28.2.09

Kevät- ja kesämuodit 1936 (Kestilän pukimo)



Yleistä
Kun vertailee tämän kevään ja kesän muotisuuntaa vuosi sitten vallinneeseen, täytyy todeta, ettei mitään mullistavia muutoksia ole tapahtunut. Sitä enemmän vaihtelua esiintyy kuitenkin eri mallien leikkauksessa ja koristelun yksityiskohdissa.

Jos tutkii tarkemmin nykyisiä malleja, huomaa niissä jokseenkin selvästi kolme eri perustyyppiä. Ensimmäisen muodostaa herrojen tyylinen, verraten ruumiinmukainen, pitkähkö takki, joko aivan yksinkertaisena, miesten ulsteria muistuttavana, tai sitten varustettuna fantasiakauluksilla ja -hihoilla, tikkauksilla ja palkolaskoksilla naisellisuutta edustamassa. -

Tässä ryhmässä tapaa myös erään kauden huomattavimmista tyylimuutoksista: vyötärö hieman entistä alempana, selän yläosa väljähkö, hihat kapeat, n.s. smokkikaulus, jonka yläosa vielä on sametilla päällystetty. Tämä miesmäisesti leikattu samettikaulus onkin varsin hauska ja pukeva muotiuutuus, joka on ulkomailla hyvin suosittu. Ennustamme sille meilläkin paljon ystäviä.

väljä, vapaasti laskostuva ja laskeutuva, yleensä joitakin senttejä edellistä lyhyempi, korkealle napitettava, enimmäkseen melkeinpä kokonaan koristeita vailla oleva takki edustaa toista ryhmää. Vyötä ei näissä malleissa yleensä käytetä lainkaan, korkeintaan puolivyönä.

Kolmannen ryhmän muodostavat kävelypuvut ja n.s. yhdistelmät (compleet), joissa leikkaukseen nähden esiintyy molempia edelläselostettuja perustyyppejä. Kävelypukujen ja yhdistelmien ystäville voimme muuten kertoa sen mieluisan uutisen, että ne tänä vuonna kaikesta päättäen tulevat entistäänkin suositummiksi ja yleisemmiksi, eikä suinkaan yksinomaan kaupunkikäyttöön. Yhdistelmät ovat ehkä vieläkin väljempiä kuin viime vuonna, suoraselkäisiä ja usein vain yhdellä napilla kiinnitettäviä. Hameet ovat aivan suoria ja yksinkertaisesti leikattuja, pituus suunnilleen ennallaan.


Kankaat

Velurintapaiset, sileä- ja pehmeäpintaiset, enimmäkseen yksiväriset kankaat säilyttänevät meillä edelleenkin valta-asemansa. Niiden rinnalla aletaan kuitenkin jo meilläkin uskaltaa käyttää entistä enemmän karkeampia, usein hyvinkin rosopintaisia boulclé- ja tweed-tyyppisiä kankaita, jotka suuressa maailmassa jo kauan ovat olleet muodin suosikkeja. Tiukasti leikatuissa, herrojen tyylisissä malleissa, varsinkin välitakeissa, ovat pehmeät samettimaiset kankaat hyvin yleisiä, väljissä malleissa sensijaan käytetään pääasiallisesti tweedejä.

Aivan erillisen ryhmänsä muodostavat kovapintaiset kampalankakankaat, joita käytetään varsinkin kävelypuvuissa ja yhdistelmissä sekä arvokkaampaan käyttöön tarkoitetuissa pitkissäkin malleissa. Varsinainen muotikangas on tässä ryhmässä gerogette, usein n.s. cloqué-tyyppisenä. Meillä pysynee kuitenkin kotimainen hyvä drapee uudenaikaisempine muunnoksineen edelleenkin kampalankakankaista kysytyimpänä. Vanhemmalle naishenkilölle voisi sopivampaa kangasta tuskin löytääkään!


Värit
Yleensä on havaittavissa voimakas siirtyminen vaaleampiin väreihin. Pehmeissä kankaissa, joissa musta jo parisen muotikautta on ollut yleismaailmallinen suosikkiväri, on meillä tummansininen ollut mustankin edellä päävärinä. Ensimmäisenä pysyy tummansininen meillä ehkä vielä tämänkin myyntikauden ajan, mutta sen ja mustan rinnalla esiintyvät yhä voimakkaampina varsinkin vaalean beige (hiekan väri) ja väliruskeat vivahdukset. Kampalankakankaissa pysyy musta edelleen suosituimpana sekä meillä että muualla - pitkissä kampalankakangastakeissa tuskin muita värejä näkeekään. Kävelypuvuissa ja yhdistelmissä sensijaan tullaan mustan lisäksi käyttämään hyvin paljon vaaleitakin kampalankakankaita, lähinnä erilaisia välisinisiä ja beigevivahduksia.


Kuten huomaamme, on muodilla siis nytkin tarjottavana melko paljon uutta, sekä mallien että kankaiden ja värien suhteen. KESTILÄN malleissa on muodin monet eri vivahdukset otettu tarkoin huomioon ja sovellettu meidän maamme erikoisiin oloihin. KESTILÄSSÄ tiedetään, että suomalainen nainen haluaa pukeutua aistikkaasti ja arvokkaasti, kaikkia liioitteluja välttäen. Sen mukaisia ovat nyt esitettävät mallitkin, joissa on runsaasti valinnan varaa eri tarkoituksiin - nuorekkaan viehkeitä ja yksinkertaisen arvokkaita. Kun niihin vielä lisää kankaiden ja värien valinnassa olevat mahdollisuudet, uskomme voivamme palvella täydeksi tyytyväisyydeksi vaativimpiakin asiakkaitamme. KESTILÄN työhön voi aina luottaa. Huokeimmatkin kankaat ovat kutistettuja, valmistus huoliteltua, kaikki näkymättömätkin lisätarpeet hyviä. Kun valmistus erikoiskoneiden ja hyvän työjärjestelyn avulla lisäksi on saatu niin huokeaksi, ettei muutama vuosi sitten sellaista olisi voinut kuvitellakaan, voidaan KESTILÄSSÄ huokeimpiinkin takkeihin käyttää suhteellisen korkealuokkaisia kankaita. Tämä, samoin kuin se tietoisuus, että on liikeyhteydessä puhtaasti suomalaisen suurpukimon kanssa, on epäilemättä pääasiallisena syynä siihen suureen suosioon, jonka KESTILÄN PUKIMO on asiakkaidensa keskuudessa saavuttanut.

Dyeing and Printing Aniline Colors.

Scientific American 7, 17.8.1861

A most important patent has recently been taken out in England by R. H. Gratrix[?], of Salford, and M. P. Javal, of Thann, France, for preparing and applying aniline colors to textile fabrics. The specification of the patent is published in Newton's London Journal. It relates that hitherto, in the use of this class of colors for producing patterns upon textile materials and fabrics, the mode adopted for fixing them has been to use albumen, lacterine or other azotized substances; but either from the cost of these materials, or the loose and fugitive character of the applied colors, no cheap and fast goods could be produced.

In order to obtain patterns by the aid of printing in the above-named class of colors, which patterns shall be chemically fixed, the patentees precipitate the color on the fabric in the following manner: they first form a compound of tannin with the color which is desired to be employed, and thicken it with gum senegal or other suitable thickening material; they then take the article to be operated upon, say forexample, the cloth known in the trade as "prepared cloth" - that is, cloth on which tin or other suitable metallic base has been precipitated by any of the wellknown preparation processes - and impress upon this cloth the prepared or combined color, by meand of printing blocks or engraved rollers. Or, as a modification of this improved process, they print upon the prepared cloth the desired pattern with a composition consisting of a thickened solution of gall nuts. By this means there is formed on those parts only of the surface which are to carry the colored pattern, a combination of tannin with oxyd of tin or other suitable base. This fabric is submitted to a bath composed by preference of a dilute acid solution of any desired color, derived from aniline or analogous substances. By either of these processes a precipitate of the color employed is obtained on the fabric, and thus, in a comparatively inexpensive manner, the colored pattern is firmly fixed on the fabric.

In order to form compounds of tannin with the color to be employed, add to a solution of blue, purple or red color, or their combinations, derived from aniline and analagous substances, so much of a strong solution of galls (a newlymade solution being preferred) as is sufficient to precipitate all the coloring matter, or use the pure tannin, if the expense be not objectionable; then collect the precipitate upon a filter, and wash it, and dry it or not, as may be thought desirable. Re-dissolve this precipitate in acetic acid, alcohol, methylated spirits, or other suitable solvent, and thicken it with gum senegal or other suitable thickening, and it is then ready to be used for printing upon cloth prepared with salts of tin or other suitable mordant or mordants. When the fabric has been printed, it is to be steamed and then washed, with or without the use of soap, according to the color under operation; the red color more particularly requiring such treatment with soap.

Palwelukseen halutaan (ilmoitus)


Keski-Suomi 64, 3.6.1890

Nuori, raitis ja taitawa wärjärin kisälli saa heti edullisen paikan allekirjoittaneen wärjäyslaitoksesta.
U. Holmqwist,
Hamina.

Prof. Doremus's Lectures. A Neat Mode of Making Orpiment.

Scientific American 1, 2.1.1865

Prof. Doremus explained that chlorine has so strong an affinity for hydrogen that it will take that element from many of its compounds. To illustrate this he introduced a little arseniuretted hydrogen gas under the mouth of a tall inverted bell glass filled with water, when the gas, of course, rose to the top, displacing its own volume of the water. Some sulphuretted hydrogen gas was then poured in the same way up the same glass. On adding some chlorine gas to the mixture, the chlorine took the hydrogen from both the arsenic and the sulphur, when tose two elements entered into combination as the sesquisulphuret of arsenic, or yellow orpiment. The hydrogen and chlorine combined to form hydrochloric acid gas, which was absorbed by the water.

American Indigo.

Scientific American 5, 20.10.1849

The Indigo plant in [is?] a native of South Carolina and it grew spontaneously among its weeds and woods. More than one hundred years ago the planters there commenced its cultivation. In the year 1748 South Carolina exported to Great Britain 200,000 pounds and the Parliament granted a bounty of 12 cents per Lb. to induce its greater cultivation. In 1748 when that ordinance was passed, Indigo was one of the staples of South Carolina, and we believe of Georgia also. Now in 1849 not a single pound of Indigo is raised in South Carolina, or as far as we know, in all the South. A plant, which is indigenous to that region, and which in its early cultivation was exceeding profitable, has been driven from existence by the cheap labor of India. Great Britain now pays seven million of dollars a year for Indigo raised in India.

[The above we derive from an exchange, and we must say that we don't believe it. A great deal of indigo is raised for domestic dyeing in South Carolina, and other of our Southern States.]

Useful Receipts. Ink for Marking Linen, &c., without Preparation. Printing Ink.

Scientific American 3, 6.10.1849

Ink for Marking Linen, &c., without Preparation.
One ounce of nitrate of silver, one and a half ounces carbonate of soda, crystalized, two dracms, two scruples of tartaric acid, two ounces or q. s. of strong liquor ammonia, half ounce of archil, six drachms of white sugar, ten drachms powdered gum arabic, q. s. distilled water. Dissolve the nitrate of silver and carbonate of soda separately in distilled water; mix the solutions, collect and wash the precipitate on a filter, introduce the washed precipitate, still moist, in a wedgewood mortar, and add to it the tartaric acid, rubbing them together until effervesence has ceased; add liquor ammonia in sufficient quantity to dissolve the tartrate of silver; then mix in the archil, white sugar, and powdered gum arabic, and add as much distilled water, if required, as will make six ounces of the mixture.

Printing Ink.
The following is a good form for the extemporaneous preparation of this ink.
Nine ounces of balsam of copaiba, three ounces of lamp-black, five drachms of indian red, three ounces of dry yellow soap. To be ground together on a slab, with a muller, until perfectly smooth.

Artificial Madder.

Scientific American 3, 20.7.1861

M. Dumas lately announced to the Academy of Sciences of Paris, hat M. Roussin had obtained alizarine (the coloring principle of madder) from naphthaline, as follows: -

A mixture of binitro-naphthaline with concentrated and pure sulphuric acid is placed in a large porcelain capsule heated by an oil or sand bath. By raising the remperature, the binitro-naphthaline dissolves completely in the sulphuric acid. When the micture has reached 392° Fah., granulated zinc is dropped into the mixture gradually, and with careful observation not to allow the temperature to rise much. In a few minutes a disengagement of sulphuric acid takes place, and the operation is terminated in about half an hour. If a drop of the acid liwuid is then allowed to fall into cold water, a magnificent violet color is developed, due to alizarine.

When the reaction is over, the liquid is diluted with eight or ten times its volume of water and brought to the boiling point, and after boiling a few minutes, thrown into a filter. The alizarine is deposited upon cooling as a red jelly; sometimes adhering to the vessels - sometimes suspended in the liquid. Examined by the microscope, it is seen to be composed of needle-shaped crystals of great definiteness. The mother waters are strongly red from dissolved alizarine, an may be used to dye directly. A quantity of alizarine remains in the filter, which may be removed by caustic alkalies.

In the preceding reaction, the zinc may be replaced by any one of a number of substances - such as iron, mercury, sulphur, carbon, or, in short, by any substance which reacts at a high temperature with sulphuric acid, with the production of sulphurous acid.

The substance thus obtained possesses all the characters and reactions of alizarine. It is but slightly soluble in water, but soluble in alcohol and ether; volatilizes between 419° and 464° Fah., with a yellow vapor, and gives deep red needle-shaped crystals, whose tone of color is very variable. It is not attacked by chlorhydric or concentrated sulphuric acid. It dissolves in caustic and carbonated alkalies, with a deep purple color. Acids precipitate this solution in deep orange-red flocculi. Like alizarine from madder, it furnishes lakes of the most beautiful colors. It is fixed on stuffs like natural alizarine, and gives similar tints.

Paints From Aniline.

Scientific American 3, 20.7.1861

A patent has been taken out in England, by T. H. Smith, of Islington, for obtaining paints from analine as follows: - He makes up a paste with alum and starch, mixed with water, and to this he adds liquid aniline used for dyeing, and stirs the whole together, then passes them through a grinding mill. The mass is now allowed to drip so as to remove from it the excess of water, when it forms a pigment capable of being used as a paint or for staining paper.

23.2.09

Wähäsen kewätkuoseista.

Päivän Uutiset 95, 25.4.1888

Kun kewätaika nyt alkaa, owat waatetehtaat ja kuosipuodit Pariisissa täydessä toimessaan. Täksi kewääksi on "keksitty" uusi wäri, n. k. hedelmän wihreys, (fruit-vert) joka on wiheriänharmaata, ja jota ei saa waihettaa tähän asti kuosina olleeseen sinisenharmaaseen.

Hatut saawat kapotti-muodon wähän enemmän à la diadem ja warustetaan sywillä silkki tai harso-poimuilla, ja oikean siwun alasyrjään pannaan wähän tummemman wärinen sulka kuin hattu on, kaikki hedelmänwiheriäistä wäriä, sen pitäisi sopiman melkein jokaiselle.

Hedelmänwiheriäiset puwut näyttäwät parhaimmilta tehtyinä yksiwärisestä, mutta kuitenkin kuosinmukaisesta kankaasta. Hameet, nyöreillä kirjailtuina, tulewat tänä kewännä kaikkein uusimmankuosisiksi.

Kankaista pidetään parhaimpana tuo sangen soma n. k. Lady Harstorf, hauskan näköinen, englantilainen malli, jossa on kapeita monen wärisiä juowia.

A Column of Varieties.

Scientific American 15, 7.4.1860

[Juttu koostuu useista pienistä, parin lauseen jutuista; tässä pari väriin liittyvää]

Indigo as good as was ever produced has been raised in South Carolina; its manufacture, however, was so fatal to the negroes that its cultivation was discontinued. It absobs oxygen in the process of manufacture so rapidly as to render the air unfit to breathe.

[...]

The power of a triangular prism to reflect the violet rays of light more than the red rays, is called its dispersive power; and it is found that flint glass, which contains a considerable proportion of the oxyd of lead, possesses this dispersive power in a much higher degree than crown glass, which contains no lead. This property has been turned to account in the construction of lenses for microscopes, telescopes, &c.

[...]

Intercommunication / Mm. musteohjeita

Manufacturer and builder 5, 1871

[Kysymykset ja vastaukset poimittu eri palstoilta yhteen]

[96] Boot-Blacking that will not dry in the Box. [Q:] - Add some chloride of calcium, glycerine, or any other compound which prevents drying; you must try yourself which of the several similar substances suits your purpose best.

[98] Silvering and Gilding Woven Fabrics. [A:] - Prepare a solution of nitrate of silver, drop it gradually liquid ammonia till the white cloud first formed is just dissolved again. Then place your woven substance for two hours in this solution, take it out and dry it. When dry, expose it to a current of hydrogen gas. This will reduce the silver to the metallic state and make it a good conductor. It is then easily gilded by the usual electro-plating process, or silvered, if the appearance of the silver is not brilliant enough. This method was patented in England in 1857, and the patent is, therefore, about run out.

[99] Writing-Fluids. [A:] - We can hardly see why our correspondent is particular about hte bluish-green shade, as it is the precailing opinion nowadays that an ink which is black at once is far prederable to one which, when first used, is often so light a tint as to oblige the writer to wait some little time in order to see what he has written. Indeed, this peculiarity of ordinary writing-fluids is considered a defect, but one which is due to the prescriptions and mode of combination now in use. The reason why the ink remains light when kept in corked bottles and changes to a darker hue when exposed to the atmosphere is as follows: most kinds in use at the present day are made of the so-called copperas, or really, the proto-sulphate of iron, FeO, SO3, which, with a decoction of gall-nuts, logwood, or any other substance containing gallic or tannic acid, forms a pale black, or rather bluish solution. By exposing the writing to the atmosphere, the iron compound will absorb oxygen and change into the persulphate of iron, which is a sulphate of the sesqui-oxide, (Fe2O3, 3SO3,) and which forms, with the tannic acid, a black substance. We have before us a collection of prescriptions amounting in number to over a hundred, from which the following, which are quite celebrated in Europe, are selected;

No. 1. Geizzler's Black Ink. One lb. crushed gall-nuts, 10 ozs. copperas, 3 ozs. gum-arabic, 1 qt. vinegar, and 7 qts. water. Let the mixture stand for two weeks, and pour off the liquid, which is the ink. The residuum at the bottom will be the gall-nuts with some ink adhering, and may be used again by adding 3 pzs. copperas, 1 oz. gum-arabic, and a corresponding quantity of water and vinegar - keeping the preparation in a warm place.

No. 2. Haenle's Black Ink. This ink, it is claimed, does not attact steel pens. Two parts crushed gall-nuts, 1 part gum-arabic, 1 part copperas, and 16 parts distilled or rain-water, adding a few grains of mercurial sublimate to prevent mould. In prescription No. 1, the latter is avoided by using vinegar.

No.3 Jahn's Black Ink. Two parts ground logwood, 12 parts Bablah, (an oriental gum containing tannin, and derived from acacias,) 200 parts water. Boil down to 100 parts, alter through linen, and add 1 part powdered gum-arabic, 1 part sugar, and 3 parts copperas. To prevent mould, add a solution of 1-100th part of mercurial sublimate in 1 part water.

No.4 Lewis's Black Writing-Fluid. One part powdered copperas, 1 part logwood, 3 parts crushed gall-buts, 1 part gum-arabic, 100 parts white wine or vinegar.

No.5 Reid's Prescription. Eight parts crushed gall-nuts, 2 parts copperas, 2 parts gum-arabic, 70 parts of water. (This ink must become mouldy. - Ed.)

No.6 Reban Court's Writing-Fluid. Boil 8 parts powdered Aleppo gall-nuts, and 4 parts thin shavings of logwood, for one hour, in 200 parts of water until reduced to 100 parts. Filter and add 4 parts copperas, 3 parts gum-arabic, 1 part blue vitriol, (cupric sulphate,) and 1 part white sugar; let the mixture stand one day and preserve in closed bottles.

In these six prescriptations, of German, English, and French origin, copperas or sulphate of iron is the chief ingredient. Lately, however, a substitute has been found in the chromate compound, which is the chief ingredient in the following prescription:
No.7 Runge's Writing-Fluid for Steel Pens consists of 1000 parts of extract of logwood, made by boiling down 155 parts of logwood in 2000 parts of water; filter and add 1 part of yellow chromate of potash. This ink is of a very bluish tint when first used; but unlike those made from iron, it leaves no deposit when exposed to the air. To prevent mould, add a few drops of a solution of bi-chloride of mercury. We think it likely that the inks inquired after by our correspondent are similar or even identical with this prescription.

[105] Writing-Ink Powder. [Q:] - I have heard of a powder of which only half an ounce is sufficient to make with water a whole pint of good black writing-ink. Is there any such powder? and if so, can you oblige a subsciber by mentioning where it can be had, or how it is made? [A:] - There is such a thing. It is a German invention, called Platzer's ink-powder. We have also seen the same or a similar preparation, manufactured in New-England, but by whom we have forgotten. However, our correspondent can easily make it for himself from the following recipe: Take 100 parts dry extract of logwood, well mixed and ground with one part fine bi-chromate of potash; that's all. Half an ounce is sufficient to change a whole pint of water into beautiful black ink.

[108] Quantity of Paint Required. [Q:] - What proportion of oil, turpentine, and lead do painters allow per square on new work, for first and second coats separately? - L. H. C. of Athens, Ga. [A:] - Painters estimate on new work, about one pound of paint per aquare yard for the first coat, and nearly half a pound for the secon coat; the proportion of paint is about half white lead and half oil or turpentine; however, there is often some variation from this estimate allowed, depending on the kind of wood to be painted, the purity of the white lead employed, and the quality of the work desired to be produced; good work requires an additional third coat of also half a pound per square yard.

Kaikenlaista. Naisten wäri.

Mikkelin Sanomat 5, 4.2.1886

Naisilla, sanoo hra Octawe Sully, on useammin kuin miehillä ruskeat silmät, waikka heidän ihonsa muutoin on waaleampi. Sadan naisen joukossa on 80:llä samanlaiset silmät kuin isällä taikka äidillä, taikka iso-isällä ja isoäidillä. Kun wanhempain silmät owat eriwäriset, on tyttärillä useammin mustat kuin siniset silmät; siitä seuraa, että mustasilmäisten luku joka sukupolwessa lisääntyy. Samaa on sanottawa hiuksista. Ruskea-ihoiset lisääntyivät samassa määrässä kuin Waaleaihoiset wähentywät.

Useful Receipts. Carmine.

Scientific American 2, 29.9.1849

Boil 1lb. 4oz. of ground cochineal and a very little of the carbonate of soda, in four gallons of soft water for 20 minutes; then take it from the fire and add 6 drams of alum, and stir the mixture for a few minutes, and let it stand for a quarter of an hour for the dreags to subside, then run off the clear liquor strain the sediment through a fine seive or cloth, and then when cold add the white of two eggs with the sediemnt, fish glue or isinglass will answer as well as the eggs. The muriate of tin may be used instead of alum. The weight of the cochineal, may be reduced to any amount, to make a small quantity, if the proportions are preserved.

This is the most beautiful pigment used for fine painting - it can also make beautiful red ink and in fact, may be termed red ink powder. It is also the most beautiful pigment for heightening the blush on the cheek of the vain, the proud, the gay.

Huomatkaa! (Ilmoitus)


Karjalatar 94, 26.11.1889

Maalarin ammatiin kuuluwia töitä kiitollisuudella sekä tarkimmalla huolellisuudella wastaan otan tehdäkseni kohtuullista maksua wastaan Kirkkojerra J. Pöyhösen talossa.
Myös walmistettua maalia on saatawana.
T. Tolwanen.

Huom.! (Ilmoitus)


Karjalatar 94, 26.11.1889

Äsken laitetussa wärjäys-tehtaassani Kiteen Sahankoskella wastaan otetaan ja walmistetaan kaikenlaista siihen ammattiin kuuluwaa työtä; niinkuin tampataan ja ylileikataan sarkoja weraksi, wärjätään waatteita, silkkiä, lankoja, y. m. kaiken wärillisiksi, sekä prässätään. Kaikki työt tehtään joutuin ja huolellisesti, huokeisiin hintoihin. Asiamiehiä, jotka ottawat wastaan töitä ilman eri-maksua, owat:
Rääkkylästä Kauppias Juha Liimatainen.
Kiteellä " Pekka Liimatainen.
Puhoksessa " Simo Haaranen.
Ilomantsissa " Juho Siitonen.
Tohmajärwellä " Was. Gubrinskij.
Wärtsilässä " K. Skutnabb,
T. Laurikainen.
Posti-osote: Ruskeala.

Manufacture of Ultramarine.

Scientific American 5, 1.8.1863

The blue pigment known as ultramarine, was formerly the product of a mineral, which, on account of its beauty, was also employed as a gem in jewelry. Being obtained in a few countries only, as an agent of painting it was very costly; but now- thanks to the great improvements made in synthetical chemistry - it is produces artificially at quite a moderate establishments of Germany; and the composition and processes involved are described as follors, in Dinglers Journal:-

"The composition for a dark aluminous ultramarine consists of 100 parts of slightly burned kaolin (porcelain clay), 90 parts of soda-ash (95 p. c.), 100 parts of refined roll sulphur, 6 parts of rosin, and 4 of dry pine charcoal. Each of these ingredients is powdered, with the exception of the rosin, which is only added in pieces the size of a walnut when the materials have been mixed, and the whole is rolled together for the space of four hours. It then forms a smooth gray powder, and is loosely packed into fire-proof boxes, which are covered up, properly luted, and placed on the lower floor; and after closing up all the apertures of the furnace, it is rapidly brought to a point of temperature equivalent to the fusing point of an alloy of equal parts of gold and silver, at which temperature the oven is kept for from five to six hours. By means of small tubes inserted in the front of furnaces, the process is warched: samples being taken from time to time, by means of hollow cylinder screws. When these samples remain of a green color on cooling, the fire is gradually slackened, and afterwards the draught is shut off; the furnace being left to cool for 28 hours. Two days afterwards the mass is removed from the boxes. It is forst broken up under mill-stones, then finely powdered, filled into cast iron annealing boxes (1½ feet hight, 2 feet long, and 1 4/5 feet wide on top, somehwat narrower in the bottom, the iron 1/5 of an inch thick), the covers of which overlap the sides. These boxes are placed on the upper floor of the furnace, at the same time that a fresh charge is placed on the lower floor; and are removed about twelve hours after the firing has ceased. This annealing or coloring, which changes the green to blue, by partly oxidising, and partly removing an excess of sulphur, is similar to the process of coloring red-lead.

"The blue pigment now obtained is lixiviated, and then, while moist, ground between granite or quartz millstones. When the desired fineness is obtained, the pulp is run into draining bags, and afterwards put in cast-iron dishes, which are also placed in the upper floor of the furnaces to dry, whenever the iron annealing boxes have been removed. On the Rhinw, some factories are supplied with reverberstory furnaces, the soles of which are heated from below by the fire, which then again passes over the charge before reaching the vlue. Such furnaces hold as much of the crude materials as will yield about 1,300 pounds of ultramarine.

"Another method consists in mixing the materials in smaller quantities, and forming them into batches, in boxes containing only about 700 pounds each. These boxes are placed in pairs on the benches of a double floor reverberatory furnace, heated by one fire, which first passes around the boxes on the lower floor, and from underneath them to the upper floor. The masonry of the lower floor is fire-brick, the supports of both soles and arches being stone, and the upper floor is formed of iron plates. The boxes are made from fire-proof tiles, one inch thick, grooved and let in at the edges. The fuel used is bituminous coal."

(Ilmoitus: maalari)


Karjalatar 92, 22.11.1887

Maalarin työtä kaikenlaista otan tehdäkseni, niinkuin rekiä, kylttiä y. m.
Räätäli Lipposen talossa,
Otto Nousiainen

Mainos: Diamond Dyes

Mainoksen Coloriastolle lähettänyt Mia.
Mainos ajoittunee 1890-luvulle?

Valuable Receipts. Dyeing Mixed Goods Black.

Scientific American 1, 4.7.1863

Dyeing Mixed Goods Black. - Cloth made of mixture of cotton and wool or flax and wool has become very common, and in order to obtain black goods of this composition, the practice formerly pursued was to dye the cotton warp first, then the wool of the filling or weft afterwards. It is very difficult to dye fabrics composed of mixed vegetable and animal fibers. They are so different in their nature that different processes are generally required to dye them the same color. Difficulties having been experienced in dyeing mixed cloth black by the old mode of coloring the cotton first, and a superior and more convenient mode has been desired. This is secured by coloring the wool in the piece of cloth first, and the cotton afterwards. The wool is prepared by boiling it first in a mordant of the bichromate of potash, then in a bath of a decoction of logwood, in the usual way now practiced of dyeing black on wool. After the cloth is washed it is steeped for about six hours in a weak decoction of sumac - one pound of sumac being sufficient for ten pounds of cloth. The sumac liquor must be cold or it will tend to make the wool brown in color. After this the piece of cloth is run through some weak lime-water, then through a weak solution of the sulphate of iron, aired and washed. After this it is again run through a weak liquor of logwood, washed, dried and the processes are complete. The acetate of iron is superior to the sulphate of iron for treating the cloth in the second process, and is to be preferred when it can be obtained. Black on cotton soon fades, and becomes a slate color when exposed to sunlight and rain. This is one reason why some mixed woolen and cotton goods soon become faded in appearance. The sulphate of copper is sometimes used for dyeing black on wool, especially for homespun cloth. It is an objectionable substance to use for this purpose, as the light acts upon black thus dyed, and it soon fades into a dirty drab shade. The same process that is pursued to color cotton will also color flax. Fast blacks are dyed on cotton for the cloth of Scotch gingham designed for umbrella covers, by dyeing it first a dark indigo blue, then a black on the top of this with sumac, copperas and logwood. A fast black can also be dyed upon cotton and flax with madder as a substitute for logwood, but these fast blacks are very expensive. It is not generally known that the dyeing of vegetable fibers, such as cotton and flax, involves far more intricate processes, more skill and expense than the coloring of wool and silk. Aniline colors have not yet been applied to dye cotton except for very light shades, they being too expensive for cheap fabrics.

Mainos: Diamond Dyes

Mainoksen Coloriastolle lähettänyt Mia.
Mainos ajoittunee 1890-luvulle?

Tulenkestävät värit.

Kutoma- ja Paperiteollisuus 21/1906.

Artikkelin Coloriastolle lähettänyt Martti Kujansuu.
Jokainen väriaine, jossa ei ole palavaa ainetta on tulenkestävä. Öljyvärit ja lakat, joittenka sideaineet öljy ja hartsi ovat tulenarkoja, eivät siis voi kuulua tulenkestäviin väreihin. Sama on laita muitten väriaineitten, joitten sitomiseen on käytetty alkojolisia liuoksia, jotka sisältävät kautsua tai selluloidia, tai joita on käsitelty tai ohennettu bentsiinillä, bentsoolilla tai rikkihiilellä. Kaikki nämät maaliaineet kuuluvat tulenarkoihin aineisiin, joskin niiden tulenarkuus kuivassa maalipeitteessä on vähentynyt.

Kaikki vesivärit sitävastoin, joissa maali on väriainetta on sitomassa vesi, ovat tulenkestäviä, keskeivät tarjoa mitään ravintoainetta tulelle. Liekki niitä tosin vahingoittaa, mutta se riippuu siitä ettei mikään aina voi kestää tulen fysikaalisia eipä useasti kemiallisiakaan vaikutuksia.

Väri peittää kappaletta osaksi sitä koristaakseen tai myös suojellakseen sitä moninaisia vaikutuksia vastaan, kuitenkaan ei yleensä voi puhua siitä, että väri voisi suojella tulenarkaa ainetta tulelta. On sitävastoin kyllä syytä selvittää missä määrin, jos se lainkaan on mahdollista, voi suojella peittämäänsä tulenarkaa esinettä syttymiseltä taikka päinvastoin, vaikuttaisiko syttymistä edistävästi.

Palavista aineista on ensimäisenä mainittava puu, sitten pahviaineet ja paperi, ja lopuksi myös kankaat. Palamattomiin aineisiin väripeite ei vaikuta sinne eikä tänne, koska näihin - lasiin, kiveen, rautaan, j. n. e. - kuumuus vaikuttaa hävittäväksi.

Yksinkertaisin tulenkestävä väriaine on kalkki, jonka sitomiseen palavia nesteitä ei ole käytetty.

Se voi kuumentua hehkumaan, mutta vasta hyvin korkeassa asteessa muuttuu se kuten jokainen muukin väriaine, joka peittää palavaa esinettä. Luonnollisestikin on kalkkiväri hehkutettaessa mennyt pilalle, koska kalkkiaine - kalsiumikarbonaatti - luovuttaa hiilihapponsa; poltettu kuiva kalkkikerros - kalsiumoksiidikerros - ei enään pysy koossa, vaan huuhtoo sen vesi pois. Maalaus on siis uudistettava.

Kuitenkaan ei ole merkityksestä pysyykö väriaine pilaantumattomana vai ei, pääasia on, ettei se sisällä palavaa tai sulavaa ainetta ja täytyy sen voida suojella peittämäänsä esinettä mahdollisimman tehokkasti.

Tyydyttääkseen tällaista tarkoitusperää, ei maalipeite saa johtaa lämpöä peittämäänsä esineeseen, sillä kylliksi kova lämpö vaikuttaa samaten kuin paljas liekkikin. Esine muuttaa muotoa ja repeytyy, jolloin myös tulenkestävä maaliainekin pilaantuu. Tulenarka aine joutuu paikoittaan paljaaksi ja alttiina syttymiselle. Ellei maalipeite tässä silmänräpäyksessä jonkun ominaisuutensa vaikutuksesta käy esinettä suojaamaan tehokkaasti on tulenkestävä väri menettänyt suojaavan vaikutuksensa. Tavallisilla väriaineilla ei ole tällaista ominaisuutta.

Tähän näkökohtaan perustuu asbestivärien käyttäminen. Jo sen vuoksi, ettei asbesti voi palaa ja on hyvin huono lämmönjohtaja on se omiaan tulenkestäväksi väriaineeksi. Sitä saadaan kaupasta valmiiksi vesilasin - sideaineen - kanssa sekoitettuna, mutta kuuluu myös löytyvän asbestimaalia, jonka sideaineena on käytetty hartsi[?]pitoisia aineita, ja jonka tulenkestävyys siten on pilalla.

Eräästä kokeesta, mikä tehtiin joku aika sitte Danzigin paloaseman pihalla, näkyy mitenkä asbestiväri kestää tulessa. Pihamaalle oli pystytetty höyläämättömistä laudoista kolmikulmainen pyramiidi. Muutamia lautoja oli tällaisella asbestivärillä kolmasti sivelletty. Sahan jäljiltä oleva laudanpinta pidätti mainittua väriä verrattain paksun kerroksen ja tietysti oli maalipeitteen kestävyyskin sitä parempi. Lämmön vastus suurenee luonnollisesti myös värikersen paksutessa. Pääasia on, että siveltämiseen käytetty vesiliuos helposti imeytyy syiseen puunpintaan peittäen kuitenkin samalla laudasta ulkonevat tikut, sillä, jos hienot puusyyt ulkonevat väristä on puu alttiimpi syttymiselle.

Puupyramiidi täytettiin puoleksi mäntypuun lastuilla, jotka valeltiin petroleumilla, jonka jälkeen rovio sytytettiin. Tulta pidettiin vireillä 25 minuuttia lisäämällä tarpeen mukaan polttoaineita. Ensimäisen 10 minuutin kuluttua olivat maalaamattomat laudat melkein kokonaan palaneet, jotavastoin asbestivärin suojaamat laudat vielä kestivät. Seuraavan 5 minuutin aikana käyristyivät nämätkin, vaikkakaan eivät vielä olleet palaneet poikki. Tätä seuraavan 5 minuutin perästä sammutettiin tuli.

Kaikki laudat, joita ei ollut sivelletty asbestivärillä, olviat melkeen kokonaan palaneet, jotavastoin värinpeittämät laudat olivat pahasti käyristyneet osaksi hiiltyenetkin. Väripeite oli toisin paikoin vielä ehjä, toisin paikoin halkeillut. Laudat kestivät vielä hyvin sysäyksiä.

Tästä kokeesta käy hyvin selville tulenkestävän värin suojaavan vaikutuksen suuruus. Väri käy kelvottomaksi, esine enimmästä päästä sekin, mutta saavutettu etu tulenkestävästä maaliaineesta on se, että tuli ei siitä saa pitkään aikaan ravintoa, tulen leviäminen estyy, ja valkean tuottama tuho vähenee. Tämähän on suuressa merkityksestä monessa tapauksessa.

Kuten huomaamme on maalikerroksen vahvuus tärkeänä tekijänä tulensuojaamiseen. Kielin paloasemalla tehtiin koe samaa väriainetta käyttämällä kuin mainitsemamme tapauksessa Danzigissa, ja kävi selville, että pitää käyttää täysikelpoista eikä liiaksi ohkasta väriainetta. Tähän kokeeseen käytettiin puista savutornia, joka alhaalta oli 1 m2 ja yläpäästä 0,8 m2 laaja. Neljästä sivusta oli yksi aivan maalaamaton, toinen oli liimavärillä kahdesti sivellelty niin sisältä kuin ulkoa, kolmas samaten, mutta asbestiväriä käyttämällä, ja neljäs oli yhdeltä puolen kahdesti asbestilla maalattu. Tämä savutorni oli 3 kuukauden aikana ennen koetta ollut pystyssä. Sää oli siihen vaikuttanut ja siihen oli useasti ruiskutettu vettä, joten sekä liima- että asbestiväri oli mennyt pilalle. Ennen tulikoetta tehty tarkastus osotti myös että lautoja asbestiväri tuskin peitti; väristä oli jälkiä vaan näkyvissä.

Tulikoe näytti, että asbestivärillä sivelletyt savutornin syrjät syttyivät ja paloivat pikemmin kuin liimavärillä maalatut tai kokonaan maalaamattomat syrhät. Kaupungin palopäällikkö tiedonannossaan sanoo tämän riippuneen siitä, että asbestivärin päällystämät laudat olisivat olleet kuivemmat kuin liimaväriset tai paljaat laudat, jokta viimemainitut perinpohjaisemmin kastuneina kostean ilman ja vesiruiskutuksen vaikutuksesta paremmin vastustavat tulta. Epäillä sopii kuitenkin oliko asian laita tämä vai lieneekö syy ollut siinä, että liimaväriset laudat olivat tuulenpuolella ja niin ollen viimeiseksi syttyivät.

Jokainen väri suojaa tulelta, ellei se itse sisällä palavia aineita. Myös liimaväri olisi näihin luettava ja jos värihiukkasiin liimavärissä ei kiinnitä huomiota voi mainittua väriainetta pitää joltisekin hyvänä tulensuojusaineena. Liimapitoisuus jäänee sivuasiaksi.

Tiedonanto päättyy näin: "Tarkoitukseen käytetyn väriaineen maalipeite ei siis sanottavasti tulelta alustaansa suojaa, etenkin jos on kysymyksessä tulipalo aivan tavallisessa puisessa asuinrakennuksessa. Aivan turhana täytyy pitää sellaisten suurten makasiinien taikka vajojen maalaamista tulenkestävillä väreillä, joissa on suuria määriä tulenarkoja aineita". Tähän emme kuitenkaan voi yhtyä, sillä tämmöisessä tapauksessa on kysymyksessä ainoastaan tulen ensimäiseltä irtipääsemiseltä suojaaminen, toisin sanoen, ettei puurakenteet y. m. ensimäisestä kipinästä tai tulenliekistä heti syttyisi. Tylenkestävien värien oikeampi nimitys olisi siis kentiesi "lyhytaikaisia liekkejä ja kipinöitä kestävät väri". Joka aikoo palavia aineita täynnä olevan vajan kattoa ja seiniä tulenkestävällä värillä tulelta suojella, kun tavarat jo ovat ilmiliekissä, hän ei tunne tulenkestävien värien luonnetta. Tämän käsitystavan vääryydestä on huomautettava kaikissa tulenkestävien väriaineitten hintaluetteloissa ja selonteoissa.

Puun tyydyttämistä tai inpregneerausta suolaliuoksilla y.m. ei voi kutsua maalilla peittämiseksi. On selvää, että tyydyttämisen vaikutus on aivan toista laatua, koska tässä ei enään ole puhe pinnan peittämisestä aineella, vaan itse puun muuttamisesta. Puuaine on tämän jälkeen toisessa kemiallisessa suhteessa ilman happeen - ja tuleen - kuin ennen. Erityisillä keinoilla - joitten käyttäminen on muodostunut erikoisteollisuudeksi - saatetaan ilmanpainetta vähentämällä puun syyt tyydytysaineita helposti vastaanottaviksi. Tyydytysaineina käytetyistä suolaliuoksista kiteytyneet suolat asettuvat puusyitten seinämille, joten näin inpregneerattu puukappale kauttaaltaan on tulenkestävä.

On perinpohjaisesti tutkittu eri suolojen kelvollisuutta tähän tarkoitukseen ja huomattu, että suolat suhtautuvat hyvin erilailla tuleen nähden. Yleensä ne estävät palamista, mutta toisaalta löytyä löytyy joukottain aineita, jotka suhtautuvat aivan päinvastoin. Jälkimäisistä mainittakoon natrin hiilihappoiset, rikkihappoiset, tinahappoiset, ja piihappoiset suolat, klorikali sinkki-, kalsiumi- ja rautakarbonatit ja lopuksi magnesiumhydraatti.

Maaliaineista puhuttaessa ovat ainoastaan sinkkikarbonaatti ja kalsiumkarbonaatti (liitu) mainittavat. Liimaväriin käytetty sinkkivalkoinen ajan pitkään ilman hiilihapon vaikutuksesta muuttuu sinkkikarbonaatiksi. Kalsiumkarbonaattai käytetään sitävastoin semmoisenaan liimaväreihin liitujauhon muodossa ja vielä puhtaammassa muodossa kalkkivärinä.

Tuskin on luultavaa, että mainitut aineet, jotka tyydytysaineiksi käytettyinä palamista edistävät, vaikuttaisivat myös maaliaineina samaten. Tyydytysaineet, jotka täyttävät puun suolakiteillään, suhtautuvat aivan toisin tulen hehkussa kuin maaliaine, joka kuuman vaikutuksesta pian häviää, halkeilee ja hehkuttuu. Tässähän juuri vapautuukin hiilihappoa ja kun tiedämme kuinka hiilihappo suhtautuu liekkiin, on päinvastoin syytä pitää näitä väripeitteitä tulta sammuttavina tai ainakin jossain määrin ehkäisevinä suojina, edellyttäen, että kuumuus on käynyt niin suureksi, että esim. hiilihappoinen kalkki luovuttaa hiilihapponsa.

Senlaatuisille maaliaineille, joitten tulee suojella peittämiään esineitä syttymiseltä, on tämmöinen kaasuuntuminen ominaista. Patenttioikeuden näille omistaa Saksassa Müncheniläinen toiminimi Hausmüllerverwertung in Pucheim.

Menettely on se, että esine maalataan kahdesti, kulloinkin eri väreillä, jotka eroavat toisestaan fysikaalisten ominaisuuksiensa puolesta tulen niitä kuumentaessa. Valmistajan antamien tietojen mukaan on pohjavärillä alempi sulamispiste ja pienempi venymiskoeffisientti kuin päällysvärillä. Pohjavärin aineosina ovat kvartsi- ja lasijauho, päällysvärin sitävastoin hienoksi survottu porsliini- ja savitavarajauhe, johon on sekotettu jonkunverran kvartsijauhoa. Aineet sekotetaan kummassakin tapauksessa vesilasiliuokseen, jonka jälkeen maalit sivellään suojattavalle esineelle. Lopuksi käytetään klorikalsiumiliuosta jonkinlaisena peittaaineena tehden kuivuneen maalipeitteen uudelleen liukenemattomaksi.

Maalin tulisi vaikuttaa seuraavalla tavalla. Pohjamaali sisältää hienon lasijauheen ohella runsaasti kaksinverroin enemmän kvartsijauhetta kuin päällysmali niin että pohjavärin sulamispiste on jotenkin alhainen, sillä välin kuin päällysväri, jonka sisältämä posliini- ja kivitavarajauhe ei korkeammassakaan lämmössä vielä pehmene. Kokoomustaan vastaten suhtautuvat väritkin hyvin erilailla tulessa. Pohjamaali johtaa suuren kvartsipitoisuutensa vuoksi hyvin huonosti lämpöä, jotavastoin päällysmaali pikemmin laajenee lämmitessään. Kun nyt tämä maalisuojus joutuu tuleen, laajenee päällysväri nopeaan, nousee alustastaan paikoittain, syntyneitten rakkuloitten täyttyessä ilmalla, joten pohjamaalin suojaava vaikutus sen kautta moninverroin suurenee. Jos - kuten patenttihakemuksessa lausutaan - kuumuus vielä jatkuu tai lisääntyy, niin alkaa pohjamaali sulaa tunkien peittämäänsä hiiltyneeseen puukerrokseen, muodostaen näin tulenkestävän inpregneerauksen.

Ei ole vielä käytännöstä todistuksia menettelyn tarkoituksenmukaisuudesta. Että järjestelmä on ehdottomasti hyvin keksitty, se on myönnettävä, eikä ole myöskään syytä olettaa, että se käytäntöön sovitettuna pettäisi.

Mainos: Tadella


Scribner's magazine 1892