länder insända profbönor. Färgningen sker icke för att bedraga, utan emedan de nordiska länderna önska få kaffet färgadt. Det var äfven omöjligt att bedraga på detta sätt, ty smaken skulle dock genast förråda den värkliga kaffesorten. Firman ville ej häller medgifva, att de insända profverna Santoskaffe hade afsändts af firman såsom Portorikokaffe, och ansåg för öfrigt att angifvelsen tillkommit genom en Frankfurterkonkurrent.

Leinau förklarade, att han alldeles icke dref kaffehandel. Han ombesörjde blott färgning af kaffe för kommissionärerna i Hamburg, men arbetade dock för lön: det var icke tal om, att han förde färgadt kaffe i handeln. Båda de anklagade förklarade vidare, att de bättre kaffesorterna kommo färgade redan till Hamburg.

Den sakkunnige dr Lendrich från det hygieniska museet uttalade, att båda de insända profverna måste anses vara färgade med indigo för att på ett bedrägligt sätt gifva ett bättre utseende. Kaffet från Boden & C:o hade genom bearbetningen förlorat Santoskaffets egendomliga utseende och liknade förvillande Portoriko eller Riokaffe. Det från Leinau undersöktakaffet hade icke genom bearbetningen undergått någon ändring.

Efter sakkunniga köpmäns utsago har det redan sedan flere år blifvit bruk att färga kaffe. Genom en sådan färgning är man emellertid icke istånd att gifva kaffe utseende af att vara af en bättre kvalité. Färgningen sker hvarken för att bedraga grossister eller detaljister, enär färgen öfverhufvudtaget icke ensam är bestämmande för kaffets kvalité.

Statsadvokaten uttalade därefter, att det under förhandlingarna icke blifvit bevisadt, att de anklagade hade förfalskat kaffet för att bedraga allmänheten och yrkade därför på deras frikännande.

Försvarsadvokaterna slöto sig också härtill och hänvisade dessutom på, att lagen blott förbjuder att färga näringsmedel med skadliga ämnen, hvarefter domstolen frikände de anklagade.

Pori. Silmänluonti kaupunkimme oloihin. II.

Satakunta 3, 15.2.1873

[Tähän poimittu jutusta vain käsityöläisiä koskeva osa]

Mestarien keskinäinen suhta sanottuina wuosina on seuraawa eri-ammaterissa:
--- . . . w. 1842 . . . w. 1872
Leipojia . . . 3 . . . 6
Läkkiseppiä . . . 2 . . . 1
Turkkuria . . . 1 . . . 2
Kirjansitojia . . . 4 . . . 1
Wärjäriä . . . 5 . . . 3
Nahkuria (karwaria) . . . 6 . . . 10
Keljuuttaria . . . 3 . . . 1
Lasimestaria . . . 2 . . . 1 (2)
Kultaseppiä . . . 4 . . . 3
Hattumaakaria . . . 5 . . . 0
Karttamaakaria . . . 2 . . . 0
Kruukkukararia . . . 3 . . . 3
Kupariseppiä . . . 4 . . . 5
Maalaria . . . 3 . . . 4
Neulamaakaria . . . 1 . . . 0
Satulamaakaria . . . 3 . . . 2
Seppiä . . . 4 . . . 3
Kraataria . . . 5 . . . 3
Suuraria . . . 5 . . . 8
SKondiittoria . . . 0 . . . 1
Nikkaria . . . 8 . . . 7
Warwaria . . . 6 . . . 1
Tynnyrin tekiöitä ja wannehtijoita . . . 0 . . . 1
Kelloseppiä . . . 2 . . . 4 (3.)
Waunumaakaria . . . 2 . . . 0
----------------------------
Yhteensä . . . 83 . . . 70.

Käsityön eri-ammattia, jotka myös kysywät hywää päätä mieheltään, on julkisissa tilastollisissa tiedoissa lueteltuna kaikkiastaan 35.Näistä Porilla ei ole ollenkaan seuraawia, ainakaan mestarin nimellä: soittimentekiöitä, kamppamaakaria, karttamaakaria, neulamaakaria, hanskamaakaria, tinawalaria, puutarhamestaria, hattumaakaria, waunumaakaria, kankuria eikä tapiseerajia. Emme ole luetteloon ollenkaan ottaneet niitä ammattilaisia, joilla on elinkeino-oikeudet ja joita sanotaan "oman työn tekiöiksi" eli wielä toisin keinoiliaiksi, eiwätkä maksa niin suuria ulostekoja kuin mestarit. Niiden luku on suuri täällä, kaikkiastaan 135, parhaasta päästä leipojia y.m. Kuten näkyy on siis hantwärkkärien luku sitte wuoden 1842 wähentynyt 13:a. Muutamat hantwärtit owat näiden kolmenkymmenen wuoden kuluessa käyneet warsin mitättömiksi, niinkuin hattumaakarit, toiset taas kohonneet, esimerkiksi etupäässä leipojan ja karwarin ammatit, sitte suutarin (kratarien luku on myöskin supistunut), sitte maalarin, kuparisepän, turkkurin ja kellosepän. Tästä päättäen olisiwat nämat hantwärkit kannattawimpia,erittäin kaupungissamme. Monta syytä waikuttaa sentään siihen, mikä käsityö kannattaa mikä ei: ylipäin puhuen luulisimme jokaisen työn elättämän, kuin waan oikeanharjoittajansa on saanut. Mutta niinkuin maamme muistakin kaupunkeista kuuluu, niin on melkein meilläkin laita, että käsi-ammatit owat rappiolle joutumaisillaan. (Olemme kuulleet puhuttawan, että moni kaupunkilainen täällä on tilannut kenkänsä ja saappaansa Ruotsistakin, waatteensa samoin ulkoa, ja ettei koko kaupungissa saataisi ostaa edes kelwollista piipunwartta. Tätä emme mielellämme uskoisi, koska emme itse ole sitä kokeneet.) Seikka selwiää kuitenki siitä, että tähän mailman aikaan tehdään kaikenlaista wapriikimaisesti suurilla työwoimilla ja parannetulla työjärjestyksellä, joten tehtäwä saadaan walmiiksi nopiasti, summissa sekä halpoihin hintoihin. Kelwollinen, kaunis ja kestäwä työ kuitenkin aina ostajansa saa, olkoon sitte wapriikissa tehty, tahi ei. Aika on toinen käsityön edistyttämisen waikuttaja. Kuntietää saawansa aikanaan, mitä tarwitsee, niin seuraa siitä hyöty sekä tekiälle että tilaajalle.

[---]

History of Aniline Colors.

Scientific American 22, 30.5.1863

The beautiful red, violet, lilac and other aniline colors which are now so common on silk and fine woolen fabrics are of but recent origin, and may be ranked among the highest achievements of organic chemistry. A peculiar scientific value is attached to them, on account of their strictly artificial character, they being manufactured chiefly from the products of coal tar. A very interesting little treatise has just been produced by Dr. F. R. Hoffman, 47 Fulton street, this city, on the origin and nature of aniline colors, forming a succinet history of their discovery and manufacture. Although we have already presented much information in the Scientific American respecting those beautiful colors, the following, which is condensed from Dr. Hoffman's treatise, will still be found instructive to our readers who are engaged in chemical pursuits: -

Until 1826 all the organic bases which had been discovered existed in nature, principally in parts of vegetables ready formed, and were not volatile, excepting when they were decomposed. In that year, however, Otto Unverdorben, of Berlin, Prussia, discovered a volatile liquid in the dry distillation of indigo, and this was the first artificial organic base. It was called "krystalline," from its property of forming salts readily with acids. This liquid artificial organic base was the very substance which was destined, thirty years after its discovery, to serve as the material for preparing aniline colors, and to become of such high importance in industrial chemistry. From 1830 to 1836 F. Runge, of Oranienburg, near Berlin, Prussia, was occupied in an investigation of the component parts of coal-gas tar, and he published the results of his researches in 1837. Among the constituents of tar he eliminated and oleaginous volatile base, which he called "kyanol," on account of its property of forming various colors, from red to a deep blue. In 1839, J. Fritzsche, of St. Petersburgh, Russia, discovered anthrallic acid, a product of the action of caustic potassa lye on indigo. By decomposing it at a high temperature, the product he obtained was carbonic acid and a colorless basic oil, which latter formed crystallizable salts with the acids, and which he termed "aniline," from the generic name of the species of plants furnishing indigo. The three bases thus discovered by these three chemists were held to be distinct and different until 1840, when Prof. O. L. Erdman, of Leipsic, proved them to be one and the same substance, for which he retained the name "aniline." In 1842, A. Zinin, of Dorpat, in treating nitrobenzole with an acid and alcohol, obtained a volatile base, which he called "benzidam," which was also found to be aniline. But this was an advancement in the line of manufacture, as it was made from a special derivative of coal tar. In 1845, A. W. Hoffman and J. S. Muspratt, of London, produced aniline by passing the vapor of salicylamin over red-hot quicklime; and from this time forward the study of the secondary products of aniline was continued by several chemists, foremost among whom was Prof. A. W. Hoffman. Through his reseaches and published essays aniline soon became one of the most closely-examined organic bases. These studies awhich were undertaken and continued through many years, merely for scientific purposes, led to a more practical application in 1856, by William H. Perkins, of London. None of the mentioned methods which had been employed to obtain aniline is at present used to furnish the material for aniline colors, hence the history of the practical part of aniline, as applicable to manufactures, commenced in 1856. Aniline is ready formed in coal tar, but it is generally prepared from benzole, which exists in greater quantities in coal oil; it is made by first converting the benzole into nitro-benzole with nitric acid, then it is reduced with the acetate of protoxide of iron, according to the mode first proposed in 1853 by A. Bechamp, of Paris.

Aniline is one of the organic derivitives of ammonia, and it may be viewed as an ammonia in which one equivalent of hydrogen is replaced by the compound radical, phenyl. It consists of 77.7 per cent. carbon, 7.5 per cent hydrogen, 14.8 per cent. nitrogen. The basic character of aniline is well developed. It combines with all acids, forming a series of salts which are the perfect analogues of the corresponding salts of ammonia. In general they are colorless, but assume colors varying from red to blue by exposure to the air. The aniline colors, red, blue and their mixtures, purple and violet, are neither salts of the alkaloid aniline, nor are they simple compounds of uniform composition. They take from aniline salts only their origin and name. Their formation has not yet been fully elucidated or brought to a scientific conclusion.

In 1856, while W. H. Perkins was treating the sulphate of aniline in Prof. Hoffman's laboratory, with the bicromate of potash, he obtained a dark resin, which was found to be soluble in alcohol and yielded a deep violet color. He prepared this resinous coloring matter, and in the same year introduced it first as a violet dye, and soon afterward as a blue dye, and he obtained the first patent in England for aniline coloring products on February 2, 1857, and one for France on April 8, 1858. Near the close of 1857, Prof. F. Crace Calvert and Charles Lowe, of Manchester, England, prepared aniline red colors for dyeing, but did not publish the process nor introduce the color for industrial purposes, because it was then too expensive. Prof. Calvert delivered a lecture on Feb. 18, 1858, before the London Society of Arts, in which he stated that he had prepared colors from the products of coal tar, that were applicable to calico printing. A complete and detailed method for the preparation of aniline red was first communicated by Prof. A. W. Hoffman, to the Royal Society, London, on June 17, 1858; and also in a memoir to the Academy of Sciences, in Paris. He used 3½ parts, by weight, of anhydrous aniline, and 1 part of bichloride of carbon, and submitted them for 30 hours to a heat of 338° Fah., and obtained a resinous product, which, when treated with alcohol, &c., yielded a rich crimson color. William H. Perkins was the first person who prepared and introduced aniline colors, and to him belongs the chief credit of their application to the industrial arts. The honor of the discovery of aniline red colors, however, belongs justly to Prof. Hoffman, who first published the method of preparing them; and it was his method that was first employed in France by A. Verguin, of Lyons, in 1859. Messrs. Renard Freres, of France, took out a patent for the manufacture of aniline colors in April, 1859; they having engaged A. Verguin as their chemist, and they have been extensive manufactures of such products ever since. Fr. Hoffman asserts that they cannot be considered as having any part in the discovery or improvements of such colors.

Most of the aniline red is at present prepared in England, France and Germany with arsenious acid. The use of this substance was introduced and patented by R. Hellman, December 10, 1859.

A definite method of preparing aniline blue was first made public by Horace Köchlin, of Glasgow, in 1860. It was obtained by the action of bichromate of potassa in a mixture of aniline and hydrochloric acid. In 1861 the aniline color called Bleu de Paris was made by Persoz de luynes and Salvetat, of Paris. It was formed by the action fo bichloride of tin on aniline, at the boiling point of the latter, in a hermetically-sealed tube. Since that period quite number of patents have been taken out in France and England for the manufacture of aniline blue.

The favor with which aniline colors were received upon their first introduction in 1856, led scientific and practical chemists to pursue their study with a zeal that has no parallel in the history of chemical industry, and at the present moment chemists are still busily engaged upon their investigation, because there is yet much that is obscure connected with the action of the substances that are employed to vary their shades. These colors will undoubtedly retain a permanent place in the manufacturing arts, and it appears t o us that they can be manufactured here as well as in Europe, from whence we have hitherto imported all that has been used by our dyers and printers. Their chief source is the product of distilled bituminous coal, and this can be obtained in unlimited quantities from our Western coal fields.

A Few Hints on Dyeing.

Scientific American 22, 30.5.1863

To those who wish to have certain fabrics dyed, the following information will be found useful, as regards the colors they will take. Thus, if the material be black it can only be dyed black, brown, d. green, d. crimson, d. claret, and d. olive. (d. stands for "dark" in all cases.) Brown can only be dyed black, d. brown, d. claret. Dark green: black, d. brown, d. green, d. claret, d. olive. Light green: d. green, black, d. brown, d. crimson, d. claret, d. olive. Dark crimson: black, brown, d. crimson, d. claret. Light crimson will take the same as dark crimson. Claret: black, brown, d. crimson, d. claret. Fawn will take d. crimson, d. green, black, brown, d. claret. Puce: black, brown, d. olive, d. crimson, d. claret. Dark blue black, brown, d. crimson, d. green, d. claret, d. olive, d. blue. Pale blue: d. crimson, d. green, black, brown, claret, puce, d. blue, d. olive, lavender, orange, yellow. Olive will dye brown, black, d. green, d. crimson, d. claret. Lavender: black, brown, d. crimson, claret, lavender, olive. Pink: d. crimson, d. green, black, brown (as all tints will take a black and brown, these colors will not be repeated), pink, olive, d. blue, d. puce, d. fawn. Rose, same as pink, but also orange, scarlet and giraffe. Straw, primrose and yellow will dye almost any color required; as also will peach and giraffe. Grey will only dye, beside brown and black, d. green, d. claret, d. crimson, d. fawn, d. blue. White silk, cotton and woolen goods can be dyed any color. As cotton, silk and wool all take dye differently, it is almost impossible to re-dye a fabric of mixed stuff any color except the dark ones named. it will be obsered by the above list that pale blue will re-dye better than any other color.
- Septimus Piesse, F. C. S.

Valuable receipts. Black on Gun-Barrels. Dyeing Gloves.

Scientific American 22, 30.5.1863

Black on Gun-Barrels. - The following mode of producing a black coating on gun-barrels is taken from Mr. Wells's "Annual of Scientific Discovery" for the present year: - First, take chloride of mercury and sal-ammoniac; second, perchloride of iron, sulphate of copper, nitric acid, alcohol and water; third, perchloride and proto-chloride of iron, alcohol and water; fourth, weak solution of the sulphide of potassium. These solutions are successively applied, each becoming dry before the other is used. No. 3 is applied twice, and a bath of boiling water follows Nos. 3 and 4. The shade of color is fixed by active friction with a pad of woolen cloth and a little oil. The shade thus obtained is a beautiful black of uniform appearance. This process is used in the manufacture of arms at St. Etienne, France. We regret that the proportions of the different ingredients are not given. Several of our gunsmiths have made many inquiries as to the mode of producing the blue-black coating on the Whitworth and other English rifles. Perhaps the above solution will effect the object. The alcohol is used to make the application dry quickly. The perchloride of iron and the sulphate of copper in No. 2 should be used only in a moderately strong solution, and only about 10 per cent of nitric acid added to the water. We hope that out gunsmiths will meet with success in using these solutions. No. 2 applied in three or four coats, will form the common brown coating for gun-barrels. After the last application has become dry it is rubbed with a wire scratch brush, washed with warm water, then dried, and afterwards rubbed down with a composition of bees-wax dissolved in turpentine.

Dyeing Gloves. - Messes. Editors: - If you have lady readers, and I assume so, they must have occasion for a lively and beautiful drab color upon white or light-colored fabrics of cotton, silk, linen or wool, such as gloves, stockings, &c. They can produce a dye, which is quite permanent in its character, in five minutes, as follows: - To a pint of rain water add six or eight grains of nitrate of silver; when it is dissolved stir it well and immerse the perfectly clean fabric. See that it is well and evenly saturated, for which use a stick not a spoon nor the hands. When thoroughly soaked it may be quickly wrung out with the hands, they beings instantly washed. In a pint of water dissolve one quarter of an ounce of sulphuret of potassium, place the goods in it and saturate well, then wash in clear water and it is finished. It is better that the first-named solution should be hot, and a little time taken for wool. Glass vessels must be used. - R. H. A., Baltimore, May 11, 1863.